Hae Allianssin luottamushenkilöksi vuodelle 2019!

30.10.2018
Kuvituskuva

Kokoamme Allianssissa nuorisoalaa yhteen monien eri teemojen ympärille. Luottariryhmät on yksi konkreettinen tapa vaikuttaa Allianssissa, oppia itse uutta ja kasvattaa samalla myös omia kontakteja nuorisoalan toimijoiden parissa. Haku Allianssin luottariksi vuodelle 2019 on auki 25.11. saakka. Luottarina pääset tuomaan esiin omaa asiantuntemustasi yhteistyössä Allianssin hallituksen ja toimiston kanssa.

Luottarina osallistut Allianssin edunvalvonnan toteuttamiseen esimerkiksi edustamalla Allianssia ja suomalaisia nuoria eri kokouksissa, työryhmissä tai edustusmatkoilla Suomessa ja maailmalla. Allianssi valitsee tarvittaessa luottariryhmistä kokousedustajia myös esimerkiksi YK-kokouksiin. Luottariryhmässä pääset vaikuttamaan Allianssin toimintaan ja edunvalvonnan linjauksiin sekä laajemmin koko nuorisoalaan. Luottariryhmät tukevat nykyisten ja uusien toimintamallien, aloitteiden ja innovaatioiden tekemisessä.

Vuoden 2019 luottariryhmät ovat Nuorten osallisuus ja vaalit -ryhmä, Nuorisotyön menetelmät -ryhmä, Kansainvälisen nuorisopolitiikan -ryhmä ja Yhdenvertaisuus-ryhmä. Ryhmien toimintasuunnitelmat ovat tämän sivun lopussa, ne juontuvat Allianssin strategiasta, vuoden 2019 toimintasuunnitelmasta, sekä Allianssin tavoiteohjelmasta. Ryhmien tavoitteet asettaa Allianssin hallitus vuosittain. Kuluvan vuoden toiminnasta voit lukea nettisivuilta: www.alli.fi/meista/luottariryhmat

Allianssin luottareilta edellytämme sitoutumista ryhmän toimintaan koko kalenterivuoden ajaksi. Ryhmät kokoustavat 6-8 kertaa vuoden aikana ja kokoukset toteutuvat pääosin Allianssi-talolla, Helsingissä. Kokouksiin voi osallistua etänä. Kokousten välillä on myös työskentelyä, kuten Allianssin avausten kommentointia, päättäjätapaamisia tai kansainvälisiä edustuksia. Ryhmien puheenjohtajat osallistuvat lisäksi Allianssin hallituksen kokouksiin, joita on lähes kuukausittain.

Hakulomakkeella tärkein kysymys on oma motivaatiosi, mistä innostuit hakemaan mukaan toimintaan? Lisäksi sinun tulee nimetä taho (Allianssin jäsenjärjestö tai muu nuorisoalan toimija), joka suosittelee sinua tehtävään. Hakemuksessa voit myös ilmoittaa, jos sinulla on halua ja taitoa toimia ryhmän puheenjohtajana. Ryhmien puheenjohtajat nimetään samalla kun ryhmien kokoonpanot.

Jokaiseen ryhmään valitaan 8-12 edustajaa ja hakijoiksi toivomme eri-ikäisiä, eri sukupuolien edustajia sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Luottamushenkilönä toimimisesta maksamme matkakulut kokouksiin ja edustustehtäviin. Voit olla jäsenenä vain yhdessä ryhmässä. Valitsemasi ryhmän lisäksi voit ilmoittaa, oletko käytettävissä myös muihin ryhmiin.

Valinnat ryhmiin tekee Allianssin hallitus kokouksessaan 13.12.2018, jonka jälkeen valinnoista ilmoitetaan kaikille hakijoille. Ryhmiin valituille henkilöille järjestetään perehdytyspäivä jo ti 18.12. klo 12-17. Varaathan tämän ajan kalenteristasi jo nyt! Lisäksi tammikuussa toteutuu toimiston ja kaikkien luottareiden yhteinen Luottaristartti Allianssi-talolla.

Luottariryhmien lisäksi Allianssi koordinoi useita eri verkostoja. Verkostot ovat yhteisen kehittämisen ja osaamisen jakamisen alustoja, joiden avulla yhteistyö lisääntyy ja päällekkäisyydet vähenevät. Ennen kaikkea verkostot ovat yhteisöjä, joissa tuetaan muita ja innostutaan yhteisistä asioista. Kaikki koordinoimamme verkostot kokoontuvat vähintään kaksi kertaa vuodessa, tervetuloa mukaan! Lue lisää Allianssin koordinoimista verkostoista.

