Katja Asikainen vastaamaan nuorten hyvinvointipolitiikasta Allianssiin

18.11.2019
AnnaM
Kuvassa Katja ja Nuppu-shiba

Katja Asikainen toimii kevään 2020 ajan vaikuttamisen asiantuntijana nuorisoalan kattojärjestö Allianssissa. Hän sijaistaa tehtävässä perhevapaalle lähtevää Eero Löytömäkeä

Vaikuttamisen asiantuntijana Asikainen tulee edistämään nuorten hyvinvointia erityisesti sosiaali-, terveys- ja työllisyyspolitiikan kautta. Esimerkiksi sosiaaliturvan uudistamiseen, nuorisotyöttömyyden vähentämiseen sekä nuorten mielenterveyspalveluihin liittyvät politiikkatoimet kuuluvat hänen vastuualueelleen. Osana Allianssin vaikuttamisen tiimiä Asikainen osallistuu poliittisten tavoitteiden valmisteluun ja toteuttamiseen, päättäjätapaamisiin sekä lausuntojen ja taustaselvitysten valmisteluun. Tehtävään kuuluu myös Allianssin jäsenten tukeminen ja sparraaminen vaikuttamistyössä. 

Katja Asikaisella on pitkä ja monipuolinen kokemus nuorisoalalta ja vaikuttamisesta. Hän on toiminut muun muassa Suomen Lukiolaisten Liiton sosiaalipoliittisena asiantuntijana, Keskustanuorten poliittisena sihteerinä ja Kiteen kaupungin  työllisyyskoordinaattorina. Muuta kokemusta Asikainen on kerryttänyt muun muassa Keskustanuorten varapuheenjohtajana, Allianssin hallituksessa sekä kunnallisista ja maakunnallisista luottamustehtävistä. Allianssin tehtävää varten hän jää työvapaalle Joensuun Setlementin toiminnanjohtajan tehtävästä. 

“On ihanaa ja vähän jännittävää palata yhteiskunnallisen vaikuttamistyön pariin edistämään nuorten hyvinvointia. Toimenkuva todellakin sytyttää ja motivoi tekemään hommia täysillä! Olen myös onnellinen siitä esimerkistä, jota sekä Allianssi että Joensuun Setlementti työnantajinani näyttävät. Sijaisuuteen tarttuminen mahdollistui, kun molemmat tahot halusivat antaa mahdollisuuden oppia uutta, kehittyä ja tehdä työtä joustavasti”, Katja Asikainen kommentoi.

“Katjan saaminen meille on iso ilo Allianssille ja koko nuorisoalalle: näin täydellistä komboa substanssiosaamista, vaikuttamiskokemusta ja nuorisoalan tuntemusta löytyy vain harvalta. Luotto on kova, että tällä vaikuttamistyön kokoonpanolla Allianssi tulee keväälläkin pitämään aktiivisesti nuorten puolta poliittisessa keskustelussa ja esittämään rakentavia ratkaisuehdotuksia nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi ja sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi”, Allianssin toiminnanjohtaja Anna Munsterhjelm sanoo. 

Katja Asikainen aloittaa vaikuttamisen asiantuntijana 1.1.2020 ja toimii tehtävässä juhannukseen asti. Hänet tavoittaa osoitteesta katja.asikainen@alli.fi