Kirsi Uusitalo Allianssin järjestöpäälliköksi

11.02.2019
AnnaM
Kuva Kirsi Uusitalosta

Allianssissa pitkään eri asiantuntija- ja suunnittelijapesteissä työskennellyt Kirsi Uusitalo aloittaa 15.2. uudessa tehtävässä. Järjestöpäällikkönä hän ryhtyy vastaamaan erityisesti nuorisoalan sisäisestä osallisuudesta.

Järjestöpäällikön tärkein tehtävä on varmistaa, että Allianssissa tunnetaan ja osataan huomioida nuorisoalan kaikkien toimijoiden tarpeet ja toiveet. Hän koordinoi muun muassa jäsenjärjestöjen ja -yhteisöjen kummikonseptia, nuorisotyön kuntavierailuja ja nuorisoalan verkostotyötä. Lisäksi Uusitalo jatkaa nuorten osallisuuden edistämistä muun muassa koulujen demokratiakasvatukseen liittyvien projektien vetäjänä.

“Kirsi on paras mahdollinen ihminen huolehtimaan siitä, että koko nuorisoalan ääni kuuluu kattojärjestön toiminnassa, päätöksenteossa ja yhteisessä vaikuttamistyössä. Hän tuntee alan tekijät, yhteisöt, toimintatavat ja perinteet, ja on Suomen kovimpia osallisuuden asiantuntijoita. Olen tosi onnellinen, että voimme saada Kirsin osaamisesta ja persoonasta entistäkin enemmän irti”, kertoo Allianssin toiminnanjohtaja Anna Munsterhjelm.

Lisätiedot: kirsi.uusitalo@alli.fi