Mitä kuuluu nuorille? –podcastin tekstiversiot

 

<< Takaisin Mitä kuuluu nuorille? -podcastin sivuille

 

" "

 

Mitä kuuluu nuorille? – Jakso 1: Ilmasto ja ympäristö (tekstiversio)

[äänite alkaa]

Niina Ratilainen [00:00:06]: Tämä on Suomen nuorisoalan kattojärjestön Allianssin Mitä kuuluu nuorelle -podcast. Tässä Allianssin asiantuntijat käsittelevät ajankohtaisia nuorisoa puhuttavia teemoja mielenkiintoisten vieraiden kanssa. Tarkoituksena on tarjota tilannekuva sekä tulevaisuuden näkymiä nuorten hyvinvoinnista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tervetuloa mukaan.

Niina Ratilainen [00:00:31]: Tässä jaksossa puhutaan ilmastonmuutoksen torjunnasta ja ajankohtaisista ympäristökysymyksistä. Minä olen Allianssin vaikuttamisen asiantuntija Niina Ratilainen ja vieraana meillä on tässä jaksossa ympäristö- ja ilmastoministerin erityisavustaja Riikka Yliluoma sekä nuorten ilmastodelegaatti Sara Nyman. Sara sinä olet päässyt monenlaiseen mukaan nuorten ilmastodelegaattina ja olet todella aktiivisesti ottanut myös kantaa nuorten näkökulmasta ilmaston puolesta. Millaisissa asioissa sinä olet ollut mukana tämän vuoden aikana ja mikä on jäänyt erityisesti mieleen?

Sara Nyman [00:01:00]: No ehkä kaikkein hienointa, vaikka tämä on ehkä vähän tylsä vastaus, mutta on tavallaan se että kuinka monipuolisesti olen päässyt näkemään erilaista. On ollut todella paljon tällaisia tapahtumia, seminaareja missä on ehkä ensimmäistä kertaa kutsuttu nyt joku nuori mukaan, kun on otettu tämä ilmastoteema ja on hauska nähdä, että se näkyy sellaisissa paikoissa missä se ei ole varmasti ainakaan juurikaan ennen näkynyt. Tarkoittaako se sitten sitä mitä esimerkiksi meidän maakuntaliitot tekevät tai naisjärjestöt tai todella erilaiset tahot, että se on ollut ehkä ihan yksi hienoimmista ja tietysti varmaankin tästä tämän vuoden YK-ilmastokokouksesta taas jäi mieleen se kuinka paljon tämä kysymys yhdistää nuoria toisaalta eri puolilta maailmaa ja kuinka paljon on samanlaisia näkemyksiä. Mutta sitten toisaalta, että kuinka paljon me myös voimme oppia siitä että miten jossain on tehty jotain paremmin ja taas miten me olemme ehkä onnistuneet jossain muussa asiassa.

Niina Ratilainen [00:01:50]: Sara sinä olet 20-vuotias nuorten ilmastodelegaatti ja jotenkin tässä ajassa ehkä kun on aloitettu 20-luku niin tuntuu siltä, että puhutaan nyt paljon tavallaan että ollaan sellaisessa vedenjakajatilassa ja nyt on todella tärkeä hetki tulevaisuudessa. On aloitettu uusi vuosikymmen ja puhutaan siitä, että tämä on se vuosikymmen jolloin ratkaistaan se että saadaanko ilmastonmuutosta torjuttua tai että kuinka paljon sitä saadaan torjuttua. Miltä sinusta tuntuu tällainen tilanne jossa sinä aloitat uutta vuosikymmentä, niin miltä se kiireen tuntu tuntuu sinun mielestäsi nuorten edustajana?

Sara Nyman [00:02:22]: No kyllähän tämä todella paljon konkretisoi sitä, että tavallaan varmasti on ollut ennenkin tiedossa se että ei tässä ole mitään ylimääräistä aikaa odotella, mutta se että ollaan nyt vaihdettu vuosikymmentä siihen, esimerkiksi näihin YK:n vuosituhattavoitteisiin on nyt kymmenen vuotta aikaa, 2035 hiilineutraalisuustavoitteiseen 15 vuotta aikaa, jolloin tavallaan ne tuntuvat oikeasti jo todella läheisiltä ja jotenkin konkretisoi sitä että sitä aikaa ei todella ole yhtään ylimäärästä. Mutta toisaalta kyllähän tämä myös tuntuu aina sellaiselta vähän uuden alulta, että tavallaan on mahdollisuus ja ollaan siinä tärkeässä pisteessä että nyt on toimittava. Nyt voi vielä sanoa, että aika usein näissä syksyn tapahtumissakin on kyselty että miltä nyt tuntuu hallituksen ilmastopolitiikka tai että onko tässä vielä meillä toivoa, niin on voinut ehkä vielä vastata että meillä on hyviä tavoitteita ja jos nyt on niitä toimia niin tässä on vielä ehkä mahdollisuus. Mutta toisaalta aika äkkiä me se mahdollisuus myös menetetään, että ehkä vuoden päästä minä en voi enää sanoa näin, että tavallaan ollaan sellaisessa kriittisessä pisteessä myös.

Niina Ratilainen [00:03:21]: Mutta toivon eräpäivä ei ole vielä mennyt kuitenkaan sinun mielestäsi ainakaan?

Sara Nyman [00:03:26]: No ei se ihan vielä, että kyllähän toivo on ainut mikä ylläpitää sitä toimintakykyä vaikka ei tässä varsinaisesti optimismiinkaan ole varaa.

Niina Ratilainen [00:03:34]: No mutta tämä on todella hyvä pointti ja tärkeä huomio kun puhutaan erityisesti nuorista ja ympäristö-, ilmastokysymyksistä, koska todella moni aikuinen puhuu ja päättäjät puhuvat siitä, että nuorten aktiivisuus tuo merkittävän määrän toivoa myös heille tehdä ilmastotekoja. Ja se että nuoret ovat olleet niin aktiivisia ja nostaneet näitä kysymyksiä ja haastaneet ja se vuosi sitten mitä tapahtui eduskuntavaaleissa oli, että vaaleista tuli ilmastovaalit ja pitkälti nuorten ansioista niin tietysti nuoret tuovat sitä toivoa keskusteluun aika paljon myös. Tuntuuko sinusta siltä, että nuorille on aseteltu joku tällainen erityinen tavoite siihen että miten nuorten pitää näkyä ilmastoasioissa? Onko niitä odotuksia paljon?

Sara Nyman [00:04:17]: No kyllähän tietysti se, että liike on ollut niin merkittävä ja esimerkiksi juuri viime vuonna vaaleissa, vaikka meillä varmasti oli sellaisia puolueita ketkä ajattelivat että ympäristökysymyksiä pitää nostaa esiin tai nykyisistä hallituspuolueista oli tavoitteena tehdä sellaista hallituspolitiikkaa missä ne näkyvät niin onhan se kuitenkin selvä, että ei meillä olisi varmasti tätäkään ellei meillä olisi ollut niin aktiivisia juuri nuoret ja muutenkin meidän tavallaan kansalaisyhteiskunta. Se paine oli niin kova niin kyllähän se tavallaan nosti sitä nuorten roolia, toi tavallaan sen monelle varmasti myös päättäjälle sen olon tietysti että on uskoa tuleviin sukupolviin, mutta toisaalta se tekee tästä kysymyksestä sen haastavan. Kyllä minäkin luottaisin siihen, että meidän sukupolvi sitten kun me olemme joskus niitä päättäjiä, niin me onnistumme. Mutta valitettavasti siihen ei ole aikaa odottaa, jolloin tavallaan tietysti pitäisi myös nähdä se muutos niissä nykyisissä päättäjissä, koska vaikka nuorten liike on voimakas niin on selvää kuitenkin, että ei meillä ole sitä valtaa eikä tavallaan voikaan olla, millä esimerkiksi lait muutetaan ja se on kuitenkin se mitä pitää tehdä.

Niina Ratilainen [00:05:15]: Ja on ihan selvää, että kun puhuu nuorisoalalla nuorten kanssa työtä tekevien ihmisten kanssa ja sellaisten ihmisten kanssa jotka tekevät paljon nuorten demokratiakasvatuksen kanssa vaikkapa töitä ja haluavat tukea nuoria, niin kyllä myös aikuisten keskuudessa tietysti on sellainen huoli siitä että saavatko nuoret riittävästi tukea tähän ja onko se aikuisten tuki asialle yhtenäinen, koska aikuisten keskuudessa on myös paljon erilaisia ääniä siitä että miten sitä nuorten ilmastoaktiivisuutta koetaan. Mutta toivottavasti tässä mennään eteenpäin ja nuorille annetaan mahdollisuuksia enemmän olla mukana ilmastoliikkeessä ja tekemässä niitä päätöksiä. Sinä olet ilmastodelegaatti ja sen lisäksi, että ilmastokysymykset ovat todella pinnalla niin kasvavassa määrin luonnon monimuotoisuudesta puhutaan kanssa ja biodiversiteettikadosta. Ja sanotaan että tuntuu välillä, että maailma on aika paljon täynnä todella haastavia ympäristökysymyksiä ja maapallon tilaan liittyviä asioita. Puhutaan mikromuoveista ja roskaantumisesta ja todella moninaisista ongelmista, niin tietysti sinä olet keskittynyt ilmastoasioihin, mutta nämä ovat kaikki hirveästi yhteydessä toisiinsa ja varsinkin Suomessakin puhutaan nyt esimerkiksi siitä, että miten metsätalous on yksipuolistanut meidän lajikirjoa ja mitä se tarkoittaa että jos luonnon monimuotoisuus hupenee. Oletko sinä omassa elämässäsi käynyt keskusteluja muiden nuorten kanssa muuten kuin ilmastoasioista vai millaiset asiat nousevat esiin tässä ympäristökysymyksen yhteydessä?

Sara Nyman [00:06:45]: No kyllähän nämä todella vahvasti liittyvät myös yleisesti sellaiseen tulevaisuuden epävarmuuteen, että sen lisäksi että me ei voida olla varmoja siitä miltä tämä maailma näyttää niin sehän liittyy todella moneen muuhunkin asiaan kuin pelkästään ilmastoon. Vaikka me onnistuisimme tässä ilmastokysymyksessä niin eihän se tarkoita, että meillä on mitenkään asiat valmiina tai täydellinen tulevaisuus, vaan se juuri liittyy siihen tunteeseen että ei ylipäätään ehkä tiedetä mikä meitä odottaa ja voiko näille asioille mitään enää tehdä. Kuten tietysti sanoit niin nämä asiat ovat todella vahvasti toisiinsa yhteydessä, eli toisaalta minun mielestäni on myös tärkeää nähdä se että vaikka me käymme keskustelua ilmastosta ja se on tietysti itsessään myös ihan todella tärkeää, koska eihän tavallaan millään muulla ole hirveästi merkitystä jos ei meillä ole tätä planeettaa, mutta silloinhan me samaan aikaan myös keskustelemme todella monesta muusta asiasta. Jos me epäonnistutaan ratkaisemaan ilmastonmuutos niin samalla todennäköisesti esimerkiksi naisten tasa-arvokehitys heikkenee tai ainakin pysähtyy ja monet muut tällaiset aiheet, luonnon monimuotoisuus. Ne ovat vahvasti yhteydessä eikä meillä ole sellaista vaihtoehtoa, että me voisimme valita jotenkin niistä jonkun ja ratkaista sen ja antaa muitten olla, vaan ne vaativat kaikki myös toistensa tukea ja sitä että niissä yhteisesti onnistutaan.

Niina Ratilainen [00:07:53]: Kyllä, ihan totta. Onko tämä sinun mielestäsi otettu riittävän vakavasti tämä kysymys? Miltä tämä vaikuttaa?

Sara Nyman [00:07:59]: No ehkä tämä näkökulma on juuri sellainen mikä helposti unohtuu niissä keskusteluissa ja myös siltä puolelta ketkä tavallaan näkevät tämän nuorten aktiivisuuden jotenkin epätoivottavana tai jotenkin mustavalkoisena, niin ehkä myös korostuu sellainen palaute että no mitenkä sitten nämä muut asiat? Eikö meillä ole täällä muutakin mistä pitäisi huolestua? Ja ei ehkä nähdä sitä niiden asioiden yhteyttä, että tosiasiassa tässä on todella monesta muusta asiasta myös kyse, että ei se ilmastokysymys ole mikään yksi asia mikä meitä vain kiinnostaa ja muut saavat jäädä, vaan siinä tavallaan ehkä kulminoituu moni sellainen asia. Onhan tällaisesta vaikka ympäristön tilasta ja tasa-arvosta tai mistä vaan näistä kysymyksistä oltu todella huolissaan jo pitkään, mutta tämä on ehkä sellainen kriittinen piste mikä on sitten myös tuonut paljon näkyvämmäksi sen toiminnan mitä on aikaisemmin ollut ja sen että nyt on tullut sellainen raja vastaan, että nyt ei enää vaan voida jatkaa.

Niina Ratilainen [00:08:50]: Nyt nuorten ilmastoaktiivisuudessa mielenkiintoista on viimeaikaiset tutkimukset ja kyselytulokset mitä on tullut oikeastaan nyt parin viime vuoden sisällä. Kun edelleen paljon puhutaan siitä, että nuoria on todella erilaisia ja osa on hyvin aktiivisia ilmastoliikkeessä ja vaikka Fridays for Futuren mukana ja sitten osa ei ehkä ole kysymyksestä kiinnostuneita tai saattaa myös olla torjuntaa ilmastonmuutosasioita kohtaan. Sitten kuitenkin on näin, että näitä kyselyitä mitä on tehty, esimerkiksi nuorisobarometri vuosi sitten kertoi että lähes 70 prosenttia nuorista on erittäin huolestuneita ilmastonmuutoksesta ja sitten myös paljon on tietoa tullut siitä että nuoret ikäluokkana ovat kriittisempiä kuin aikaisemmat sukupolvet ja myös valmiimpia luopumaan erilaisista asioista tai muuttamaan omia elintapojaan ympäristön ja ilmaston takia. Eli on ihan selvää kuitenkin, että voidaan puhua siitä että tämä on sinun sukupolvellesi tärkeä asia ja vielä nuoremmille, niin miten sinä koet näistä luvuista mitä sinäkin olet paljon pyöritellyt ja kohdannut? Millaista viestiä näistä luvuista sinä koet saavasi ja miten sinä näet näiden tutkimusten kautta?

Sara Nyman [00:09:58]: Tuo ihan totta tietysti, että eiväthän nuoret ole mikään yhtenäinen massa ja onhan niitäkin nuoria jotka ihan yhtä lailla suhtautuvat epäileväisesti tai eivät halua osallistua ainakaan minkäänlaiseen aktiiviseen toimintaan. Tavallaan se on minun mielestäni ymmärrettävää, koska kyllähän muutos pelottaa nuoria siinä missä muitakin ihmisiä, että eihän se toisaalta tarkoita sitten sitä että nuoret haluaisivat jotenkin vastustaa tai ehkä ei osata aina antaa niitä keinoja toisaalta millä me saamme vaikka nuoret johonkin toimintaan tällaisten asioiden puolesta mukaan. Se on myös ehkä siltä kannalta tärkeä kysymys, mutta kyllähän silti on fakta juuri kuten sanoit, että tämä asia on sellainen yhdistävä tekijä ja sellainen juuri tavallaan nuorten sukupolviliikkeenä nähtävä kysymys mitä ei ole ainakaan ihan hetkeen Suomessa nähty, että joku asia kuitenkin näinkin vahvasti yhdistää vaikka eivät tietenkään kaikki samaa mieltä olekaan. Ja kyllähän ne luvut kertovat siitä, että nyt on ehkä tullut sellainen raja vastaan tavallaan, että tähän asti on voitu vielä ajatella että tulee se seuraava sukupolvi ja ehkä he sitten ratkaisevat ja ehkä sieltä löytyy taas yhä enemmän ja varmaankin koko ajan ollaan mentykin jossain suhteessa eteenpäin, että nuoremmat ovat tiedostavampia. Mutta ehkä nyt ollaan siinä pisteessä, että me emme voi enää ajatella että mitä ne nuoret ajattelevat, koska heillä ei välttämättä ole enää yhtään keinoa käytettävissä tavallaan tämän kriisin ratkaisemiseksi, jolloin nyt ollaan tavallaan se viimeinen sukupolvi joka voi vielä tehdä jotain. Ja toisaalta me emme voi myöskään ajatella, että eivät nämä vaikutukset koske meitä vaan ne ovat asioista mitä mekin tulemme ihan varmasti näkemään joko vähemmän tai enemmän sitten sen mukaan millaisia ratkaisuja me onnistumme löytämään.

Niina Ratilainen [00:11:31]: Ja monet aikuiset, itse asiassa se on mielenkiintoista niin nyt on alettu puhua siitä, että vähän huolestuttaa ehkä pelottaa myös se että kun nuoret vaativat nyt selvästi enemmän ilmastotekoja ja on tavallaan toiveikkuutta sen suhteen, koska kuten Greta Thurnberg sanoo niin me tiedämme mitä on tapahtumassa ja ne kaikki keinot ovat olleet olemassa, mutta ne pitäisi vaan osata laittaa tai haluta ja päättää pistää toimeen. Niin se huoli siitä, että jos nuoret joutuvat pettymään niin mitä nykyiset nuoret sitten kymmenen vuoden päästä ajattelevat? Kuinka vihaisia nuoret ovat tulevaisuudessa vanhemmille sukupolville niin tässä on nyt kyllä aikuisille aika kova pelipaikka sen kanssa, että millaiseen aikuisuuteen nuoret kasvavat. Ehkä on vähän syytä pelätäkin sitä, että kuinka vihaisia nuoret ovat jos riittävästi ei tapahdu. Oletko sinä ollut vihainen vielä?

Sara Nyman [00:12:22]: No kyllähän tietysti varmaan jokainen miettii sitä, että miksi ei näihin asioihin ole tartuttu jo silloin kun se olisi ollut mahdollista, koska kuitenkin on tiedossa että eihän tämä tieto ole nyt meidän syliin laskeutunut vaan monet näistä skenaarioista ovat olleet kuitenkin jo aiemminkin tiedossa, että jotain ainakin tulee muuttumaan ja jotain pitäisi tehdä. Ja se on totta, että jos nyt nähdään radikaalina se että meillä on nuoria tuolla eduskuntatalon portailla niin minä en usko, että se on yhtään radikaaleinta mitä me tulemme näkemään sitten vaikka kymmenen vuoden päästä jos ei tässä onnistuta. Sen jälkeen on ehkä aika vaikea kysyä meiltä nuorilta, että miksi te ette äänestä tai miksi ei demokratia näytä teidän silmissänne hyvältä, jos se ei ole onnistunut löytämään ratkaisua siihen kysymykseen minkä nuoret ovat juuri asettaneet tärkeimmäksi ja tavallaan sellaiseksi kohtalon kysymykseksi.

Niina Ratilainen [00:13:02]: Me olemme tässä vuosikymmenen alussa nyt ja yksi hyvä kysymys on, että miten nuorten ilmasto- ja ympäristöaktiivisuus kehittyy tästä ehkä eteenpäin, koska se mitä juuri on tapahtunut parin vuoden sisällä niin on ollut aika yllättävää ja se että miten isot mittasuhteet on nuorten koululakkoihin tullut ympäri maailman. Se on kyllä yllättänyt todella monet ja tavallaan todella mielenkiintoista ja innostavaakin ajatella että mitä vielä voi tapahtua, mihin nuoret vielä menevät. Sinä itse opiskelet yliopistossa nyt niin näetkö sinä jotain uutta sitten tulevan vielä tämän vuosikymmenen alussa, että mitä pitäisi tapahtua vaikka koulumaailmassa nuorten kanssa tai muuten nuorten keskuudessa, että mihin tämä aktiivisuus voisi kehittyä?

Sara Nyman [00:13:43]: Kyllä minä toivon, että tämä liikehdintä mitä me olemme nyt nähneet niin tämä on ehkä sellainen viimeinen muistutus siitä että emme voi myöskään koulussa ja ylipäätään nuorten kanssa toimimisessa sivuuttaa tällaisia kysymyksiä. Ei se koulu pyöri pelkästään sen ympärillä mitä me opiskellaan vaan siihen liittyy todella vahvasti se, että tällaiset kysymykset mitkä ovat nuorille tärkeitä ja miten esimerkiksi saadaan nuoria innostumaan siitä että näihin asioihin voi kuitenkin ainakin vielä vaikuttaa ja tehdä sitä muutosta. Tällaisethan on myös siltä kannalta todella hyviä esimerkkejä, että me voimme esimerkiksi ilmasto- ja ympäristökysymyksiin ottaa konkreettisesti mukaan ja näin pitäisikin olla että ne esiintyisivät meille myös muissa aineissa kuin pelkästään suoraan asiakysymyksiin liittyen. Sitä kautta ehkä nähtäisiin myös niitä yhdistäviä tekijöitä ja sitä että nämä ovat todella määrittäviä kaiken tulevaisuuden kannalta eikä pelkästään jonkun yhden tietyn lajin tai yhden tietyn biologian kokeen kysymyksen kautta. Ja kyllä meillä on tässä varmasti myös kehitettävää vielä kouluissa, että se on ensinnäkin todella erilaisesti jakautunut, että jotkut saavat sieltä koulusta juuri sen kipinän että joku opettaja on se joka saa heidät mukaan vaikuttamaan ja sitten taas toisaalta jotkut kokevat että nämä kysymykset eivät ole koskaan esiintyneet heidän kouluaikaan missään. Tämä on varmasti sellainen missä riittää vielä tekemistä ja vaikka tämä nuorten ilmastoliike on tietysti siksi juuri ehkä ollut niin vahva, että se ei ole tavallaan ollut kenenkään kontrolloima eikä sen ole tarvinnut olla vastuussa kenellekään järjestäjätaholle tai kenellekään päättäjälle. Ja uskon, että se on myös yksi tärkeä vahvuus ja tulee olemaan niin jatkossakin. Todella vaikea ennustaa mihin se kehittyy, koska ei muutama vuosi sitten taas kukaan olisi osannut ennustaa että meillä olisi jotain tällaista tapahtunut tämän parin vuoden aikana. Mutta sitten toisaalta samaan aikaan pitää tietysti myös ottaa vakavasti se kysymys, että miten me saamme nuoret mukaan niihin meidän rakenteisiin ja tavallaan sellaisiin päättäviin elimiin että he ovat myös siellä aidosti mukana. Ei pelkästään siksi, että se näyttää hyvälle että meillä on joku nuori siellä, vaan että heidän äänensä pääsee oikeasti kuulumaan ja se otetaan myös huomioon.

Niina Ratilainen [00:15:38]: Tuo on hyvä huomio. Monissa kunnissakin on herätty nyt siihen, että on kutsuttu nuoria nimenomaan ilmastokysymysten parissa keskustelemaan ja vaikuttamaan esimerkiksi kuntien suunnitelmiin. Tuntuu, että siellä paikallistasolla alkaa olla aika paljon jo hyviä konsepteja siihen että miten nuorille annetaan myös valtaa vaikuttaa sitten. Ja toisaalta kansalaisaloitteen ikäraja on laskemassa kohtapuoleen niin mielenkiintoista nähdä, että tuleeko sitä kautta sitten nuorten ilmastoaktiivisuutta esiin jollain tavalla.

Sara Nyman [00:16:06]: Joo, nämä ovat ehdottomasti sellaisia positiivisia esimerkkejä mitkä toivottavasti leviävät laajemmallekin, että nähdään että kyllä niitä tekoja ja tavallaan tapoja tehdä näitä asioita on jos me vain haluamme niin.

Niina Ratilainen [00:16:17]: No puhutaan hetki hallituspolitiikasta. Sinä mainitsit tuossa alussa, hallituksen hiilineutraaliustavoitteesta ja muista erilaisista ilmastopäätöksistä mitä nyt on tehty sitten, koska tietysti moni asia on kiinni siitä mitä eduskunnassa päätetään suoraan päästöjen vähentämisen suhteen. Vaikka toki on niin, että kaikella on vaikutusta, yksilön valinnoilla ja yritysten valinnoilla, mutta kuitenkin se iso kuva on aina politiikasta tuleva. Tietysti on niin, että tästäkin puhuttiin sitä että tämä on aikuisten tehtävä ja päättävien sukupolvien tehtävä ratkaista, mutta onko sinulla sellainen toiveiden lista tai jotain sitä sinä haluaisit että tapahtuisi nyt lainsäädännössä tai mihin lähdettäisiin nyt vahvemmin tarttumaan?

Sara Nyman [00:17:02]: No jos ehkä lähtee sellaisesta ylätason kysymyksestä niin toivoisin tietysti, että vielä se ilmapiiri muuttuisi enemmän siihen suuntaan että se ilmasto ja ympäristö olisi oikeasti se prioriteetti myös silloin kun ne viimeiset päätökset tehdään ja tavallaan tarkemmat kirjaukset johonkin laitetaan. Usein kuitenkin siinä vaiheessa vielä tuntuu muut asiat jostain löytyvän, että no meillä on tässä tämä talous ja meillä on tämä asia mikä pitäisi ottaa huomioon. Ja tietysti kaikki pitää ottaa huomioon kun puhutaan laajoista päätöksistä, mutta kuitenkin se ettei meillä ole aikaa odottaa sitä että tulee joku parempi taloudellinen hetki eikä mitään varmuutta, että sellaista on enää tulossakaan joten ne päätökset pitäisi kuitenkin tehdä se ilmasto edellä jo nyt. Sellaisia tietysti konkreettisia asioita mitä ehkä toivoisi, että tässä ihan kuluvan vuoden ja ylipäätään tämän vuosikymmenen ensimmäisinä vuosina nähtäisiin olisi se, että päätettäisiin esimerkiksi turpeen ja fossiilisten polttoaineiden verotuen poistamisesta. Se että niillä on pelkästään jo iso vaikutus, mutta ne olisivat myös symbolisesti todella tärkeitä siten että oikeasti tehdään niitä isojakin päätöksiä eikä vaan tavallaan sellaista pientä viilausta johonkin kohtaan, vaan se suunta otetaan selvästi sinne että näitä lupauksia mitä on annettu ja niitä tavoitteita mitä meillä on niin niitä aletaan täyttämään. Tietysti meillä on myös nyt meneillään ilmastolain päivitys, mikä on todella tärkeä asia ja tässä on hienosti myös ainakin yritetty ottaa nuoret myös mukaan tähän päivitykseen. Ja sen osalta toivoisin, että nähtäisiin vielä ehkä tulevaisuudessa entistä laajempana, että meillä olisi myös kunnat siellä mukana ja siellä olisi velvoitteita myös heille. Koska onhan selvää, että nämä kysymykset ovat myös paljon laajempia kuin pelkästään se mitä valtiokaan yksin pystyy tekemään tai joku tietty yksittäinen taho.

Niina Ratilainen [00:18:39]: Niin selvää on, että aika hyviä tavoitteita meillä on ilmaston ja ympäristön suhteen, etenkin ilmaston suhteen on hiilineutraalius 2030 -tavoite ja monella muulla sektorilla puhutaan siitä, että liikenteen päästöjen vähentämiselle on tavoitteita ja raideliikenteen lisäämiselle ja monessa eri sektorissa. Mutta tietysti ne teot ovat ne millä päästöt vähentyvät ja muuta. Mielenkiintoista on ollut tässä alkuvuodesta se, että hallituspuolueiden nuorisojärjestöt eli poliittiset nuorisojärjestöt ottivat yhdessä kantaa esimerkiksi turpeen suhteen siihen että minkälaisia aikarajoja pitäisi turpeen energiakäytön lopettamiselle asettaa. Ovatko nämäkin asioita missä nuoret pystyvät jotenkin löytämään helpommin yhteisen sävelen kuin aikuiset ikäluokat, ihan nämä kun mennään ilmastopolitiikan yksityiskohtiin?

Sara Nyman [00:19:26]: Joo, tuo on todella mielenkiintoista juuri nähdä, että esimerkiksi tämä nuorisojärjestön yhteinen kannanotto varmasti myös ainakin mitä itse seurasi niin myös yllätti monet ehkä näiden samojenkin puolueiden vanhemmat ihmiset, että tällainen yhteisymmärrys on voitu löytää ja se on myös aika ristiriidassa sen kuvan kanssa mitä me todella usein varsinkin mediassa ja myös muutenkin keskustelussa haluamme jotenkin luoda sellaista todella kahtia jakautunutta ja että meillä puolueet ikään kuin riitelevät ja siellä ei ole sitä yhtäläisyyttä löydetty. Mutta tuo on todella hyvä esimerkki siitä, että nuorille se ei ole todellakaan tärkeää että mitä puoluetta me edustamme tai kuka loppujen lopuksi tekee jonkun aloitteen jostain, vaan se että me löydämme ne keinot miten yhdessä näihin pääsemme ja myös että ne ovat löydettävissä. Ja minun mielestäni ihan varmasti jos nuoret löytävät tällaisen yhtäläisyyden niin en minä näe mitään kysymystä miksi ei me vanhemmatkin ihmiset ja päätöksentekijät sitä löytää. Se on vaan siitä kiinni, että haluammeko luopua edes kerran siitä omasta edustamme ja tavallaan päästä sen asian edelle. Ja se on ehkä yksi ongelmakin, että ne asiat kuitenkin helposti saavat sen kaiken henkilöihin ja esimerkiksi puolueiden kannatuslukuihin tai siihen että analysoidaan mitä on tapahtunut viime vuosina. Mutta sitten kuitenkin ne kysymykset jotka ratkaisevat sen tulevaisuuden niin ne jäävätkin sen kaiken alle.

Niina Ratilainen [00:20:40]: Tuo oli hyvä huomio minkä nostit, sen että miten puhutaan tai miten talousjärjestelmään liittyy ilmasto hyvin paljon ja miten ilmastoasiat priorisoidaan sitten erilaisissa keskusteluissa. Nyt puhutaan tietysti paljon talouden kestävyysvajeesta ja sitten puhutaan ikäluokkien pienentymisestä eli syntyvyyden kestävyysvajeesta, mutta tietenkin ympäristö- ja ilmastokriisi on myös aika akuutti asia mikä pitää ratkaista. Näetkö sinä jotakin tasapainoristiriitaa sen välillä, että miten päästöjä halutaan vähentää tai miten niitä halutaan sitoa? Siitä myös paljon edelleen on erimielisyyksiä hiilen sidonnasta ja esimerkiksi metsäpolitiikassa paljon tällä hetkellä vielä on hakemista sillä yhteisellä poliittisella linjalla, että kuinka paljon hiiltä pystytään sitomaan. Ja tietysti mitä tulee hiilineutraaliustavoitteisiin niin siihen liittyy aina se, että sitä hiiltä pitää pystyä sitomaan jonnekin.

