Allianssi: Nuorten kiinnittymistä työelämään ei tueta heikentämällä työehtoja

16.04.2018
Allianssinlogo turkoosilla pohjalla

 

Sipilän hallitus esitti kehysriihessään työsopimuslakiin muutosta, jonka mukaan työnantaja saisi tehdä vähintään 3 kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä työnhakijana olleen, alle 30-vuotiaan nuoren kanssa määräaikaisen sopimuksen ilman laissa muutoin säädettyä perusteltua syytä. Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi pitää esitystä täysin perusteettomana ja työntekijöiden yhdenvertaisuutta rikkovana. Allianssi vaatii esityksen vakavaa perustuslaillista tarkastelua.

"Muutaman kuukauden kitkatyöttömyysjaksot ovat hyvin tavallisia nuorten pätkätyöläisten keskuudessa. Tavanomaista on sekin, ettei nuori työllisty heti valmistumisen jälkeen. Nuoret ovat jo nykyisellään muita väestönosia useammin määräaikaisten työsuhteiden piirissä, ja jo pitkään on ollut tiedossa määräaikaisten työsuhteiden kasautuminen erityisesti nuorille naisille. On todella vaikea nähdä, miten esitetty työsopimuslain muutos edistäisi mitään muuta kuin nuorten kokemaa epävarmuutta työmarkkinoilla" Allianssin puheenjohtaja Elisa Gebhard toteaa.

Allianssi vastustaa lakimuutosesitystä ja vaatii hallituspuolueilta sen perumista. Jos asiaa aiotaan kuitenkin viedä eteenpäin valmistelussa, tulisi siinä selvittää tyhjentävästi, noudattaako ehdotus perustuslaillista periaatetta ihmisten yhdenvertaisesta kohtelusta lainsäädännössä. Lainsäädännön valmistelussa on myös pidettävä huolta siitä, että nuorella on oikeus reiluihin työmarkkinoihin ja hyvään johtamiseen lakimuutoksesta huolimatta.

"Hallituksen on pidettävä huolta siitä, että ihmisiä kohdellaan työmarkkinoilla oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti iästä riippumatta. Alle kolmekymppiset maksavat työstään veroja samalla tavalla kuin yli kolmekymppiset - miksi heitä eivät koskisi myös samat oikeudet?", Gebhard kysyy.

"Työnantajalla on jo nykyisellään mahdollisuus irtisanoa työntekijä muun muassa työtehtävien laiminlyönnin tai tuotannollis-taloudellisista syistä. Lisäksi koeajan mahdollista pituutta on juuri pidennetty kuuteen kuukauteen. Perusteettomat määräaikaiset työsuhteet eivät ole ratkaisu työllistämisen ongelmiin. Näyttää siltä, että määräaikaisten työsuhteiden lisäämisellä pyritään vain paikkaamaan suomalaisen johtamiskulttuurin heikkoa tasoa."

Lisätietoja:
puheenjohtaja Elisa Gebhard, 050 575 1723
vaikuttamisen asiantuntija Silja Silvasti, 041 515 2233

Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi on valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö. Se on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvoja, jonka jäseninä on yli 120 valtakunnallista nuoriso- tai kasvatusalan järjestöä. www.alli.fi