Kuinka nuorten syrjäytyminen ratkaistaan? Allianssin ehdotukset tarkastusvaliokunnalle

14.11.2019
AnnaM
Miesoletettu nauttii elämästä

Nuorisoalan kattojärjestö Allianssin toiminnanjohtaja Anna Munsterhjelm osallistui 13.11.2019 kutsuttuna eduskunnan tarkastusvaliokunnan asiantuntijakuulemiseen nuorten syrjäytymisestä ja sen ehkäisystä. Valiokunta käsitteli teemaa hallituksen vuosikertomuksen 2018 yhteydessä. 

Kiitimme valiokuntaa nuorten syrjäytymisen nostamisesta merkittävällä tavalla esiin. Nuorten hyvinvointi on koko yhteiskunnan kohtalonkysymys, ja sen ratkaiseminen edellyttää paitsi tosissaan ottamista, myös rohkeutta muuttaa olemassaolevaa työnjakoa, organisaatioita ja toimintatapoja.  

Nähdäksemme nuorten syrjäytymisen torjumisessa onnistumiselle on neljä keskeistä estettä:

 

1. Nuorten syrjäytymistä vähentävää työtä ei johdeta. 

Valtionhallinnossa millään taholla ei ole kokonaisvastuuta nuorten hyvinvoinnista ja sen edistämisestä. Sama ongelma ilmenee kuntatasolla. Molemmilta tasoilta puuttuu vastuullinen toimija, joka muuttaisi tavoitteet toimintamalleiksi. Toimenpiteet ja niiden rahoitus ovat useimmiten hajanaisia, päällekkäisiä ja lyhytjänteisiä. 

Yhdelläkään taholla ei myöskään ole kokonaiskuvaa ja tietoa jo tehtyjen, nuorten syrjäytymisen vähentämiseen tähtäävien toimenpiteiden vaikuttavuudesta. Eri hallinnonaloille ripotellulla projektisilpulla ei ratkaista Suomen suurinta ongelmaa. Nykymallin toimimattomuudesta kertoo esimerkiksi nuorisotakuun kärkihanke, jota edellisillä hallituskausilla on palloteltu tuloksetta kolmen ministeriön kesken ja jonka lopputuotokset jäivät hyvin vaatimattomiksi.

Poikkihallinnollisuus on kaunis tavoite, mutta näin merkittävässä ja haastavassa kokonaisuudessa se ei toimi. Ensinnäkin nuorten hyvinvointiin liittyvät politiikkatoimet tulisi koota opetus- ja kulttuuriministeriöstä, työ- ja elinkeinoministeriöstä sekä sosiaali- ja terveysministeriöstä yhteen ja yhden ministerin vastuulle. Loogisimmin nämä teemat asettuisivat opetusministerille, joka vastaisi siten koko lapsen ja nuoren kasvun kaaresta ja sen tukemisesta (esimerkiksi nuorisotyö ja -politiikka, nuorten työllisyys, nuorten mielenterveys, varhaiskasvatus, perusopetus ja toinen aste). Muutos tulisi valmistella kuluvan hallituskauden aikana ja siihen siirtyä seuraavan hallituskauden alussa.

Toiseksi nuorten syrjäytymistä vähentävää työtä on ryhdyttävä johtamaan tavoitteellisesti ja kokonaisuuden johtamiseen on varattava riittävät resurssit. Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman on hallitusohjelman mukaisesti ohjattava kaikkea nuorten syrjäytymisen vähentämiseksi tehtävää työtä, ja ohjelman tulisi toimia lapsi- ja nuorisopoliittisen ministeriryhmän toimintasuunnitelmana. Syrjään jääneiden nuorten vähentämiselle on asetettava selkeät tavoitteet ja työlle ohjattava riittävä määrä resursseja. Nuorisotakuu on nostettava merkittävimmäksi syrjäytymisen vähentämisen keinoksi, ja nuorisotakuulle on nimettävä tavoitteen toteutumisesta vastaava projektipäällikkö. 


 

2. Nuorisotyön resurssit eivät ole tarpeeseen nähden riittävät. Ennaltaehkäisevän ja korjaavan nuorisotyön välille on luotu keinotekoinen vastakkainasettelu ja kilpailu resursseista. Lapsi- ja perhepalveluja uudistettaessa nuorisotyö on unohdettu. 

Syrjäytymisen vähentämiseen tarvitaan sekä ennaltaehkäisevää että korjaavaa nuorisotyötä: noin 90 prosenttia nuorista voi hyvin, mikä on suurelta osin ennaltaehkäisevän nuorisotyön ansiota. Mikäli syrjäytymisen ehkäisyn resursseja ja huomiota keskitetään vain korjaavaan työhön, ajetaan samalla alas ennaltaehkäisevää työtä ja lisätään sitten tulevaisuuden syrjäytyneiden nuorten määrää. 

