Oletko sinä kansanvallan Most Valuable Player?

17.01.2019
SiljaS
Kuvassa äänestäjä pudottaa äänestyslipun uurnaan

Vaalit ovat paras ja tärkein paikka vaikuttaa yhteiskuntaan. Kunta-, eduskunta- ja eurovaaleihin ehdolle asettuminen on paitsi valtuutetuksi tai parlamentaarikoksi pääsemisen kannalta välttämätöntä, myös suuri työ edustuksellisen demokratian puolesta. Erityisesti nuorten ehdolle pääseminen vaaleissa on tärkeää, sillä alle 30-vuotiaat ovat aliedustettuna kaikilla päätöksenteon tasoilla.

Vaaleissa ehdolle asettuminen ei ole kuitenkaan kaikkien pala kakkua. On monenlaisia tapoja tukea puolueita, valitsijayhdistyksiä ja ehdokkaita heidän tärkeässä tehtävässään vaalien alla. Oletko sinä kansanvallan most valuable player, eli MVP? Vaaleissa voi tehdä monenlaista!

Äänikuninkaallisentekijä

Kuva kruunusta

Ehdokas tarvitsee tiimiinsä monenlaista apua: varainhankkijaa, mainoksenjakajaa, kuvaajaa, videoiden tekijää, sosiaalisen median vastaavaa, tapahtuman suunnittelijaa, kampanjatuotteiden valmistelijaa, makkaranpaistajaa ja vaalitorilla päivystäjää. Jokainen käsipari tarvitaan kunnollisen kampanjan jalkauttamiseen!

Mieti minkälaisia taitoja ja kuinka paljon aikaa sinulla olisi antaa vaalityöhön. Kun nämä reunaehdot on mietittynä, niin sitten ei muuta kun viestiä menemään mieleisen ehdokkaasi tukitiimille tai halutessasi voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi valitsemasi puolueen piirin toiminnanjohtajalle tai puheenjohtajalle.
 

Kotikulmien kisastudio

Kuva sohvan kulmasta. Sohvalla on popcorn-astia

Jos yksittäinen ehdokas tai puolue ei ole vielä vakuuttanut sinua täysin, kannattaa tilannetta tutkia! Käynti paikallisten ehdokkaiden tilaisuuksissa tai vaaliteltalla selventää yleensä käsityksiä puolueiden ja ehdokkaiden linjaeroista. Vaalikoneet auttavat myös selvittämään ehdokkaiden kantoja sinulle tärkeisiin asiakysymyksiin ja arvoihin sekä kartoittamaan, minkä puolueen ehdokkaiden ajatukset vastaavat parhaiten omiasi. Vaalikoneet julkaistaan lähempänä vaaleja ja Allianssilla on oma nuorten vaalikone, mikä kannattaa ehdottomasti tsekata.

 

Jos muiden järjestämät tilaisuudet eivät riitä sinulle, voit järjestää itse olohuonetentin omassa kodissasi! Olohuonetenttiin voi kutsua vain muutaman ehdokkaan ja käydä läpi juuri sinua ja kaveriporukkaasi kiinnostavia aiheita rennolla meiningillä. Vinkit olohuonetentin toteutukseen löydät täältä.
 

Järjestöjyrä

Kuva puheenjohtajan nuijasta

Tuntuuko puoluepolitiikka hankalalta, mutta haluaisit silti vaikuttaa johonkin yksittäiseen asiaan yhteiskunnasta? On kyse sitten eläinten oikeuksista, opintotuen tasosta tai translain uudistamisesta, lähes kaikille yhteiskunnallisesti merkittäville poliittisille kysymyksille on poliittisesti sitoutumaton järjestö, joka pyrkii vaikuttamaan asian puolesta. Monilla järjestöillä on jo tällä hetkellä tekeillä eduskuntavaalikampanja ja kiireiseen kampanja-aikaan järjestöt ottavat usein mielellään apua vastaan. Enää tarvitsisi etsiä sinulle tärkeää asiaa edustava järjestö!