Sara Nyman [00:21:34]: On tietysti, totta kai nämäkin ovat laajoja kysymyksiä eivätkä ne ole niin yksinkertaisia. Mutta toisaalta samaan aikaan meillä on kuitenkin tiedossa, että ne ratkaisut eivät ole myöskään ehkä niin monimutkaisia ja repiviä kuin me usein haluamme nähdä, eli kyse on vaan siitä että otetaan tämä sellaisena kysymyksenä. Totta kai jos me esimerkiksi luovumme verotuesta meidän pitää ottaa huomioon se, että on ihmisiä joiden elanto riippuu näistä asioista ja kehen ne vaikuttavan enemmän kuin johonkin toiseen. Ja meidän pitää tehdä samaan aikaan myös sellaista sosiaalipolitiikkaa, että me onnistumme ratkaisemaan näitä kysymyksiä. Eihän se pelkästään sillä ole se tulos, että ilmasto pelastuu jos meidän ihmiset voivat huonosti. Mutta kuitenkin vaikka se on ehkä vähän naiivi ajatus, mutta minun mielestäni kuitenkin siinä on aika paljon totta se että jos ei ympäristö ja ilmasto ole meillä kunnossa niin en minä tiedä voiko meillä mikään muukaan asia olla sellaisella planeetalla kunnossa.

Niina Ratilainen [00:22:21]: Sara, kiitos todella paljon että pääsit meidän podcastiin. Oli todella mielenkiintoista jutella sinun kanssasi ja kuulla sinun näkemyksiäsi tästä ilmastodelegaattivuodesta ja siitä miten sinä olet nähnyt nuorten silmin ilmastopolitiikan ja sen tekemisen. Ja sinä olet ollut osa sitä isoa työtä mitä nuoret ovat olleet tekemässä. Todella paljon onnea myös jatkoon ilmastodelegaattiurallasi ja myöhemmissä vaiheissa.

Sara Nyman [00:22:41]: Kiitos. Toivotaan, että yhtä hyvä vuoropuhelu nuorten ja vanhempienkin ihmisten kesken jatkuu myös tulevaisuudessa ja se on varmasti avain siihen millä me myös saamme ne päätökset tehtyä.

Niina Ratilainen [00:22:51]: Seuraavaksi meillä on vieraana täällä podcastissa Riikka Yliluoma, joka on ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkosen erityisavustaja. Tervetuloa Riikka podcastiin.

Riikka Yliluoma [00:23:00]: Kiitos.

Niina Ratilainen [00:23:01]: Me olemme aloittaneet uuden vuosikymmenen jokin aika sitten ja sinulla on ilmasto- ja ympäristöasiat joka päivä työpöydälläsi. Miltä tämä uuden vuosikymmenen alku näyttää sinulle työsi vinkkelistä?

Riikka Yliluoma [00:23:15]: No sanoisin, että näyttää paremmalta kuin koskaan ja pahemmalta kuin koskaan. Jos minä vähän selitän niin paremmalta sen takia, että juuri muistelin että olen mennyt opiskelemaan ympäristöpolitiikkaa vuonna 2006 ja ei kukaan puhunut näissä mittakaavoissa, ei ilmastonmuutoksesta, ei biodiversiteetin katoamisesta, ei nämä asiat olleet millään tavalla ikään kuin näin main streamia kuin ne ovat nyt. Ei silloin olisi voinut kuvitellakaan sitä määrää mitä nyt elinkeinoelämän toimijoita esimerkiksi vaatii nopeampia ilmastotoimia tai että minkälaisia ilmastolakkoja meillä on ollut. Tavallaan minusta tuntuu, että ollaan saavutettu sellainen jotenkin kriittinen massa siinä tietoisuudessa ilmastonmuutoksesta ja tavallaan ikään kuin yhteiskunnan todella monet eri toimijat vaativat todella kunnianhimoisia ilmastotekoja. Samoin en olisi voinut kuvitella silloin, että oltaisiin saatu tällainen hiilineutraaliustavoite vuodelle 2035 kuin nyt ollaan saatu. Eli sen suhteen on parempi fiilis kuin koskaan ja sitten toisaalta huonompi kuin koskaan, koska kyllä ilmastonmuutos on edennyt nopeammin kuin ehkä kukaan osasi odottaa. Nyt on nähty jo todella äärimmäisiä kesä- ja talvisäitä myös Suomessa ja sitten toisaalta taas lajikato on myös edennyt ehkä nopeammin kuin kukaan osasi odottaa, eli edes Suomessa ei ole täysin pystytty kääntämään sitä suuntaa. Ja toisaalta myös taas lajikadon puolesta niin ei ehkä tähän luonnon köyhtymiseen ole herätty samalla intensiteetillä kuin ilmastonmuutokseen.

Niina Ratilainen [00:24:44]: Niin, tästä näkökulmasta huomioiden on ehkä jotenkin todella luonnollistakin että ilmastonmuutos herättää niin paljon todella erilaisia tunteita, koska kuten sanoit niin toisaalta tehdään enemmän kuin koskaan, mutta toisaalta ehkä menee huonommin kuin koskaan ja ikään kuin nähdään että pitäisi tehdä enemmän. Tieto lisää tuskaa ehkä tässä asiassa, mutta sinä olit mukana YK:n ilmastokokouksessa viime syksynä Madridissa, jota luonnehdittiin ainakin Euroopassa suurelta osin epäonnistuneeksi tai että jonkin näköisiä odotuksia ei täyttynyt siellä ja myös Suomen delegaatio ei ollut ihan tyytyväinen siihen lopputulokseen. Miltä sinun mielestäsi se poliittinen todellisuus vaikuttaa ilmastonmuutoksen torjunnassa?

Riikka Yliluoma [00:25:23]: Maailman mittakaavassa niin kyllä Yhdysvaltojen vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta aiheuttaa todella suuria ongelmia, koska siis Kiina ja Yhdysvallathan aikanaan ikään kuin yhdessä tulivat Pariisin ilmastosopimukseen ja se oli Kiinalle todella merkittävää, että myös Yhdysvallat oli mukana. Ja nyt minun mielestäni Madridissa nähtiin aika hyvin se, että ilman Yhdysvaltoja Kiinan on todella vaikea edetä. Kiina alkaa miettimään, että miksi me ollaan tavallaan tässä mukana. Kiina on edelleen mukana, mutta näkee että se innokkuus siellä kyllä horjuu. Samoin tietysti on tullut muita suuria maita, esimerkiksi Brasilia, joille ilmastotavoitteet ovat todella vaikeita tai jopa ikäviä ja hekin miettivät sitä omaa osallistumistaan Pariisin sopimukseen. Kuitenkin minä sillä tavalla näkisin, että tuo kokous oli EU:n onnistuminen ennen kaikkea, koska siellä monet tahot yrittivät ajaa todella huonoja asioita ilmastosopimukseen. Eli siellä käsiteltiin lähinnä sellaisia markkinamekanismeja mistä voisi ostaa ja myydä päästövähennysyksiköitä ja EU kyllä siinä pysyi todella suoraselkäisenä ja pystyi minun mielestäni estämään aika huonojen sääntöjen syntymisen. Eli ikään kuin tietysti lopputulos on sitten se, että työtä jatketaan, joka kuulostaa todella turhauttavalta ehkä monista jotka olisivat odottaneet nyt isoja askeleita. Mutta tärkein vuosi on tänä vuonna minun mielestäni ikään kuin kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden kannalta, kun maat antavat uusia päästövähennyslupauksiaan ja siihen varmasti myös Yhdysvaltojen tämän vuoden presidentinvaalit tulevat vaikuttamaan aika paljon, siihen tunnelmaan mikä ensi joulukuussa on.

Niina Ratilainen [00:26:53]: Niin tietysti on todella lupaavaa, että EU ei ollut tyytyväinen kaikkeen mitä tapahtui. Se tarkoittaa, että nyt sitten tulevana syksynä seuraavassa ilmastokokouksessa varmasti EU menee vahvana myös sinne ja varmasti myös Suomi mukana vaatimassa lisää toimenpiteitä jotta 1,5 asteen uralle päästäisiin tai ainakin kahden asteen uralle. Meillä oli tuossa alussa ilmastodelegaatti Sara Nyman puhumassa vähän nuorten näkökulmasta ilmastonmuutokseen ja esimerkiksi tänä kevään hallituspuolueiden nuorisojärjestöt ovat ottaneet vahvasti kantaa turpeen energiakäytön lopettamiseksi. Viime keväänä käytiin joidenkin mielestä ilmastovaalit, koska nuoret olivat niin aktiivisesti tekemässä ilmastolakkoja ja ilmastomarsseja. Mikä sinun näkökulmastasi on ollut nuorten merkitys ilmastokeskustelussa Suomessa?

Riikka Yliluoma [00:27:39]: No onhan se ollut ihan valtava sekä Suomessa että maailmassa. Mikä minun mielestäni on ollut todella merkittävää on se, että nuorilla on ehkä ollut vaikutusta sellaisiin moniin poliittisesti konservatiivisiin tahoihin, joille ilmastopolitiikka ei ole ollut ehkä aiemmin hirveän relevantti politiikan osa-alue. Mutta aika moni vanhempi tai setä tai täti tai muu saattaa herätä eri tavalla ilmastokysymykseen kun se oma nuori on aktiivinen. Ja se on minun mielestäni nähty, että nuorten vaikutus on ollut todella iso sekä tavallaan sellaiseen yleiseen julkiseen mediakeskusteluun, mutta myös sitten ihmisten jotenkin oman elämän kautta, missä me olemme nähneet että aika moni aiemmin ilmastokysymyksiin konservatiivisesti suhtautunut taho on herännytkin tämän asian merkityksellisyyteen ja siihen että itse asiassa ne ovatkin nämä meidän omat nuoret joiden elämään tämä vaikuttaa eivätkä lapsenlapset tai lapsenlapsenlapset kuten ehkä vielä joskus 2000-luvun alussa ikään kuin ajateltiin. Mutta on myös samalla totta, että muutos vaatii ihan valtavaa energiaa. Asioiden pitäminen ennallaan on aika helppoa, voi mennä kaikkialle ja sanoa muutokselle aina ei, mutta muutos vaatii tuekseen ihan hirveästi voimaa ja energiaa. Sitä ei pysty kukaan yksittäinen poliitikko tai edes yksittäinen poliittinen liike tekemään, vaan se vaatii jotenkin laajaa yhteiskuntaa taakseen. Ja minun mielestäni tuo nuorten tuoma energia on ollut jotenkin se viimeinen sysäys mitä ollaan tarvittu, eli ikään kuin sen jälkeen aika isot asiat ovat lähteneet pyörimään.

Niina Ratilainen [00:29:09]: Puhutaan hetki hallituksen ilmastotavoitteista. Nythän on todella tärkeä iso tavoite Suomessa olla hiilineutraali vuonna 2035 ja tätä on paljon jumpattu viime aikoina ja lisää toimenpiteitä suunnitellaan sen puolesta että miten tätä hiilineutraaliuden tiekarttaa saataisiin toteutettua ja päästäisiin tähän todella kunnianhimoiseen tavoitteeseen mikä on maailmallakin laajasti uutisoitu, koska tämä Suomen tavoite on todella kova jos siihen päästään ja toivottavasti tietysti päästään. Nyt tietysti tässä vaiheessa kun me olemme vuonna 2020 niin siihen on matkaa vielä aika paljon sekä vuosissa, mutta siis hiilidioksiditonneissa on paljon matkaa ja kuten sanoit niin tavoitteiden sisällä pitää tietysti olla sitten aina toimenpiteitä ja mennä eteenpäin koko ajan. Nyt jos puhutaan ratkaisuista ja toimenpiteistä niin millaisia keinoja sinä näet että pitäisi Suomessa ottaa käyttöön tai millaisilla sektoreilla pitäisi jotenkin keskustella vielä lisää päästöjen vähentämisestä?

Riikka Yliluoma [00:30:05]: Tämä on todella hyvä kysymys. Minusta tuntuu, että ilmastokeskusteluhan aikanaan alkoi siitä että puhuttiin energian tuotannosta ja sähkön tuotannosta että miten siitä saataisiin puhdasta. Ja tavallaan minusta se puoli on nyt jotenkin handlattu, että me tiedämme miten tehdään sähköä, me tiedämme miten tehdään lämpöä hiilidioksidivapaasti, että ikään kuin se ensimmäinen askel on siinä otettu. Se missä meillä on ihan selkeitä vaikeuksia on liikennesektori. Liikenteessä tulisi sekä siirtyä vaikka sähköiseen liikenteeseen että myös sitten enemmän joukkoliikenteen suuntaan niissä paikoissa missä se on mahdollista. Ja kuten me tiedämme niin Suomessakin autokanta uusiutuu todella hitaasti, liikkumisvalinnat ovat ihmisillä aika henkilökohtaisia kysymyksiä mihin puuttuminen koetaan helposti aika vaikeaksi. Ja toinen meillä on ehdottomasti sitten maatalous. Maataloudessahan on todella paljon mahdollisuuksia ilmastotyöhön, mutta samalla me tiedämme että siis maatalouden päästöjen vähentäminen ei välttämättä ole mitenkään helppoa. Meillä esimerkiksi on mittavat maatalouden tukijärjestelmät, jossa tukea annetaan tietyillä ehdoilla ja ne ohjaavat ehkä tietynlaisiin viljelykäytäntöihin. Ja kysymys on se, että miten me saisimme sitä systeemiä käännettyä ilmastolle edulliseksi. Kyllä minä sanoisin, että varmaankin nämä kaksi sektoria tulevat olemaan meille Suomessa kaikista vaikeimpia.

Niina Ratilainen [00:31:22]: Ne ovat haastavia ja paljon niistä tietysti jotenkin keskustellaan aina myös kun tulee toimenpide-ehdotuksia niin keskustelu käy aika kovana. Ehkä yksi tietenkin mielenkiintoinen näkökulma on hiilineutraaliudessa se, koska se tarkoittaa että kaikkia päästöjä ei heti saada nollaan vaan sitten ne päästöt mitä edelleen sitten tietysti jää niin korvataan hiilinieluilla, eli voidaan sitten sitoa maaperään tai biomassaan ne päästöt. Millaisia kehityskulkuja näet tässä hiilinielupuolella? Miten me onnistumme siinä?

Riikka Yliluoma [00:31:53]: No viime vuonna nähtiin esimerkiksi että oli poikkeuksellisen suuret hakkuut ja me näimme että meidän metsiemme hiilinielu pieneni yhdessä vuodessa todella merkittävästi. Eli kyllähän se oli hyvä muistutus siitä, että tosiaan kuten sanoit niin samalla kun vähennetään päästöjä niin pitäisi jotenkin ylläpitää myös meidän hiilinielujamme. Tietystikään hiilinielut eivät voi olla se ainoa ratkaisu, eli tosiaan päästövähennyksiä tarvitaan ehdottomasti, mutta me tiedämme että emme onnistu nyt 15 vuodessa vähentämään meidän päästöjämme nollaan. Eli kyllä me todellakin tarvitsemme niitä hiilinieluja siellä ja on itse asiassa luultavasti paljon helpompaa ylläpitää meidän nykyisiä hiilinielujamme tai kasvattaa niitä kuin vähentää ne viimeiset hiilidioksiditonnit sieltä vähennyspuolelta. Metsäthän ovat meidän kaikista merkittävin hiilinielu ja kyllä metsähakkuiden määrä vaikuttaa siis suoraan meidän hiilinieluihimme. Tietysti sitten myös sillä on ikään kuin aika paljon väliä mitä sillä hakatulla puulla tehdään, että nyt puuta käytetään todella paljon todella lyhytikäisiin tuotteisiin eli ihan muutamassa vuodessa se puun sisältämä hiili on päätynyt takaisin ilmakehään. Mutta vaikka puurakentaminen tai jotkut muut pitkäaikaiset käyttökohteet voisivat johtaa siihen, että sitä hiiltä varastoituisi enemmän myös sen hakkuun jälkeen vaikkapa siihen puutaloon. Eli kyllä pidän itse todella tärkeänä sitä, että hiilinieluja kasvatettaisiin nykyisestä jonkin verran ja ihan panostettaisiin siihen, laadittaisiin myös suunnitelma siihen että miten tähän pystytään.

Niina Ratilainen [00:33:22]: Nuorisoalalla mietitään kanssa paljon, että millä tavalla voisi vaikuttaa mukana ilmastotoimenpiteissä ja ilmastokeskustelussa, koska tietysti se että nuoret ovat niin aktiivisia ja nuorethan ovat kiinnostuneita siitä tulevaisuuden planeetan elinkelpoisuudesta niin nuoret ja nuorisojärjestöt haluavat tietysti kanssa kantaa näissä keskusteluissa paljon. Ehkä hyvä kysymys on se, että mikä on erityisen kiireellistä sinun näkökulmastasi ja tieteen näkökulmasta, koska kuten sanoit niin 15 vuotta ei ole pitkä aika, mutta tietysti mitä enemmän tehdään etupainotteisesti niin sitä suurempi vaikutus. Mitä olisi sellaiset 2020-luvun alun kriittiset asiat?

Riikka Yliluoma [00:33:58]: No itse olen ajatellut, että varmaankin kaikista tärkeintä olisi ensin saada meidän taloudelliset ohjauskeinot niin tylsä sana kuin se onkin niin kuntoon. Se tarkoittaa sitä, että meillä edelleen on esimerkiksi alennettuja verokantoja eli esimerkiksi turpeen käytöstä maksetaan vähän vähemmän veroa kuin vaikkapa jonkun muun energian lähteen käytöstä tai dieselin käytöstä maksetaan vähän vähemmän tai muuta tällaista. Ne taloudelliset kannusteet pitäisi niin sanotusti saada kuntoon, eli meidän ei pitäisi tukea enää sitä fossiilisten polttoaineiden käyttöä vaan kaikki uudet tuet pitäisi laittaa edistämään sitä meidän hiilineutraaliustavoitetta. Sitten toinen iso on sellainen, että kaikki rahavirrat aina kun me rakennamme jotain, aina kun me investoimme johonkin niin kaikista päätöksistä pitäisi minun mielestäni miettiä sitä että edistääkö tämä sitä hiilineutraaliustavoitetta. Minun mielestäni meillä on 15 vuotta aikaa niin enää ei olisi varaa laittaa rahaa sellaiseen vanhaa ylläpitävään tai fossiilitaloutta ylläpitäviin asioihin. Toinen sellainen asia mitä minun mielestäni pitäisi kiireisesti saada aikaan näiden taloudellisten kannusteiden lisäksi on sitten tämä liikennesektori mistä puhuin. Eli tosiaan jollakin tavalla pitäisi saada aika äkkiä aikaan sellainen vallankumous missä liikenne sähköistyy ja ihmiset alkavat sitten kaupunkiseuduilla käyttämään enemmän joukkoliikennettä. Sellaiset ratkaisuthan voivat olla ihan kuntakohtaisia ja se että rakennetaanko kaupunkiin vaikka raitiovaunu tai tuetaanko siellä bussiliikennettä tai muuta tällaista, että nämä ovat myös sellaisia paikallispolitiikan isoja vääntöjä.

Niina Ratilainen [00:35:40]: Totta ja todella tärkeitä asioita siitä näkökulmasta, että nuoria tietysti kiinnostaa myös että onko heillä mahdollisuuksia liikkua esimerkiksi tulevaisuudessa ja sitä varten tarvitaan sitä sähköistä liikennettä ja joukkoliikennettä edelleen, pystyy liikkumaan myös sitten nykyiset nuoret aikuisena ja tulevat nuoret aikuisena.

Riikka Yliluoma [00:35:56]: Kyllä.

Niina Ratilainen [00:35:56]: Kysyisin ehkä vielä tästä oikeudenmukaisesta siirtymästä mitä suunnitellaan. Eli hallituksella on suunnitelmissa tehdä tällaista oikeudenmukaisen siirtymän politiikkaa ilmastomuutoksen torjunnassa?

Riikka Yliluoma [00:36:09]: Minä näkisin, että tässä reilussa muutoksessa on ikään kuin kaksi tasoa. Eli on sellainen jotenkin korkeampi ylätaso mikä tarkoittaa sitä, että samaan aikaan kun asetetaan todella kunnianhimoisia ilmastotavoitteita niin myös samaan aikaan tehtäisiin todella vahvaa sosiaali- ja koulutuspolitiikkaa. Esimerkiksi huolehdittaisiin siitä, että ihmisillä on mahdollisuus kouluttautua uudelleen jos heillä vaikka menee entinen elinkeino tai työpaikka alta tai ylimalkaan että ihmisillä olisi mahdollisuus kouluttautua sillä ensimmäiselläkin kierroksella, päästä haluamaansa oppilaitokseen. Sitten myös tämä minimitoimeentulo eli ikään kuin varmistettaisiin että vaikka toimeentulotuki ja muu on riittävää, että lääkäriin pääsee jos on tarvetta, että rahat riittävät sellaisiin perusasioihin niin niiden takaaminen yhtä aikaa kunnianhimoisten ilmastopoliittisten tavoitteiden kanssa on minusta todella tärkeää ja osa sitä reilua muutosta, että meidän koko yhteiskunta tukisi sitä että kukaan ei tipu kokonaan turvaverkoista pois. Sitten on olemassa sellainen yksityiskohtaisempi taso, että kun tehdään yksittäisiä päätöksiä, vaikka päätöksiä bensan hinnan noususta tai päätöksiä jonkin fossiilisen polttoaineen kieltämisestä niin niiden yhteydessä pitäisi aina selvittää että keneen ne osuvat eniten. Onko joitain sellaisia ihmisiä joihin ne osuvat todella epäreilulla tavalla? Onko vaikka jossain olemassa se haja-asutusalueella asuva yksinhuoltajaäiti jonka oikeasti työssäkäynti käy mahdottomaksi sen jälkeen jos bensan hinta nousee? Eli olisi myös yksittäisten päätösten kohdalla todella tärkeää arvioida, että onko joku ihmisryhmä johon ne osuvat todella epäreilulla tavalla ja voisiko niitä sitten jotenkin kompensoida näille ihmisille. Minusta tuntuu, että tässä on ikään kuin kaksi tasoa, on ne yksittäiset päätökset mutta on myös se iso kuva. Ja meillä on Suomessa kyllä, täytyy sanoa kun on puhunut kollegoiden kanssa vaikka EU-maista niin kyllä meillä on todella ainutlaatuinen mahdollisuus myös tehdä reilua muutosta, koska meillä on jo olemassa oleva hyvinvointivaltio missä on jo kaikki sellaiset turvaverkot. Ja minä luulen, että niitä vähän viilaamalla niin me voimme helpostikin olla tässä maailmassa ihan edelläkävijöitä, koska meillä on kyllä ehkä juuri vaikkapa Ruotsin ohella niin todella ainutlaatuinen mahdollisuus näyttää muille että tällainen pohjoismainen hyvinvointivaltio itse asiassa sopii ilmastopolitiikan tekemiseen erityisen hyvin juuri tämän takia.

Niina Ratilainen [00:38:31]: Kiitos Riikka, on ollut todella mielenkiintoista kuulla että mitä on meneillään nyt poliittisessa valmistelussa ja mitkä ovat sinun ajatuksesi siitä millaisia askeleita pitää ilmastonmuutoksen torjunnassa ottaa ja missä tässä kohdassa mennään. Mitkä olisivat sinun viimeiset terveisesi vielä meidän podcastimme kuulijoille?

Riikka Yliluoma [00:38:46]: Kiitos, on ensinnäkin ollut todella mielenkiintoista olla täällä mukana ja lopuksi ehkä sanoisin nuorille sen verran, että nuorten vaikutus ilmastopolitiikkaan on ollut minusta todella käänteentekevä, mutta ilmastopolitiikkaa ei tietysti voi kuitenkaan jättää nuorten harteille vaan se on aikuisten vastuu ja aikuisten takia tähän tilanteeseen ikään kuin ollaan päädytty. Haluaisin kuitenkin loppuun sanoa sen, että tsemppaisin kaikkia myös oikeasti siihen vaikuttamistyöhön. Politiikassa usein näkee sen, että ne jotka kokevat jotain haittaa jostain muutoksesta niin ne kyllä muistavat tulla lobbaamaan ja ne muistavat tulla kertomaan että miksi tämä muutos on huono. Mutta itse asiassa aika usein ne ihmiset jotka hyötyisivät muutoksesta tai kannattaisivat jotain muutosta niin ne eivät välttämättä muista aina tulla kertomaan, että tämä on itse asiassa hieno suunniteltu muutos. Siinä saattaa sitten helposti poliittisille päätöksentekijällekin syntyä harha siitä, että itse asiassa kaikkihan vastustavat näitä muutoksia mitä me olemme tekemässä, niin sellaisen suosituksen sanoisin että kannattaa myös aina muistaa tsempata niitä hyviä juttuja jotka menevät eteenpäin, jotta esimerkiksi poliittiset päätöksentekijät tai sitten vaikka jotkut yrityksetkin niin tietävät että nämä ovat sellaisia muutoksia mitä ihmiset oikeasti haluavat.

Niina Ratilainen [00:39:54]: Kiitos, hyvä kuulla että ilmastoliikkeelle ja ilmastovaikuttamiselle on kysyntää ja kasvavissa määrin vielä ja kiinnostusta sitä kohtaan. Kiitos todella paljon, että pääsit vieraaksi.

Riikka Yliluoma [00:40:03]: Kiitoksia.

Niina Ratilainen [00:40:06]: Kuuntelet Allianssin Mitä kuuluu nuorelle -podcastia. Muista tilata podcast omasta podcast-sovelluksestasi.

Janika Takatalo [00:40:14]: Moikka, minä olen Janika Takatalo ja toimin Allianssilla kansainvälisen vaikuttamisen asiantuntijana. Ympäristöstä ja ilmastosta puhuttaessa ei ole syytä unohtaa kansainvälistä tasoa. Jakson loppuosan keskitymmekin erityisesti EU:n tähän mennessä tekemiin toimiin sekä ajankohtaiseen EU komission esittämään Green Dealiin. Kuulemme aiheeseen myös kommentit suoraan Brysselistä kahdelta mepiltämme.

Janika Takatalo [00:40:39]: Ilmastonmuutos on mitä konkreettisimmin globaali haaste, joka vaatii globaaleja vastauksia. EU on päättänyt edistää koko maailman tavoitetason nostamista ja näyttää esimerkkiä. Se on yksi Pariisin sopimuksen allekirjoittajista ja EU-maat ovat vahvistaneet tavoitteensa saavuttaa ilmastoneutraalius vuoteen 2050 mennessä. Ilmastokeskustelu Euroopan Unionissa on jatkunut jo aika pitkään. EU:n ensimmäisestä ilmasto- ja energiapaketista sovittiin vuonna 2008, jolloin asetettiin tavoitteet vuodelle 2020 eli tälle vuodelle. Silloin asetettuja tavoitteita oli se, että kasvihuonekaasuja vähennetään 20 prosentilla verrattuna vuoteen -90, uusiutuvan energian osuutta lisättäisiin 20 prosenttiin ja energiatehokkuutta parannettaisiin 20 prosentilla. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi EU kehitti ja myöhemmin uudisti EU:n päästökauppajärjestelmän, jonka tavoitteena on vähentää erityisesti energiaintensiivisten teollisuudenalojen ja voimalaitosten kasvihuonepäästöjä. EU on myös tehnyt toimia kiertotalouden edistämiseksi ja kertakäyttöisten muovituotteiden kieltämiseksi. Myös energiatehokkuutta parannettiin ja liikenteen hiilidioksidipäästöjä saatiin alennettua. EU onkin maailman ainoa merkittävä talous, joka on antanut kaikki talouden alat kattavaa lainsäädäntöä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi Pariisin sopimuksen mukaisesti. Ja EU on itse asiassa jo saavuttanut nämä vuodelle 2020 asettamansa tavoitteet. Ainakin minulle tämä luo toivoa siitä, että EU isompana toimijana oikeasti pystyy tekemään toimia, joilla maailman mittakaavassa oan merkitystä. Valitettavasti kuitenkaan nämä jo tehdyt hyvät toimetkaan eivät ole riittäviä vaan tarvitaan lisää.

Janika Takatalo [00:42:26]: Kuten ehkä muistatte niin viime eurovaaleissa ilmasto oli aika merkittävä teema ja ilahduttavasti nuorten äänestysaktiivisuus kasvoi. Ja vaatimukset EU:ta kohtaan ovat ilmastotoimien osalta aina vaan kasvaneet ja vaalien jälkeen muodostettu komissio tekikin ensimmäisen näyttävän avauksensa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmasta eri Green Dealista. Tämä EU-komission esittämä Green Deal läpäisee kaikki yhteiskunnan sektorit teollisuudesta energiaan, ruoantuotannosta liikenteeseen ja koulutuksesta rakentamiseen. Sen tavoitteena on Euroopan laajuinen ilmastolaki, joka tekisi Euroopasta maailman ensimmäisen hiilineutraalin maanosan. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on kuvannut Green Dealia Euroopan kasvustrategiaksi, joka vähentää päästöjä ja samalla luo uusia työpaikkoja. Hän on jopa verrannut mittakaavaltaan ohjelmaa yhtä merkittäväksi kuin ensimmäinen ihmisen tekemä kuukävely oli aikanaan. Aika mahtipontisia lupauksia, eikö?

