Blogi: Harrastamisen ei tarvitse olla vakavaa, mutta päättäjien on otettava harrastustakuu tosissaan

05.11.2018
anna

Lasten ja nuorten harrastaminen on ollut kuluvalla hallituskaudella nuorisopolitiikan ykkösteemoja. Nuorisotyöstä vastaava ministeri Sampo Terho ja ennen häntä samaa salkkua kantanut Sanni Grahn-Laasonen ovat tehneet hyvää työtä painottaessaan harrastamisen merkitystä ja paaluttaessaan tavoitteeksi, että jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla vähintään yksi mieluisa harrastus. Kuntavaaleissa muidenkin puolueiden edustajat linjailivat reteästi, että tärkeä homma, helppo järjestää, pannaan tapahtumaan meidän kaupungissa.

Ja kuinkas sitten kävikään?

Ei mitenkään. Mikään ei ole muuttunut. Harrastustakuun merkitys tunnustetaan, mutta mitään radikaalia ei uskalleta tehdä. On perustettu useita työryhmiä ja tehty selvityksiä, mutta ne ovat jääneet vaatimattomaksi piipertelyksi. Olen itsekin viettänyt tunteja kokouksissa, jossa parinkymmenen virkamiehen ja eri asiantuntijoiden voimin keskustellaan koulujen liikuntavälinevarastojen käyttöluvista, kunkin omien lasten harrastuskokemuksista ja muista strategisen tason kysymyksistä. Kun olen ehdottanut, että harrastusten järjestämisen voisi kirjoittaa lakiin kunnan tehtäväksi, minulle on naureskeltu tai pyöritetty päätä. Eihän me voida muuttaa lakeja!

Harrastamista ei voi enää pitää pikkukivana puuhasteluna, jonka tärkeydestä on mukava pitää nättejä puheita, mutta jonka eteen ei tarvitse tehdä yhtään hankalaa päätöstä.

Mitä hittoa. Jos ministerillä on poliittista tahtoa saada muutos aikaan, on hän todennäköisesti valmis myös käyttämään poliittisia työkaluja tavoitteen saavuttamiseksi. Työryhmät tai neuvottelukunnat eivät voi muuttaa lakeja tai jakaa rahaa, mutta ne voivat - niiden suorastaan pitää! - tehdä ministerille perusteltuja, kunnianhimoisia ehdotuksia rakenteiden muuttamiseksi.

Siispä: Jos harrastaminen halutaan nähdä merkittävänä lasten ja nuorten hyvinvoinnin tekijänä ja jos lasten ja nuorten hyvinvointia halutaan poliittisesti edistää, on päättäjien ja valmistelijoiden suhtauduttava harrastamiseen vakavasti. Sitä ei voi pitää enää pikkukivana puuhasteluna, joka rullaa omalla painollaan ja jonka tärkeydestä on mukava pitää nättejä puheita, mutta jonka eteen ei tarvitse tehdä yhtään hankalaa päätöstä.

Jotta jokaiselle lapselle ja nuorelle voidaan taata mahdollisuus mieluisaan harrastukseen, on saavutettava kolme tavoitetta:

Ensinnäkin lapsilla ja nuorilla on oltava riittävästi tietoa harrastamisesta ja harrastusmahdollisuuksista. Tieto on tuotava esiin koulussa osana opetusta ja otettava osaksi vanhemmuus- ja kasvattajakasvatusta. Kaikkien lasten ja nuorten kasvuun vaikuttavien aikuisten on ymmärrettävä harrastaminen yhtenä hyvinvoinnin tekijänä ja osattava tukea sitä. Lisäksi harrastusmahdollisuuksiin liittyvän ajankohtaisen tiedon on oltava yhdenvertaisesti saatavilla. Esimerkiksi nyt työn alla oleva Harrastuspassi-sovellus on onnistuessaan mainio tapa jakaa tietoa sekä paikkakuntasidonnaisista että verkon kautta kaikkien saatavilla olevista harrastuksista.

Toiseksi harrastaminen on tehtävä mahdolliseksi jokaiselle lapselle ja nuorelle riippumatta tämän taloudellisista, sosiaalisista, kulttuurisista tai terveydellisistä edellytyksistä. Sekä harrastusten järjestäjien että harrastusmahdollisuuksien rahoittajien ymmärrystä harrastamisen esteistä ja osaamista niiden poistamisesta on kasvatettava. Kaikki harrastustoiminnan tukemiseksi myönnetyt, jo olemassa olevat rahat pitää suunnata niin, että ne ohjautuvat erityisesti niiden lasten ja nuorten harrastamiseen, joille harrastamisen kynnys on tavallista korkeampi.

Kolmanneksi jonkun on otettava vastuu harrastusten järjestämisestä. Fiksuinta on osoittaa kunnille velvoittavaksi tehtäväksi mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle vähintään yksi mieluisa harrastus osana terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Kunnassa taas vastuu harrastamisen koordinoimisesta kuuluisi loogisesti sivistys- ja nuorisotoimelle. Jokaiseen oppilaitokseen ja alueelle nimettäisiin harrastamisesta vastaava nuorisotyöntekijä, joka koordinoisi lasten ja nuorten ohjaamista harrastuksiin, harrastusmahdollisuuksista viestimistä ja harrastusmahdollisuuksien tarjoajien verkostoa. Valtakunnallisella tasolla harrastamista koordinoitaisiin ja harrastamisen strategian toteutusta johdettaisiin opetusministeriön nuorisotyön ja -politiikan vastuualueelta.

Etenkin ne lapset ja nuoret, jotka eivät viihdy koulussa, voivat löytää harrastuksen kautta tavan loistaa ja kehittyä, tulla merkitykselliseksi itselleen ja muille.

Lakien muuttamista, opetussuunnitelmien avaamista, uusia tehtäviä. Kuulostaa isolta. Niin pitääkin. Suuria ja kunnianhimoisia tavoitteita ei ihan pienillä liikahduksilla saavuteta.

Vielä lopuksi: Harrastamisen nouseminen puheenaiheeksi on mahtava juttu. Se kertoo, että olemme oppineet tunnistamaan ja tunnustamaan harrastamisen merkityksen osana lasten ja nuorten hyvinvointia. Parhaimmillaan harrastaja saa mielekästä tekemistä ja yhteisön, johon kuulua ja joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Hyvä harrastus voi olla nuorelle ainoa kiinnityskohta yhteisöön - viimeinen sauma, joka estää nuorta tipahtamasta. Etenkin ne lapset ja nuoret, jotka eivät viihdy koulussa, voivat löytää harrastuksen kautta tavan loistaa ja kehittyä, tulla merkitykselliseksi itselleen ja muille.  Seurauksena on hyvää kaikille: nuoren itsetunto ja toimintakyky kasvaa, hän kokee itsensä osaksi laajempaa kokonaisuutta. Hän haluaa, osaa ja pystyy toimimaan aloitteellisena yhteiskunnan jäsenenä: kantamaan vastuuta itsestään ja muista.

Minusta se on edistämisen arvoinen tavoite.

 

Anna Munsterhjelm
Allianssin toiminnanjohtaja

harrastustakuu harrastaminen

Aiheesta lisää