Uusi Nuorisonpuolustuskurssin konsepti julkaistiin nuorisoalan vaikuttavuuden työkaluksi

09.09.2020
SallaM
Ihmisiä selät kameran päin, istuvat kuuntelemassa puhujaa.

Nuorisonpuolustuskurssi on toiminnallinen kokonaisuus, jonka tarkoituksena on tehdä nuorisoala ja nuorisotyö tutuksi sekä valtakunnallisen että paikallisen tason päättäjille eli heille, jotka päättävät nuorisoalan resursseista. Nuorisonpuolustuskurssin järjestävät oman alueensa nuorisotyön toimijat yhdessä.

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi julkaisee Nuorisotyön viikon kunniaksi uuden kurssikonseptin, Nuorisonpuolistuskurssin. Konsepti sisältää materiaalit, joiden avulla voit helposti järjestää Nuorisonpuolustuskurssin oman alueesi päättäjille yhteistyössä muiden nuorisoalan toimijoiden kanssa. 

Kurssi toteutetaan kolmen aamupäivän, iltapäivän tai illan mittaisena kokonaisuutena. Kaikki osiot toteutetaan nuorisotyön periaatteita ja toimintatapoja noudattaen, esimerkiksi eri nuorisoalan tiloissa ja tapahtumissa. Toteutusmuotojen myötä päättäjä pääsee näkemään ja kokemaan, millaista nuorisotyötä tekevien ammattilaisten ja vapaaehtoisten arki on, ja millaisia kokemuksia sekä tukea nuorille voidaan nuorisoalan kautta tarjota. 

Suomen ensimmäinen Nuorisonpuolustuskurssi järjestettiin Helsingissä pilottikurssina keväällä 2020. Järjestäjinä toimivat Helsingin kaupungin nuorison palvelukokonaisuus, Kirkko Helsingissä (seurakuntayhtymä) ja Helsingin Nuorisoyhteistyö - Helsinki-Team ry eli helsinkiläisten nuorisojärjestöjen yhteenliittymä.
 

Nuorisonpuolustuskurssin tavoitteet

  • Osallistuttuaan kurssille päättäjä ymmärtää 
    • nuorisotyön roolin nuoren kasvun tukijana, 
    • nuorisotyön monipuoliset toteutustavat, 
    • nuorisotyön merkityksen sekä yhteiskunnalle että yksilölle 
    • ja nuorisotyön sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla vaatimat resurssit.
  • Nuorisotyön eri muodot ja toimijat näyttäytyvät toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. 
  • Kurssin myötä nuorisotyön tunnettuus kasvaa mediassa sekä päätöksentekijöiden ja suuren yleisön keskuudessa.
  • Nuorisoalan suhteet paikallisiin vaikuttajiin vahvistuvat ja ymmärrys nuorisotyön arvostuksesta päätöksentekijöiden keskuudessa vahvistuu.

Lue lisää Nuorisonpuolustuskurssista!
 

Kiinnostuitko? Webinaari Nuorisonpuolustuskurssista 16.9. kello 15.00

Tule mukaan webinaariin oppimaan, miten Nuorisonpuolustuskurssi järjestetään! Webinaarissa kuulemme mikä Nuorisonpuolustuskurssi on, mitä sillä tavoitellaan ja miten sellainen järjestetään. Mukana kokemuksia kertomassa Helsingin pilottikurssin vetäjä Riikka Nenonen Pääkaupunkiseudun partiolaisista.  

Tapahtuma on suunnattu erityisesti kuntien nuorisotyöstä vastaaville, seurakuntien nuorisotyöstä vastaaville sekä paikallisille nuorisoalan järjestöjen työntekijöille ja vapaaehtoisille.  

Ilmoittaudu mukaan Lyytissä.

 

Lisätietoja
Salla Merikukka, viestintäpäällikkö
salla.merikukka@alli.fi 

 

Nuorisonpuolustuskurssi

Aiheesta lisää