Painopisteen siirtoa ennaltaehkäisevään työhön on saatettu tehdä sosiaali- ja terveyspalveluissa, muttei lainkaan nuorisotyössä ja -politiikassa. Ylipäätään nuorten mielenterveyspalveluiden kysyntä on keskittynyt vahvasti yhä erikoistasolle, sillä perustason mielenterveyspalveluita ole nuorille riittävästi saatavilla. Erityisen kriittinen tilanne on pääkaupunkiseudulla, jossa jopa akuuttia mielenterveysapua tarvitseva nuori voi joutua odottamaan hoitoonpääsyä pahimmillaan 30 päivää. Perustasolla ongelmaa lisää se, että nuorten palvelut ovat pirstoutuneet kouluterveydenhuollon ja muun oppilashuollon välille. Tämä vaikeuttaa paitsi nuoren hoidon järjestämistä kokonaisvaltaisesti, myös aiheuttaa huomattavia tiedonkulun ongelmia kun sote-palvelut ovat usein kuntayhtymien tai yksityisten palveluntuottajien - ja jatkossa maakuntien- vastuulla, mutta vastuu sivistys- ja nuorisopalveluista on kunnilla. 

Lapsen varhaisessa iässä tukeminen ja puuttuminen eli perhepalveluiden lisääminen ja keskittäminen on paras keino katkaista periytyvä syrjäytyminen, mutta nuorten kohdalla syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn tarvitaan nimenomaan nuorisotyötä. Edellisen hallituskauden LAPE- ja lapsistrategiatyössä sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistustyössä nuoret ja nuorisotyö sivuutettiin käytännössä täysin. Tämä perustelee osaltaan nuorten hyvinvoinnin kokonaisuuden yhdelle hallinnonalalle ja yhdelle ministerille keskittämisen tärkeyttä.

Nuorisotyötä tekevät ammattilaiset kokevat Allianssin keväällä 2019 tekemän selvityksen perusteella työssään onnistumisen suurimmaksi esteeksi riittävien resurssien puutteen. Etenkin etsivässä nuorisotyössä henkilöstöä on liian vähän suhteessa nuorten tarpeeseen. Nuorten kanssa toimivien osaamisen päivittämisestä ei myöskään huolehdita riittävästi eikä sille ole varattu resursseja. Erityisesti tarvetta on yhdenvertaisuus- ja digitaalisen nuorisotyön osaamisen lisäämiselle. 


 

3. Nuorisotyön valtionrahoitukseen ja avustusjärjestelmään liittyvät ongelmat estävät pitkäjänteisen kehittämisen sekä resurssien kohdentamisen mahdollisimman vaikuttavasti. 

Poliittisen kulttuurin muuttuminen on johtanut siihen, että ajankohtaisiin, usein median esiin nostamiin teemoihin puututaan yhä herkemmin ja pistemäisemmin esimerkiksi erilaisia kampanjoita lanseeraamalla ja pyöreitä pöytiä koolle kutsumalla. Kun resursseja ei samalla lisätä, on yksittäisiin huolenaiheisiin puuttuminen aina pois pitkäjänteisestä työstä. 

Nuorisolain muutos ei ole tuonut toivotulla tavalla pitkäjänteisyyttä nuorten syrjäytymisen vähentämiseen. Vuoden 2017 alusta käyttöön otettu osaamiskeskusmalli on - pääosin epäonnistuneen viestinnän ja puuttuvan ennakoinnin vuoksi - lisännyt lyhytjänteisyyttä ja toimenpiteiden silppuuntumista entisestään. Nuorisolain uudistus kannattaisi arvioida kokonaisuudessaan tulevan vuoden aikana ja tehdä tarvittavat muutokset. Lisäksi valtionavustuskäytäntöjen uudistamista ja osin yhdenmukaistamista on kiirehdittävä, jotta myös nuorisotyön avustusten osalta saavutettaisiin nykyistä tarkoituksenmukaisempi ja avustuksenhakijoita yhdenvertaisesti kohteleva järjestelmä.   

