Nuorisotiedon kirjasto siirtyy Allianssista Humanistisen ammattikorkeakoulun alaisuuteen heinäkuusta 2021 alkaen

06.04.2021
SallaM
Kuva kirjastosta ja matkalaukusta täynnä kirjoja

Nuorisotiedon kirjasto siirtyy Humanistisen ammattikorkeakoulun kirjaston yhteyteen Helsingin TKI-keskukseen (Valkea talo, Ilkantie 4) 1.7.2021 alkaen. Lainauspalveluihin tulee siirrosta johtuen tauko niin, että lainauspalvelu jatkuvat normaalisti 14.4.2021 saakka ja aineisto tulee palauttaa 21.5.2021 mennessä. 

Selvitys nuorisoalan tiedonhallinnan nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä valmistui vuonna 2020. Selvitystä koordinoi Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ja kumppaneina selvityshankkeessa olivat Nuorisotutkimusseura, Nuorisotiedon tallentajat Nuoperi (Turun Yliopisto), Tampereen Yliopisto, Humanistinen ammattikorkeakoulu ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk. 

Selvityksen tuloksena oli kolme eri skenaariota siitä, mitä nuorisoalan tiedonhallinnalle tapahtuu tulevaisuudessa. Ensimmäisessä skenaariossa eri tiedonhallinnan toimijat jatkavat erillään kuten tähän saakka, toisessa muodostavat laajempia yhteenliittymiä ja kolmannessa pohdittiin, onko aika siirtää nuorisoalan tieto yhteiseen sähköiseen nuorisotiedon portaaliin. 

Näiden skenaarioiden valossa oli selvää, että nuorisoalan tiedonhallinnan turvaamiseksi on tulevaisuudessa yhdistettävä tietotoimintoja. Alalle elintärkeä nuorisotieto ja sen hallinta saattaa tulevaisuudessa hiipua, mikäli jatketaan kuten ennen, monen erillisen  toimijan voimin. 

Nuorisotiedon kirjaston tähänastinen ylläpitäjä Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi pitää selvänä, että nuorisotiedolla on vahva merkitys niin nuorisotoimialalle kuin laajemminkin. Tahtotilana on ollut turvata ainutlaatuisen Nuorisotiedon kirjaston tulevaisuus. 

“Päätimme etsiä Nuorisotiedon kirjaston taustalle uuden toimijan osana laajempaa tietokokonaisuutta, jotta kirjaston toimintaedellytykset pysyvät mahdollisimman turvattuina myös tulevaisuudessa. Jo nopeasti kiinnostusta osoitti mm. Humanistinen ammattikorkeakoulu, joka on keskeinen ja alati kehittyvä toimija nuorisotiedon parissa”, kertoo Allianssin palvelujohtaja Jonna Laitinen.

Laitinen on tyytyväinen neuvotteluiden tulokseen ja uskoo Nuorisotiedon kirjaston valoisaan tulevaisuuteen: 

“On mahtavaa, että olemme nyt yhteistyön kautta löytäneet kirjastolle uuden hyvän kodin, jossa nuorisotiedon kehittämistyötä jatketaan vahvasti, ja josta nuorisoalan toimijat jatkossakin saavat tarvitsemansa aineiston ja tiedon työnsä tueksi. Humanistisen ammattikorkeakoulun käsissä kirjasto pääsee osaksi suurempaa nuorisotiedon kokonaisuutta.”

”Olemme iloisia siitä, että saamme hallinnoitavaksemme perinteikkään ja arvokkaan Nuorisotiedon kirjaston. Samalla tunnemme vastuuta toiminnan jatkuvuudesta ja nuorisotiedon edelleen kehittämisestä. Toimintamme laajentuessa tulevina vuosina myös oma käyttömme tulee lisääntymään”, kommentoi Humanistisen ammattikorkeakoulun rehtori Jukka Määttä

Nuorisotiedon kirjaston lainauspalveluihin tulee siirrosta johtuen tauko. Lainauspalvelu jatkuvat normaalisti 14.4.21 saakka ja aineisto tulee palauttaa 21.5.2021 mennessä Nuorisotiedon kirjastoon Allianssi-talolle. Pyrkimyksenä on saada tiedonhaku- ja osittainen lainauspalvelu jatkumaan Humanistisen ammattikorkeakoulun kirjaston yhteydessä Ilkantie 4:ssä Helsingissä heti kesällä, mutta tarkemmasta aikataulusta tiedotetaan lähempänä. 
 

Lisätietoja

Jonna Laitinen, palvelujohtaja
Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi
jonna.laitinen@alli.fi
044 4165 212

Jukka Määttä, rehtori/toimitusjohtaja
Humanistinen ammattikorkeakoulu
jukka.maatta@humak.fi
0400 349 249

nuorisotiedon kirjasto nuorisotieto