Janika Takatalo [00:43:29]: Katsotaan sitten vähän tarkemmin, että mitä tämä Green Deal -ohjelma pitää sisällään. Siinä on 50 eri toimenpidettä, joiden määrä viitoittaa Euroopan Unionia kohti hiilineutraaliutta. Mukana on esimerkiksi toimia Euroopan merituulivoiman koko potentiaalin hyödyntämiseksi. Toisaalta taas ydinvoimaa ei mainita puhtaan energian toimenpiteissä ollenkaan. Yhtenä isona ajatuksen Green Dealissa on reilu ja sosiaalisesti oikeudenmukainen siirtymävaihe. Green Deal on suunniteltu siten, että yksikään ihminen tai alue ei jäisi jälkijunaan edessä olevassa suuressa muutoksessa. Green Deal on kallis paketti, mutta toisaalta toimien tekemättä jättäminen voisi tulla vielä kalliimmaksi. Seuraavaksi kuulemme kommentin aiheeseen suoraan Brysselistä vihreiden mepiltä Ville Niinistöltä. Kysyin mitkä ovat Ville Niinistön näkemyksen mukaan komission Green Dealin vahvuudet ja mitkä heikkoudet. Kuullaan seuraavaksi Niinistön vastaus.

Ville Niinistö [00:44:32]: Euroopan Unionin Green Deal on parasta ja isoin asia mitä ilmaston ja ympäristön eteen on tehty Euroopassa vuosikymmeniin. Kyllä minä näen, että tämä on todella iso askel siihen suuntaan että me rakennamme aidosti hiilineutraalia yhteiskuntaa 2050 mennessä. Mietitään koko talous asumisesta, liikenteestä energian kulutukseen aivan uusiksi siten, että kaikki EU:n tuet, kaikki EU:n lainsäädäntö, verotus, ohjeistus, pelisäännöt niin yritetään saada siihen linjaan että päästän eroon ympäristölle haitallisista ja ilmastolle haitallisista ratkaisuista ja siirrytään edistämään puhtaan teknologian käyttöönottoa. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka nuorille aikuisille mahdollisuus päästä Euroopassa kulkemaan raiteilla yli rajojen lisääntyy, eli panostetaan raiteisiin ja silloin vähennetään lentoliikenteen tarvetta. Se tarkoittaa sitä, että viedään maataloutta kohta hiiliviljelyä ja ympäristönsuojelupainotuksia ja lisätään kasvipainotteista ruokavaliota. Se tarkoittaa myös sitä, että energiantuotannossa yritetään päästä eroon kaikista fossiilisen polttoaineen tuista ja siirrytään tuulivoimaan, aurinkoenergiaan ja muihin puhtaisiin ratkaisuihin. Tämä on myös iso mahdollisuus luoda työpaikkoja ja teknologista edelläkävijyyttä Euroopalle, että jos otetaan nyt ympäristönsuojelu, ilmastonsuojelu ja työpaikat ja teollisuus. Ne ovat ikään kuin toistensa ystäviä tänä aikana eivätkä vastakkain asettelua siinä ole. Minä näen, että suomalaisille ja erityisesti nuorille tässä on kysymys siitä että kykenevätkö päättäjät ja valtiot osoittamaan että me rakennamme teille hyvää tulevaisuutta eikä vaan nostaa käsiä pystyyn meidän itse aiheuttamien ilmasto-ongelmien edessä. Ja kyllä tämä on näin vihreänä ilmastopoliitikkona olen tehnyt näitä hommia 20 vuotta, niin tämä on ensimmäinen kerta kun minulla on sellainen olo että meillä on poliittinen enemmistö aidosti isojen muutosten aikaansaamiseen. Ilmastonsuojelun rinnalla korostaisin vielä sitä, että on todella tärkeää että luonnon monimuotoisuus ja luonnonvarojen ylikulutukseen puuttuminen kulkee tässä rinnalla, että me aidosti vaalimme myös ekosysteemien kestävyyttä, niin silloin tästä tulee hyvä tästä Green Dealista. Siihen tarvitaan rahaa, siihen tarvitaan poliittista johtajuutta, mutta työ on nyt alkanut ja se on hyvä asia.

Janika Takatalo [00:46:41]: Euroopan Green Dealin yksi tavoite on parantaa nykyisten ja tulevien sukupolvien hyvinvointia ja terveyttä. Se sisältää esimerkiksi asuntojen, koulujen ja terveyskeskusten kunnostamista. Koska tämä podcast käsittelee etenkin nuorten hyvinvointia ja elämää, päätin vielä haastatella aiheesta Euroopan kansanpuolueen Sirpa Pietikäistä. Kysyin häneltä miten nuoret voisivat saada omistajuutta ja toimijuutta komission Green Dealista. Lisäksi kysyin mitkä toimet siinä ovat hänen mielestään lähimpänä nuorten arkea ja elämää. Kuullaan seuraavaksi Pietikäisen kommentit suoraan Brysselistä.

Sirpa Pietikäinen [00:47:18]: Nuoret elävät tulevaisuuden maailmassa, siinä joka on joko elinkelvoton kahden ja puolen asteen, neljän asteen lämpenemisen jälkeen, jossa paitsi ilmanala myös kadonnut biodiversiteetti, lisääntyvät terveysriskit, epävakaa talous, ääreiset ilmasto-olosuhteet ja mahdollisesti myös ruokapula tekevät elämästä todella kurjaa. Tai sitten teidän tulevaisuutenne, nuorten tulevaisuus on maailmassa mikä on nykyistä parempi, jossa elämänlaatu ja hyvinvointi on parempaa, jossa vähemmällä saa enemmän, kymmenyksellä resursseista sen hyvinvoinnin mitä tänään tavoitellaan. Sitä tämä Green Deal tarkoittaa, kiertotaloutta, kestävää rahoituksen pakettia, biodiversiteettisopimusta, talouden reilun muutoksen pakettia ja taloudellista tukea. Se tarkoittaa ilmastolakia, se tarkoittaa tehokkaita ilmastotoimenpiteitä päästöjen kääntämiseksi Pariisin sopimuksen 1.5 asteen tavoiteraja. Siksi myös nuorten täytyy saada parempi omistajuus ja toimijuus Green Dealissa. Ottakaa valta käsiinne, tehkää siitä Euroopan tulevaisuuskonferenssin ja keskustelun ydin, vaatikaa asiaa käsiteltäväksi kouluissa, tehkää eri nuorisoliikkeiden yhteisiä kannanottoja, kirjoittakaa asioista meille mepeille mutta myös kaikille kansanedustajille, kutsukaa koolle poliitikkoja vastaamaan kysymyksiinne ja kertokaa toiveitanne. Vaatikaa Suomen hallitukselta todellista ilmastojohtajuutta myös silloin kun niitä toimia pitää tehdä Suomessa. Maailma on teidän, ottakaa se myös omaksenne.

Janika Takatalo [00:49:28]: Kiitos näkemyksistä molemmille mepeillemme. Yhteenvetona voisin vielä todeta, että EU todella toimii ja on toivoa luovaa että maanosamme yrittää kunnianhimoisia ilmastotoimia. EU-maidenkin joukossa on kuitenkin sellaisia valtioita, jotka eivät suhtaudu yhtä tosissaan ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen. Jääkin siis vielä nähtäväksi miten nämä suuret tavoitteet konkretisoituvat eri alueilla ja päästäänkö kokonaistavoitteisiin. Mielenkiintoista on myös se lähtevätkö muut maailman maat ja alueet tavoittelemaan Green Dealin kaltaista muutosta. Toivottavasti tämä jakso on herättänyt sinussa ajatuksia ja lisännyt tilannetietoisuutta siitä mitä ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa on tehty, parhaillaan tehdään ja miltä tulevaisuuden kehityssuunnat näyttävät. Tulevissa jaksoissa pureudumme esimerkiksi nuorten työllisyyteen, osallisuuteen ja nuorisoalan rahoitukseen.

Janika Takatalo [00:50:23]: Kiitos kun kuuntelit ja ensi jaksossa ollaan uuden teeman äärellä. Muista tilata tämä podcast omasta podcast-sovelluksestasi. Palautetta ja kommentteja jaksoista voit laittaa meille osoitteeseen etunimi. sukunimi[at]alli.fi. Nettisivuillamme alli.fi voit myös vastata jaksojen aihetta käsittelevään kyselyyn, jonka tuloksia käytetään nuorisoalan tavoiteohjelmaa päivittäessä.

[äänite päättyy]

 

Mitä kuuluu nuorille? – Jakso 2: Työllisyys (tekstiversio) 

[äänite alkaa]

Janika Takatalo [00:00:07]: Tämä on Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin Mitä kuuluu nuorille? -podcast. Tässä Allianssin asiantuntijat käsittelevät ajankohtaisia, nuorisoalaa puhuttavia teemoja mielenkiintoisten vieraiden kanssa. Tarkoituksena on tarjota tilannekuva sekä tulevaisuuden näkymiä nuorten hyvinvoinnista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tervetuloa mukaan!

Katja Asikainen [00:00:33]: Minä olen vaikuttamisen asiantuntija Katja Asikainen ja tänään me puhumme nuorten työllisyydestä. Kanssani keskustelemassa tänään ovat kansanedustaja Matias Mäkynen SDP:stä, nuorisotutkimuksen dosentti Jaana Lähteenmaa Tampereen yliopistosta ja projektisuunnittelija Tuija Kautto Kohtaamo-hankeesta. Kerrotaan Kohtaamo-hankkeesta sen verran, että Kohtaamo on kehittänyt ja tukenut monialaisten, nuorille suunnattujen Ohjaamojen kehittämistä ja Ohjaamoista me puhumme vähän tuonnempana. Tähän alkuun hieman nykytilasta. Mehän olemme siitä iloisessa asemassa, että Suomen työllisyys on viime vuosina kohentunut yhtä matkaa yleisen taloustilanteen kanssa. Joulukuussa 2019 koko maan työllisyysaste oli 73 prosenttia, kun kaksi vuotta aikaisemmin se oli 69,6 prosenttia. Mutta alueelliset erot työllisyyden kehityksessä on aikamoisia, maan heikoimman työllisyyden alueella Pohjois-Karjalassa työttömien osuus työvoimasta oli peräti 14 prosenttia ja Manner-Suomen matalin työttömyysprosentti löytyi Pohjanmaalta, jossa se oli 6,8 prosenttia. Nuorisotyöttömyys, sekin on kohentunut selvästi viime vuosina. Tilastokeskus tilastoi työttömyystilastoissa erikseen 15 ─ 24-vuotiaat nuoret, ja tässä ikäryhmässä työttömyysaste oli joulukuussa 14,8 prosenttia. Näyttää siltä, että nuortenkin työllisyys on parantunut, mutta sen kohentuminen hidastuu koko ajan. Nyt kysyisin meidän keskustelijoilta, että mistä teidän mielestänne nämä työllisyysasteen ja erityisesti nuorten työllisyysasteen suuret vaihtelut johtuvat?

Jaana Lähteenmaa [00:02:27]: Minä tutkijana sanoisin, että melkein aina, kun on ollut taloustaantuma tai talouslama, niin ei vain Suomessa vaan muissakin maissa nuorisotyöttömyys, kun se on noussut samaan aikaan kuin yleinenkin työttömyys, niin kun yleinen työttömyysaste lähtee pienemään eli työllisyys kasvaa, nuorisotyöttömyys lähtee laskemaan hitaammin kuin muu työttämyys. Tähän on syitä, lyhyesti esimerkiksi se, että silloin, kun on korkealla työttömyys ja on paljon ammattitaitoista työvoimaa työttöminä, ja kun talous alkaa taas vetää, niin mieluummin heitä otetaan työhön kun nuoria, joilla ei ole työkokemusta ja niin pois päin. Ehkä en rupea tässä kaikkia syitä luettelemaan, joita olen myös kirjoista lukenut, vaan annan muidenkin kommentoida.

Tuija Kautto [00:03:32]: Minkä takia ne alueelliset erot ovat niin isot, niin hyvin pitkälti juuri näistä edellä mainituista syistä. Meillä on eri puolella Suomea hyvin erilaiset tilanteet. Meillä on Suomessa alueita, joissa työpaikkoja ei yksinkertaisesti vaan ole tarjolla. Toisaalla Suomea taas kaikki nuoret ja vanhemmatkin, jotka vaan haluavat töihin ja töihin kykenevät, niin töihin pääsevät. Tilanteet on niin erilaiset ja nuoret reagoivat näihin suhdanteisiin hyvin voimakkaasti.

Matias Mäkynen [00:04:05]: Itse tulen sieltä Pohjanmaalta, missä vierailin alkuviikosta Luodossa ja Pedersöressä, jossa työttömyys on kahden prosentin luokkaa. Siellä käytännössä on alitettu kaikki täystyöllisyyden rajat ja se johtuu siitä, että elinkeinopohja on aika laaja, siellä on niin teollisuutta, alkutuotantoa kuin matalan ja korkean jalostusarvon tyäpaikkoja. Mutta myös se koko alue toimii sillä tavalla, että yritykset toimivat yhdessä verkostoina ja toisaalta kansainvälisillä markkinoilla. Eli kyllä se teollinen ja elinkeinopohja on se ensisijainen syy varmasti, mistä ne valtakunnalliset erot syntyvät. Ehkä tämä teollinen pohja ja elinkeinopohja vaikuttavat myös siihen, että nuorille on työuran alkuvaiheen työpaikkoja ehkä paremmin tarjolla tällaisilla alueilla, on ne sitten siellä alkutuotannossa tai teollisuudessa. Joka paikalla, teollisuudessa kun mennään, niin aina löytyy niitä harjottelijoita, aina löytyy niitä nuoria, jotka tulevat sinne alkuvaiheessa ja sitten jäävät aika pitkäksi aikaa edelleen. Vaikka puhutaan, että meillä ei enää pitkiä työuria ole, niin Pohjanmaalla tällaisia vielä tuntuu olevan ja niitä edelleen alkavan.

Tuija Kautto [00:05:16]: Tuo on tärkeä näkökulma, että saavatko nuoret sen ensimmäisen työpaikan tai työkokemuksen ylipäätänsä. Jos sitä ensimmäistä paikkaa on vaikea saada, niin kyllähän siitä uran luominen pidemmälle ajalle on vaikeaa.

Katja Asikainen [00:05:31]: Meillä on tässä maassa kohtuullisen nuori ja toivottavasti myös nuoriin myönteisesti suhtautuva hallitus ja tämä Marinin hallitus on ilmoittanut tavoitteekseen 75 prosentin työllisyysasteen ja tästä työllisyysasteessa on ainakin julkisessa keskustelussa tehty aika tärkeä yksittäinen mittari, jolla hallituksen onnistumisia arvioidaan. Toisaalta sitten monet muut nuorillekin tärkeät toimenpiteet ja uudistukset on sidottu tähän hallituksen työllisyystavoitteeseen. Matias Mäkynen, täällä hallituspuolueen edustajana, kun hallitus on luvannut paljon hyviä asioita nuorille tärkeisiin asioihin, vaikka koulutukseen, ympäristönsuojeluun, mielenterveyspalveluiden kohentamiseksi ja nyt viimeiseksi on kuultu esimerkiksi perhevapaajärjestelmän uudistamisesta, niin miten näille kaikille hyville tavoitteille käy, jos työllisyysaste ei saavuta tuota 75 prosentin rajaa?

Matias Mäkynen [00:06:33]: Itse toivon, että suurin osa näistä uudistuksista nähtäisiin nimenomaan niin, että niillä on itse asiassa työllisyyttä tukeva vaikutus. Mielenterveyspalveluita ei lähdetä parantamaan pelkästään sen takia, että vaikutetaan ihmisten mielenterveyteen, vaan se on myös omanlaisensa työllisyyskeino, että meillä eivät nuoret jää työkyvyttömyyseläkkeelle tai meidän sairaspoissaolot eivät lisäänny enää sillä alalla. Kyllä meidän täytyy myös laajemmin oppia ajattelemaan, että mitkä ovat niitä työllistämisen keinoja, kun me tätä työllisyysastetta pyrimme nostamaan. Toistaiseksi meillä taloudellisilla malleilla pystytään laskemaan, että etuuksien leikkaaminen on laskennallisesti positiivinen työllisyysvaikutus, mutta vaikkapa oppivelvollisuuden pidentäminen lasketaan heikentävän työllisyysastetta, koska lyhyellä aikavälillä ne nuoret, jotka ovat menneet suoraan peruskoulun penkiltä työelämään, menevätkin kouluun. Se tarkoittaa sitä, että työllisyysaste on heikompi, vaikka totta kai toisen asteen koulutuksen käyneillä on huomattavasti korkeampi työllisyys kuin pelkän perusasteen varassa olevilla, me ymmärrämme tämän. Mutta nämä taloudelliset mallit, joiden varassa näitä päätöksiä valmistellaan, ovat aika kömpelöitä lopulta.

Katja Asikainen [00:07:46]: Mitä sanovat Jaana ja Tuija? Millaisia toimenpiteitä meidän pitäisi hallitukselta vaatia nuorten työllisyyden kohentamiseksi?

Jaana Lähteenmaa [00:07:57]: En tiedä, mitä tässä voi suorastaan vaatia, mutta mitä ainakin voisi toivoa. Ensinnäkin palkkatukijärjestelmä, josta käsittääkseni nykyinen hallitus on myös ainakin alustavasti puhunut, että sitä pitäisi laajentaa - tutkijana en sinänsä esitä mielipiteitä, vaan ihan faktoja - se tiedetään, että nämä niin sanotut työharjoittelut, joissa siis nuori työtön menee työharjoitteluun, hänen on oikeastaan pakko, varsinkin, jos tätä työharjoittelua käytetään aktivointiin. Hänen on pakko siis sanktioiden uhalla mennä sinne työharjoitteluun. Se ei kerta kaikkiaan ole toimiva järjestelmä. On nuoria, jotka niin sanotusti pyörivät niissä aktivoinneissa jopa vuosia ja he eivät saa vakituista työpaikkaa, koska niin yksityinen sektori kuin valitettavasti myös julkinen sektori eli kunnat ja jopa valtio käyttävät näitä harjoittelijoita niin, että harjoittelija sisään, hän saa työmarkkinatuen plus kulukorvaus, 8 ─ 9 euroa päivältä, sitten ulos, sitten seuraava. Eli se on ilmaista työvoimaa ja nämä nuoret - heitä on yllättävän paljon, jotka on näissä pyörineet - kyllä he itsekin tajuavat, että tämä on väärin. Haastatellessani nuoria olen törmännyt nuorten erittäin suureen pettyneisyyteen ja vihaisuuteen tästä asiasta. Eli mieluummin palkkatuki, jonka avulla nämä nuoret pääsisivät oikean työuran alkuun kuin nämä palkattomat työharjoittelut. Ja toinen tämä - miten sen sanoisi kauniisti, vajaakuntoisten, tai mikä on virallinen termi -  niiden nuorten työllistäminen, joilla on niin sanotusti ehkä vajavainen tai puolinainen työkyky, mikä se virallinen termi onkaan. Siis mielenterveysongelmaiset, mielenterveyskuntoutujat, ehkä näkö-, kuulovammaiset. Siitä puhutaan paljon, että heitä pitäisi saada työmarkkinoille, ja että heillekin pitäisi saada työtä. Ja kyllähän totta kai ihmiset, joilla on joku häikkä, pystyy monenkin laisia töitä tekemään. Näiden vajaakuntoisten nuorten työllisyysaste on Suomessa edelleen todella heikko, se on ihan muutamia prosentteja. Eli puheesta tekoihin, Kalliossa on yksi tosi mahtava kahvila, siis Helsingin Kalliossa, jossa työntekijäporukka koostuu pääosin vajaakuntoisista, siis ihmisistä, jotka eivät ehkä kykene kaikkeen mahdolliseen. Se kahvila toimii aivan loistavasti ja se on hyvä esimerkki siitä, että näinkin voi tehdä.

Tuija Kautto [00:11:05]: Niin kuin tässä jo aiemmin todettiin, kun me puhumme työllistymisestä ja työllisyyspalvelusta, niin me emme itse asiassa puhu ainoastaan kuntien työllistämistoimista tai valtion TE-palveluista, vaan puhumme laajemminkin palveluista. Mielenterveyspalvelut on hyvä esimerkki sellaisesta palvelusta, johonka vaikuttamalla voidaan vaikuttaa myös työllisyyteen tai työkykyyn ylipäätään. Kyllä nuorten mielenterveyspalvelujen saatavuus ja nimenomaan matalan kynnyksen palvelujen saatavuus on iso kysymys ja iso asia, jota täytyy laajemminkin miettiä, ja miettiä myös palveluiden alueellista tasa-arvoa siinä suhteessa. Myöskin etuusjärjestelmä on asia, jota pitää tarkastella, meillä on edelleen jonkun verran kannustinloukkuja siellä. Miten mahdollistetaan se, että nuorelle on aina järkevää ja kannattavaa mennä elämässä eteenpäin niin, että se on myös taloudellisesti mahdollista. Ja kyllä myös näin Ohjaamojen edustajana täytyy nostaa tiedonsiirtoon liittyvät kysymykset isosti esille. Meillä lainsäädäntö ei nykyisellään mahdollista monialaista työtä ja tiedonsiirtoa eri ammattilaisten välillä siinä mittakaavassa, mikä ainakin Ohjaamoissa on tärkeäksi nähty. Siihen pitäisi pystyä puuttumaan ja luomaan sellaisia järjestelmiä, että tieto liikkuu, ja sitä kautta nuoret saavat sen avun ja tuen, mitä he tarvitsevat.

Katja Asikainen [00:12:33]: Tästä Tuijan puheenvuorosta päästään hyvin meidän suomalaiseen palveluinnovaatioon eli Ohjaamoihin. Ohjaamothan ovat monialaista tukea yhteen tuovia palvelupaikkoja, joissa kuka tahansa alle 30-vuotias nuori saa maksuttomasti apua oman elämän asioihin, liittyen esimerkiksi opiskeluun, työllistymiseen, asumiseen ja hyvinvointiin. Ohjaamoja on tutkittu kohtalaisen paljon ja sekä näiden tutkimusten että Ohjaamoissa asioineiden nuorten palaute on ollut hyvää. Keväällä 2019 Ohjaamojen saaman asiakaspalautteen keskiarvo oli huikeat 9,2. Tuija Kautto, mikä on tehnyt Ohjaamoista niin onnistuneen palvelun juuri nuorille?

Tuija Kautto [00:13:25]: Siinä on varmasti monta tekijää. Yksi iso tekijä on se, että meidän palvelujärjestelmä on aika pirstaleinen ja nuoren on usein vaikea tietää, mikä on se oikea paikka. Ohjaamossa nuori on aina oikeassa paikassa, ei tarvitse tietää, kuka olisi se oikea asiantuntija tai oikea palvelu nuorelle. Riittää, että löytää sinne Ohjaamoon. Se Ohjaamojen monialaisuus ja se, että nuoria ja nuoren tilannetta tarkastellaan kokonaisvaltaisesti, niin se on kyllä se juttu. Eri ammattilaiset, eri asiantuntijat yhdessä tekevät töitä, jolloinka myös palveluprosessit helpottuvat ja nopeutuvat niin, että nuori pääsee elämässään eteenpäin.

Jaana Lähteenmaa [00:14:05]: Minulla olisi tähän yksi lisäys, nimittäin mielenkiintoinen asia on tullut esiin yhdessä pro gradu -työssä, tekijä Luukkainen, vuodelta 2017. Joka tapauksessa siinä haastateltiin sekä nuoria, jotka olivat juuri tulleet TE-toimistosta aktivointikeskustelusta - tai nykyään taas sanotaan vaihteeksi työllistämiskeskustelusta. Haastateltiin siis TE-toimiston virkailijaa ja nuorta, joka oli juuri tullut ulos sieltä neuvottelusta, ja sitten kysyttiin siltä nuorelta, että oletko sopinut juuri äsken, tuolla keskustelussa, jotakin velvoittavaa? Ja sitten se varmistettiin virkailijalta, että oli sopinut jotakin velvoittavaa. Tämä oli tehty vain neljässä TE-toimistossa, että ehkä ei voi yleistää, mutta neljässä kuitenkin. 40 prosenttia nuorista, jotka olivat sopineet jotakin velvoittavaa, ilmoitti, että he eivät ole sopineet mitään velvoittavaa. Se tuntui aivan tyrmistyttävältä, mutta sitten juttelin yhden tutun perustuloa tutkivan tutkijan kanssa, tekee perustulosta väitöskirjaa, niin hän kertoi, että myös tässä perustulokokeilussa kävi ilmi, että kaikki ne ihmiset, jotka saivat perustuloa, eivät käsittäneet saavansa perustuloa. Tämä tuntuu lähes kreisiltä. Mutta juuri juttelin hänen kanssaan, olemme samoissa työtiloissa, niin puhuimme juuri tämän Johanna Perkiön kanssa siitä, että välillä byrokraattinen kieli, tämmöinen virkakieli, se on kuitenkin sen verran hankalaa - ainakin joillekin ihmisille - ja kyllä se minullekin valtiotieteen tohtorina välillä nuo TE-toimiston jutut ovat, että joutuu ihan tankaamaan, että mitä? Ihmiset eivät välttämättä tajua kaikkia termejä, normeja eikä myöskään velvoitteita. Näin ollen Ohjaamot - olen tehnyt itse ihan vähän tutkiessani osallistuvaa havainnointia yhdessä Ohjaamossa - näkee, että siellä istutaan tunti, pari sen nuoren kanssa, puhutaan, siinä käy muitakin asiantuntijoita kuin se yksi. Ilmapiiri on myös sellainen, että se nuori uskaltaa kysellä. Veikkaisin - mutta en voi olla varma, koska tätä ei ole tutkittu - että Ohjaamoissa syntyy yksinkertaisesti huomattavasti vähemmän väärinkäsityksiä kuin TE-toimistoissa. Vai miten?

Tuija Kautto [00:16:57]: Kyllä tuo kieli on iso asia. Siihen osaltaan ohjaa jo sekin, kun eri ammattilaiset tekevät työtä yhdessä, niin heidän on pakko, jotta se yhteistyö onnistuisi, luoda uutta kieltä ja sellaisia käsitteitä, mitkä kaikki ymmärtävät. Silloin, kun luodaan sellaisia käsitteitä ja puhutaan sellaisilla termeillä, että kuka tahansa eri alojen ammattilainen ne ymmärtää, niin silloin kyllä varmasti nuoret ymmärtävät. Tällä tavalla se Ohjaamo jo itsessään, että ne ihmiset ammattilaiset, ihmiset toimivat siellä yhdessä, luo sitä hyvää palvelua nuorille, vaikka siellä ei tehtäisi vielä mitään sen kummoisempaa.

Matias Mäkynen [00:17:34]: Kyllä tässä Ohjaamoiden erityisen hyvässä laadussa varmaan korostuu juuri tämä yhden luukun periaate ja ohjauksen henkilökohtaisuus. Palvelu on aidosti henkilökohtaista ja on aikaa tunnista kahteen istua oikeasti. Kun taas kysytään työllisyyspalveluiden asiakkailta, että minkälaista palvelua olet saanut, niin kohtaaminen on saattanut olla puhelinsoitto, johon ei ole edes itse ehtinyt vastata tai sähköposti, jota ei ole huomannut lukea ja sitten edellytetään toimenpiteitä sen myötä joka tapauksessa. Kyllä se tähän kohtaamiseen liittyy myös, kun verrataan muihin pohjoismaihin. Meillä työvoimahallinto on huomattavasti matalammin resurssoitua, meillä työpaikkoja tarjotaan työttömille ihmisille ylipäätään vähemmän, vaikka meillä avoimia työpaikkoja kyllä olisi, ja se aika, mitä yksittäisen henkilön tilanteeseen perehtymiseen voidaan käyttää, on huomattavan vähäinen. Se johtaa siihen, että asetetaan näitä velvoitteita, jotka eivät sen ihmisen elämäntilanteen kannalta ole juuri lainaan tai ollenkaan mielekkäitä, tai se henkilö ei ole itse siihen sitoutunut tai ymmärtänyt sitä, ja sitten tulevat sanktiot, jotka koetaan oikeutetusti todella epäoikeudenmukaisiksi ja vääriksi. Kyllä työllisyyspalveluiden resurssointi ja se, että sinne saataisiin lisää henkilöstöä, on tosi tärkeä juttu, ihan vaan ilman mitään sen suurempia lakimuutoksia. Että edes ne nykyiset asiat saataisiin toimimaan.

Katja Asikainen [00:19:02]: Vaikka Ohjaamot ovatkin kaikille nuorille avoimia ja parhaimmillaan ne kokoavat nuorten tarvitsemia palveluita hyvin yhteen, niin meiltä löytyy myös niitä nuoria, joiden elämäntilanne ja valmiudet eivät mahdollista edes niihin Ohjaamoihin hakeutumista. Viime vuosikymmenellä alettiin puhumaan niin sanotuista NEET-nuorista. Tämä NEET termi tulee englannin kielen sanoista Not in Education, Employment  or Training ja kotimaisittain voitaisiin kai puhua syrjäytymisvaarassa olevista tai jo syrjäytyneistä nuorista. Näistä nuorista merkittävä osa kokee kuuluvansa johonkin vähemmistöön, esimerkiksi vammaisuuden, vieraskielisyyden, pitkäaikaissairauden tai mielenterveyden häiriön takia. Näyttää siltä, että tämä ilmiö on myös sukupuolittunut, sillä enemmistä NEET-nuorista on miehiä, ja jossain määrin tähän liittyy myös kaupungistuminen, sillä syrjäytyneitä nuoria on enemmän kaupunkimaisissa kunnissa. Jaana Lähteenmaa, auttaako näitä nuoria nykyisen kaltainen aktivointipolitiikka? Esimerkiksi se, että työttömyysetuudet ovat vastikkeellisia tai se, että alle 25-vuotiaiden, ilman vähintään toisen asteen tutkintoa olevien nuorten tulee hakeutua koulutukseen, tai muuten he menettävät työttömyysetuutensa?

