Nuorisoalan järjestöt NYT! Allianssi ja Osaamiskeskus Kentauri kartoittavat nuorisotyön ja -toiminnan nykytilaa

19.04.2021
SallaM
Nuorisoalan järjestöt NYT!

Allianssi toteuttaa yhteistyössä nuorisoalan osaamiskeskus Kentaurin kanssa Nuorisoalan järjestöt NYT! -selvityksen, jonka tiedonkeruu järjestöiltä toteutetaan 27.4.-11.6.2021. Selvityksen avulla tuotetaan reaaliaikainen ja kattava kuva suomalaisten nuorisojärjestöjen toiminnasta, sen volyymista ja vaikuttavuudesta.

Nuorisoalan järjestötiedon kerääminen on tärkeää varsinkin tämän hetken järjestöjen rahoitustilanteessa. Nuorisoalan järjestöt NYT -selvityksen tarkoituksena on kerätä mahdollisimman laajasti tietoa siitä, miltä järjestökenttä näyttää juuri nyt toimintaympäristöltään, resursseiltaan ja työn vaikuttavuuden mittaamisen osalta. 

“Hienoa Nuorisoalan järjestöt NYT! -selvityksessä on yhteistyö Kentaurin kanssa sekä erityisesti se, että kyselyn kautta saamme uutta ajankohtaista tietoa entistä laajemmin. Olemme yhdistäneet monta kyselyä yhdeksi, jotta pystymme myös hieman helpottamaan järjestöjen kyselytaakkaa”, sanoo Allianssin palvelujohtaja Jonna Laitinen.

Järjestöissä tehdään arvokasta työtä nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden eteen, ja nuorisotyön ja -toiminnan vaikuttavuus on tärkeää saada esille. Kerätty tieto auttaa järjestöjä hahmottamaan omaan toimintaansa kentällä, tunnistamaan vahvuuksia ja löytämään kehittämiskohteita. Tietoa hyödynnetään monipuolisesti: keräämme järjestötietoa Nuorisotilastot.fi -sivustolle, Nuorisotyöstä Suomessa -tietosivuston päivittämiseen sekä Allianssin ja Kentaurin alaa palvelevan työn kehittämiseen.

Kysely lähetetään kaikille valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille 3.5. ja paikallisille aluejärjestöille sekä joillekin liikunta- ja kulttuurialan järjestöille 17.5. Kyselyt lähetetään sähköpostitse vastaajille, eli järjestöjen toiminnanjohtajille, pääsihteereille tai nuorisotoiminnasta vastaaville järjestössä. Kyselyn vastausaika on 3.5.-11.6.2021.

Kyselyn tulokset julkistetaan syksyllä 2021. 


Lisätietoja:

Jonna Laitinen
palvelujohtaja, Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi
jonna.laitinen@alli.fi
044 416 5212

Niina Autiomäki
suunnittelija, Humak / Osaamiskeskus Kentauri
niina.autiomaki@kentauri.fi
050 349 6404

 

Nuorisoalan järjestöt NYT! nuorisotieto