Järjestöjen ja kuntien toteuttama nuorisotyö on pitkäjänteistä työtä nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi ja sen torjumiseksi. Työtä on tehtävä nuorilähtöisesti, nuoren koko elämänkaari huomioiden ja moniammatillisessa, sektorirajat ylittävässä yhteistyössä. Sitä vastaan sotii valtionavustusten yleinen trendi useimmiten korjaavaan nuorisotyöhön kohdennetun, hankeperusteisen ja lyhytaikaisen rahoituksen lisääntymisestä. Katsomme, että mahdollisimman suuren vaikuttavuuden takaamiseksi etenkin nuorten syrjäytymistä torjuvan työn rahoituksessa on harkittava siirtymistä osin yhtä vuotta pidempiin rahoituskausiin. Lisäksi viranomaisille kuuluvien tehtävien hoitaminen - parhaana esimerkkinä Ohjaamo-toiminnan koordinaatio - on otettava pysyväksi osaksi valtionhallintoa, eikä ulkoistettava sitä ja sen resursointia esimerkiksi kansalaisyhteiskunnalle. 

Veikkaus-määrärahojen merkittävä väheneminen on asettamassa jo muutenkin pienimpiin rahoituksensaajiin kuuluvan nuorisoalan heikoimpaan asemaan. Hyvinkin pienillä avustuksilla toimintaansa pyörittäville nuorisojärjestöille leikkaukset saattavat tarkoittaa koko toiminnan lakkauttamista. Samoin kuntien nuorisotyön valtionosuudet ovat jo nyt erittäin vähäisiä kunnan muihin sektoreihin verrattuna, eivätkä kestä enää leikkauksia. Nuorisotyöstä ja -toiminnasta leikkaamisella olisi erittäin merkittävä yhteiskunnallinen vaikutus sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Kysymys kansalaisjärjestöjen ja nuorisotyön rahoituksen tulevaisuudesta ei saa jäädä rahapelimonopolin tulevaisuudesta ja pelihaittojen ehkäisemisestä käytävän keskustelun jalkoihin, vaan se on ratkaistava omana kysymyksenään.


 

4. Nuorten yhteiskunnallisen osallisuuden merkitystä koko yhteiskunnan nykyiselle ja tulevalle vakaudelle ei nähdä riittävän painavana. Nuorten yhteiskunnallisen osallisuuden kasvattaminen vaatii myös taloudellista panostusta.

Nuoren kokemalla yhteiskunnallisella osallisuudella sekä vaikuttamiskyvyillä ja -halulla on suora yhteys syrjäytymiseen. Vähemmistöön kuuluminen ja syrjintäkokemukset altistavat todennäköisesti myös syrjäytymiselle. 

Siksi nuorten ja erityisesti suurimman syrjäytymisuhan alla olevien nuorten osallisuuteen on panostettava päätöksenteon kaikilla tasoilla nykyistä tarmokkaammin. Samoin nuorten yhdenvertaisuus ja eri vähemmistöryhmien huomioiminen on otettava osaksi kaikkia nuoriin liittyviä politiikkatoimia.

Demokratiataitojen eriytymiskehitys näkyy entistä selvemmin nuorten joukossa. Esimerkiksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa korkeakoulutettujen 25–34-vuotiaiden äänestysprosentti oli 79 %, peruskoulun suorittaneiden 31 %. Professori Juho Saaren eriarvoistumista käsittelevän työryhmän raportissa (3/2018) esitetään eri hallinnonaloille keinoja, joilla nuorten yhteiskunnallista osallisuutta voidaan kasvattaa. Katsomme, että näistä keinoista erityisesti oikeusministeriön hallinnonalalle osoitetut on otettava käyttöön viipymättä ja niille on osoitettava vuoden 2021 valtion talousarviossa riittävät resurssit.

Lopuksi haluamme todeta, että nuorten syrjäytymisen vähentäminen pysyvästi ja kestävällä tavalla vaatii kokonaisvaltaista politiikan muutosta. Lasten ja nuorten hyvinvointi on asetettava kaiken politiikan keskiöön. Hallitusohjelmaankin kirjatun “Suomen Islannin mallin” toteuttaminen ei voi tarkoittaa ainoastaan harrastustakuun toimeenpanoa, vaan koko yhteiskunnan toimintojen ja palvelujen kokoamista palvelemaan lasten ja nuorten tulevaa hyvinvointia ja osallisuutta. Muutoksen aikajänteen tulee olla muutoksen mittakaavan mukainen: eduskunta voisi asettaa tavoitteeksi esimerkiksi sen, että vuoden 2017 kohortti voi paremmin kuin yksikään edeltäjistään.

Lisätiedot: Anna Munsterhjelm, toiminnanjohtaja, anna.munsterhjelm@alli.fi, 040 5879514

Lausunnon viite: K 3/2019 vp Hallituksen vuosikertomus 2018, K 13/2019 vp Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle valtion vuoden 2018 tilinpäätöksen ja hallituksen vuosikertomuksen tarkastuksesta.

lausunnot vaikuttaminen eduskunta nuorten syrjäytyminen