Jaana Lähteenmaa [00:20:25]: Oma näkemykseni on, että ainakaan tämä niin sanottu koulutuspakko, se ei kerta kaikkiaan toimi näiden nuorten auttamiseksi, joilla on kasautuneita ongelmia, kuten luettelitkin, vammaisuus, vieraskielisyys, mielenterveysongelmat, ehkä sosiaalisten tilanteiden pelko, rankat koulukiusaamiskokemukset, joka on tullut esiin, että näissä todella syrjässä olevissa nuorissa on paljon niitä, joilla on erittäin rankkoja koulukiusaamiskokemuksia taustallaan. Siis heitä on kiustattu. Koulutuspakko tuntuu aivan kohtuuttomalta. Olen itse haastatellut joitakin tämmöisiä nuoria, näitä NEET-nuoria, joilla menee todella huonosti. Heitä on vaikeata tavoittaa edes tutkimukseen.  Joka tapauksessa muutamia tällaisia olen jututtanut, ja kyllähän tämä koulutuspakko, se että olisi pakko hakea johonkin koulutukseen, alle 25-vuotiaana, lukion jälkeen mahdollisesti korkeakouluun tai ammattikorkeakouluun tai peruskoulun jälkeen ammattikouluun tai lukioon. Näistä nuorista, joilla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa, koulukiusaamistaustaa, mielenterveysongelmia, monet kokevat, että he eivät voisi mennä mihinkään kouluun. Nyt kuitenkin on ollut tällaista kuin Valma-koulutusta, en oikein tiedä mistä se lyhenne tulee, Valma, antaa valmiuksia hakeutua peruskoulun jälkeen toiselle asteelle, ja on kymppiluokkaa ja tämmösiä. Mielenkiintoista kyllä - niiden vaikutuksia on jonkin verran tutkittu - ne tuntuvat toimivan. Peruskoulun jälkeen toisen asteen opintoihin hakeutuvien osuus on noussut todella paljon. Eli niitä, jotka eivät hakeudu peruskoulun jälkeen on todella vähän, ihan viiden prosentin hujakoilla. Mutta sen sijaan sitten mielenkiintoista kyllä, ylioppilaat ja ammattikoulun keskeyttäjät, he tuntuvat olevan jonkinlainen ongelmaryhmä. On ylioppilaita, jotka eivät pääse eivätkä mahdu mihinkään. Ja korostan, vaikka ihminen olisi tullut ylioppilaaksi, hänellä voi olla silti mielenterveysogelmia. Sitä paitsi ihan psykiatrian mukaan, mielenterveysongelmat, jos ne ovat puhjetakseen, ne puhkeavat yleensä noin 20-vuotiaana, siinä hujakoilla. Eli siellä on ikäryhmä, jolla on ongelmia ja jolle tämä koulutuspakko tuottaa vain lisää ongelmia. Eli he eivät hakeudu koulutukseen, jolloin he saavat työvoimapoliittisia sanktioita, jolloin monet heistä niin sanotusti putoaa systeemin ulkopuolelle. Kun sieltä systeemistä tulee kuitenkin, he kokevat lähinnä vain sanktioita, eivätkä he kuitenkaan saa sieltä mitään, niin he eivät enää hakeudukaan näiden palveluiden piiriin. Sitten heistä tulee näitä Neither in Education or Employment  or Training -tyyppejä. Eli tämä koulutusvelvoite tai pakkokoulutus tai millä kaikilla lempinimillä sitä kutsutaankin, se on toiminut peruskoulusta toiselle asteelle siirtymiseen. Siinä vaiheessa se on toiminut myös, koska siihen on hirveästi satsattu tukitoimia, jotka näyttää olevan aika hyviä. Sen sijaan tämä parikymppisten suma, jossa on enemmän miehiä kuin naisia - mutta on myös nuoria naisia - se on ongelma, jolle pitäisi tehdä jotain.

Katja Asikainen [00:24:52]: Tuija ja Matias, mainitkaa yksi sellainen asia tai toimenpide, joka pitäisi saada kuntoon, jotta voisimme lähteä ratkomaan tätä syrjäytyneiden nuorten tilannetta.

Matias Mäkynen [00:25:06]: Aika hyviä kokemuksia löytyy tuolta järjestökentältä, monesta järjestöstä. Itse olen Mieli ry:ssä sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla toiminut ja sieltä nyt ihan hiljattain on kokemuksia verkkopohjaisista palveluista, verkkonuorisotiloista. Viime vuoden aikana taisi olla 25 000 nuorta, jotka tavoitettiin ja käytiin tuhansia keskusteluja. Juuri sellaisten, erityisesti poikien kanssa, joita ei millään muilla palveluilla käytännössä tavoiteta. Siellä saattaa olla itsetuhoisuutta ja ylipäätään estetään, että joku ei päätä päivään, mutta myös palveluihin hakeutumista tai muuta tukea arkeen voidaan tarjota ja ylipäätään saadaan kontakti näihin ihmisiin. Näillä verkkopohjaisilla on monessa järjestössä onnistuttu tavoittamaan nuoria ja auttamaan heitä antamalla erilaista ohjausta ja neuvontaa, oli se sitten seksuaaliterveyttä, mielenterveysasioita tai mitä tahansa, ja uskon, että ainakin näiden järjestöjen toimintaedellytysten parantaminen, mutta mikseivät kunnatkin, tai työvoimahallinto, voisi parantaa omaa tekemistään siellä verkossa, missä nuoret, jotka siellä kotona on, viettää aikaansa.

Tuija Kautto [00:26:27]: Verkossa tehdään paljon hyvää työtä, mutta se ei yksin riitä. Verkon kautta ei kaikkia tavoiteta, eikä se kuitenkaan sitä samaa tarjoa, mitä tämmöiset kasvokkaiset palvelut. Kyllä se henkilökohtainen kontakti ja henkilökohtainen tuki on se juttu. Se on kallista, se vie aikaa, se vaatii ihmisiä tekemään, mutta sitä me kyllä tarvitsemme. Toisaalta haluaisin nostaa tähän myös sen näkökulman, että nuoruuteen kuuluu tietynlainen etsiminen ja hakeminen. Se, että joskus voi tulla välivuosia tai aikoja, jolloin ei oikein tiedä, mitä elämässä tekisi, ei tarkoita, että nuori on syrjäytynyt lopullisesti. Ne ovat siihen elämänvaiheeseen kuuluvia asioita. Tilanteet voivat myös muuttua hyvinkin nopeasti. Kun nuori saa riittävää tukea ja oikea-aikaista apua, niin voi olla, että muutamassa kuukaudessa tapahtuu jo tosi isoja asioita. Se, mikä tilanne on tällä hetkellä, siihen ei pitäisi lukkiutua ja ajatella, että näin, tällä sitten mennään tästä eteenpäin ja nuoren polku on tässä, vaan hyvinkin pienillä asioilla voidaan tehdä suuria juttuja, kun se tulee oikeaan aikaan.

Katja Asikainen [00:27:44]: Olemme keskustelleet tässä nuorten työllisyystilanteesta ja aavistuksen ehkä synkästikin työllisyydestä, mutta on hyvä muistaa se iso kuva, että enemmistöllä nuorista työllistyminen ja odotukset työelämällekin ovat ihan myönteisiä. Allianssin tavoiteohjelmassa todetaan, että nuorten työelämäodotukset eivät itse asiassa mullistavalla tavalla eroa vanhemmista sukupolvista. Kaikenikäiset suomalaiset haluavat työsuhteen ja toimeentulon tuomaa vakauttaa, mutta sen sijaan nuoret odottavat työelämältä enemmän merkityksellisyyttä ja mielekyyttä, kuin vanhempansa ja nuoret toivovat näkevänsä oman työtehtävänsä tärkeänä osana työnantaja tavoitteiden ja arvojen toteutumista ja arvostavat aiempia sukupolvia enemmän ystäviä ja vapaa-aikaa, eikä sitä palkkaakaan välttämättä pidetä tärkeimpänä asiana työpaikan valinnassa. Mitä te sanotte suomalaisista työmarkkinoista ja työelämästä? Vastaako se nykyisellään nuorten odotuksiin esimerkiksi tämän vakauden suhteen tai merkityksellisyyden kokemuksen kautta?

Matias Mäkynen [00:29:01]: Voisin sanoa ensin, että kyllä näinä aikoina, kun neuvotellaan siitä, tehdäänkö 24 tuntia enemmän vai vähemmän työtä vuodessa, niin kyllä se aika kaukana on nuorten todellisuudesta tai toiveista, mitä työelämältä toivotaan. Ensinnäkin tähän meidän työelämästä käytävään keskusteluun pitäisi tuoda vähän enemmän laatupuhetta. Sitä, minkälaisia arvoja työ edustaa, tai miten se mahdollistaa perheen perustamisen tai muun elämän yhteensovittamisen. Luodaan mielekäs näkymä siitä, että kyllä työelämä koko ajan kehittyy ja meillä on joustavuutta myös työelämässä toteuttaa niitä omia unelmiaan tai haaveitaan tai edustaa niitä omia arvojaan. Ja näyttää nuorille, että työelämäkin kehittyy, eikä ole vain kyse siitä, että kuinka monta tuntia tässä lasketaan.

Jaana Lähteenmaa [00:29:55]: Jos minä aloitan kielteisestä ja menen myönteiseen, näin päin. Kun kysyit, että vastaako työelämä nykyisellään näitä nuorten toiveita, joita tuossa olikin aikamoinen lista, niin osa työmarkkinoista, työelmästä, vastaa ja osa ei. Eli täällä miinuspuolella, siis sillä puolella työmarkkinoita, jonne ehkä juuri kukaan ei haluaisi. No joku voi haluta, jolla on esimerkiksi harrastus niin tärkeä ja joka saa rahaa esimerkiksi vanhemmiltaan tai jostakin, että se palkka ei ole niin tärkeä. Täytyy muistaa, että ihmisenhän pitää elää jollain, mutta Suomessa on paljon nyt nuoria, joilla on aika varakkaat vanhemmat, mutta on myös niitä, joilla ei ole. Tämä niin sanottu alustatalous, vielä kaksi vuotta sitten minä en tiennyt, mitä se sana tarkoittaa ja olin häpeissäni, että mikä ihmeen alusta. Mutta okei, se tarkoittakin sitä, että on työpaikkoja, joissa netissä voi itselleen varata työvuoroja ja sitten mennään vaikka pitsalähettinä johonkin ja kilpaillaan niistä työvuoroista ja näin pois päin. Meidän joukon nuorin - tämä kansanedustaja, oletan - tietää ehkä paremmin, mitä on alustatalous, mutta jotakin tämmöistä se tarkoittaa. Joka tapauksessa ne, jotka joutuvat pitsaläheteiksi ynnä muuta, tämän niin sanotun alustatalouden piiriin, niin heillä on ehkä kaikista ankeinta, jos ajatellaan, miten työntekijää kohdellaan. Ei ole sosiaaliturvaa, ei ole terveysturvaa, ei mitään. Työvuoroista kilpaillaan, palkka on huono ja niin edelleen. Heissä on aika paljon maahanmuuttajia, koska he eivät muihin hommiin Suomessa hyvin pääse, mutta myös joitakin nuoria. Toinen on nämä nollatuntisoppimukset, niitä on vieläkin. Sehän siis tarkoittaa sitä, että on työnantajan käytettävissä, mutta työnantaja soittaa, tai laittaa nykyään varmaan tekstarin silloin, kun hän työntekijää tarvitsee. Kuitenkin tämä työntekijä ei saa olla minkään muun firman palveluksessa, olettaisin ainakin näin.

Matias Mäkynen [00:32:17]: Pahimmillaan näin.

Jaana Lähteenmaa [00:32:19]: Olen itse seurannut yhtä nuorta joka oli perhepiirissä. Koko kesän satoi, hän oli nollatuntisopimuksella terassilla tarjoilijana. Mitä luulette, kun satoi koko kesän? Se kesä meni ihan plörinäksi, ei tullut palkkaa. Nämä ovat myös ongelmia, joihin ammattiyhdistysliikkeen - ehkä olen niin vanha, että niihin edelleen jollain tavoin uskon, ay-liikkeen relevanssiin yhteiskunnassa - niin kyllä ay-liikkeen pitäisi enemmän näihin asioihin kiinnittää huomiota. Sitten tämä plussapuoli. Jos nuoret odottavat nyt merkityksellisyyttä ja olen lukenut myös jostain, että reiluutta. Että toimitaan reilusti, ei mitään kähmintää, siis tämmöistä selän takana kähmintää ja sopimista, vaan toimitaan reilusti ja läpinäkyvästi ja puhutaan arvoista ja moraalikysymyksistäkin suoraan, ja merkityksistä. Minä tuolla LinkedInissä ihan mielenkiinnosta seuraan hyvin aktiivisesti, siellä on erilaisia yritysten edustajia ja pomoja, siis toimitusjohtajia ja työelämän tutkijoita Linkkarikavereina, niin siellä on tällä hetkellä ihan hirveästi keskustelua tästä, että miten johtamistapoja voitaisiin parantaa. Alf Rehn, professori siellä hyvin aktiivisena keskustelee näistä. Minä en käytä sanaa pöhinä, se on niin tyhmä sana, mutta tämmöistä kuplintaa on, että arvoista keskustellaan. Ja onhan se hienoa, että yhä useammat isotkin yritykset ovat ottaneet tämän ilmastonmuutoshomman ihan vakavasti, että hiilijalanjälkeä pitää vähentää ja muuta tämmöistä. S-market vai K-market, hyvä, että en muista kumpi se on, niin ei tule mainostettua jompaa kumpaa. Joka tapauksessa, on myös paljon sellaista meneillään, johon nuoret voisivat myönteisessä mielessä tarttua. Että nyt on aidosti ilmastonmuutoksen torjuntaa otettu vakavasti monissa yrityksissä, on pyrkimystä avoimeen ja reiluun johtamiseen. Eri asia on, toteutuuko se aina, mutta ilmassa on nyt mielestäni tämmöistä. Paljon on nyt myös nuortenkin kannalta hyvää näköpiirissä.

Katja Asikainen [00:34:54]: Otan tähän ihan viimeisen kysymyksen meille, koska aika rientää. Pysytään tässä työmarkkina-asiassa ja suomalaisessa työelämässä. Me elämme tänä keväänä jälleen työmarkkinakevättä ja työehtosopimuksista neuvotellaan paraikaa. Millaiset terveiset te lähettäisitte tämän pöydän ympäriltä näihin työmarkkinapöytiin? Ja voimmeko me odottaa tältä liittokierrokselta jotain hyvää myös nuorille? Ole hyvä Tuija.

Tuija Kautto [00:35:25]: Jatkaisin vielä vähän tuota edellistä keskustelua sikäli, että kun tarkastelee niitä listauksia, mitä toiveita nuorilla on työelämälle, niin uskallan väittää, eivät ne kosketa vain nuoria, vaan ne koskettavat ihan kaikkia työntekijöitä ja kaikkia ihmisiä iästä riippumatta. Kaikki me toivomme, että meillä on merkityksellistä työtä, ja että siitä työstä saa riittävän palkan, joka takaa toimeentulon. Ja että ylipäätään sitä työtä löytyisi. Edelleen kuitenkin meidän identiteettimme aika vahvasti rakentuu työelämän kautta. Ylipäätään työelämä joutuu muuttumaan, kun nuoret työelämään vahvemmin mukaan tulevat, ja sitä kautta johtaminen muuttuu, kaikki muu. Että nämä nuorten toiveet otettaisiin vahvemmin huomioon, kun päätöksiä tehdään, sitä kautta varmasti saadaan hyvää työpolitiikkaa ja työmarkkinajärjestelmää meille kaikille.

Jaana Lähteenmaa [00:36:25]: Niin, en tiedä terveisiä työmarkkinapöytiin, sen tiedän kyllä, että näistä kiky-tunneista nyt kiistellään. Tavallaan se voi nuorten näkökulmasta tuntua epärelevantilta, niin kuin kansanedustajakin tässä huomautti, että muutamista tunneista kiistellään, voisi olla isompiakin asioita. Toisaalta, ehkä minä olen niin vanhan linjan, ay-liikkeeseen kuulun, että minusta kiky-tunti -kiistelyssä on myös kyse siitä, että kun työväenliikkeellä on ollut tämä "saavutetuista eduista ei luovuta" ja sitten, kun ne kiky-tunnit tulivat sillä tavalla, että Suomessa oli taantuma, 2009 ─ 2010 ja sitten sanottiin, että koko kansan pitää puhaltaa yhteen hiileen. Kikyhän tulee sanoista kilpailukyky, että sen takia nyt luopukaa työläiset muutamasta tunnista tai miten se nyt meni, muutamasta eurosta. Antakaa työtä, älkää ottako siitä palkkaa. Tämä on laajempi asia, siksi tartuin tähän, ehkä myös nuorten kannalta. Silloin, jos näyttää siltä, että työläiset uhrautuvat, vaikka omistajat eivät tai työläiset uhrautuvat, mutta Postin toimitusjohtaja saa 50 000 palkkaa siitä, kun hän potkii ihmisiä pois. No, sittenhän hän joutui lähtemään. Onneksi suomalainen yhteiskunta toimii. Se on mielestäni merkki siitä, että meidän demokratia toimii,  että jos joku menee ihan överiksi valtion sektorilla, niin kansa jyrähtää. Joka tapauksessa, siksi minä ymmärrän tämän kiky-tunneista kiistelyn, että jos Suomessa ihmisille - väitän, että myös nuorille - tulee se kuva, että jotkut jymäyttävät meitä, ymmärrättekö te? Johtajat, pomot, poliitikot jymäyttävät meitä, että puhaltakaa yhteen hiileen, me vaan otamme 50 000 siitä kuussa, että me potkimme teitä pois koko ajan. Se ei toimi ja tämä nykynuoriso kuitenkin seuraa somea, useimmat tosi aktiivisesti koko ajan. Vähän lukeneemmat nuoret, tarkoitan siis sellaiset, mitä minä tunnen, yliopisto-opiskelijoita, he lukevat monen eri maan uutisia. Koko ajan on kännykkä auki, ja siihen tulee Espanjaa, Italiaa, Brittiuutisia. He myös vertailevat asioita. Suomessa on tähän asti nuoret ja aikuisetkin tutkimustenkin mukaan luottaneet yhteiskunnan instituutioihin enemmän kuin ihmiset muissa Euroopan maissa keskimäärin. Todella vankka luottamus on järjestelmän toimivuuteen, toisin kuin vaikka Italiassa. Se on myös suomalaisen yhteiskunnan vahvuus, luottamuspääoma, sellainen termikin on. Silloin kaikenlainen tällainen jymäytys ja vilunkimeininki rapauttaa sitä luottamusta ja siksi se on minusta tavallaan arvostettavaa, että jos nuoret seuraavat nyt näitä neuvotteluita - ehkä he eivät kyllä useimmat seuraa - niin, he näkevät, että ay-liike pitää siitä huolta, että työntekijöitä ei jymäytetä.

Katja Asikainen [00:39:48]: Matias, sinä saat päättä tämän meidän keskustelun. Onko sinulla terveiset työmarkkinapöytiin?

Matias Mäkynen [00:39:55]: Tähän on hyvä sinänsä yhtyä, ja tarkoitin ehkä, että kiky on kaukana siinä, että se pitäisi olla itsestäänselvää, että nyt mennään eteenpäin, kiky-sopimus oli ja meni, nyt palataan siihen, mikä oli sitä ennen ja ruetaan kehittämään työelämää aidosti siihen, mitä nuoret odottavat. Nuorten suoja on ehkä on sellainen, että se pitää joka alalla katsoa omasta näkökulmasta, että onko siellä nollatuntisopimuksia, vuokratyötä vai näitä alustatöitä, joissa nuoret yleensä ovat useammin kuin kokeneemmat työntekijä, ja huolehtia, että työelämän työturva on riittävän vahva ja sitä vahvistetaan, jolloin uskaltaa vakiintua, hankkia asunnon, mitä ikinä se itselle onkaan. Toisaalta meillä on tilanne, että nuoret ovat aliedustettuja näissä liitoissa. Se johtaa siihen, että nuorten ääni ei välttämättä kuulu siellä niin voimakkaasti kuin pitäisi, ja ehkä pidemmällä aikavälillä se huolestuttaa, että se oma asema ei välttämättä ole niin turvattu, jos liitot heikkenevät, jos liittojen jäsenmäärät tippuvat edelleen vaan. Samaan aikaan toivon, että liitot huomioivat nuoret, mutta myös nuoret huomioivat oman tulevaisuutensa ja etunsa ja järjestäytyvät ja ovat siellä liitoissa aktiivisia.

Katja Asikainen [00:41:11]: Kiitos kaikille keskustelijoille mielenkiintoisesta keskustelusta ja arvokkaista näkökulmista nuorten työllisyyteen liittyen. Me ehdimme ehkä vain pintaraapaista muutamaa aihetta ja tästä olisi ollut kiinnostavaa keskustella pidempään.

Janika Takatalo [00:41:27]: Kuuntelet Allianssin Mitä kuuluu nuorelle? -podcastia. Muista tilata podcast omasta podcast-sovelluksestasi.

Janika Takatalo [00:41:35]: Heippa, minä olen Janika Takatalo, Allianssin kansainvälisen vaikuttamisen asiantuntija. Seuraavaksi käsitellään EU:n nuoriin liittyviä työllisyystoimia ja ohjelmia. Aiheeseen saadaan kommentit myös suoraan Brysselistä MEP Miapetra Kumpula-Natrilta. Työllisyyspolitiikka on yksi niistä politiikan aloista, jotka eivät välttämättä tule ensimmäisenä mieleen Euroopan unionia ajatellessa. EU kuitenkin vaikuttaa työllisyyspolitiikkaan ja sillä on työllisyysstrategia, joka on peräisin vuodelta 1997. Työllisyysstrategia päätavoitteena on luoda uusia ja parempia työpaikkoja EU:hun. Yhtenä painopisteenä työllisyysstrategiassa on nuoret, sillä vuoden 2008 finanssikriisi iski etenkin nuoriin ja moni ei sen johdosta päässytkään ollenkaan työelämän kyytiin, mikä taas johti pitkittyneeseen työttömyyteen. Tällä hetkellä nuorista 15 ─ 24-vuotiaista eurooppalaisista työttömänä on 3,3 miljoonaa henkilöä. Luku on onneksi ollut laskusuuntainen. EU-maat ovat ottaneet yhteiseksi tavoitteeksi 75 prosentin työllisyysasteen koko unionin alueella, mikä vaatii myös nuorten työllisyyden selvää nostamista. Mitä EU sitten tarkalleen tekee, jotta nuoret eivät jäisi työelämän ulkopuolelle, vaan saisivat töitä? Yksi toimi on eurooppalainen nuorisotakuu, tuo Suomestakin tuttu malli, joka on levitetty nyt myös muihin EU-jäsenmaihin. Se tarkoittaa, että jokainen alle 25-vuotias työtön työnhakija on oikeutettu saamaan laadukkaan työtarjouksen, harjoittelun tai koulutuspaikan kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun on jäänyt työttömäksi. EU on ohjannut eurooppalaisen nuorisotakuun toteuttamiseen tähän mennessä yli 15 miljardia euroa, lisäksi EU ja jäsenvaltiot ovat ohjanneet rahaa koulutushankkeisiin, joilla pyritään parantamaan nuorten työllistymistä. Myös tämän hankkeen rahoitus päättyy tänä vuonna ja uusi rahoituskausi on vielä vähän auki. Kysyin asiaa suoraan Brysselistä, sosiaalidemokraattien MEP:ltä Miapetra Kumpula-Natrilta. Kuinka hän näkee eurooppalaisen nuorisotakuun tulevaisuuden?

Miapetra Kumpula-Natri [00:43:38]: Kiitos tärkeän asian esiin ottamisesta ja mukava tulla podcastiin keskustelemaan asiasta, joka todella on tärkeä. On onneksi viime kriisin jälkeen nähty, että myös Euroopan täytyy tässä toimia. Meillä suomalaisilla on vähän ylpeyttä tähän nuorisotakuuseen, koska Suomi ja Itävalta aikanaan olivat ne, jotka tämän toivat myös EU:n agendalle, eli EU:kin haluaa siihen toimia. Mutta kysyit tulevaisuudesta ja on ilo kertoa, että Euroopan parlamentti on tehnyt töitä edelleen. Tiedätte, että pitäisi saada neuvottelut valmiiksi tulevasta seitsemän vuoden rahoituskehyksestä ja parlamentti on hyvin vahvasti tuohon omaan kantaansa lisännyt varoja, joilla pitäisi nuorisotyöttömyyteen puuttua. Komission pohjaesityksessä jo siirrettiin nuorisotakuu nuorisoaloitteen sisään ja se tullaan rahoittamaan Euroopan sosiaalirahasto Plus, ESR+ -rahaston sisältä, ja parlamentti on nähnyt vahvasti, että sieltä täytyisi osoittaa kolme prosenttia korvamerkitysti kaikille jäsenmaille velvollisuudeksi osoittaa nuorisotyöttömyystoimiin, juuri näihin NEET-nuoriin, joilla ei ole opiskelu-, harjoittelu- tai työpaikkaa. Ja sitten erikseen vielä ne alueet, joilla on korkea NEET-nuorten prosentti, me ehdotimme 10 ─ 15 prosenttiin tuon osuuden kohdentamista. Eli vahvasti voin sanoa, että lisärahaa olisi tulossa, ja kohdennusta erityisesti tukea tarvitseviin nuoriin on ollut parlamentin vahva kanta ja toivottavasti tämä saadaan tulevaan rahoituskehykseen sisään.

Janika Takatalo [00:45:26]: EU on pyrkinyt vaikuttamaan nuorten työllisyyteen myös muilla keinoilla kuin koulutuksella ja nuorisotakuulla. Yksi melko tuore avaus ovat Euroopan solidaarisuusjoukot. Nimi voi olla vähän kummallinen, mutta sillä tarkoitetaan vapaaehtoistyötä ja projekteja, jotka toteutetaan toisessa jäsenmaassa. Kuka tahansa 18 ─ 30-vuotias voi hakea mukaan solidaarisuusjoukkoihin esimerkiksi Allianssin kautta. Projektit kestävät 2 ─ 12 kuukauteen ja niiden avulla on tarkoitus jättää positiivinen vaikutus yhteisöön. Nuorille tämä tarjoaa mahdollisuuden avartaa maailmankuvaa, kokeilla erilaisia aloja ja saada uutta työkokemusta ja uusia taitoja. EU on myös luonut suosituksia parempien työharjoitteluiden puolesta. Eurobarometristä havaittiin vuonna 2013, että noin joka toinen eurooppalainen nuori suorittaa jossain kohtaa työharjoittelun. Suurimman osan mielestä harjoittelut ovat olleet hyödyllisiä, mutta niiden laatu myös vaihtelee tosi paljon. Osa työnantajista on saattanut pitää harjoittelijoita ilmaisena työvoimana, jonka koulutukseen ei ole kunnolla panostettu. Allianssin eurooppalainen kattojärjestö YFJ on vaikuttanut siihen, että EU näyttäisi esimerkkiä omissa instituutioissaan tapahtuvissa harjoitteluissa, jotta täysin palkattomia harjoitteluita ei enää sallittaisi. Kysyin MEP Miapetra Kumpula-Natrilta, mitkä ovat hänen mielestään hyviä keinoja, joilla Euroopan unioni pyrkii vähentämään nuorisotyöttömyyttä? Ovatko nykyiset keinot riittäviä, vai mitä vielä voitaisiin tehdä?

Miapetra Kumpula-Natri [00:46:59]: Toimet eivät koskaan ole olleet riittäviä, koska nuorisotyöttömyys on edelleen 14 prosenttia Euroopan laajuisesti. SIlti hyvä uutinen on se, että se on laskenut huippuvuodesta 2013 24 prosentista, eli kymmenen prosenttiyksikköä on nuorisotyöttömyys alentunut ja sitä kautta tilanne parantunut, kiitos osittain myös EU:n toimien. Mutta muutakin täytyy tehdä. Unionilla ei ole toimivaltaa koulutukseen, mutta en voi välttyä siltä, miten paljon puhumme täällä nuorten digitaidoista. Kun työelämä digitalisoituu ja muuttuu, niin tiedämme, että myös luovuuden ja erilaisen osaamisen yhdistely, jota ei tekoäly noin vaan voi korjata, tarvitaan, ja senkin takia pidän tärkeänä myös sitä Erasmus-vaihdon laajentamista ja yhä isomman määrän nuoria sen mukaan pääsemistäkin tärkeänä tulevaisuuden työllistymiseen. Mutta mitä pitäisi tehdä, niin ajattelen, että Suomi edelleen toimii mallimaana ja tiedän, että niitä ideoita on täälläkin kaipailtu. Yksi niistä on nostaa ikärajaa nuorilta, jotka voivat tällaisiin kohdennettuihin toimiin osallistua ja tiedän, että Suomessa juurikin tehtiin näin, että Marinin hallitus laajensi kohderyhmä alle 30-vuotiaisiin, toisen koulutuksen suorittaneisiin. Tämä koskee Suomessakin 60 000 nuorta, ja ylipäätänsä meillä alle 25-vuotiaista nuorista työelämän, opiskelun ja harjoittelun ulkopuolella olevista nuorisotakuu ohjelma on kuitenkin tavoittanut yli 63 prosenttia. Eli suurin osa meidän nuorista on tavoitettu meidän ohjelmien kautta. Tätä pitäisi Euroopan unioninkin tehdä. Pidän erittäin hyvänä yhteisten tietokantojen ja tutkimustulosten vaihtoa myös. Kyllä silti työelämään osallistumiseen pitää olla elämä yleisesti kunnossa ja alleviivaan vielä lopuksi sosiaalisen eheyden tärkeyttä. Se, että meillä kiinnitetään huomiota talouspolitiikassakin siihen, että kukaan ei jää jälkeen. Sen takia myös meidän tahtotila parlamentin sisällä on ollut, että myös Euroopan sosiaalirahastosta sosiaaliseen eheyteen ohjataan varoja. Nuorten aktiivinen yhteiskunnassa mukana pysyminen on se kaikkein paras keino myös löytää tie koulutukseen ja sitä kautta työelämään.

Janika Takatalo [00:49:33]: Tähän loppuun vielä muutama sananen vielä muuttuvasta työelämästä ja miten EU voi vastata siihen. Allianssin eurooppalaisen kattojärjestön YFJ:n liittokokouksessa hyväksyttiin viime syksynä linjat tulevaisuuden työstä. Nuorten arvot ja asenteet työelämää kohtaan ovat muuttuneet, mutta itse työelämä muuttuu melko hitaasti. YFJ:n kokouksessa käsiteltiin toimia, joiden avulla työelämä voisi entistä paremmin huomioida nuorten sosiaaliset ja taloudelliset tarpeet. Ensimmäinen asia on jatkuvaan oppimiseen ja taitoihin panostaminen, esimerkiksi mahdollisuudet opintovapaisiin tai itsensä kehittämiseen työajalla. Lisäksi tarvitaan toimia hyvinvointivaltion ja työelämän lainsäädännön muuttamiseksi, esimerkiksi joustava liikkuminen yrittäjyyden, koulutuksen ja palkkatyön maastossa tulisi tehdä helpommaksi sosiaaliturvan ja verotuksen näkökulmasta. Työntekijöiden hyvinvointi on myös yhä tärkeämpää maailmassa, jossa moni palaa valitettavasti loppuun jo parikymppisenä. Paljon voidaan tehdä toimia työpaikoilla, esimerkiksi etätyön ja pitkien liukumien mahdollistamiseksi. Myös näitä YFJ ajaa. Neljäntenä on nuorisoystävällisten työmarkkinoiden luominen, esimerkiksi ikäsyrjinnän kieltäminen. Viimeisenä kohtana uudenlaisten työpaikkojen ja alojen luominen, esimerkiksi kestävään kehitykseen perustuen. Kenties komission Green Deal -rahoituksesta voi olla tässä apua. Tässä kuitenkin kaikki tällä kertaa. Kiitos, kun kuuntelit nuorten työelämää koskevan jakson, palataan taas pian uuden jakson parissa.