          
Hakemukseen pääset täältä!                    


Ryhmien kuvaukset ja tavoitteet vuodelle 2019: 

Kansainvälisen nuorisopolitiikan ryhmä
Ryhmä vaikuttaa kansainväliseen nuorisopolitiikkaan Pohjoismaissa, Euroopassa ja YK:ssa. Ryhmä tuo suomalaisten nuorten ääntä kuuluviin kansainvälisillä areenoilla ja edistää Allianssin edunvalvonnan tavoitteiden toteutumista. Ryhmä myös tukee YK-nuorisodelegaatin ja Ilmastodelegaatin työtä. Ryhmän sihteereinä toimivat Jarkko Lehikoinen & Joel Linnainmäki.

Vuoden 2019 aikana ryhmä:

  • edistää nuorten näkymistä ja kuulumista Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella,
  • vaikuttaa EU:n keskeisten nuorisolinjausten, kuten EU:n nuorisostrategian ja jäsennellyn vuoropuhelun, toteutukseen,
  • edistää nuorten roolin vahvistamista Suomen ulkopolitiikassa ja rauhantyössä, sekä
  • osallistuu Allianssin eurovaalikampanjan toteutukseen.

 
Nuorisotyön menetelmien kehittämisen ryhmä
Ryhmä edistää rajat ylittävää nuorisotyötä ja vahvistaa nuorisoalan kansainvälistymistä  verkostoitumismahdollisuuksien kautta. Ryhmä tukee korkealaatuisen suomalaisen nuorisotyön osaamisen viemistä muihin Euroopan maihin ja samalla nostaa myös suomalaisen nuorisotyön tasoa verkostoitumisen ja vuorovaikutuksen kautta. Ryhmän sihteereinä toimivat Tiina Hokkanen & Jarkko Lehikoinen.

Vuoden 2019 aikana ryhmä:

  • kartoittaa suomalaisen nuorisotyön toimintamalleja, nostaa esille hyviä esimerkkejä ja tuloksia,
  • tuo uusia kiinnostavia käytänteitä ulkomailta ja jakaa niitä suomalaisen nuorisotyön kentälle, sekä
  • edistää nuorisoalan toimijoiden kansainvälistä liikkuvuutta ja verkostoitumista.

 
Nuorten osallisuus ja vaalit –ryhmä 
Ryhmä käsittelee nuorten yhteiskunnallisen osallisuuden ja äänestysaktiivisuuden tukemista sekä pohtii uusia tapoja vahvistaa demokratiataitoja ja edistää nuorten osallistumisoikeuksia. Ryhmän sihteereinä toimivat Kirsi Uusitalo & Virva Viljanen.

Vuoden 2019 aikana ryhmä:

  • suunnittelee nuorten ehdokkuutta ja äänestysaktiivisuutta tukevaa kampanjaa eduskunta-, europarlamentti- ja mahdollisissa maakuntavaaleissa,
  • osallistuu nuorten vaalikoneen kysymysten ja konseptin suunnitteluun, sekä nuorten valittujen tukiverkoston perustamiseen, sekä
  • pohtii uudenlaisia malleja vahvistaa nuorten demokratiataitoja ja näiden mallien levittämistä sekä tarkkailee Allianssin sisäisen osallisuuden etenemistä. 

 
Yhdenvertaisuusryhmä
Ryhmä käsittelee yhdenvertaisuuteen ja syrjintään liittyviä teemoja sekä tuo eri vähemmistöasemassa olevien nuorten näkökulmia ja asiantuntijuutta yhdenvertaisuudesta Allianssin työn tueksi. Ryhmän sihteerinä toimii Heta Hölttä.

Vuoden 2019 aikana ryhmä:

  • osallistuu Allianssin yhdenvertaisuuspalvelujen kehittämiseen,
  • vaikuttaa Allianssin sisäisen yhdenvertaisuuden toteutumiseen,
  • tukee nuorisoalan toimijoiden kykyä edistää yhdenvertaisuutta, sekä
  • järjestää alustuksia ja käy keskustelua yhdenvertaisuuteen liittyvistä teemoista.

 

Lisätietoja luottaritoiminnasta ja hausta:
Kirsi Uusitalo, kirsi.uusitalo(at)alli.fi, p. 044 722 9350

Mikäli sähköisen hakemuksen kanssa on ongelmia, ota yhteyttä:
Susanne Salo, susanne.salo(at)alli.fi, puh. 044 476 5285