Blogikirjoitus: Milloin viimeksi puhuit lasten ja nuorten hyväksikäytöstä, johtaja?

26.06.2018
AnnaM
Kuva Anna Munsterhelmista

Lasten ja nuorten kaltoinkohtelun estäminen on nuorisotyön kovinta ydintä, ei muusta toiminnasta irrallinen hippien projekti, kirjoittaa toiminnanjohtaja Anna Munsterhjelm. Siksi sen pitäisi kiinnostaa erityisesti nuorisoalan johtajia.

Yle kertoi eilen äidistä, jonka poika oli joutunut järjestön kautta saadun tukihenkilön seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Tapaus on hirvittävä - kuten lasten ja nuorten kaltoinkohtelu aina on. Kiitos äidille, joka jaksoit ja uskalsit tehdä asiasta julkisen. Avoimuutta ja metelin pitämistä tarvitaan, jotta seksuaalisesta häirinnän ja hyväksikäytön käsittelystä tulisi normaalia, ja jotta tekojen vääryys tulisi kaikille selväksi. Niin kauan kuin pelkkä hyväksikäytöstä puhuminen koetaan yleisesti vaikeaksi, noloksi tai pelottavaksi, myös uhrit kokevat sen sellaiseksi, Pahimmassa tapauksessa he syyllistävät tapahtuneesta itseään.

En tiedä, missä järjestössä tukihenkilö on toiminut, enkä tunne tapauksen taustoja Ylen juttua syvemmin. Arvaan kuitenkin, ettei järjestössä ole toimittu varsinaisesti väärin. Todennäköisesti siellä - kuten useimmissa muissakin lasten ja nuorten kanssa toimivissa yhteisöissä - on varauduttu pahimpaan, laadittu ohjeistuksia, teetetty rikostaustaselvityksiä. Ennaltaehkäisyä ja puuttumista kun tehdään nuorisotyössä jatkuvasti, kattavasti ja ammattimaisesti, mutta kaikkia tapauksia ei silti huomata ajoissa. Joitakin ei huomata koskaan.

Silti ja siksi oikein toimimista ei saa sekoittaa riittävästi tekemiseen. Olisiko tuossakin järjestössä voitu puhua tukihenkilöille enemmän lapsiin kohdistuvan seksuaalisen kiinnostuksen tunnistamisesta ja käsittelemisestä? Olisiko perheiltä voitu tarkistaa säännöllisesti, näkyykö tukihenkilön toiminnassa viitteitä asiattomasta käytöksestä? Olisiko lapsille voitu kuvailla hyväksikäytön tunnusmerkkejä jo etukäteen, jotta he osaisivat tunnistaa sen heti?

Teemme nuorisoalalla paljon hyvin ja oikein, mutta niin kauan kuin lasten ja nuorten kokema turvallisuus ei ole sataprosenttista, emme tee riittävästi. Nuorisotyössä tulosta ei mitata suoraan rahassa - se mitataan hyvinvoivissa nuorissa, kaiken toimintamme päämäärässä. Sen tuloksen eteen meidän kaikkien nuorten kanssa toimivien on paiskittava hommia, mutta suurimmassa tulosvastuussa olemme aina me, jotka käytämme myös suurinta valtaa: johtajat.

En missään nimessä tarkoita, että yksikään nuorisojärjestön tai vaikka kunnan nuorisotoimen johtaja olisi syyllinen siihen, että heidän organisaatiossaan on tapahtunut tai voisi tapahtua lasten tai nuorten kaltoinkohtelua. Mutta me johtajat vastaamme siitä, että kaikki mahdollinen tehdään, jotta toimintaamme osallistuville lapsille ja nuorille voidaan taata turvallinen kasvuympäristö. Aika usein me myös päätämme, mihin rahaa, työtunteja ja viestinnälle varattua tilaa käytetään. Miltä siis lasten ja nuorten turvallisuuden edistäminen - vaikkapa nyt seksuaalisen hyväksikäytön ja häirinnän estäminen - näyttää resurssien näkökulmasta? Onko se toimintamme kovinta ja kaikessa näkyvää ydintä vai yhdenvertaisuudesta innostuneiden hippien oma projekti, joka toteutetaan nollabudjetilla ja johon johtajat itse eivät viitsi sen syvällisemmin edes perehtyä?

Kehtaan väittää, että aika monilla meistä on tässä petrattavaa.

Itselleni ja muille johtajille antaisinkin lyhyen tarkistus- ja tehtävälistan, jolla pääsee siinä petraamisessa hyvään alkuun:

  1. Onhan järjestössänne toimintaohjeet lasten ja nuorten kaltoinkohteluun puuttumiseksi? Jollei, laatikaa sellaiset. Esimerkiksi me Allianssissa autamme mielellämme, ja omasta ohjeestamme saa hyvän pohjan.

  2. Noudatetaanko ohjeitanne oikeasti? Vaaditteko sitä? Miten mittaatte ja valvotte noudattamista? Miten puututte ohjeiden laiminlyöntiin? Tehkää ohjeillenne myös seurantasuunnitelma ja kirjatkaa jo ohjeistukseen, miten tullaan menettelemään niiden kohdalla, jotka eivät ohjeisiin sitoudu. Tässä asiassa tiukkapipoisuus on muuten todellakin OK.

  3. Kenellä organisaatiossanne on omistajuus ja vastuu lasten ja nuorten turvallisuuden varmistamisesta - eli esimerkiksi niiden toimintaohjeiden toteuttamisesta? Aiheen asiantuntijalla vai johdolla? Jos ensimmäisellä, siirrä vastuu itsellesi. Sen kuuluisi olla tärkeimpiä tehtäviäsi.

  4. Milloin olet viimeksi puhunut työssäsi tai vapaaehtoistyössäsi lasten ja nuorten seksuaalisen hyväksikäytön - tai muun kaltoinkohtelun - tunnistamisesta ja siihen puuttumisesta? Aloita heti. Vain tekemällä tabuista tavallista voimme vähentää niihin liittyvää häpeää, epätietoisuutta ja väärinkäsityksiä. Johtajan on näytettävä siinä esimerkkiä.

Muutoksen haikaileminen tai muutoksen vaatiminen ei auta. Vain muutoksen tekeminen auttaa. Siksi vetoan jokaiseen, jolla on lasten ja nuorten harrastuksissa ja järjestöissä valtaa: käyttäkää sitä! Käyttäkää sitä sellaisen kulttuurin luomiseen, jossa seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta ja kaikenlaisesta koskemattomuudesta puhutaan mutkattomasti ja avoimesti. Jossa pieniinkiin epäilyksiin on helppo tarttua; jossa vääryyksiin puututaan välittömästi ja jossa lapset ja nuoret voivat ihan aina kokea olonsa turvalliseksi.

Anna Munsterhjelm
anna.munsterhjelm@alli.fi