Janika Takatalo [00:51:04]: Kiitos, kun kuuntelit, ja ensi jaksossa ollaan uuden teeman äärellä. Muista tilata tämä podcast omasta podcast-sovelluksestasi. Palautetta ja kommentteja jaksoista voit laittaa meille osoitteeseen etunimi.sukunimi@alli.fi. Nettisivuillamme alli.fi voit myös vastata jaksojen aihetta käsittelevään kyselyyn, jonka tuloksia käytetään nuorisoalan tavoiteohjelmaa päivittäessä.

[äänite päättyy]

 

Mitä kuuluu nuorille? – Jakso 3: Yhdenvertaisuus (tekstiversio)

[äänite alkaa]

[00:00:02-00:00:08 musiikkia]

Janika Takatalo [00:00:08]: Tämä on Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin Mitä kuuluu nuorille -podcast. Tässä Allianssin asiantuntijat käsittelevät ajankohtaisia nuorisoalaa puhuttavia teemoja mielenkiintoisten vieraiden kanssa. Tarkoituksena on tarjota tilannekuva sekä tulevaisuuden näkymiä nuorten hyvinvoinnista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tervetuloa mukaan.[00:00:28-00:00:33 musiikkia]

Laura Heinonen [00:00:33]: Mitä kuuluu nuorille -podcastin aiheena on yhdenvertaisuus. Minun nimeni on Laura Heinonen ja olen Allianssin yhdenvertaisuusasiantuntija. Minulla on täällä keskustelukumppaneina asiantuntijoita yhdenvertaisuuden alalta. Ensimmäisenä esitellään Shadia Rask, joka työskentelee tutkimuspäällikkönä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Shadia on tutkinut erityisesti väestön moninaisuutta ja terveyttä. Esimerkiksi sitä, miten maahanmuutto tai rasismi ja syrjintä ovat yhteydessä eriarvoisuuteen. Shadia on myös ollut mukana Sitran vetämässä lasten ja nuorten eriarvoisuutta ratkovassa Sitra Lab tulevaisuus -laboratoriossa. Sitten Matti Jutila on meidän toinen keskustelijamme. Hän työskentelee ylitarkastajana yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistolla. Matin työ keskittyy syrjinnän uhrien auttamiseen ja yhdenvertaisuuden edistämiseen, erityisesti koulutuksessa ja vapaa-ajan toiminnoissa. Sitten vielä Aija Salo, ihmisoikeuksien asiantuntija Ihmisoikeusliitosta. Aija kouluttaa nuorisotyöntekijöitä ihmisoikeuksista ja niiden ottamisesta huomioon nuorisotyössä. Superkiinnostavaa on se, että Aijan tehtäviin kuuluu myös kouluttaa romanisaamelaisia viittomakielisiä nuoria ihmisoikeuksista ja vaikuttamisesta. Hyvä porukka koolla. Aloitetaan sellaisella vähän positiivisemmalla näkökulmalla, kun mitä näihin yhdenvertaisuuden kysymyksiin usein nostetaan. Mitä te ajattelette, mikä on parasta, mitä Suomessa on tapahtunut, kun puhutaan nuorten yhdenvertaisuudesta? Aloittaisiko vaikka Aija Salo?

Aija Salo [00:02:32]: Ajattelen, että sellainen lisääntynyt nuorten oma aktiivisuus nimenomaan yhteiskunnallisissa kysymyksissä ja todella monilla eri tavoilla. Erilaisilla tempauksilla, somekampanjoilla, paikallisella toiminnalla. Juuri näin, että 16-vuotias Atte Ahokas oli valittu vuoden hämäläiseksi tai jotain tämän tyyppistä hänen ilmastoaktivisminsa takia. Ja tätä näkee todella paljon. Nuoret tietävät asioista, haluavat vaikuttaa ja osaavat myös etsiä vaikuttamisen kanavia. Se on mahtavaa.

Laura Heinonen [00:03:15]: Matti, mikä on sinun päiväsi positiivinen ajatuksesi nuorten yhdenvertaisuudesta?

Matti Jutila [00:03:22]: No, jos näin viranomaisnäkökulmasta ajattelen, niin meillä on tapahtunut todella paljon positiivista lainsäädännöllistä kehitystä ja ylätason hallinnollista positiivista kehitystä yhdenvertaisuuden huomioimisessa yleisesti ja myös toimissa, jotka liittyvät nuoriin. Meidän yhdenvertaisuuslakimme uudistettiin viitisen vuotta sitten ja saimme huomattavasti vahvempaa turvaa syrjinnän uhreille riippumatta syrjintäperusteesta. Meillä on ratifioitu vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva YK:n yleissopimus, joka toisaalta lisäsi tietoisuutta vammaisten henkilöiden oikeuksista, mutta sillä on ollut myös konkreettista väliä, koska sitä tulkitaan Suomea sitovana kansainvälisenä velvoitteena. Ihan siellä ruohonjuuritasolla jokaisessa koulussa, jokaisella nuorisotilalla pitää ottaa huomioon myös tämän vammaisten henkiköiden oikeuksia koskevat yleissopimuksen velvoitteet. Ja lisäksi meillä on vahvasti esimerkiksi liikuntalaissa ja nuorisolaissa kirjattu, että toiminnan pitää tukea yhdenvertaisuutta. Opetus- ja kulttuuriministeriö esimerkiksi näyttää, että tämä ei ole pelkästään kuollut kirjain. Meillä on jo yksi järjestö, jonka valtion avustukset peruttiin, koska katsottiin, että heidän toimintansa on yhdenvertaisuutta haittaavaa, että se on pikemminkin syrjivää kuin yhdenvertaisuutta edistävää, niin valtion avustukset lakkautettiin. Lisäksi liikuntapuolella on jo pitkään vaadittu yhdenvertaisuussuunnitelmia kaikilta valtion avustuksia saavilta järjestöiltä, joten meillä on todella paljon tällaisia ylätason kehityksiä, jotka pikkuhiljaa näkyvät siellä nuorten arjessa.

Laura Heinonen [00:05:14]: Mahtavaa. Mites Shadia tutkijan näkökulma tähän kysymykseen, mitä myönteistä kehitystä näet nuorten yhdenvertaisuudessa?

Shadia Rask [00:05:24]: Minä voisin jatkaa oikeastaan sekä Aijan että Matin ajatuksiin eli toisaalta näkisin, että juuri se nuorten äänen kuuluminen ja paremmat vaikuttamisen mahdollisuudet, esimerkiksi sosiaalisen median kautta ja se, että meillä on enenevässä määrin erilaisia nuoria ja paremmin representaatiota ja edustavuutta esimerkiksi erilaisissa podcasteissa tai sosiaalisen median vaikuttajia. Mutta samaan aikaan ajattelisin, että ne rakenteellisella tasolla olevat asiat, joilla vaikutetaan kaikkiin meidän lapsiimme ja nuoriimme, niin on viime kädessä niitä parhaita asioita. Ja ajattelisin, että meillä on Suomessa monia hyvin asioita, kuten kouluruokailu tai kouluterveydenhuolto, joihin liittyy toki haasteitakin, mutta jotka edistävät nuorten yhdenvertaisuutta ja sitä, että nuoret saavat tarvitsemiaan palveluita tai tukea.

Laura Heinonen [00:06:35]: Shadia, sinä olet myös tutkinut nuoria ja nuorten terveyttä, erityisesti maahanmuuttajanuorten osalta. Miten tiivistäisit sitä, miten eriarvoisuus tuottaa eroja hyvinvoinnissa ja esimerkiksi nämä vähemmistötaustat tai muut?

Shadia Rask [00:06:59]: Joo, me olemme tosiaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella tutkineet sekä aikuisväestössä maahanmuuttoa ja esimerkiksi kouluterveyskysely on keskeinen aineisto, jolla nuorten hyvinvointia on tutkittu. Sanoisin näin, että monenlaiset tekijät ja eronteot tuottavat eriarvoisuutta ja keskeinen asia on se, että me näemme, miten eri tekijät samanaikaisesti vaikuttavat nuorten elämissä, ettemme tarkastele pelkästään yksien linssien läpi ja ajattele, että se on vain ikä tai vain sukupuoleen liittyen tai kielikysymykseen tai maahanmuuttotaustaan. Nähdään se, miten nämä kaikki eri tekijät samanaikaisesti vaikuttavat siihen, että tietyillä nuorilla on paremmat eväät ja etuoikeutta tässä meidän yhteiskunnassamme ja toisilla niiden tekijöiden yhdistelmä vaikuttaa siihen, että lähtee ikään kuin takamatkalta. Jos vielä ajattelen esimerkiksi kouluterveyskyselyssä, niin olemme havainneet, että ulkomailla syntyneet nuoret kokevat enemmän koulukiusaamista, yksinäisyyttä ja vastaavasti myös Suomessa syntyneet lapset ja nuoret, joiden vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla, kertovat yksinäisyyskokemuksistaan tai siitä, että on vähemmän luottamusta, että saa apua, jos sitä tarvitsee.

Laura Heinonen [00:08:47]: Miten muuten Matti, olet ylitarkastajana yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistolla, niin näkyvätkö nämä nuorten syrjintäkokemukset ja nuorten kohtaama moniperustainen syrjintä teillä?

Matti Jutila [00:08:59]: Kyllä näkyvät. Nuoret itse ottavat meihin hyvin harvoin yhteyttä, mutta yleensä yhteydenottaja on nuoren vanhempi. Koulumaailmassa on valitettavan paljon vielä tapauksia, joissa yhdenvertaisuus ei toteudu. Se näkyy, moniperustaisuus ei välttämättä näy meillä niin hyvin kuin mitä me toivoisimme, mutta esimerkiksi vammaisten henkilöiden oikeudet, niin tietoisuuden kasvu oikeuksista, niin se näkyy lisääntyneinä yhteydenottoina. Siinä saadaan tapaus kerrallaan parannettua käytäntöjä. Jokaisesta tällaisesta tapauksesta, jossa todetaan, että vammaiselle henkilölle ei olla tehty lakitermein kohtuullisia mukautuksia eli tällaisia erityisjärjestelyjä, jotka mahdollistavat sen, että jokainen pystyy yhdenvertaisesti oppimaan ja osoittamaan oppimaansa, niin jokainen kerta, kun me olemme tällaisen havainneet ja katsoneet, että näitä mukautuksia ei ole riittävästi tehty, niin näistä tapauksista myös tiedotetaan eteenpäin. Tiedotetaan yleisesti, tiedotetaan spesifisti opettajille, opetushallitukseen, ministeriöön, että saadaan niistä aina esimerkkejä myös, että tällaiset asiat pitää hoitaa kuntoon muissakin kouluissa. Mutta jonkin verran meillä on suoraan nuorilta yhteydenottoja ja sen lisäksi, jos vanhemmat ovat olleet meihin yhteydessä, niin olemme yleensä yhteydessä myös tähän nuoreen, että hän saa kertoa myös oman näkemyksensä, mitä koulussa tai vapaa-ajan toiminnoissa on tapahtunut. Saamme heiltä, toisinaan jopa ryhmän nuoria, jotka kertovat, mitä esimerkiksi koulussa on tapahtunut tai jossain harrastusjärjestössä, mitä siellä on tapahtunut ja saamme sitten tällaisen kattavan tapahtumakuvan nuorilta.

Aija Salo [00:10:57]: Koulun suhteen on toistaiseksi vielä sellainen paradoksi tai välitila ehkä, kun yksi niistä positiivisista, todella tärkeistä uudistuksista, mitä on tapahtunut nuorten yhdenvertaisuuden ja laajemminkin ihmisoikeuksien kannalta on se, että muutama vuosi sitten perusopetuksen opetussuunnitelmiin on tulleet ihmisoikeudet. Kaikkien oppilaiden pitäisi saada toisaalta kuulla koulussa osana opetusta monipuolisesti ihmisoikeuksista, muun muassa yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä, ja toisaalta ihmisoikeuksien pitäisi olla myös opetuksen menetelmällinen lähtökohta. Mutta tietenkin, koska nämä ovat sellaisia asioita, jotka eivät tapahdu vain sillä, että ne lukevat siellä opetussuunnitelman perusteissa, että nämä kuuluvat siihen, niin valmiuksien kirjo opettajilla ja muulla koulun henkilökunnalla on aika suuri. Vielä toivoisin, että opettajien koulutukseen, peruskoulutukseen, mutta myös täydennyskoulutuksiin, koska meillä on tietysti paljon opettajia, jotka ovat vuosikymmeniä toimineet alalla, eivätkä ole juuri valmistuneita, niin sinne pitäisi saada vahvemmin, konkreettisemmin vielä, mitä ihmisoikeudet ovat, miten niitä myös menetelmällisesti koulussa toteutetaan. Ja tieto tarkemmin eri oikeuksista, että ei tulisi niin paljon näitä tilanteita, joissa paperilla opetussuunnitelmassa tai esimerkiksi koulun yhdenvertaisuussuunnitelmassa, joka on myös pakollinen, niin siellä kaikki on hyvin, mutta käytännössä menee sormi suuhun, miten toimitaan tai toimitaan ihan suorastaan syrjivästi siellä koulun arjessa.

Matti Jutila [00:13:03]: Joo, tämä on todella tärkeää nähdä, että nämä hyvin positiiviset uudistukset, niin niissä on myös tiettyä hitautta ja yksi tekijä on myös oppimateriaalit. Meillä on esimerkiksi tiedossa oppimateriaaleja, jotka käsittelevät sukupuolia ja seksuaalivähemmistöjä hyvin halventavalla tavalla, niin tällaisia oppimateriaaleja on vieläkin käytössä eri tasoilla.

Laura Heinonen [00:13:31]: Selvästikin syrjintää esiintyy. Moniin eri ryhmiin kuuluvat nuoret kokevat syrjintää, mutta tunnistetaanko sitä riittävästi, esimerkiksi kouluissa, nuorisotyössä tai sosiaali- ja terveyspalveluissa? Mikä käsityksesi on Shadia?

Shadia Rask [00:13:53]: Eilen juuri julkaistiin aikuisten osalta erään väestötutkimuksen tuloksia syrjintäkokemusten yleisyydestä. Ja myös esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutetun toimintakertomuksen pohjalta sanoisin, että iso osa syrjinnästä jää tunnistamatta ja jää raportoimatta. Siihen vaikuttavat hyvin monenlaiset tekijät. Toisaalta on niin, että jos esimerkiksi tietynlainen nimittelyn tai huutelun kokeminen on hyvin arkipäiväistä, niin siihen herkästi nuori ja aikuinenkin yhtä lailla tottuu, turtuu. Sitä ei enää samalla tavalla huomaa. Voi olla niin, että jää tunnistamatta. Sanoisin näin, että ei suinkaan tunnisteta.

Laura Heinonen [00:15:01]: Minkälaista syrjintää nuoret kokevat ja poikkeaako se jotenkin eri ryhmien välillä? Aija?

Aija Salo [00:15:11]: On tietysti kauhean monitasoisia syrjinnän kokemuksia. Monet niistä liittyy tavallaan ulos jäämiseen tai ulkopuolisuuteen. Siihen, että nuori, joka kuuluu, sanotaan, vaikka sukupuolivähemmistöön, niin hän ei tunnista itseään tai löydä samaistumiskohteita, vaikka oppikirjoista, populaarikulttuurista. Siitä tavasta, jolla hänen ympärillään puhutaan, esimerkiksi sukupuolesta tai ihmissuhteista. Se voi olla jonkinlaista näkymättömyyttä ja tietynlainen positiivinen vahvistus voi jäädä saamatta. Jossain kuvastossa, tarinoissa, elokuvissa, mainoksissa on esimerkiksi vain valkoisia ihmisiä tai vammattomia ihmisiä, että tämän tyyppinen, että ihmisten moninaisuus on karsittu pois julkisesta, visuaalisesta materiaalista, mitä me päivittäin näemme. Se on yksi ulottuvuus.

Laura Heinonen [00:16:30]: Ja tämä varmaan koskee kaikkia, jotka poikkeavat jollain tavalla normeista ja oletuksista, mitä me ajattelemme, että keitä me olemme, me nimenomaan.

Matti Jutila [00:16:47]: Joo ja jonkin verran itse tällaisena henkilönä, joka on tämän yhteiskunnan juurikin se normi, joka tässä yhteiskunnassa nauttii todella vahvasti moninaisista etuoikeuksista, niin on toisaalta myös pysäyttävää kuulla, että miten sitten, jos ei ole sen normin mukainen, esimerkiksi vammaisilta henkilöitä, nuorilta, jotka käyttävät pyörätuolia, niin kuulla heidän kokemusmaailmastaan esimerkiksi sellaista, että he puhuvat siitä, että en koe mitään syrjintää kadulla tai mitään outoa kohtelua, mutta viisi minuuttia myöhemmin sanovat, että on se vähän ärsyttävää, kun ihmiset pysähtyvät, että saanko rukoilla puolestasi, että pääsisit nousemaan kävelemään. Itselle pysäyttää, että tuohan on todella moniongelmaista käyttäytymistä, mutta heille se on sellaista, kun sitä on tapahtunut niin paljon, niin he ovat, että tällaistahan tämä elämä on. Siinä on toisaalta sitten, että niihin kokemuksiin on voinut jo niin turtua, että niitä ei miellä millään tapaa syrjiväksi käyttäytymiseksi.

Shadia Rask [00:18:05]: Juuri näin ja se ihmisen psyykelle suojaava tapa on juuri se, että ei muisteta tai ei jäädä ikään kuin kiinni niihin. Monesti se on yksi syy ja vasta niissä tilanteissa, kun keskustellaan esimerkiksi syrjintäkokemuksista, niin niitä tilanteita voi pulpsahtaa mieleen hetken päästä, vaikka ensireaktio on ollutkin, että ei minulla ole tuollaisia tilanteita. Näkisin myös, että tietyllä tavalla se nuoren tunnustaminen, että koen syrjintää, niin tietyllä tavalla myös vaatii rohkeutta, koska silloin tunnustaa sen, että muu ympäröivä yhteiskunta näkee minut eri tavalla kuin muut ja se voi olla hyvin vaikea, herkkä ja arka paikka, erityisesti nuoruudessa, kun identiteettiä vasta rakennetaan ja ollaan monella tavalla alttiita ympäristön asenteille ja ilmapiireille.

Laura Heinonen [00:19:19]: Miten tämä voi vaikuttaa Shadia sitten nuorten hyvinvointiin laajasti?

Shadia Rask [00:19:25]: Kyllä me tutkimuskirjallisuudesta tiedämme ja toki myös käytännön elämästä ja työstä, että syrjinnällä on hyvin monenlaisia kielteisiä vaikutuksia ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Nämä vaikutukset terveyteen eivät ole ainoastaan psyykkiseen mielenterveyteen, vaan syrjinnällä on osoitettu olevan selvä yhteys myös heikompaan fyysiseen terveyteen. On hyvä muistaa myös, että syrjintä voi myös tulla sillä tavalla, että se sisäistetään, esimerkiksi puhutaan sisäistetystä vammaisvihasta, joka vaikuttaa siihen nuoren tai aikuisen tapaan nähdä ja kokea itsensä ja kokea huonommuuden tunnetta ja miten yhteiskunnan normi vaikuttaa tulevaisuuden polkuihin, mitä nuori näkee itselleen mahdollisena.

Aija Salo [00:20:37]: Nimenomaan, että ei pelkästään tämä terveys ja hyvinvointi, vaan esimerkiksi koulutusalavalinnat ja uravalinnat, että esimerkiksi Jukka Lehtonen on tutkinut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorien kohdalla pitkään näitä koulutusvalintoja työalavalintoja, miten ajatus siitä, että millä alalla on hyvä ilmapiiri, millä aloilla tai missä oppilaitoksissa, vaikka tämä seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus on arkea, että siellä voi lähtökohtaisesti ajatella, että voi olla turvallisesti oma itsensä. Nämä ovat koko elämän mittaisia siinä mielessä, ne vaikutukset ja aika kasautuvia.

Shadia Rask [00:21:27]: Juuri näin ja lisäksi vielä nuoruudessa voidaan nostaa, vaikka opinto-ohjaajien ja opettajien erittäin merkittävä rooli. Meillä on tutkimusnäyttöä esimerkiksi kategorisoivasta ohjauksesta, miten aikuisten päässä olevat ennakkoluulot ja stereotypiat vaikuttavat siihen, että nuoria ohjataan, ei suinkaan heidän päättötodistuksensa tai omien toiveidensa mukaisiin koulutuspolkuihin ja oppilaitoksiin, vaan stereotypioista käsin.

Laura Heinonen [00:22:13]: Me varmasti kaikki haluamme, että tilanne nuorten kokeman syrjinnän suhteen muuttuu, mutta mitä on odotettavissa? Mihin haasteisiin meidän pitäisi pystyä jatkossa ehkä vastaamaan? Onko teillä ajatusta siitä, mitkä ovat nuorten yhdenvertaisuuden trendit tai jos ei haasteita, niin onko jotain sellaista myönteistä, joka tulee muuttamaan tilannetta?

Aija Salo [00:22:48]: Tietysti sekä haaste että mahdollisuus on se, että on niin monia toimijoita ja monia tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen todellisuuteen, missä nuoret elävät ja missä me kaikki elämme. Yksi sellainen jokapäiväinen elämänalue on julkinen tila, mukaan lukien esimerkiksi julkinen liikenne, bussit, metrot, junat, ratikat. Ihmisoikeusliitolla oli muutama vuosi sitten kampanja kuin Päätepysäkki syrjinnälle, jossa oli mukana nimenomaan nuoria, eri vähemmistöihin kuuluvia nuoria, jotka kertoivat omista kokemuksistaan julkisesta liikenteestä, häirinnästä. Kampanjassa puhuttiin siitä, miten jokainen ihminen voi tukea jotakuta, jonka näkee kohtaavan häirintää. Mutta ehkä sellainen laajempi keskustelu siitä, että mitkä toimijat, millä tavalla voi siihen julkisessa tilassa tapahtuvaan häirintään puuttua ja sitä ehkäistä. Liikenteen toimijat, vartijat, kauppakeskusten päättävät ihmiset, poliisi. Näkisin, että se on esimerkiksi semmoinen alue, jossa kaikkien intressi on se, että luodaan kaikille turvallista, kaikille tervetulleeksi toivottavaa tilaa. Keinoja on varmasti monenlaisia, sitä, että nostetaan kissa pöydälle, mietitään toimintatapoja, miten toimitaan silloin, kun tulee konkreettisia tilanteita, mutta myös ennaltaehkäisyä. Millaisella vuorovaikutuksella, millaisella viestinnällä, millaisella liikennevälineiden tai kauppakeskusten sisustuksella. Mitkä kaikki tekijät ovat sitä, jotka luovat tai kuvat, kuvasto, mitä on esillä julkisessa tilassa, että jokainen kokisi, että tämä on minua varten ja silloin haluan kantaa omaa vastuutani siitä, että tämä on kaikille hyvä. Näin pari viikkoa sitten DocPoint-festareilla kotimaisen ensi-iltadokumentin kuin Kelet. Susani Mahaduran ohjaus. Tämä filmin päähenkilö Kelet Ali, joka on musta transnainen, niin hän puhuu elokuvassa siitä, miten hän ja hänen ystävänsä välttävät Helsingissä tiettyjä alueita, niin siitä on muun muassa kysymys, että kukaan ei joutuisi rajoittamaan omaa elämänpiiriään pelon takia. Nimenomaan sen häirinnän ja väkivallan pelon tai syrjinnän pelon takia, vaan että jokainen saisi ottaa haltuunsa koko maailman.

Laura Heinonen [00:25:34]: Tällä hetkellähän kaikilla ei ole yhdenvertaisia oikeuksia turvallisuuteen ja turvallisuuden kokemukseen, että tämä on kyllä keskeinen asia. Turvallisuus ja turvalliset yhteisöt ovat olleet myös teema, mistä Allianssi on puhunut ja mihin liittyen olemme myös kouluttaneet nuorisoalan toimijoita. Allianssin tavoitteena on, että jokaisella nuorella olisi ainakin yksi turvallinen yhteisö, johon voisi kuulua ilman pelkoa syrjinnästä tai häirinnästä, niin miten tähän tavoitteeseen me voisimme käytännössä päästä? Matti?

Matti Jutila [00:26:13]: Jos ajattelen näin omalta työkentältäni, joka käsittelee lähinnä kouluja, niin koulu on tietenkin lapsilla ja nuorilla tai oppilaitokset toisella asteella tai korkeakouluissa, niin ne ovat tietenkin tärkeitä yhteisöjä nuorille. Niissä vietetään todella paljon aikaa. Ne ovat merkittäviä myös loppuelämän kannalta, niin tärkeää on, että ne ovat kaikille lapsille ja nuorille turvallisia yhteisöjä. Tässä meillä toisaalta on oppilaitoksille todella paljon vaatimuksia, esimerkiksi jo mainitusta yhdenvertaisuussuunnittelusta. Meillä on hyvinkin vahva yhdenvertaisuuslaki, joka vaatii myös yhdenvertaisuuden edistämistä ja siellä on tietenkin syrjinnän kielto myös. Tämä tuovat myös näkyviin niitä silloin, kun oppilaitos on epäonnistunut tässä yhdenvertaisuuden edistämisessä tai pahimmillaan jonkun oppilaitoksen henkilökuntaan kuuluvan toimesta harjoitetaan häirintää, tällaista loukkaavaa, ihmisarvoa alentavaa, turvattomuutta luovaa käyttäytymistä jonkin kielletyn syrjintäperusteen, kuten vammaisuuden, alkuperän, kielen tai muun tällaisen tekijän perusteella. Me näemme niitä meille tulevissa yhteydenotoissa, että toisiaan oppilaitokset suoraan epäonnistuvat myös näissä. Luotan kuitenkin siihen, että tässä olemme parempaan suuntaan menossa, koska meillä on laki, joka voisi olla vieläkin tiukempi. Se voisi vielä tiukemmin velvoittaa oppilaitoksia oppilaisiin kohdistuvaan häirintään silloin, kun se tulee oppilaitosten tietoon, mutta meillä on kuitenkin nyt jo tällainen laki. Meillä on velvoite tehdä yhdenvertaisuussuunnitelmia, niin kyllä se sieltä pikkuhiljaa laajemmin ja laajemmin tulee kuitenkin koulukentälle. Nämä ovat tärkeitä asioita, miten lainsäädännön kautta saadaan sellaisia vaikutuksia, että oppilaitoksista tulisi jokaiselle nuorelle turvallinen yhteisö.

Shadia Rask [00:28:30]: Voisin jakaa käytännön esimerkin yhden meidän Sitra Lab -kokeilusta, jossa oli juurikin tuo tavoite, että jokaisella nuorella olisi turvallinen paikka ja yhteisö, jossa kokea kuuluvansa. Viime syksynä me järjestimme Myyrmäessä tällainen pop up -tapahtuma nimeltä Popsit, jossa oli useita organisaatioita yhdessä järjestämässä tapahtumaa yläkoulu-, lukioikäisille nuorille. Se oli valtavan opettavainen ja monella tavalla onnistunut tapahtuma. Ja siinä ideana oli se, että tuodaan nuorten omalle asuinalueelle, sellaiseen nuorisotilaan, jossa nuoret muutenkin käyvät, samaistuttavia aikuisia, ikään kuin roolimalleja kertomaan omaa tarinaansa, miten on päässyt siihen pisteeseen, missä nyt on. Ikään kuin tuomaan sitä uskoa ja toivoa nuorille, joilla muuten ei välttämättä olisi niitä samaistumisen kohteita esimerkiksi koulussa. Minulle on jäänyt voimakkaasti mieleen erään nuoren kertomus siitä, että koulussa oli kokenut, että ainoa tilanne, missä näkee itsensä näköisiä ihmisiä, on nälkäpäiväkeräyksen aikaan julisteissa ja sen lisäksi koulun keittiössä. Juuri Aija, mistä puhuit, sen visuaalisen representaation puute, niin ikään kuin tätä ongelmaa ratkomaan kokeiluna järjestimme tämän Popsit-tapahtuman. Nuorten palaute oli todella positiivista ja kovasti toivottiin, että tällaisia vastaavan kaltaisia tilaisuuksia järjestettäisiin jatkossakin.

Laura Heinonen [00:30:36]: Kuulosta todella hyvältä hommalta. Miten nuorisoala ylipäänsä voisi tehdä vielä paremmin ja enemmän nuorten yhdenvertaisuuden eteen ja millaisia osaamistarpeita meillä nuorisoalalla on? Mihin meidän pitäisi keskittyä, kun me koulutamme ja vahvistamme nuorisoalan osaamista näissä kysymyksissä?

