Allianssi vaatii EU:lta lisäpanostusta nuorille

16.02.2005

 

Allianssi vaatii EU:lta lisäpanostusta nuorille

Euroopan unioni on parhaillaan suunnittelemassa uutta nuoriso-ohjelmaa, jonka on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2007 alusta. Youth in Action -ohjelmalla tuetaan nuorten ryhmätapaamisia, eurooppalaista vapaaehtoispalvelua, nuorisoaloitteita, nuorten kanssa toimivien tapaamisia sekä uutena osiona mm. vuoropuhelua nuorten ja poliittisten päättäjien välillä. Ohjelma on jatkoa EU:n nykyiselle nuoriso-ohjelmalle, joka on voimassa vuosina 2000-06.

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry suhtautuu kokonaisuudessaan hyvin myönteisesti uuden ohjelman sisältötavoitteisiin, mutta pitää ohjelman toteuttamiseen kaavailtuja varoja (915 miljoonaa euroa vuosille 2007-13) aivan riittämättöminä. "Uuteen nuoriso-ohjelmaan on tulossa mukaan paljon uusia toimintoja ja uusia maita. Vertailun vuoksi mainittakoon, että EU tukee vuodessa tupakan tuotantoa samalla summalla kuin nuorisoaan seitsemässä vuodessa", toteaa Allianssin puheenjohtaja Antti Kaikkonen. Allianssin tavoitteena onkin nostaa ohjelman budjetti vähintään 1200 miljoonaan euroon seuraavalle seitsenvuotiskaudelle.

Allianssin mielestä tulevan nuoriso-ohjelman laajentuminen yhä enemmän myös EU:n ulkopuolelle sekä kaavailtu ikärajojen laajentaminen palvelee sinänsä hyvin myös suomalaisten nuorten ja nuorisotyön etuja. "Nuoriso-ohjelma on parasta, mitä suomalaisen nuorisotyön kansainvälistymiselle on tapahtunut. Lisäksi uusi ohjelmaesitys on hyvin linjassa EU:n nuorisopolitiikan valkoisen kirjan tavoitteiden kanssa ja sisältää mielenkiintoisia avauksia nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien parantamisessa", mainitsee Kaikkonen.

Euroopan unionin nuoriso-ohjelma on jo vuosikymmenen ajan ollut merkittävä tekijä suomalaisten nuorten ja nuorisotyössä mukana olevien kansainvälistymisessä. Ohjelman avulla ovat kymmenet tuhannet nuoret ja nuorten kanssa toimivat päässeet mukaan kansainvälisiin vaihtoihin, vapaaehtoispalveluun, seminaareihin ym. ohjelman mahdollistamiin toimintoihin. Suomessa ohjelmaa hallinnoi Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO.