Nuoret järjestävät pääministeri Sipilän kyselytunnin Politiikkaviikolla

24.10.2018
Juha Sipilä ikkunan edessä

Pääministeri Juha Sipilä on mukana Allianssin 29.10.-2.11. järjestämällä Politiikkaviikolla. Politiikkaviikon alussa pääministeri Sipilä matkustaa Osloon. Hänen mukanaan matkalle lähtee 21-vuotias Anna Enbuske. Enbuske pääsee seuraamaan Sipilän matkaa aktiivisesti ja osallistuu pääministerin mukana muun muassa Northern Future Forumiin ja Pohjoismaiden neuvoston palkintogaalaan. Allianssi tuottaa pääministerin matkasta vlogin, ja lisäksi Enbuske päivittää Allianssin Instagram Storieta (@allianssiry) jo matkan aikana.

”Pidän erittäin tärkeänä, että nuoret pääsevät osallistumaan ja näkemään millaista poliittinen päätöksenteko on paitsi kotimaassa niin myös pohjoismaisella tasolla. Toivon tämän myös kannustavan nuoria lähtemään mukaan heille tärkeään yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Viime vuoden EU-Afrikka huippukokouksessa Suomen delegaatiossa oli, ainoana maana, myös mukana nuorisodelegaatti. Toivotankin Annan tervetulleeksi delegaatioomme ja kannustan kaikkia osallistumaan aktiivisesti Politiikkaviikon tapahtumiin”, sanoo pääministeri Juha Sipilä.

“En ollut uskoa korviani, kun kuulin, että pääsen pääministerin mukana Osloon! Olen innoissani, että saan ainutlaatuisen tilaisuuden keskustella pääministerin kanssa ja osallistua tärkeisiin tapaamisiin! Enpä olisi puoli vuotta sitten osannut odottaa, että tällaisia työpäiviä on edessä”, Allianssissa viestinnän tuottajana työskentelevä Enbuske kommentoi reissuun lähtemistä.

Pääministeri vastaa Politiikkaviikolle osallistuvien nuorten kysymyksiin - nyt nuorilla on siis mahtava tilaisuus esittää kysymyksiä suoraan pääministerille! Lähettäkää kysymyksenne viimeistään perjantaina 26.10. tämän lomakkeen kautta tai sosiaalisessa mediassa käyttäen hashtägejä #kysypääministeriltä ja #politiikkaviikko. Kysymyksiä voi esittää myös maanantaina 29. lokakuuta Allianssin Instagram Storiesin kysymysboksissa (@allianssiry). Lomakkeen ja sosiaalisen median kautta tulleista kysymyksistä poimitaan haastatteluvideolla pääministeriltä kysyttävät kysymykset.

Mikä on Politiikkaviikko?

Nuorisoalan kattojärjestö Allianssi järjestää 29.10.-2.11. ensimmäisen Politiikkaviikon, joka vie politiikan, puolueet ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen yläkouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin. Eri oppiaineiden opetussisältöihin linkittyvä, toiminnallinen viikko lisää nuorten tietoa ja ymmärrystä politiikasta sekä antaa nuorille valmiuksia seurata ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Oppilaitokset voivat ilmoittautua Politiikkaviikolla perjantaihin 26.10. asti! Lisätietoja Politiikkaviikosta: www.politiikkaviikko.fi

Kuva: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia

politiikkaviikko