Aija Salo [00:31:00]: Yksi sellainen nuorten ryhmä, joka käsittääkseni usein jää esimerkiksi kunnallisessa nuorisotyössä erilliseksi ryhmäksi tai ei pääse ollenkaan mukaan, on vammaiset nuoret. Tämä inkluusion näkökulma ei käsittääkseni kovin hyvin monella paikkakunnalla toteudu nuorisotyössä eli se, että nuorisotoiminta ja esimerkiksi tilat, joita on nuorille, niin ne eivät ole esteettömiä tai se toiminta ei ole saavutettavuuden näkökulmasta mietitty. Tilanne voi olla se, että eri tavoin vammaisille nuorille on esimerkiksi joitain järjestöjä, joilla on omaa nuorten toimintaa ja sitten kunnan puolella saatetaan ajatella, että ne nuoret ovat siellä tai sitten saatetaan järjestää jotain sellaisia erillisiä kohtaamisia, että kehitysvammaisia nuoria ja vammattomia nuoria, että he jossain tapahtumassa tai tilaisuudessa ovat yhdessä ja sitä käytetään inspiraatio-, että se kääntyy jotenkin hassusti sen sijaan, että eri tavoin vammaiset nuoret, joilla on hyvin erilaisia tarpeita. Välttämättä ei ole kovin suuriakaan, esimerkiksi erityistarpeita tai siihen saavutettavuuteen liittyviä tarpeita, mutta on jokin sellainen muuri, että tämä toiminta on tietynlaisille nuorille. Tässä olisi sellainen kenttä, että jos tähän löytyisi ratkaisu ja monesti ne ovat ajatuksen tasolla, että riittää, että ruvetaan miettimään, mitä meidän tulee tehdä ja kuullaan tietenkin sitä kohderyhmää niin kuin aina, nuoria itseään, mitä haluaisi, mitä tarvitsisi, miten haluaisi tulla huomioonotetuksi.

Laura Heinonen [00:33:04]: Matti, jos saisit päättää, mihin nuorisoalalla laitettaisiin rahaa, jos otettaisiin sellainen hypoteettinen tilanne, että meillä olisi rajatusti rahaa käytettävissä nuorisotyöhön, niin mikä olisi nyt tärkeää?

Matti Jutila [00:33:16]: Otan jälleen tästä yhdenvertaisuusvaltuutetun työn näkökulmasta, että mikä meidän toimistollemme olisi erittäin tärkeää, niin yksi olisi tietoisuus näistä oikeusturvakeinoista. Mitä voidaan tehdä silloin, jos joku nuori on, nyt ei puhuta siitä, että olisi kokenut siellä nuorisotilassa tai nuorisotoiminnassa syrjintää, mutta jos nuori kertoo nuorisotyöntekijälle, että millaista syrjintää hän on kokenut koulussa tai julkisessa tilassa tai jossain palveluissa tai sen tyylisissä, että tämä nuorisotyöntekijä tietäisi, mistä voi saada apua ja tukea tällaisissa tilanteissa. Kuten sanoin, meille nuoret ovat itse suhteellisen harvoin yhteydessä eli yleensä se on vanhempi, joka on yhteydessä. Ja vanhempien tietoisuus esimerkiksi meidän kaltaisistamme viranomaisista vaihtelee erittäin paljon. Vammaisten nuorten ja lasten vanhemmat ovat todennäköisesti niin pitkään joutuneet taistelemaan monista oikeuksista, että he ehkä tietävät paremmin meistä kuin esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat vanhemmat tai kuuluvien nuorten vanhemmat tai ulkomailla syntyneet vanhemmat, niin eivät välttämättä tiedä yhtä hyvin kuin mitä toiset vanhemmat. Tässä, että nuorisotyöntekijät voisivat olla myös toimijoita, jotka osaavat neuvoa nuorta olemaan meihin yhteydessä tai nuorisotyöntekijä itse on meihin ensin yhteydessä ja kysyy, että onko tässä mahdollisesti kyse syrjinnästä ja sen jälkeen sitten rohkaisee tätä nuorta itse olemaan meihin yhteydessä. Tämän tyylisenä linkkinä toimiminen olisi todella tärkeää ja se vaatii tietenkin sitä, että nuorisotyöntekijä tietää, minkälaisia ovat syrjintään puuttumisen keinot.

Laura Heinonen [00:35:15]: Joo, Shadia?

Shadia Rask [00:35:16]: Aija, nostit esiin nuorten kuulemisen, niin konkreettisena esimerkkinä, että esimerkiksi tässä Sitra Labissa oli nuorten ohjausryhmä eli samalla tavalla, kun hankkeella on ohjausryhmiä, niin Sitra Labissa oli ryhmä nuoria, jotka ohjasivat ja neuvoivat toiminnan toteutuksessa ja suunnittelussa. Samalla tavalla ajattelisin, että tällainen mentorointi, missä nuori mentoroi aikuista, on ollut ideoita, joissa nuorten ääni pääsee paremmin kuuluviin. Ja yleisesti ottaen ajattelisin, että esimerkiksi itse tutkijan työtä tekevänä ja aika paljon esiintyvänä, niin on tilanteita, joissa pohdin, onko välttämätöntä, että se olen minä, joka menen puhumaan vai voisinko antaa sen tilan esimerkiksi nuorelle. Ja vielä Aija, kun puhuit erilaisista muureista, mitkä ovat esteenä, niin haluaisin nostaa esiin taloudellisen, esimerkiksi harrastusmaksuihin liittyvät osallistumisen esteet, jotka ovat merkittävä nuorten yhdenvertaisuutta estävä tekijä.

Laura Heinonen [00:36:38]: Hyvä. Nyt, kun olemme saaneet nuorisoalan kuntoon, niin mietitään sitten laajemmin yhteiskunta- ja politiikkatoimia, joilla nuorten yhdenvertaisuutta voitaisiin edistää. Millaisia terveisiä lähettäisitte päättäjille, joko kuntaan tai sitten eduskuntaan? Aija?

Aija Salo [00:36:57]: Tietysti toimia tarvitaan monella sektorilla. Yksi sellainen, tälläkin viikolla ajankohtainen aihepiiri on mielenterveys ja mielenterveyspalvelut kaikkien näkökulmasta tietenkin, mutta nuorten näkökulmasta todella tärkeä. Ja nimenomaan tässä on tällainen monisuuntainen dynamiikka eli esimerkiksi syrjintäriski ja syrjinnän kohtaaminen itsessään tosiaan voi olla kuormitustekijä myös mielenterveydelle. Sitten, kun tarvitsee sen tyyppisiä palveluita, niin myös se, että niissä palveluissa myös toteutuisi yhdenvertaisuus, että siellä myös osattaisiin ottaa nuorten moninaisuus huomioon ja oikeasti kohdata asiantuntevasti ja antaa tukea, mitä tarvitsee myös jo olemassa oleviin syrjinnän kokemuksiin tai sen tyyppiseen traumatisoitumiseen. Mutta myös, että siellä ei tapahdu sellaista uudelleen traumatisoitumista, niissä äärimmäisen tärkeissä palveluissa, joiden saatavuus ylipäätään on tietenkin myös todella tärkeä asia. Tämä on sen takia ajankohtainen, että hallitus on juuri julkaissut tämän uuden mielenterveysstrategian ja itsemurhien ehkäisyohjelman, jotka ovat itsessään tärkeitä edistysaskeleita. Ja siellä yhdeksi painopisteeksi on otettu syrjimättömyys ja yhdenvertaisuus palveluissa.

Laura Heinonen [00:38:24]: Kyllä. Mitä Shadia viestittäisi päättäjille?

Shadia Rask [00:38:29]: Viestittäisin, että meidän tulee suhtautua vakavasti niihin huolenaiheisiin, mitä nuorilla on. Ajatellaan esimerkiksi Pelastakaa lapset -raportteja, joissa nuoret nostivat tärkeimmiksi huolenaiheikseen ilmastonmuutoksen ja ympäristön tilan, turvattomuuden ja eriarvoisuuden. Nämä ovat niitä asioita, mihin meidän täytyy aikuisina ja päättäjinä keskittyä ja puuttua. Ja erityisen huolestuttavana tuossa raportissa näkisin, että oli tulos, jossa vain noin 40 prosenttia lapsista arvioi voivansa vaikuttaa Suomen tulevaisuuteen eli meidän täytyy huolehtia siitä, että lapsilla ja nuorilla säilyy usko tulevaisuuteen ja heidän omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa.

Laura Heinonen [00:39:26]: Matti?

Matti Jutila [00:39:29]: Moneen kertaan olen jo todennut, että meillä on tapahtunut todella paljon hyvää lainsäädännöllistä kehitystä vuosien saatossa, mutta nyt se täytyy saada joka puolelle nuorten arkeen. Esimerkiksi tämän tyyliset asiat, kun yhdenvertaisuussuunnittelu, johon kunnallinen nuorisotyö on velvoitettu, jokainen oppilaitos, joka ikinen koulu Suomessa on velvoitettu tekemään yhdenvertaisuussuunnitelman niin, että näitä suunnitelmia laadittaessa aidosti kuullaan lapsia ja nuoria. Tämä on myös, laki ihan suorasanaisesti velvoittaa, että oppilaitoksen on kuultava oppilaita ja heidän huoltajiaan, kun he laativat yhdenvertaisuussuunnitelmia. Tämä täytyy aidosti saada myös käytäntöön.

Laura Heinonen [00:40:16]: Aija?

Aija Salo [00:40:17]: Sitten, jos ajatellaan ihan konkreettisia, vielä tarvittavia lakimuutoksia, niin nyt hallituksen ohjelmassa on translain uudistus, mutta se on rajattu täysi-ikäisille eli jos näin käy, niin siinähän annetaan nimenomaan alle 18-vuotiaille transnuorille ja muille sukupuolivähemmistöön kuuluville nuorille signaali, että elämä alkaa joskus vasta sitten, kun olet aikuinen. Sillä kokemuksella siitä omasta identiteetistään tai esimerkiksi dysforian kokemuksella, että niillä ei ole merkitystä tai jostain syystä ne voidaan laittaa sivuun, kunnes täytät 18. Se, että pystyttäisiin hyvin yksinkertaisesti lainsäädännöllä tukemaan nuoren itsemäärittelyoikeutta ja itsemääräämisoikeutta ja keskeisesti hyvinvointia, niin tämä on sellainen uudistus, joka kannattaisi toteuttaa. Nyt tulikin tällainen ministeriötyöryhmän esitys tai muistio, jossa yhtenä vaihtoehtona esitetään sitä, että juridisen sukupuolensa voisi vahvistaa, voisi korjata jo 15-vuotiaana. Se on erittäin positiivista.

Laura Heinonen [00:41:37]: Nyt olemme siinä vaiheessa keskustelua, että voimme koota tärkeimpiä ajatuksia yhteen. Jos jokainen voisi tiivistää, mitä tästä keskustelusta jäi erityisesti mieleen ja minkä haluaisi jäävän myös muiden mieleen? Shadia, aloita sinä.

Shadia Rask [00:41:55]: Voisin nostaa esiin vielä yhden tuloksen siitä Pelastakaa lapset -raportista, joka oli se, että lapset pitävät rasismia suurempana ongelmana kuin maahanmuuttoa, suurempana huolena. Hallitusohjelmaan kirjattu rasismin ja syrjinnän vastainen toimintaohjelma on yksi tärkeä keino, jolla voidaan vaikuttaa ja edistää myös nuorten yhdenvertaisuutta ja vaikuttaa sellaiseen asiaan, joka nuoria huolettaa ja mihin nuoret toivovat, että me puutumme ja se on rasismi.

Laura Heinonen [00:42:31]: Hyvä, kiitos. Matti?

Matti Jutila [00:42:34]: Me tarvitsemme kaikella tasolla vahvempaa, systemaattista ja suunnitelmallista yhdenvertaisuuden edistämistyötä. Haluaisin tähän nostaa kaksi erityistä näkökulmaa tähän yhdenvertaisuuden edistämisen vahvistamiseen. Ensinnäkin, kun meillä on hallinnossa runsaasti hierarkioita eli on tahoja, jotka valvovat alemmilla tasoilla toimintaa, määrittelevät tavoitteita ja tarjoavat resursseja, että valvontaan liittyisi aina myös yhdenvertaisuuden edistämisen valvonta. Annetaan ohjeita ja valvotaan, että näitä ohjeita noudatetaan. Toinen puoli on enemmän tällainen alhaalta ylöspäin, että suunnittelutyössä otetaan ne ihmiset, joita suunnitelmat koskevat, niin otetaan kunnolla huomioon, kuullaan heitä. Tämä on erityisen tärkeää nuorisotyössä, että nuoret itse pääsevät vaikuttamaan siihen, minkälaista yhdenvertaisuuden edistämistyötä heidän arjessaan tehdään.

Aija Salo [00:43:41]: Jotta me pääsemme kohti kaikilla tasoilla aidosti moninaisempaa yhteiskuntaa, niin syrjinnän ja rakenteellisen eriarvoisuuden tunnistaminen, sitä pitää vahvistaa. Siihen tarvitaan ihmisoikeustietoisuuden vahvistamista eri tasoilla, viranomaisissa, eri ammattilaisryhmissä, mutta tarvitaan myös sitä, että konkreettisesti mietitään puuttumisen keinoja eri organisaatioissa. Otetaan vakavasti syrjinnän ja häirinnän kokemukset, annetaan signaaleja, että halutaan niitä purkaa. Totta kai kyse on myös vallasta. Kaikessa on tavallaan kyse siitä, että minkälaisessa statuksessa, mikä on se tila, jonka jokainen voi kokea kuuluvan itselleen yhteiskunnassa. Mikä on minun paikkani. Se ei synny itsestään, koska valtaan liittyy aina kamppailua, mutta kun muistaa, että jokaisella on ne samat ihmisoikeudet ja halutaan pitää kiinni Suomesta oikeusvaltiona ja yhteiskuntana, jossa yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia puolustetaan, niin silloin täytyy nostaa pöydälle ongelmat, ja jokaisen toimijan pitää ottaa vastuu siitä, että toteutetaan yhdenvertaisempi yhteiskunta.

Laura Heinonen [00:45:09]: Loistavaa. Kiitos mahtavasta keskustelusta. Se varmasti jatkuu.

Janika Takatalo [00:45:16]: Kuuntelet allianssin Mitä kuuluu nuorille -podcastia. Muista tilata podcast omasta podcast-sovelluksestasi.

Janika Takatalo [00:45:23]: Heippa. Minä olen Janika Takatalo. Allianssin kansainvälisen vaikuttamisen asiantuntija. Loppujakson me käsittelemme yhdenvertaisuutta ja nuoren oikeuksia EU-tasolla. Olemme saaneet sitä varten studioon haastateltavaksi European Youth Forumin jäsen Silja Markkula. Tervetuloa Silja. Ihan alkuun haluatko vielä lyhyesti kertoa itsestäsi ja siitä, mikä on European Youth Forum?

Silja Markkula [00:45:47]: Moikka vaan. European Youth Forum on maailman suurin nuorisojärjestöjä kokoava taho eli olemme nuorisoalan kattojärjestö eurooppalaisella tasolla. Me teemme vaikuttamistyötä nuorten oikeuksien puolesta sekä EU:ssa, Euroopan neuvostossa että YK:ssa. Ja samalla myös tuemme sitä, että meidän jäsenjärjestömme pystyvät edistämään nuorten hyvinvointia Euroopassa. Meidän jäsenjärjestömme ovat siis kansallisia nuorisokomiteoita, kuten Allianssi, mutta myös KV-kattojärjestöjä, kuten puoluepoliittisten nuorisojärjestöjen kattojärjestöjä eurooppalaisella tasolla. Minä itse olen alun perin partiolaisista ja sitä kautta sitten vähän vahingossa päädyin Allianssiin tekemään Allianssin KV-suhteita muutamaksi vuodeksi. Sitten reilu vuosi sitten minut valittiin Youth Forumin hallitukseen.

Janika Takatalo [00:46:34]: Ihmisoikeudet ja etenkin nuorten oikeudet ovat siis vahvasti YFJ:n agendalla. YFJ on siis lyhenne tästä European Youth Forumista. EU:n perusoikeuskirja 21. artiklassa kielletään kaikenlainen ihmisen ominaisuuksiin tai taustaan perustuva syrjintä. Ihmisoikeuksien hyvä lähtökohta onkin se, että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. EU:n perusoikeusvirasto FRA on tehnyt vuonna 2016 tutkimuksen, jonka mukaan syrjintää yhä on kaikkialla EU:ssa. Etenkin negatiivinen asenneilmasto voi estää tasa-arvon toteutumisen. Mitä muuta kuin perusoikeuksien lainsäädäntöä EU voi tehdä yhdenvertaisuuden edistämiseksi?

Silja Markkula [00:47:17]: EU voi tarjota tietoa, puuttua juurisyihin ja tehdä konkreettisia toimenpiteitä syrjinnän vähentämiseksi, esimerkiksi rahoittaa nuorisojärjestöjä. Yksi on ihan vaikka vaan epäkohtien tuominen näkyväksi tiedon ja tutkimuksen lisäämisen kautta. EU:n perusoikeusvirasto FRA esimerkiksi laatii joka vuosi raportin siitä, miten perusoikeudet toteutuvat Euroopassa. Joka vuosi tässä raportissa on yksi luku koskien jotain spesifiä teemaa. Toissa vuonna he esimerkiksi käsittelivät ikääntyvän väestön ja vanhusten oikeuksia, niin ehkä nuoret voisivat olla seuraavana fokuksessa. Toinen on kansalaisyhteiskunnan tukeminen. Se on konkreettinen keino myös, mitä EU oikeastaan jo tekee, esimerkiksi Erasmuksen kautta. Nuorisojärjestöt ovat todella tehokas keino sekä kuulla nuoria, mutta myös tukea nuorten kasvua ja ehkäistä nuorten syrjäytymistä. Kolmantena on juurisyihin puuttuminen. Se, että vaikutetaan globaalisti, eikä pelkästään EU:ssa. Ennaltaehkäistään konflikteja, toimitaan ilmastonmuutosta vastaan, toimitaan ihmisoikeuksien eteen. Nämä kaikki loppupeleissä edistävät yhdenvertaisuutta.

Janika Takatalo [00:48:27]: Hyviä ajatuksia. Paljon työtä ja tekemistä siis riittää yleisen yhdenvertaisuuden eteen EU-tasolla. Ajattelin, että puhuttaisiin seuraavaksi vielä tarkemmin nuorista. Etenkin nuoret kohtaavat esteitä siinä, että lainsäädännössä taatut oikeudet toteutuisivat heidän kohdallaan. Sinä Silja olet tehnyt pitkäjänteistä työtä nuorten oikeuksien eteen. Miksi mielestäsi nuoret tarvitsevat erityisiä oikeuksia?

Silja Markkula [00:48:52]: Jos mietitään ihmisoikeuksia ihan kokonaisuutena, niin valtioiden tehtävänä on taata, että ihmisoikeudet toteutuvat kaikkien ihmisten kohdalla. Sitten on erilaisia ryhmiä, kuten vaikka naiset ja lapset, joiden kohdalla on todettu, että tarvitaan erityistä huomiota, jotta juuri näiden ryhmien kohdalla heidän oikeutensa toteutuisivat samalla tavalla kuin muiden. Ja sitten, kun me puhumme nuorten kohtaamista haasteista, niin me unohdamme helposti, että tässä on oikeasti kyse ihmisoikeuksista tai ihmisoikeusrikkomuksista jopa. Ja valtioilla on jälleen kerran velvollisuus varmistaa, että nämä oikeudet myös nuorten kohdalla toteutuvat. Ei siis välttämättä ole kysymys mistään uusista oikeuksista, joita ei olisi olemassa kansainvälisissä sopimuksissa, vaan siitä, millä tavalla ja minkälaisin mekanismein, minkälaisin keinoin me varmistamme, että ihmisoikeudet toteutuvat myös nuorten kohdalla.

Janika Takatalo [00:49:42]: Hyvä tarkennus. Haluatko kertoa vielä vähän tarkemmin, mitä ovat ne nuorten oikeudet, missä tilanteissa tällä hetkellä nuorten oikeudet eivät toteudu?

Silja Markkula [00:49:54]: Nuoret ovat oikeastaan aika haavoittuvassa asemassa. Se on ikävaihe, kun me itsenäistymme, muutamme pois kotoa, opiskelemme, koitamme saada ensimmäisen työpaikan. Esimerkiksi Irlannissa nuorilla on alempi minimipalkka kuin muilla vain sen takia, että he sattuvat olemaan tietyn ikäisiä. Toinen klassinen esimerkki on äänestysikä. Olet laillisesti vastuussa teoistasi, mutta et voi äänestää tai asettua ehdolle, koska olet tietynikäinen. Nämä vaikuttavat aika [?? 00:50:24], mutta sitten asunnottomuus, se on kasvussa ja kohdistuu erityisesti nuoriin. Samoin mielenterveysongelmat. Nuorten työttömyysprosentti, se on edelleen kaksinkertainen muihin ikäryhmiin verrattuna tai jos katsoo koko työllistynyttä väestöä. On aika paljon sellaisia esimerkkejä, missä nimenomaan nuorten kohdalla ihmisoikeudet eivät toteudu, missä nuoret ovat erilaisessa tilanteessa muuhun väestöön verrattuna.

Janika Takatalo [00:50:53]: Miten ajattelet, että nuoret ja nuorisojärjestö voisivat parhaiten ajaa nuorten oikeuksia. Kattojärjestöt ajavat tietysti näitä kansalliseen ja kansainväliseen päätöksentekoon, mutta varmasti voidaan tehdä aika paljon kunnissa ja omassa lähiympäristössä. Onko sinulla jotain vinkkejä tai rohkaisun sanoja, jos nyt joku kuulija innostuu tältä istumalta ryhtymään nuorten oikeuksien ajajaksi?

Silja Markkula [00:51:18]: No siinä, missä valtioilla, instituutioilla tai kunnilla on velvollisuus varmistaa, että nuorten oikeudet toteutuvat, niin myös me voimme nuorisojärjestöpuolella meidän osaltamme tukea heitä siinä. Ihan käytännössä, vaikka tuomalla näkyväksi näitä epäkohtia. Me kerromme, millaista on olla nuori, millaista nuorten arki on, mitä ne haasteet ovat, mitä me kohtaamme yhteiskunnassa. Sitten tuodaan esiin myös ratkaisuja, millä tavalla näihin haasteisiin voisi puuttua. Tämä voi olla ihan paikallisella tasolla, vaikka koulussa, kunnassa tai sitten se, mitä minä teen, niin vaikutan EU:ssa ja YK:ssa ja Euroopan neuvostossa. Tosi usein nuorisojärjestöt itse ovat palikka siinä ongelmien ratkaisussa ihan vain sen toiminnan kautta, mitä me nuorille tarjoamme. Minä itse esimerkiksi peruskoulussa olin tosi vakavasti koulukiusattu ja ainoa paikka, jossa itse koin kuuluvani joukkoon tai missä koin onnistumista, oli partiotoiminta. Nuorisojärjestöt tekevät jo nyt ihan järjettömän paljon tärkeää työtä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Ja helposti vaan unohdamme, että tässäkin on kyse ihmisoikeuksista.

Janika Takatalo [00:52:32]: Ihan totta ja hyviä konkreettisia neuvoja. Tähän loppuun ajattelin, että voisimme hiukan puhua nuorista, rauhasta ja turvallisuudesta. Kyseessä on siis YK:n turvaneuvoston päätös 2250, joka korostaa nuorten merkitystä kestävän rauhan saavuttamisessa. Aloite tälle päätökselle lähti aikanaan suomalaisista nuorisojärjestöistä ja kun miettii, niin on aika huikea saavutus, että siitä on tullut lähes kaikkia maailman valtioita sitova paperi. Pohjimmiltaanhan Nuoret, rauha ja turvallisuus -päätöslauselmassa on myös kyse nuorten oikeuksista. Haluaisitko Silja vielä avata tätä ja selittää omin sanoin, miten päätöslauselma 2250 voi parantaa nuorten oikeuksia Suomessa ja maailmanlaajuisesti?

Silja Markkula [00:53:15]: Tämä on siis turvallisuusneuvoston päätöslauselma ja siinä tunnustetaan, että nuoret ovat keskeisessä asemassa, kun rakennetaan, ei vain rauhaa, vaan kestäviä yhteiskuntia. Tämä päätöslauselma eteni käytännössä arabikevään siivittämänä, kun valtiot vihdoin tajusivat, että jos nuorilla ei ole tulevaisuuden näkymiä, kuten koulutusta, töitä tai vaikuttamismahdollisuuksia, niin sitten käy huonosti. Ja se, että tämä päätöslauselma on nimenomaan turvallisuusneuvostolta, tarkoittaa, että kaikki YK:n jäsenmaat joutuvat toimeenpanemaan sen ja he joutuvat raportoimaan takaisin siitä, millä tavalla he osallistavat nuoria konfliktien ehkäisemisessä, ratkaisussa tai jälkipuinnissa. Millä tavalla nuoret osallistuvat päätöksentekoon. Parannetaan koulutusmahdollisuuksia, ehkäistään nuorten työttömyyttä ja niin edelleen. Äsken, kun puhuimme niistä oikeuksista, niin tässä on kyse ihan samasta asiasta.

Janika Takatalo [00:54:10]: Ja tänä keväänä Suomi onkin ihan ensimmäisenä maana maailmassa tekemässä tällaisen kansallisen toimintaohjelman Nuoret, rauha ja turvallisuus -päätöslauseen toteuttamiseksi. Kirjotusprosessi on vahvasti nuorilähtöinen ja -vetoinen. Allianssi koordinoi Suomen kansallista 2250-verkostoa, jolla on muun muassa Facebookissa oma ryhmä. Kannattaakin heti tämän jakson jälkeen etsiä se Facebookista ja liittyä mukaan, niin pysyt kärryillä aikatauluista ja mahdollisuuksista osallistua. Tämä on todella hieno tilaisuus jättää jälkensä nuorten oikeuksien toteutumiseen ja kestävän rauhan rakentamiseen. Myöskin sellaisilla nettisivuilla, kun 2250finland.fi näkee lisätietoja asiasta ja minuunkin voi olla asian tiimoilta yhteyksissä. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös tämä jakso on tullut päätökseensä. Kiitos Silja todella paljon haastattelusta ja kiitos kuulijoille mielenkiinnosta. Muista kuunnella myös muut Mitä kuuluu nuorille -podcastin jaksot. Heippa.

Silja Markkula [00:55:10]: Moi moi.

Janika Takatalo [00:55:13]: Kiitos, kun kuuntelit ja ensi jaksossa ollaan uuden teeman äärellä. Muista tilata tämä podcast omasta podcast-sovelluksestasi. Palautetta ja kommentteja jaksoista voit laittaa meille osoitteeseen etunimi.sukunimi@alli.fi. Nettisivuillamme alli.fi voit myös vastata jaksojen aihetta käsittelevään kyselyyn, jonka tuloksia käytetään nuorisoalan tavoiteohjelmaa päivittäessä.

[äänite päättyy]

 

Mitä kuuluu nuorille? – Jakso 4: Osaaminen (tekstiversio)

[äänite alkaa]

Janika Takatalo [00:00:05]: Tämä on Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin Mitä kuuluu nuorille? -podcast. Tässä Allianssin asiantuntijat käsittelevät ajankohtaisia, nuorisoalaa puhuttavia teemoja mielenkiintoisten vieraiden kanssa. Tarkoituksena on tarjota tilannekuva sekä tulevaisuuden näkymiä nuorten hyvinvoinnista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tervetuloa mukaan!

Niina Ratilainen [00:00:34]: Minä olen Allianssin vaikuttamisen asiantuntija Niina Ratilainen ja tänään aiheena on osaaminen ja koulutus. Meillä on täällä podcast-studiossa kaksi huippuasiantuntijaa keskustelemassa tänään osaamisen ja koulutuksen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Tervetuloa mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen.

Anita Lehikoinen [00:00:52]: Kiitos.

Niina Ratilainen [00:00:53]: Ja vanhempi neuvonantaja Sitran osaamisen aika -avainalueelta, Tapio Huttula.

Tapio Huttula [00:00:58]: Kiitoksia.

Niina Ratilainen [00:01:00]: Oikein mukavaa, että pääsitte paikalle puimaan meidän kanssamme seuraavan 40 minuutin ajan sitä, mihin suomalainen koulutus on menossa. Koulutushan on ollut ehkä yksi Suomen suurista ylpeydenaiheista jo hyvin pitkään ja tämä on osa meidän suurta kansallista tarinaamme. Mistä asioista te olette viime vuosina työssänne kokeneet iloa ja ylpeyttä suomalaiseen koulutukseen liittyen?

Anita Lehikoinen [00:01:23]: Kyllä minä sanoisin, että semmoinen vallitseva tunne on ilo kehittää järjestelmää eteenpäin ja ylpeys siitä, että suomalaiset ihmiset tunnistavat sen, että mikä on osaamisen ja koulutuksen merkitys. Juuri minkä sanoit, kansallisen tarinan. Mikä se on ollut historiassa ja mikä se tulee olemaan sitten, kun eteenpäin rakennetaan sitä kansallista tarinaa. Ilo ja ylpeys siitä, että me kaikki olemme samaa mieltä siitä, että se on yksi tärkeimpiä asioita koko yhteiskunnassa.

Tapio Huttula [00:01:53]: Me teimme tässä meidän Osaamisen aika -työssä kansalaiskyselyn ja suomalaiset hyvin laajasti sanoivat, että he kokevat oppimisen iloa ja se on minusta hyvä viesti. Silloin koulutusjärjestelmä ja tämä meidän yhteiskuntamme on onnistunut jossakin aika hyvin. Kun toisaalta me aika paljon tämän elinikäisen oppimisen, jatkuvan oppimisen piirissä pyörimme ja välillä yritämme hakea tuolta kv-puoleltakin oppia ja ojennusta, niin aika monessa asiassa huomaa, että meidän esittämät kysymykset kansainvälisille kumppaneille on niiden mielestä vähän kummallisia. Että miksi te tuollaista mietitte. Siitä voisi päätellä, että se osoittaa jonkinlaista edelläkävijyyttä jopa. Ja kyllä siitäkin voi olla ylpeä.

Anita Lehikoinen [00:02:38]: Nimenomaan. Sanoisin, että aika montakin kertaa kansainvälisissä yhteyksissä törmätään siihen, että kumppanit sanovat, että kyllä olisimme tyytyväisiä, kun meillä olisi nuo teidän ongelmanne.

