Allianssin ensimmäiset vaalisomettajat valittu: Eero, Joanna ja Sera viestivät vaaleista nuorille

03.04.2019
AnnaM
Kuvassa valitut vaalisomettajat Joanna, Eero ja Sera

Eero Roslander, Joanna Ahola ja Sera Savolainen on valittu nuorisoalan kattojärjestö Allianssin historian ensimmäisiksi vaalisomettajiksi. Vaalisomettajien tavoitteena on kertoa vaaleista nuoria kiinnostavalla tavalla sosiaalisessa mediassa ja saada nuoret kiinnostumaan äänestämisestä ja vaikuttamisesta.

Miksi nuorten ylipäätään pitäisi kiinnostua vaaleista ja vaikuttamisesta?

“Kukaan muu kuin me nuoret itse ei osaa puhua meidän puolestamme. Vaaleissa rakennetaan meidän omaa tulevaisuuttamme, johon jokaisella on vaikutusvaltaa. Tätä valtaa tulee tajuta käyttää”, kommentoi Eero Roslander. Entinen Hämeenlinnan nuorisovaltuuston puheenjohtaja käy lukiota Helsingissä, vetää omaa yritystään ja toimii Helsingin lukiolaisten edunvalvontavastaavana.

“Usein politiikassa tuodaan esille ensisijaisesti äänestäjille tärkeitä teemoja, jolloin nuorten aktiivinen kansalaisuus onkin tehokas keino saada pinnalle juuri nuoria koskevia kysymyksiä. Äänestäminen itselle tärkeiden asioiden puolesta on myös vahva viesti yhteiskunnalle halusta saada aikaan muutosta”, sanoo Joanna Ahola. Lahtelainen abiturientti on toiminut aiemmin muun muassa opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajana, Lukiolaisten Liitossa ja leiriohjaajana.

“Demokratian periaatetta vastaan sotii päätös olla äänestämättä. Me nuoret olemme uuden sukupolven edustajia ja näin ollen on erityisen tärkeää, että päätöksiä olisi tekemässä myös nuorten näköisiä edustajia”, Sera Savolainen sanoo. Hän on kirjoittanut vuosi sitten ylioppilaaksi Kuopiosta, tehnyt työkseen asiakaspalvelua ja viestintää ja toimii varapuheenjohtajana Savo-Karjalan Kokoomusnuorissa.

Allianssi on tehnyt pitkään töitä nuorten demokratiaosaamisen ja -kiinnostuksen kasvattamiseksi esimerkiksi järjestämällä Nuorisovaalit ja Politiikkaviikon. Vaalisomettajien tehtävä avattiin nyt ensimmäistä kertaa.

“Nuorisobarometrin mukaan politiikka kiinnostaa nuoria enemmän kuin 20 vuoteen, mutta silti esimerkiksi nuorten äänestysaktiivisuus ja nuorten ehdokkaiden määrä laskevat koko ajan. On selvää, että vika ei ole nuorissa, vaan nykyisessä järjestelmässämme ja tavassamme viestiä siitä nuoria kiinnostavalla tavalla. Vaalisomettajien rekrytoiminen on uusi kokeilu, jolla yritämme osaltamme ratkoa jälkimmäistä ongelmaa”, kertoo Allianssin toiminnanjohtaja Anna Munsterhjelm.

Eero Roslander, Joanna Ahola ja Sera Savolainen ottavat Allianssin somekanavat haltuun eduskuntavaalien aikaan 3.-17.4. sekä eurovaalien aikaan 15.-28.5. Tarkoituksena on kyläillä erilaisissa vaalitapahtumissa, haastatella ehdokkaita ja penkoa nuoriin liittyviä vaaliteemoja.

Lisätiedot ja vinkit kohteista, joissa vaalisomettajien kannattaisi vierailla: viestinnän tuottaja Riikka Tähkävuori, riikka.tahkavuori@alli.fi