Nuorisotutkimussäätiöltä stipendi nuorten digitaitoja selvittävään opinnäytetyöhön

11.02.2019
AnnaE
Katriina Räisänen

Nuorisotutkimussäätiö on myöntänyt 1 000 euron stipendin yhteisöpedagogin YAMK-tutkintoa Humanistisessa ammattikorkeakoulussa opiskelevan Katriina Räisäsen opinnäytetyön tekemiseen. Opinnäytetyössä Räisänen tutkii työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien 16-29-vuotiaiden nuorten digitaitojen tasoa ja ryhmämuotoisen valmennuksen vaikutusta nuorten digitaitoihin.

“Työelämässä tai opiskelemassa oleville henkilöille esimerkiksi sähköpostin käyttö ja tekstinkäsittely ovat usein arkipäivää. Nuori, joka on työn tai koulutuksen ulkopuolella, voi taas olla vuosikausia olematta tekemisissä näiden asioiden kanssa”, Katriina Räisänen kertoo.

Räisänen on työskennellyt Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos Helsingissä uravalmentajana. Työnsä kautta hän on seurannut aitiopaikalta, millainen vaikutus yhteiskunnalla, työelämän luonteella ja koulutusjärjestelmällä on nuoriin, joilla on haasteita työllistymiseen ja kouluttautumiseen liittyen. “Kiinnostuksenani on erityisesti uudenlaisten työmuotojen kehittäminen ja osallisuuden lisääminen sekä digitalisaatio - sen luomat mahdollisuudet ja haasteet. Media ja vanhemmat sukupolvet puhuvat nuorista ‘diginatiiveista’, jotka saumattomasti seikkailevat nykypäivän some- ja digitalisaatioviidakossa. Digitaidot eivät kuitenkaan kehity automaattisesti ja olen myös huomannut, ettei diginatiiveja ole olemassa.”

Räisänen korostaa lisäksi, että tutkimusaihe on ajankohtainen, sillä monet Suomessa tehdyt uudistukset ja päätökset ovat heikentäneet hänen kohtaamiensa nuorten asemaa työmarkkinoilla. Toiveena Räisäsellä olisikin, että opinnäytetyön tulokset kiinnostaisivat myös tutkijoita, jolloin aiheesta olisi mahdollista tehdä vielä laajempaa tutkimusta. Tutkimuksellisen näkökulman lisäksi Räisänen haluaa työnsä tulokset näkyviin organisaatioiden toiminnassa: “Haluan osoittaa, että pienelläkin panostuksella on mahdollista huomattavasti vaikuttaa nuorten digitaitoihin. Digitaitovalmennuksen tulisi olla osa muutakin ryhmä- ja yksilövalmennusta myös omalla työpaikallani. Haluaisin, että toimimme sillä tavalla mallina muillekin nuorten parissa toimiville organisaatioille.”

Nuorisotutkimussäätiö myöntää apurahoja nuorisotyötä edistävään tutkimustyöhön ja tekee nuorisoministerille esityksen Nuorisotyön tunnustuspalkinnon saajasta. Nuorisotutkimussäätiön hallituksen muodostavat nuorisoalan kattojärjestö Allianssin, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä nuorisotutkimuksen edustajat.

nuorisotyö nuorisoala tiedote