Niina Ratilainen [00:02:48]: Edelläkävijyydestä jatketaan. Tämä on tärkeä teema tässä ajassa. Meillä on pitkään tavattu ajatella, että koulutuksessa on todella tärkeää ne elementit, joilla nostetaan ihmisiä ja yhteiskuntaa ja ratkaistaan visaiset haasteet, joita on aina kussakin ajassa. Siksi olisikin ehkä hyvä aloittaa keskustelu megatrendeistä, jotka tällä hetkellä yhteiskunnallisessa keskustelussa paljon ovat esillä. Varmasti on niin, että jos koulutuksella on rooli kaikessa, mitä tehdään, niin megatrendien pyörteissä myös koulutuksella on iso rooli. Sitran megatrendilistaus tuli tuli juuri viime syksynä ja siellä oli aika tuttuja teemoja. Kerrottiin väestön vanhenemisen haasteista, syntyvyyden laskun haasteista ja tietysti kaupungistuminen on pitkään ollut jo yksi megatrendi. Myös ilmastonmuutoksen vaikutukset esimerkiksi näkyivät nyt jo, ja paljon puhutaan siitä, mihin yhteiskunta on menossa. Sitten toisaalta ehkä sivistyksen puolelta disinformaatio ja populismi lisääntyvät, nämä oli myös tunnistettu tässä megatrendijulkaisussa, samoin kun teknologian merkityksen kasvu ja digitalisaatiota. Aika monia ja isoja ja vakavia aiheita ja toisaalta semmoisia, mitkä ovat kovin tunnistettuja. Monet puhuvat näistä ja näiden ympärille tulevaisuutta rakennetaan. Mutta minkälaisia muutospaineita nämä megatrendit aiheuttavat koulutukselle Suomelle tässä ajassa?

Tapio Huttula [00:04:15]: Minä ehkä lähtisin ikääntymiseen liitetystä monimuotoisuuden lisääntymisestä, koska se jotakin semmoista, että meidän pitäisi mieltää maailman muutoksen vaikutus siihen, että meidän kun meidän järjestelmämme syntyi, se oli vähän sillä tavalla, että sama malli kävi kaikille ja mentiin kansakouluun tai peruskouluun ja sitten jonkinlainen ammatti ja eläkkeelle. Se toimi pitkään, mutta nyt, kun meidän väestörakenteemme, alueellinen rakenne, jopa kaupunkien sisällä olevat rakenteet eriyttävät ihmisiä. Siitä seuraa, että meillä on väestö, joka on hyvin erilaisissa tilanteissa ja eri ikäryhmät erilaisissa tarpeissa. Se tarkoittaa koulutuksen kehittämisessä monimuotoisuuden ymmärtämistä, emme voi tarjota kaikille samaa. Tämä on siinä mielessä mielestäni iso juttu, koska kun tämmöisen kokonaisvaltaisen järjestelmän pitää kääntyä palvelemaan erilaisia ryhmiä yhtä aikaa, niin se on aikamoinen orkestrointi ja sitäkin minusta tässä jatkuvan oppimisen uudistuksessa nyt haetaan. Että miten vastataan siihen tilanteeseen.

Anita Lehikoinen [00:05:31]: Näin se on. Ja monta kertaa ajattelen, että megatrendit on  - tosiaan niin kuin sanoit - tunnistettuja ja ne vaikuttavat laajasti koko yhteiskuntaan ja sitä kautta tietysti koulutus ja tutkimus, kulttuuri, taide, ajattelen, että pitää olla muutakin, kun vain, että ne reagoivat siihen. Ne valmistavat meitä ja muokkaavat todellisuutta sellaiseksi, mitä oikeastaan halutaankin. Ne eivät kaikki ole kuitenkaan luonnonvoiman lailla eteneviä, vaan meidän pitää pystyä järjestämään semmoista osaamisen kehittämistä ja luovuuden riemua siinä samalla, että me tiedämme, mitä me haluamme ja meille ihmisille tulee sellainen tunne, että me pystymme vaikuttamaan asioihin. Ja ajattelen, että tulevaisuususkon luominen myös koulutuksen kautta on ihan äärimmäisen tärkeä asia. Mutta totta kai on - niin kuin Tapio sanoi - että kyllä tässä järjestelmä joutuu vastaamaan todella merkittäviin muutoksiin. Ja akuutti asia on siinä, että miten me vastaamme tähän meidän väestömuutokseemme, siis ikärakenteen muutos ja alueitten tilanteiden valtava eriytyminen. Se tulee ensimmäisenä oikeastaan syliin siellä varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Miten me turvaamme sen, että maassa turvataan sivistykselliset perusoikeudet yhdenvertaisesti. Silloin, kun meillä on äärimmäisen harvaan asuttuja alueita ja sitten alamme nähdä näitä muualta maailmasta tuttuja isojen kaupunkien ongelmia. Paljon hyviä asioita tapahtuu nimenomaan kaupungeissa ja kohtaamme myös monia yhteiskunnan monimuotoistumiseen liittyviä haasteita ensimmäisenä siellä kaupungeissa. Koululta joskus odotetaan aivan valtavia, nopeita muutoksia, mutta se meidän ajattelu on ministeriöstä on jo pitkään ollut tämä "koko ketju kuntoon". Että pitää kehittää sitä osaamisen tuottamisen järjestelmää, sitä oppimisen järjestelmää kokonaisuutena, ei yhtä palaa kerrallaan. Siihen kuuluu todella isona osana jatkuvan oppimisen järjestäminen.

Tapio Huttula [00:07:47]: Mutta jos noista megatrendeistä vielä toisen nostaisi esille, niin siellä puhutaan siitä, että verkostojen valta kasvaa. Sen ajatuksen taustalla on itse asiassa työn muutos myös. Kun työ on entistä enemmän luonteeltaan oppimista ja ongelmat menevät monimutkaisemmiksi ja vaikeammiksi, niin yhdessä oppiminen ja ongelmien ratkaiseminen ja siihen liittyvän vuorovaikutuksen merkitys kasvaa. Silloin, jos ajattelee koulutusjärjestelmää, niin minkälaiset perustaidot ja pohjat me luomme niille ihmisille, jotka siellä työssä joutuvat oppimaan koko ajan lisää, yhdessä muiden kanssa.

Anita Lehikoinen [00:08:24]: Kyllä, oppimaan oppimisen taidot. Ja se, mikä on erittäin positiivinen uutinen Sitran selvityksessä on se, että ihmiset suhtautuvat siihen positiivisesti. Korostaisin myös siinä luovuuden merkitystä. Olemme puhuneet viime vuodet ja puhumme varmaan tulevat vuodet ja vuosikymmenet tekoälystä ja sen soveltamisen mahdollisuuksista, ja se tiedetään, että voittava kombinaatio on ihmisen luovuus, tekoälyn järkevä, tarkoituksen mukainen käyttö ja vahva, vaikka matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen. Mutta juuri se, että se ei ole se teknologia, joka yksin tuo ne ratkaisut, vaan ihmisen rooli on valtavan tärkeä. Ja oppimisessa monta kertaa mietitään, että miten paljon digitalisaatio ratkaisee haasteita, mutta tiedetään, että hyvin paljon oppimista tapahtuu itse asiassa sosiaalisessa kontekstissa ja vuorovaikutuksessa. Voisi ajatella, että siihen tulee jatkossa entistä enemmän tilaa ja mahdollisuuksia, kun meidän ei tarvitse opetella ulkoa tietoa ja dataa, joka on meillä kaikilla näppäimien päässä.

Tapio Huttula [00:09:31]: Kyllä, ja tämä tämä teknologia näkökulma on kyllä sellainen, että siitä on minusta hyvä sanoa ääneen sekin, että kun ihmiset pelkäävät, että se vie meidän työt - kyllä, joitakin tehtäviä varmasti muuttuu ja häviääkin - mutta olennaista on se, että ihmisen tekemä työ, se jopa voi lisääntyä ja muuttaa muotoaan, teknologia sulautuu sinne. Hyvä esimerkki, jota on paljon käytetty on tämä, miten tekoäly muuttaa lääkärin diagnostiikkaa, samalla parantaa diagnostiikkaa, laatua, mutta vapauttaa hänen aikaansa asiakaspalveluun, potilaan kohtaamiseen. Eli tekemisen laatu nousee myös samalla, kun osataan hyödyntää teknologiaa. Minä en osaa olla hirveän peloissani siitä, koska ihminen on luova epeli ja keksii kyllä uusia tarpeita ja uusia tekemisiä, vaikka vanhat vähän muuntuukin. Ei tekoälykään ole itsessään viisas. Se on niin viisas, kuin ihminen opettaa sen tekemään. Jos ajattelee vaikka tekoälyä ja datan käyttöä ylipäätään, niin kyllähän sieltä avautuu ihan hirveän paljon ihmisen ratkaistavia asioita. Miten me käytetään meidän kaikkien henkilökohtaisia tietoja ja tämmöiset eettiset, etiikkaan liittyvät kysymykset nousee. Tai miten meidän pitäisi palvella, kohdata ihmisiä esimerkiksi.

Anita Lehikoinen [00:10:58]: Samaan aikaan on kuitenkin teknologian kehittymisen myötä todella tärkeää, että pystymme ratkaisemaan tämä, että miten nyt, sellaisissa tehtävissä, ammateissa olevat ihmiset, joihin teknologian kehitys vaikuttaa todella aika nopealla aikataululla, miten me turvaamme oppimisen, osaamisen kehittämisen mahdollisuudet, että siirtyminen johonkin aikalailla toiseen ammattiin on mahdollista. Nyt iso pohdinta on, että miten me pystymme tarjoamaan se näkymän, että kouluttautumalla uudestaan työllistymismahdollisuuksia on, ja ettei aina tarvitsisi mennä edes työttömyysjakson kautta. Tämä on se, mitä me nyt yhteisesti ratkomme siinä jatkuvan oppimisen hankkeessa.

Niina Ratilainen [00:11:45]: Puhutaan vähän näistä yksilöistä, kenellä ei välttämättä tässä ajassa mene niin hyvin, tai tulevaisuuskuva ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen. Nuorisoalalla tämä asia puhuttaa erityisesti nuorten syrjäytymisen näkökulmasta. Tämä liittyy tietysti koulutukseen hyvin paljon, koska edelleen on niin, että ilman toisen asteen tutkintoa olevien 20 ─ 29 -vuotiaiden osuus ei ole merkittävästi 2000-luvulla vähentynyt ja vuonna 2017 tämä osuus on ollut 16,4 prosenttia, mikä on huikean korkea, kun ajatellaan tavoitteena sitä, että kaikilla olisi toisen asteen tutkinto, jotta työllistyminen ja elämänpolun rakentaminen olisi mahdollisimman hyvää ja valmista. Miten te näette, että pitäisi puuttua siihen, että kaikki nuoret suorittaisivat vähintään toisen asteen tutkinnon?

Anita Lehikoinen [00:12:32]: Siinä tietysti selvä juttu on tämä, että nyt hallitusohjelmassa on oppivelvollisuuden laajentaminen 18 ikävuoteen saakka hyvin joustavasti ja monimuotoisesti eikä mekaanisesti vain pidentämällä sitä, mikä nyt on, ja turvaamalla erityisesti se, että koulutuspolku on hyvin eheä, alkaen varhaiskasvatuksesta läpi perusopetuksen. Opetushallitus on tullut ulos niiden kehittämisajatusten kanssa, että miten esimerkiksi oppilasarviointia yhdenmukaistetaan perusopetuksessa, joka on äärimmäisen tärkeä asia. Sitten on varattu lisää resurssia opiskeluhuoltoon ja opiskelijoiden ohjaukseen oppivelvollisuuden laajentamisessa, tullaan turvaamaan sitä polkua. Ja tietysti se, että jotkut sanovat, että se koskee nuoria, tulee lisää velvollisuuksia, mutta kyllä me näemme niin, että siinä tulee myös koulutuksen järjestäjälle velvollisuuksia ja vastuuta huolehtia ihan jokaisesta nuoresta. Sitä tehdään hyvin tällä hetkellä, mutta vielä pitää ponnistella, että kaikki saavat toisen asteen tutkinnon. Ja kyllä tietysti olennaista on se, että kun oppivelvollisuus tulee jatkumaan 18 ikävuoteen saakka, niin sen jälkeen, oppivelvollisuusikäisenä koulun alottaneille, toisen asteen suorittaminen on aidosti maksutonta. Eli oppimateriaalit, välineet ja koulumatkat tulevat olemaan maksuttomia. Kyllä ne ovat erittäin isoja ja merkityksellisiä asioita.

Tapio Huttula [00:14:13]: Jos tuosta jatkaisi ammatillisen koulutuksen uudistukseen, joka nyt on lähtenyt käyntiin, niin siinähän pyritään juuri tekemään näitä tämän uuden työelämän mukaisia muutoksia ja yksi niistä on työelämän ja koulutuksen vuorovaikutuksen tiivistäminen. Että nuoret saisivat varhaisessa vaiheessa ymmärryksen siitä, mitä ammatti on, miltä työ näyttää, miten työelämässä toimitaan, koska se heijastuu myös motivaatioon ja tämmöiseen. Mutta siinä on iso haaste myös se, että saammeko me vuoropuhelun sille tasolle, mitä se edellyttää, kun vastuuta siirtyy enemmän työelämässä tai harjoittelussa oppimiseen. Sitten toinen näkökulma, mikä on yleensä näissä koulutuspolitiikan uudistuksissa aina haaste - tai oikeastaan politiikassa kun politiikassa lajista riippumatta - on tämän hetken haasteiden ratkominen ja uuden muutoksen tai uudistuksen rakentaminen, joka on pitkäkestoinen. Että miten me erotamme nämä kaksi keskustelun tasoa, koska sitten, jos puhuisimme tulevasta kuvasta, missä kukaan ei tipu ja kaikki oppivat aina sen, mitä kullakin asteella pitäisi oppia, niin kyllä minä siinä kuvassa lähtisin hyvin vahvasti varhaiskasvatuksen merkityksestä, koska se luo pohjan, ihan sen, miten ihminen suhtautuu itseensä ja omaan oppimiseensa ja antaa perusvalmiuksia. Tavallaan mihin kansliapäällikkö aikaisemmin viittasi, että "koko ketju kuntoon", niin kyllä se perusta lähtee ihan sieltä varhaiskasvatuksesta, että on mille rakentaa korkea-asteelle asti.

Anita Lehikoinen [00:16:02]: Se on tosi tärkeä asia ja siihenhän on paljon tutkimusnäyttöä, että se on erittäin vaikuttava osa koko koulutusjärjestelmää ja on mielestäni erittäin hyvä, että meillä on subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus kaikilla. Se on äärimmäisen tärkeä asia, koska se tasaa esimerkiksi sosioekonomisesta taustasta johtuvia eroja. Että millä asenteellakin oppimisen polku jatkuu. Mutta kyllä nämä isoja haasteita ovat ja nyt tosiaan tehdään merkittäviä reformeja ihan tällä vaalikaudella. Pidän todella tärkeänä sitä, että hallitus valmistelee koulutuspoliittista selontekoa, joka annetaan eduskunnalle marraskuussa tänä vuonna. Kaikki me olemme samaa mieltä suurin piirtein tavoitteista, mutta pitää saada jatkumoa tähän, että mitkä ovat niitä konkreettisia keinoja, millä me kaikki hyvä asiat saavutamme. Että 2030 ja siitä eteenpäin meillä edelleen on se huipulla oleva koulutusjärjestelmä, jossa ihmiset viihtyvät ja joka palvelee yhteiskuntaa ja elinkeinoelämän kehittämistä. Ei vaan reagoi muutoksiin, vaan tekee sitä muutosta.

Tapio Huttula [00:17:16]: Juuri näin. Ja kun koulutus on muutenkin pitkäkestoinen harjoitus, se kestää oikeastaan melkein koko eliniän ja sen uudistaminenkin on hidasta, koska siinä vaaditaan aika paljon valmistelua ja muuta, niin näiden toimenpiteiden priorisointi ja jaksottaminen ja että meille syntyisi yhteiskuntaan yhteinen ymmärrys siitä, että nämä ovat ne keskeiset asiat ja näitä pitäisi kaikkien vuorollaan edistää, riippumatta siitä, ovatko vaalit välissä vai ei tai jotakin muuta.

Anita Lehikoinen [00:17:52]: Se on juuri näin, niitä pitää pohtia. Ja tietysti, kun puhutaan koulutuksesta, niin pitää pitää puhua samaan aikaan tieteestä ja tutkimuksesta, koska se on niin vahvasti sidoksissa siihen, minkälaista koulutusta meillä on. Tosiaan se, että meillä syntyy riittävä konsensus siitä, että mitä pitää tehdä, koska vaikuttavuus ja vaikutukset tulevat esiin vasta erittäin pitkällä aikavälillä. Jatkuva uudistaminen, hyvin radikaalit poikkeamat hallituskaudesta toiseen - mitä meillä nyt ei ole kovin paljon ollutkaan - sehän on erittäin haitallista. Sitten me emme ehdi nähdä sitä, että mitkä vaikutukset ovat. Tutkittuun tietoon perustuvat politiikkavalinnat ovat tässä kyllä ihan äärimmäisen tärkeitä.

Niina Ratilainen [00:18:40]: Erinomaisen hyvin sanottu, ja tietysti on niin, että kun yhteinen tavoite varmasti on se, että kaikki nuoret suorittaisivat toisen asteen tutkinnon, ja kaikilla aikuisilla se olisi suoritettuna, niin tietystin on niin, että oppivelvollisuuden laajennus 18 vuoteen, se jälkeen vielä pitäisi tapahtua tutkinnon loppuun saattaminen, varmasti tarvitaan lisää pohdintaa siitä, että miten nuoret jatkaisivat sen tutkinnon ja suorittaisivat sen. Tiedetään, että taustalla on monenlaisia haasteita terveyteen liittyen ja perhetaustaan, muuhunkin, kun koulutukseen liittyviä haasteita, joita pitäisi purkaa ja rakentaa. Onko meillä jotain sellaisia osa-alueita, mitä pitäisi enemmän vielä tarkastella jatkossa, tämän oppivelvollisuuden laajentamisen jälkeen?

Anita Lehikoinen [00:19:22]: Tässä yhtä aikaa jo pitää tarkastella nuorten hyvinvointia ja erityisen paljon tässä on noussut valmistelun aikana ja muutoinkin esille nuorten mielenterveysongelmat ja miten meidän palvelujärjestelmämme juuri sen koulutuksen ulkopuolella pystyy vastaamaan. Eli aika paljon tässä keskustelua ja yhteistä valmistelua on tietysti sosiaali- ja terveyspuolen palveluiden kanssa.

Tapio Huttula [00:19:47]: Tuosta voisi jatkaa sen, mikä on varmaan vielä lisäämässä vaikeuskerrointa, että koulutus tai koulutuspolitiikka ei ole se ainoa asia, joka tarvitaan tähän. Ihmisellä on monta ulottuvuutta, hänen elämänsä kohdistuu monille areenoille, niin siitä seuraa myös se, että koulutuspolitiikka yksin ei tee niitä yhteiskunnassa tarvittavia muutoksia. Meillä on - en tiedä, mitä Anita olet mieltä siitä - mutta meillä on vähän ollut sellainen liiankin vahva usko koulutukseen, että jos me havaitsemme jonkun yhteiskunnallisen ongelman, niin aika äkkiä tulee sellainen ratkaisu, että lisätään joku viikkotunti jotakin asiaa opetukseen, niin se on ikään kuin hoidossa. Eihän koulu voi kuitenkaan koko yhteiskunnan asioita oikoa.

Anita Lehikoinen [00:20:41]: Näin se juuri on, että koulutus ja koulu ei ole se saari, jolla tapahtuu vain suljetussa piirissä asiat, vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen. Aika monta kertaa tosiaan tulee se, että koulu ratkaisee tai koulu epäonnistuu, jos asiat eivät mene niin kuin toivottaisiin, tai sitten se toinen, opettajan koulutus, siihen kohdistuu aina valtavat odotukset. Lisätään joku yksittäinen oppisisältö siihen, niin varmasti kaikki asiat hoituu. Juuri tämmöinen horisontaalinen yhteistyö, että katsotaan läpi sektoreitten ja politiikkalohkojen, että miten me edistämme kestävää kasvua, joka on inklusiivista, pitää mukana kaikki, niin kyllä siihen tarvitaan ihan kaikki sektorit. Tämä on joskus sellainen vaikea asia, esimerkiksi ilmastomuutoksessa ja siihen varautumisessa ja sen hallintaan ottamisessa aina ei tule riittävän vahvasti esiin se, että miten riippuvainen sekin on osaamisesta. Että miten ihmiset kykenevät itse reagoimaan, miten se otetaan omaksi asiaksi ja miten tehdään tutkitun tiedon perusteella, yksilöt itse, omia ratkaisujaan.

Tapio Huttula [00:21:55]: Me tuossa Osaamisen aika -työssä teimme tällaisen tahtotilan, jossa OKM ja keskeiset muut ministeriöt ja työmarkkinatoimijat olivat mukana. Ja siinä kun mietittiin, että mikä on matka yhteiseen tavoitteeseen, joka on minusta oikeastaan aikalailla hyvin jaettu, niin siellä tuli näitä isoja, vaikeita kysymyksiä. Yksihän on vastuu. Eli jos ajatellaan elinikäistä oppimista, kenen pitäisi vastata siitä? Onko se yksilö vai onko se aina työnantaja tai yhteiskunta? Sitä kun olemme pohtineet, niin olemme yrittäneet tehdä yksilön vastuun näkökulmaa moniulotteisemmaksi esimerkiksi työttömien näkökulmaa perkaamalla. Koska se on yksilön näkökulmasta, jos ajatellaan korkeasti koulutettu, työssä oleva tai heikosti koulutettu työtön, niin niiden kyky kantaa sitä vastuuta on täysin erilainen. Tämäkin on hyvä meidän ymmärtää. Kun sitä työtä on tehty, niin välillä minusta tuntuu, että on niitä ihmisiä, joilla on itsetunto ja perus elämänhallintataidot niin huonossa kunnossa, että pitäisi tehdä jotakin ihan muuta ennen kuin voidaan edes tarjota vaikka TE-palveluissa jotakin koulutuspalveluita. Se on tosi surullista, mutta se meidän pitäisi vaan jotenkin ottaa vastaan, sekin tieto.

Anita Lehikoinen [00:23:20]: Ilman muuta. Monessa suhteessa, jo nuorilla, on esimerkiksi kuntoutuksen asiat semmoisia, jotka pitää vaan hoitaa kuntoon, ennen kuin sitä opintietä voi tarkoituksenmukaisella tavalla jatkaa.

Niina Ratilainen[00:23:36]: Puhutaan vielä koulutustasosta, mutta siirrytään seuraavalle tasolle, eli korkeakoulutuksen tasolle Suomessa. Suomen väestö on OECD- ja EU-maiden keskuudessa keskiarvoa vähemmän koulutettua ja osuus on kyllä kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta esimerkiksi hitaammin, kuin keskimäärin OECD-maiden kesken, ja Suomen kansasta 41 prosenttia on suorittanut korkeakoulututkinnon. Ehkä kysyisin tässä vaiheessa, että onko tämä riittävä taso teidän mielestä, vai mihin suuntaan meidän tulisi mennä?

Anita Lehikoinen [00:24:06]: Ei se ole ollenkaan riittävä taso. Meillähän koulutustason nousu on hidastunut huomattavasti ja uhkaa pysähtyä kokonaan. Muut maat, OECD-maissa, on huomattavan paljon panostaneet siihen koulutustason nostamiseen ja meillä se on ihan väistämätöntä. Hallitusohjelmassa jo viime vaalikaudella tehtiin korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio, jossa asetettiin se tavoite, että vähintään 50 prosenttia, 25 ─ 34-vuotiaista suorittaisivat korkeakoulututkinnon ja otettiin siihen tavoitevuosi, 2030. Tämä on sillä tavalla ihan keskeinen juttu, että kaikki ennakoinnit näyttää, että vähintään 60 prosenttia uusista työpaikoista on sellaisia, joissa edellytetään korkeakoulututkintoa. Meillä on aika huima kiriminen tässä ja siihen on hyviä suunnitelmia meneillään ja korkeakoulut, yliopistot, ammattikorkeakoulut tekee itse jo paljon jo siitä, että ne oppimisen prosessit voisivat olla sellaisia, että ne palvelevat parhaalla mahdollisella tavalla meidän monimuotoistunutta opiskelijajoukkoa. Mikä on taas se asia, mikä ei ole helposti ratkaistavissa. Siellä on niitä, jotka tulevat suoraan toiselta asteelta ja sitten aikuisia, ja miten sitä pystytään tavallaan eriyttämään, että kaikki tulevat palvelluiksi. Mutta koulutustasoa ja osaamisen tasoa meillä on ihan ehdottomasti nostettava.

Tapio Huttula [00:25:39]: Kyllä, kaikki tutkimukset ja ennakointi pohjaa siihen, että puhutaan me sitten hyvinvoinnista, kilpailukyvystä, talouden kestävyydestä, niin kaikki ne perustuvat siihen, että meillä on osaamista ja se on kilpailukykyistä kansainvälisesti. Me olemme koko ajan kansainvälisessä maailmassa, me emme voi sellaista tasoitusta antaa, kun kuitenkin tiedetään, että meidän luonnonvaramme ja muut tällaiset resurssit on kuitenkin vähän rajalliset. Meillä ei oikein ole muuta kun se, mitä meidän ihmiset osaavat, ja sen päälle meidän pitäisi pystyä rakentamaan. Ja juuri se, kun Suomi on siinä onnellisessa asemassa, että tämä polarisaatio työtehtävissä ei näytäkään toimivan sillä tavalla, kun on ajateltu, että matalapalkka-alat tai -tehtävät ja alempaa osaamista vaativat tehtävät lisääntyisi, se ei näytä ihan Suomessa pätevänkään samalla tavalla. Enemmänkin ne menevät juuri sinne korkean osaamisen päähän, ne uudet työt. Tämä on yksi sellainen hyvä kannustin meille tietysti. Mutta täytyy tehdä ja on sekin varmaan jotenkin - kun tuota väestöjuttua vielä miettii - mietittävä, että mistä ne osaajat meillä riittää, kun niiden pitäisi vielä olla korkeasti osaavia.

Niina Ratilainen [00:27:05]: Niin, onhan tämä tietysti koulutuksen supervallalle matala luku tällä hetkellä ja tavoitteet on syytä asettaa korkealle. Näettekö jotain esteitä, mitä pitäisi purkaa tai jotain toimenpiteitä, mihin pitäisi lähteä, jotta saataisiin väestön koulutustaso nousuun nopeasti?

Anita Lehikoinen [00:27:22]: Se on tässä taas, se "koko ketju kuntoon". Se on äärimmäisen tärkeä asia, että meillä se pohja rakentuu. Huippua ei synny, jos pohja ei ole kunnossa. Silloin taas varhaiskasvatus, perusopetus ja toinen aste, että meillä riittää rekrytointipohjaa, ja että ihmiset on kyvykkäitä ja halukkaita suorittamaan korkea-asteen tutkinnon. Tämä on ihan keskeinen asia. Sitten tietysti se, että pidetään siinäkin huolta, että koulutuslaajennuksessa me otamme huomioon sen, että ne voidaan toteuttaa riittävän laadukkaasti ja meillä tutkimustoiminta pysyy siinä rinnalla tietysti mukana. Kyllä tämä tämmöinen inhimillisten voimavarojen - kun Tapio viittasi siihen, että mitkä ne ovat kansainvälisessä kilpailussa ne meidän suhteellisen edun tuottajat - niin ovat inhimillinen pääoma ja sosiaalinen pääoma. Ja se on jännä, että nämähän korreloivat tosi vahvasti keskenään. Siis sosiaalinen pääoma, että miten paljon me luotamme toisiimme, miten paljon luotamme julkisiin instituutioihin ja miten paljon me osaamme, miten paljon koulutusta on. Ne korreloivat erittäin vahvasti ja nämä ovat minun mielestänin ne meidän kilpailukykytekijät erittäin vahvasti tulevaisuudessakin.

Tapio Huttula [00:28:44]: Tuohon päälle on hirveän helppo jatkaa siitä, että yksi elementti, mikä tässä tarvitaan, on oppiva työelämä, joka pitää huolen siitä, että se hyvin koulutettu ihminen, joka tuli työelämään, pystyy jatkuvasti täydentämään ja kehittämään omaa osaamista ja menemään eteenpäin. Siitä kaikki hyötyy. Tämä on juuri se kohta esimerkiksi, missä meidän täytyy miettiä elinkeinopolitiikkaa, innovaatiopolitiikkaa, näitä asioita, miten me tuemme meidän työpaikkojamme ja niitä osaamisen ja tekemisen kehittäjiä. Että syntyisi tämmöisiä osaamisen ekosysteemejä, koska ne ovat niitä, jotka myös vetävät Suomeen uusia investointeja, yrityksiä, osaajia, ja sitä kautta tämä hyvinvoinnin hyvä kehä voi pyöriä.

Niina Ratilainen [00:29:35]: Suomalaisen koulutuksen yksi kruununjalokivi ehkä vielä tämän sisällä on tasa-arvokehitys ja ajatus siitä, että kaikki lapset ovat menneet samaan kouluun heti kansakoulun alkuajoista lähtien. Nyt mielenkiintoisia ulkomaisia mediaosumia on ollut viime aikoina, kun pääministeri Sanna Marin on Washington Postissa kertonut ajattelevansa, että Suomessa on oikeastaan amerikkalainen unelma saavutettu oikeastaan koulutuksen kanssa, koska jokaisella lapsella täällä on mahdollisuus tulla miksi tahansa taustastaan tai perheestään huolimatta. Tämä on ehkä ollut osa meidän yhtä suurta tarinaa, mikä toivottavasti jatkuu. Mutta tiedetään myös, että meillä on tasa-arvon kanssa tiettyjä haasteita, osaamiseroissa erityisesti. Tyttöjen ja poikien välillä ja toisaalta taas alueellisesti, Itä- ja Länsi-Suomen välillä on osaamiseroja koulutuksessa ja hyvin toimeentulevien ja heikompiosaisesten perheiden välillä myös. Ja tietysti meillä on Pisa-tulokset pitkään olleet hyviä, mutta eriytyminen on huolestuttavaa joissain paikoissa. Millaiseen tasa-arvokehitykseen näette, että pitäisi puuttua tässä vaiheessa? Ehkä puhutaan nyt peruskoulutuksesta.