Allianssin jäsenjärjestönä on yli 130 nuorisoalan järjestöä. Niiden joukosta saatat löytää järjestön, joka tekee työtä juuri sinulle tärkeiden asioiden edistämiseksi! Linkit Allianssin jäsenjärjestöihin löydät täältä.
 

Digivaikuttaja

Kuva kannettavasta tietokoneesta, tabletti-tietokoneesta ja matkapuhelimesta

Vietätkö iltasi lukemalla kehitysmaapolitiikasta? Haluaisitko vaikuttaa nuorten syrjäytymiseen Suomessa ja maailmalla, mutta vieraaseen kampanjaporukkaan lähteminen ei tunnu omalta jutulta? Vaaleja ennen käytävä julkinen keskustelu perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa on oivallinen paikka vaikuttaa siihen, millaista keskustelua esimerkiksi omassa vaalipiirissäsi käydään. Bloggaamalla, mielipidekirjoituksia kirjoittamalla ja vaikkapa twitter-keskusteluihin osallistumalla voit nostaa itsellesi tärkeitä arvoja esille sekä tehdä tärkeää demokratiatyötä sinulle sopivalla tavalla. Ottamalla osaa poliittiseen keskusteluun oppii usein uusia asioita ja voi löytää jopa uusia tuttavuuksia tai kiinnostavan järjestön! Oikeusministeriön demokratiapalveluissa (demokratia.fi) on lukuisia keskustelunavauksia ja hallinnon kuulemisia, joihin voit itse osallistua ja joita voit jakaa netissä.  

 

Oman  asian aktivisti

kuva mielenosoituskylteistä

Jos olemassa olevat järjestöt ja kampanjat eivät sytytä, mikään ei estä toteuttamasta omaa kampanjaa itsellesi tärkeän asian puolesta. Tempauksilla ja mielenilmauksilla voi saavuttaa useiden ehdokkaiden ja puolueiden, sekä median huomion ja sitä kautta nostaa itselle tärkeän asian yhteiskunnalliseen keskusteluun. Esimerkkejä tällaisista ruohonjuurikampanjoista ovat mm. ruoka- tai vaatekeräyksen vähävaraisille perheille ja  kaikille avoimet lastenjuhlat. Ruotsissa 15-vuotias Greta ryhtyi koululakkoon Ruotsin parlamenttivaalien aikaan vaatiakseen poliitikoilta jykevämpiä toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

 

Vaalien tekijä

kuva vaaliuurnasta

Vaalien järjestäminen vaatii paljon tekijöitä. Ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän vaalitoimitsijoiksi haetaan paljon vapaaehtoisia ja toimitsemisesta saa myös pienimuotoisen palkkion! Jos vaalitoimitseminen vaikuttaa kiinnostavalta, ota yhteys oman kuntasi keskusvaalilautakuntaan ja kysy lisää.

Ennakkoäänestyksen aikana voi tempaista demokratian eteen myös muilla tavoilla: miltä kuulostaisi opiskelu-, työ- tai kaveriporukan yhteislähdön järjestäminen läheiselle äänestyspaikalle? Ennakkoäänestyksen aikana jokaisella suomalaisella on oikeus äänestää missä tahansa äänestyspisteessä myös oman vaalipiirin ulkopuolella, kun taas vaalipäivänä on äänestettävä äänioikeusilmoituksessa nimetyssä äänestyspisteessä. Äänestämässä käymistä voi juhlistaa esimerkiksi pullakahveilla!

Jos oma tapasi osallistua ja vaikuttaa on vielä etsinnässä, voit tehdä leikkimielisen vaikuttajatestin. Jokaiselle löytyy varmasti oma tapa osallistua! https://apps.myzef.com/resources/nuortenvaalikone/eivn7k/index.html