Kehittämistä, vertaisuutta ja innostumista – nuorisoalan verkostot vuonna 2019

27.11.2018
Kuva ihmisistä auringonlaskussa, päällä teksti jossa lukee nuorisoalan verkostot

Toiminnan kehittäminen, järjestökollegoilta oppiminen ja vertaistuellinen innostuminen - kuulostaa aika hyvältä, eikö? Allianssin koordinoimissa verkostoissa on luvassa kaikkea tätä! Vuonna 2019 uusia verkostoja startataan mm. järjestöjen luottamusjohdolle ja talouden parissa toimiville.

Koordinoimme nuorisoalan järjestöissä toimiville suunnattuja verkostoja, jotta usein kohtalaisen pienillä resursseilla toimivien järjestöjen toiminnan kehittäminen olisi entistä vaivattomampaa.

Verkostot kokoontuvat vähintään kaksi kertaa vuodessa ajankohtaisten teemojen ja yhteisen kehittämisen äärelle, jonka lisäksi tapaamisten välillä viestitään verkostojen Facebook-ryhmissä. Verkostoja on jo olemassa muun muassa yhdenvertaisuuden, johtamisen, osallisuuden, viestinnän ja tapahtumatuotannon parissa toimiville - tervetuloa mukaan!

Vuoden 2019 aikana perustamme uusia verkostoja ainakin järjestöjen luottamusjohdossa ja talouden parissa toimiville. Tuntuuko, että kokonaisuudesta kuitenkin puuttuu juuri sinulle kohdistettu verkosto? Vinkkaa siitä meille!

Allianssin verkostotoiminnan vuoteen 2019 voit tutustua täällä.

Lisätietoja:
Tiitus Uusoksa, tiitus.uusoksa@alli.fi, p. 044 722 9356

Aiheesta lisää