Anita Lehikoinen [00:30:42]: Meillä on todella nuo, mitä mainitsit, ne ovat valtavia haasteita. Tämä tasa-arvo, tyttöjen ja poikien väliset osaamisen erot, me olemme aina olleet siinä OECD-maiden kärkijoukossa, siinä joukossa, missä me emme haluaisi olla. Eli siinä, missä erot ovat suurimmat ja ne ovat kasvamaan päin. Se näkyy myös koulutustasoerossa aivan huimalla tavalla. Toinen asia on se, että meillä tosiaan vaikuttaa sosioekonominen tausta entistä enemmän ja me emme ole osanneet integroida maahanmuuttajataustaisia perheitä ja lapsia meidän koulutusjärjestelmäämme, siellä on isot erot. Minusta on hyvin tärkeä se, että meillä on isot ohjelmat pyörimässä varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa ja ne ovat nimenomaan laatu- ja tasa-arvo-ohjelmia. Pitää ymmärtää, että tasa-arvo tosiaan on laatua, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Se ei tarkoita sitä - edelleenkään - että kaikille on sama setti tarjolla, eikä mitään muuta. Mutta tämmöinen kansakunta, joka kipristelee tässä demografiatilanteessa, meidän pitää pitää huolta ihan kaikista. Todella nämä, alueellinen eriytyminen jossain määrin, mutta myös isojen kaupunkien sisällä on eroja ja siihen on löydetty ratkaisuja, vaikka tästä pd-rahoituksesta. Eli ne koulut, missä on enemmän haasteita, niitä rahoitetaan vahvemmin ja sitten nähdään todella myös tämä, että missä kehitys on kulkenut huonompaan suuntaan, niin lasten sosioekonominen tausta vaikuttaa koulun seinien sisällä entistä enemmän. Kyllä nämä ovat valtavia haasteita. Silloin se, että jos me emme tässä kykene tekemään muutoksia ja saamaan tasa-arvoa koulutusjärjestelmään, sekä mahdollisuuksien tasa-arvoa että lopputulosten tasa-arvoa, niin me menetämme sosiaalisen koheesion tuomaa yhteiskunnallista hyvää ja myös vaikkapa ihan, että mitkä ovat meidän kestävän kasvun edellytyksiä, jos porukkaa tippuu pois.

Tapio Huttula [00:33:01]: Kyllä se luottamus ja toivo, usko tulevaisuuteen, ne on niitä asioita, joita meidän pitäisi jotenkin pystyä kaikki yhdessä vahvistamaan. Miten se tehdään, niin se ei ole yksinkertainen ratkaisu tietenkään. Minä olen jotenkin vähän surullinen siitä, että meillä ei oikein koskaan ole aikaa tai ainakaan resurssia miettiä ennaltaehkäisevää näkökulmaa. Hyvin äkkiä me olemme niissä tilanteissa, että on paljon korjattavaa. Tämä on vähän niin kuin terveysasia, että milloin me pystymme panostamaan riittävästi ennaltaehkäisevään terveyteen, että niitä sairauksia tulisi vähemmän. Tässä minä puhun esimerkiksi vaikka koulussa tapahtuvasta nuorisotyöstä, joka on suhteessa per nuori hyvin edullista, kun että olemme siellä toisessa päässä korjaamassa niitä yksittäisen ihmisen ongelmia. Tämä on vähän sama ajattelu ja sen takia tämä on myös koulun ulkopuolinen asia, että miten me tuemme perheitä ja miten me teemme aluepolitiikkaa, joka mahdollistaa ihmisille elämisen joka puolella. Vaikka me tiedämme kyllä, että palvelujärjestelmälle se on kyllä iso haaste.

Anita Lehikoinen [00:34:21]: Tässä on onneksi hyviä ajatuksia ja kehityskulkuja liikkeellä, koska on tunnistettu juuri se, että ennaltaehkäistään niitä, niin se on se varhaiskasvatus. Ja sitten myös se, että koulupäivien yhteyteen tuodaan muita toimijoita, kun vaan ne koulun toimijat. Nyt on meneillään se valmistelu, että tulee tämä Suomen malli, jossa me voisimme turvata, että jokainen lapsi voisi harrastaa jotakin ja mieluusti siinä koulupäivän yhteydessä, että sitten jää esimerkiksi perheelle enemmän yhteistä aikaa, että se ei ole roudaamista harrastuksesta toiseen. Ja sitten tämä todella, että meidän eri toimijat, tämä moniammatillisuus, se kuulostaa juuri sellaiselta kankealta, byrokraattiselta termiltä, mutta sehän tarkoittaa sitä, että opettajat eivät pysty yksin ratkaisemaan niitä kaikkia ongelmia, joita lapset ja perheet kohtaavat, vaan siinä tarvitaan sosiaali- ja terveyspuolen palvelut ja sitten tietysti nuorisotyö koulujen yhteyteen vahvemmin, kun siellähän ne lapset ovat. Pointti tässä lapsi- ja perhe muutosohjelmassa on ollut se, että viedään palvelut matalalla kynnyksellä, että lapset pääsääntöisesti ovat varhaiskasvatuksessa ja koulussa, ne eivät ole sote-puolella. Eli tuodaan palveluja sinne, missä lapset ovat ja missä perheitä voidaan parhaiten auttaa.

Niina Ratilainen [00:35:45]: Yksi konkreettinen muutospaine, mitä tässä ajassa tietysti koulutuksen taustalla häilyy, on koulutuksen rahoitus ja resurssit, mitä koulutukseen on käytettävissä ja tällä hetkellä tiedetään, että monissa kunnissa pohditaan tätä esimerkiksi myös syntyvyyden laskun ja ikääntymisen kautta. Mikä on tarve uusille tai olemassa oleville koulurakennuksille ja tähän liittyy paljon pohdintaa ja kysymyksiä ja huolta siitä, että mihin koulutus on menossa, ihan konkreettisesti kunnissa ja kaupungeissa. Miten ajattelette, että tämän ongelmatiikan kanssa päästään eteenpäin? Miten tällaisella hidastuvan kasvun ja nousevien terveydenhuoltokustannusten kaudella kuitenkin voitaisiin edelleen pitää meidän koulutustasotavoitteet ja koulutuksen laadun kasvattamisen tavoitteet ja purkaa niitä tasa-arvon haasteita?

Anita Lehikoinen [00:36:36]: Se takia minä ajattelen, että se selonteko on nyt ihan keskeinen ja siihen pitää tosi vakavasti sitten suhtautua, koska kyllä tämä ongelma on ihan todellinen. Väestökehityksen muutos on niin nopea, että meidän työelämän ulkopuolella olevien osuus ja määrä ihan absoluuttisesti kasvaa niin valtavan paljon, ja me tiedämme, että kuntatalouden suuria huolia on erityisesti se talouden kuvan eriytyminen. Joudutaan miettimään, että miten sitten ylläpidetään laadukasta varhaiskasvatusta ja perusopetusta, toisen asteen koulutusta ja sivistyspalveluja kunnissa, joissa väki vähenee ja vanhenee aika radikaalisti. Minä luulen, että me joudumme ihan niitä perimmäisiä asioita miettimään.

Tapio Huttula [00:37:31]: Kyllä varmaan. Ja tässäkin on se kokonaisvaltainen ajattelu ja luottamus ja yhteistyö, eli jos ajattelee vaikka yksittäisen kunnan tai alueen näkökulmasta, niin olennaista on varmaan tulevaisuudessakin, että sillä on yhteys osaamisen kehittämiseen, koulutuspalveluihin. Se, että mikä sattuu olemaan niin kun katolla, se nimi, minkä alla se tapahtuu, ei ole enää olennainen kysymys. Tällä tarkoitan sitä, että kun meidän kouluverkkomme uhkaa harveta, niin olisi tärkeää, että joka kunnassa olisi joku oppilaitos tai joku, joka kasaa sen tarvittavan väen osaamisen kehittämiseen. Eli tämä tarkoittaa eri koulutusasteiden, eri opetusmuotojen tiiviimpää yhteistyötä.

Anita Lehikoinen [00:38:24]: Ja kyllä minä ajattelen, että Suomessa on panostettu valtavan paljon moderneihin oppimisympäristöihin, mikä käytännössä on tarkoittanut aika monella sitä, että tilat ovat erittäin hyvät ja nyt joudutaan varmaan niitäkin katsomaan, että miten yhteiskäyttö tapahtuu paremmin, ja että saadaan uudenlaisia oppimisympäristöjä, jotka taas vastaavat sitä, mitä me tiedämme oppimisesta. Että emme toista vanhoja kaavoja. Mutta kyllä se varmasti tulee sitten keskusteluun, tämä, että miten julkisella rahalla toimitaan niin, että me pystymme sivistykselliset perusoikeudet aidosti turvaamaan joka kolkassa maata kaikille meidän kieliryhmille. Se tulee olemaan valtava haaste.

Tapio Huttula [00:39:12]: Se, minkä takia tuosta yhteistyöstä ja luottamuksesta lähdin liikkeelle, on se, että tämä on myös kuntien välistä yhteistyötä. Kuntien pitäisi pystyä katsomaan niin kauas ja avarasti, että olennaista on, että siellä kulmakunnalla on joku vahva ja laadukas oppilaitos. Toinen puoli on tietysti sitä, että oppilaitokset on pitkään ollut kuntien ja paikkakuntien vetovoimatekijöitä. Se on tietysti ymmärrettävää, mutta näissä uusissa väestötilanteissa pitäisi pystyä ajattelemaan vielä yksi ajatus pitemmälle.

Niina Ratilainen [00:39:51]: Palataan vielä tähän Sanna Marinin määrittelemään American Dreamiin, suomalaiseen unelmaan. Jos puhutaan koulutuksesta ja osaamisesta, niin mitä teidän mielestä voisi olla se suomalainen unelma tässä ja tulevaisuudessa? Onko se "koko ketju kuntoon", vai millaisia elementtejä löytyy?

Anita Lehikoinen [00:40:06]:  Kyllä se varmaan on sitä, että jokainen taustastaan riippumatta voi kasvaa täyteen potentiaaliinsa ja sitä tuetaan erittäin paljon jatkossakin.

Tapio Huttula [00:40:20]: Juuri noin. Ja se, että me muistamme, minkä takia koulutus, oppiminen on olemassa. Se, että ihminen pystyy kasvamaan siihen omaan täyteyteensä ja uskaltaa unelmoida, uskaltaa katsoa eteenpäin.  Meidän pitää pystyä lunastamaan se lupaus seuraavillekin sukupolville.

Niina Ratilainen [00:40:41]: Anita ja Tapio, kiitos oikein paljon tästä keskustelusta.

Anita Lehikoinen [00:40:44]: Kiitos.

Tapio Huttula [00:40:44]: Kiitoksia.

Janika Takatalo [00:40:48]: Kuuntelet Allianssin mitä kuuluu nuorille? -podcastia. Muista tilata podacst omasta podcast-sovelluksestasi.

Janika Takatalo [00:40:55]: Moikka! Minä olen Janika Takatalo, Allianssin kansainvälisen vaikuttamisen asiantuntija ja seuraavaksi me otamme pienen katsauksen EU-tason koulutuspolitiikkaan. Koulutuspolitiikka kuuluu asioihin, joista jokainen Euroopan unionin jäsenvaltio päättää itsenäisesti ja EU lähinnä tukee niiden toimintaa. Globaalit megatrendit, kuten ikääntyminen, osaamisvaatimusten kasvu työtehtävissä ja teknologian kehittyminen ovat kuitenkin sellaisia esimerkkejä jäsenvaltioiden yhteisistä haasteista, joiden ratkaisemiseen tarvitaan yhteistyötä ja korkeata osaamista. Vaatimukset ja toiveet EU:ta kohtaan ovat siis koulutuspolitiikankin saralla kasvaneet. Minulla on nyt suoraan Brysselistä haastateltavana meidän MEP Henna Virkkunen, joka viime eurovaaleissa kampanjoi sloganilla " Osaamisesta se on kiinni". Henna, näetkö sinä, että EU:n tulisi tehdä nykyistä enemmän koulutuspolitiikkaa ja mitkä alueet eteenkin vaatisivat nykyistä tiiviimpää yhteistyötä jäsenmaiden välillä?

Henna Virkkunen [00:41:54]: Minun mielestäni se on ihan hyvä lähtökohta edelleenkin, että koulutuspolitiikka sinänsä kuuluu jokaisen jäsenmaan omaan toimivaltaan, koska meillä on aika isoja eroja EU-maiden välillä, että miten asiat on järjestetty. Mutta sitten toisaalta, kun meillä on yhteinen talousalue, yhteinen sisämarkkina-alue, missä me haluaisimme, että ihmiset voisivat entistä enemmän liikkua työn mukana, niin kyllähän se tarkoittaa sitä, että on tärkeää, että meillä on yhtenäiset linjaukset koulutuksessa siltä osin, että esimerkiksi tutkinnot voitaisiin nykyistä paremmin tunnistaa ja tunnustaa eri jäsenmaissa. Näen, että tällä hetkellä ne asiat, missä enemmän pitää tehdä yhteisytötä, on ylipäätään perusopetuksen laadun parantaminen, koska siinä kaikilla jäsenmailla on aika tavalla tekemistä. Tällä hetkellä puheenjohtajamaa Kroatia yrittää viedä eteenpäin juuri opettajien koulutukseen liittyviä teemoja, koska opettajathan on tässä keskeisessä roolissa ja siinä jäsenmaat voivat oppia toisiltaan, että miten opettajankoulutusta on kehitetty ja viety eteenpäin. Korkeakoulut, niin ikään tosi tärkeää, että ne tekevät yhteistyötä, koska korkeakoulutus ja tutkimushan on jo luonteeltaan hyvin kansainvälistä ja se on tiiviisti yhteydessä myös sen toiminnan laatuun. Tietysti tänä päivänä yhä tärkeämpää on jatkuva oppiminen ja se, että aikuisilla on myös mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan ja tässä on myös tärkeää, että jäsenmaat tiivistävät yhteistyötään, koska tämä haaste on kaikille yhteinen.

Janika Takatalo [00:43:21]: Hyviä ajatuksia. Nousee semmoinen ajatus, että kaikki tämä vaatii kuitenkin todella paljon resursseja ja meillä nuorisoalalla tavoite on, että esimerkiksi Erasmus-rahoitus vähintään kolminkertaistettaisiin. Olet myös puhunut eri yhteyksissä EU-budjetin painopisteen siirtämisestä enemmän kohti osaamista. Nyt sitten kuitenkin Iso-Britannian jättäessä EU:n budjettiin jää aika iso lovi. Miten näet näin helmikuussa arvioituna,onko realistista, että EU:n koulutukseen ja osaamiseen laittama rahoitusosuus kasvaisi tulevien vuosien aikana?

Henna Virkkunen [00:43:55]: Meillähän on Euroopan parlamentissa ihan samat tavoitteet, kun nuorisoalalla siellä Suomessakin, eli mekin haluaisimme, että Erasmus-rahoitus nimenomaan kolminkertaistettaisiin, ja näyttää, että sinänsä sille on aika vahvaa tukea, tälle Erasmuksen kasvattamiselle, koska se on varmasti Euroopan unionin ohjelmista yksi onnistunein. Siitä kaikki kokevat, että on saatu todella merkittävää hyötyä, että nuorilla on mahdollisuus hakeutua töihin tai työharjoitteluun ja opiskeluvaihtoon eri puolille Eurooppaa. Tällä on kyllä vahva tuki. Mutta ehkä vaikeampaa on saada niin isoja lisäyksiä Horizon Europe -tutkimusohjelmaan, niin kuin Euroopan parlamentti haluaisi. Me haluaisimme kasvattaa sitä peräti 50 prosenttia ja tähän jäsenmailla ei ihan ole ollut valmiutta, näin isoon nostamiseen. Mutta näyttää kyllä, että tälle on ylipäätään tukea, että koulutukseen, tutkimukseen ja osaamiseen suunnattaisiin jatkossa enemmän rahoitusta ja sehän on hyvä asia.

Janika Takatalo [00:44:49]: Mukava kuulla, että tukeakin löytyisi. Toivotaan, että asiat menisivät näin, kun nuorisoalakin tavoittelee. Sitten voisimme vähän puhua eurooppalaisesta koulutusalueesta. Göteborgin huippukokouksessa toukokuussa 2018 komissio antoi tiedonannon nuoriso-, koulutus- ja kulttuuripolitiikan vahvemmasta roolista Euroopan rakentamisessa. Siinä esiteltiin visio eurooppalaisen koulutusalueen perustamisesta, johon sisältyi esimerkiksi suositukset eri koulutusasteiden, tutkintojen ja opintojaksojen automaattisen ja vastavuoroisen tunnustamisen edistämisestä. Myös työ eurooppalaisten yliopistoverkostojen perustamiseksi on aloitettu. Miten näet eurooppalaisen koulutusalueen kehittyneen vuodesta 2018 tähän päivään? Mitä on jo saatu aikaan ja mitä toisaalta mielestäsi vielä tulisi tehdä?

Henna Virkkunen [00:45:44]: Itse asiassa kaikki nämä aloitteet on jollakin tavalla ainakin edistyneet, mitä silloin muutama vuosi sitten esiteltiin. Tässä koulutusalueessahan on juuri asetettu tällaisia tavoitteita, kun muun muassa jatkossa kaikki opiskelisivat kaksi vierasta kieltä oman äidinkielensä lisäksi tässä EU-alueella ja sillä haluttaisiin tietysti lisätä kulttuurien välistä vuorovaikutusta ja ylipäätään työllistymismahdollisuuksia myös laajentaa oman kotimaan ulkopuolelle. Tästä muun muassa opetusministerit ovat antaneet yhteiset suositukset, miten tätä edistettäisiin. Samoin varhaiskasvatuksen osalta on opetusministeri koulutusneuvostossa antanut suositukset. Yliopistoverkostot, jota silloin linjattiin, ne ovat niin ikään käynnistäneet oman toimintansa. Eli kyllä nämä kaikkia asiat sinänsä, mitä silloin linjattiin, ovat edistyneet. Mutta toki Euroopan tasolla on näin, että nämä etenevät enemmänkin suositusten kautta, eli sitovaa lainsäädäntöä ei sinänsä koulutusasioissa voida antaa. Sellainen asia, mitä Kroatia omalla puheenjohtajakaudellaan edistää muun muassa on koulutuksen rooli eurooppalaisessa ohjausjaksossa. Meillähän vuosittain seurataan Euroopan komission tasolta EU-maita, että miten ne etenevät tietyissä asioissa ja tietysti koulutuksen osalta, että me voisimme paremmin sitä kehittää, on tärkeää myös, että meillä olisi tiettyä vertailutietoa ja yhteisiä tavoitteita, mitä olisi asetettu. Niitä pyritään nyt tuomaan eurooppalaisen ohjausjakson sisään, eli vuosittain seurattaisiin jäsenmaissa koulutusasioiden edistymistä ja annettaisiin suosituksia niille. Tämmöinen elementti myös sisältyi siihen Göteborgin huippukokouksen linjaukseen ja sitä viedään nyt eteenpäin. Tietenkin on tärkeää muistaa, että OECD tekee myös tämän tyyppistä työtä hyvin paljon, eli tilastoi ja vertailee. Muun muassa Pisa-tutkimus on OECD:n piirissä tehtävä. Euroopan unionin ei kannata tietenkään päällekkäisiä järjestelmiä luoda. Eli hyödyntää OECD:n keräämää vertailutietoa ja suosituksia, mutta sitten tuoda myös oma lisänsä näihin. Nyt tietenkin uusi komissio on  myöskin aloittanut ja tuo omia tavoitteitaan. Komission puheenjohtaja  Ursula von der Leyenhan on asettanut juuri tavoitteet koulutuskomissaarille, että hänen tulee loppuun saattaa tämä eurooppalainen koulutusalue vuoteen 2025 mennessä ja nyt juuri komissio on julkistamassa tämän uuden osaamisohjelman, missä osaltaan tullaan näitä tavoitteita eteenpäin linjaamaan. Yksi isoin asia tässä on jatkuvan oppimisen kehittäminen myöskin, siinä monilla jäsenmailla on isoja uudistuksia tehtävänä, että miten mahdollistettaisiin se, että jokaisella olisi mahdollisuus päivittää omaa osaamistaan ja ehkä vaihtaa ammattiakin entistä sujuvammin työuran aikana, koska työelämä ja osaamistarpeet muuttuu hurjaa vauhtia.

Janika Takatalo [00:48:34]: Paljon siis tehdään ja paljon mielenkiintoista on tulossa. Minun viimeinen kysymykseni liittyisi tutkimuksen kansainväliseen yhteistyöhön. EU:n Horisontti 2020 -ohjelma tulee tänä vuonna päätökseensä ja vuosille 202 ─ 2027 on suunniteltu Horisontti Eurooppa -pakettia, joka sisältäisi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelman. Yhtenä tavoitteena on selkiyttää EU:n prioriteetit tutkimuksen ja innovaatioiden saralla. Mitä nämä prioriteetit ovat, ratkaiseeko EU näiden avulla esimerkiksi suuria, globaaleja ongelmia, kuten ilmastonmuutoksen?

Henna Virkkunen [00:49:13]: Tämä Horizon Europe -ohjelma on maailman merkittävin ja suurin tutkimusohjelma ja on tietysti iso vaikutus sillä, että mihin nämä varat suunnataan. Toisaalta tätä Horizon-ohjelmaa käytetään ihan perustutkimukseen ja perustutkimusinfrastruktuuriin, mikä on tärkeä eurooppalainen asia. Siinä on myös toinen pilari, mitä suunnataan meidän teollisuuden uudistamiseen ja kilpailukykyyn ja globaaleihin haasteisiin vastaamiseen. Sitten on vielä kolmas sektori, missä suunnataan ennen kaikkea innovaatioihin rahoitusta, eli silloin, kun tutkimus ja tuotekehitys on jo niin pitkällä, että se on lähellä markkinoita, niin sitä rahoitetaan myös täältä. Tässä on kahtalaiset tavoittee, toisaalta vahvistaa perustiedettä ja -tutkimusta, vastata globaaleihin haasteisiin ja sitten toisaalta vahvistaa meidän omaa teollisuuden kilpailukykyä ja uudistumista. Uutena elementtinä tähän on nyt otettu niin sanotut missiot, eli pyritään ratkomaan ongelmia, mihin me näemme jo ratkaisuja näköpiirissä, mutta niitä pitää rahoittaa enemmän. Nämä viisi aluetta tulevat nyt tulevalla kaudella olemaan juuri ilmastonmuutoksen torjunta, sitten on maailman meret ja vesistöt, älykkäiden kaupunkien kehittäminen, ruoka ja terveys -teema ja sitten vielä viidentenä on syöpä. Eli Euroopan unioni pyrkii siihen, että me kehitämme syövän tutkimusta ja myös hoitoja, että jatkossa kukaan ei enää kuolisi syöpään Euroopassa. Eli nämä on todella isoja missioita, mitä nyt on asetettu tähän uuteen ohjelmaan, ja tässä on suomalaisiakin mukana, näiden hallinnossa ja johtamisessa.

Janika Takatalo [00:50:49]: Todella tärkeitä asioita. Kiitos sinulle paljon asiantuntevista vastauksista. Oli mukavaa, kun ehdit tulla haastateltavaksi tähän podacstiin. Kiitokset ja jos sinulla on vielä jotain lopputerveisiä nuorisoalalle, niin nyt on niiden aika.

Henna Virkkunen [00:51:07]: Minun mielestäni on tosi hienoa, että nuoret aktiivisesti pitää esillä näitä koulutukseen ja osaamiseen liittyviä teemoja, koska nämä ovat sellaisia asioita, mihin täytyy investoida kaikissa jäsenmaissa ja myös Euroopassa, että me pystymme tulevaisuudessa ratkaisemaan juuri näitä isoja haasteita ja varmistamaan se, että jokaisella on mahdollisuus myös mahdollisuus toteuttaa itseään ja unelmiaan.

Janika Takatalo [00:51:30]: Tähän on hyvä lopettaa. Kiitos paljon ja mukavaa päivänjatkoa sinne.

Henna Virkkunen [00:51:36]: Kiitos, samoin sinne.

Janika Takatalo [00:51:43]: Kiitos, kun kuuntelit. Ensi jaksossa ollaan uuden teeman äärellä. Muista tilata tämä podcast omasta podcast-sovelluksestasi. Palautetta ja kommentteja jaksoista voit laittaa meille osoitteeseen etunimi.sukunimi@alli.fi. Nettisivuillamme alli.fi voit myös vastata jaksojen aihetta käsittelevään kyselyyn, jonka tuloksia käytetään nuorisoalan tavoiteohjelmaa päivitettäessä.

[äänite päättyy]

 

Mitä kuuluu nuorille? – Jakso 5: Hyvinvointi (tekstiversio)

[äänite alkaa]

[00:00:00-00:00:08 musiikkia]

Janika Takatalo [00:00:08]: Tämä on Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin Mitä kuuluu nuorille -podcast. Tässä Allianssin asiantuntijat käsittelevät ajankohtaisia nuorisoalaa puhuttavia teemoja mielenkiintoisten vieraiden kanssa. Tarkoituksena on tarjota tilannekuva sekä tulevaisuuden näkymiä nuorten hyvinvoinnista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tervetuloa mukaan.

[00:00:28-00:00:32 musiikkia]

Katja Asikainen [00:00:31]: Tervetuloa kuuntelemaan nuorisoalan kattojärjestö Allianssin Mitä kuuluu nuorille -podcastia. Minä olen vaikuttamisen asiantuntija Katja Asikainen ja tänään puhumme nuorten mielenterveydestä ja jaksamisesta. Kanssani keskustelemassa on Hanna-Leena Mattila, joka on Keskustan kansanedustaja, Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen ja jolla on yli 20 vuoden kokemus opettajuudesta. Tervetuloa.

Hanna-Leena Mattila [00:00:55]: Kiitos.

Katja Asikainen [00:00:57]: Ja sitten täällä on lääketieteen tohtori Marke Hietonen-Peltola Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen lapset, nuoret ja perheet -yksiköstä. Ja työuraa ennen THL:ää on muun muassa terveyskeskus- ja koululääkärinä toimimisesta. Ja yksityiskohtana mainittakoon, että Marke teet myös tällä hetkellä yhden päivän viikossa koululääkärin työtä peruskoulussa.

Marke Hietonen-Peltola [00:01:19]: Näin on.

Katja Asikainen [00:01:20]: Tervetuloa.

Marke Hietonen-Peltola [00:01:21]: Kiitos.

Katja Asikainen [00:01:23]: Monella mittarilla suomalaisilla nuorilla menee todella hyvin. Muun muassa erittäin kattavan kouluterveyskyselyn mukaan nuorten hyvinvointi on kehittynyt hyvään suuntaan koko 2000-luvun ajan. Sieltä yksittäisiä poimintoja, vanhempien ja nuorten väliset suhteet ovat aikaisempaa parempia, nuorten koettu hyvinvointi on lisääntynyt, suurella osalla nuorista on merkityksellisiä ystävyyssuhteita ja mahdollisuus harrastaa mieleisiä asioita vapaa-ajalla. Hanna-Leena ja Marke, mitkä ovat teidän mielestänne suurimpia yksittäisiä onnistumisia tai asioita, jotka ovat parantaneet nuorten hyvinvointia ehkä näiden viimeisten vuosikymmenten aikana?

Hanna-Leena Mattila [00:02:04]: No niin. Minä itse nostaisin ihan tämmöisen, lasten oikeudet, jotka ovat YK:ssa silloin 30 vuotta sitten julistettu ja myös Suomessa otettu sitten käyttöön. Lapsi ja nuori tunnustetaan yksilönä ja merkitykselliseksi itsessään jo. Ja se näkyy myös siinä, että meillä täytyy ottaa ympäristössä olevat asiat huomioon. Lapsivaikutusten arvioinnit ovat tässä matkan varrella tulleet aika monen, ihan kunnankin käyttöön. Ja kaikkia asioita tarkastellaan nykyään enemmän, miten ne vaikuttavat lapsiin ja nuoriin. Minä nostaisin tämän tällaisena ylevänä asiana esille. Se on ollut tärkeä.

Marke Hietonen-Peltola [00:02:48]: Joo. Tuo on todella tärkeä asia. Minä olin ehkä vähän tällaisessa konkreettisemmassa asiassa vielä, että ajattelen niin, kun mietin tätä, niin tuli mieleeni tällainen asia, kun kolmiportainen oppimisen ja koulunkäynnin tuki. Miten me olemme viime vuosien tai vuosikymmenen aikana, koulujärjestelmässä entistä paremmin huomioidaan lasten ja nuorten oma persoonallinen tapa ja kyky oppia, ja järjestetään opetus sen mukaiseksi. Minä ajattelen, että se on ollut hirveän merkittävä monelle lapselle. Ja ihan siinä omassa koululääkärin työssäni nään sen kauhean konkreettisesti, miten lapsen ja nuoren kouluinto ja kokemus omasta pystyvyydestään ja pärjäävyydestään kohenee, kun opetus saadaan sellaiseksi, mikä on hänelle sopivaa. Minä ajattelen, että sillä on aika laajat merkitykset.

Katja Asikainen [00:03:45]: Tutkimuksissa on kuitenkin havaittavissa pieni joukko nuoria, jotka voivat pahoin jo nuorella iällä. Te työskentelette omilla sektoreillanne nuorten hyvinvoinnin parissa, niin jos katsotte omasta työnäkökulmastanne käsin suomalaisten nuorten joukkoa, niin havaitsetteko nuorten hyvinvoinnissa jotain alueellisia tai taustasta johtuvia eroja nuorten välillä? Jos kyllä, niin millaisia?

Marke Hietonen-Peltola [00:04:16]: Alueellisia eroja ei ehkä niin hirveästi tai en tiedä, että olisi tiedossa. Esimerkiksi kouluterveyskyselystä ei mitään sellaista mainittavaa, alueellisia eroja voida havaita, mutta kyllä muuten hyvinvointi ja pahoinvointi on jollakin lailla polarisoitunut. Ja me tiedämme, että esimerkiksi perheet, joiden sosioekonominen tilanne on heikompi, niin sellaisten perheiden lapsilla on suurempi todennäköisyys, että heillä on monenlaisia pulmia ja he tarvitsevat enemmän tukea. Toki esimerkiksi maahanmuuttajanuorilla ja sitten tietenkin sijoitetuilla lapsilla, että on sellaisia ryhmiä, jotka selvästi nousevat kouluterveyskyselystä, jos tarkastellaan vastauksia taustamuuttujia vasten. Nämä esimerkiksi ovat sellaisia ryhmiä.

Hanna-Leena Mattila [00:05:17]: Minä lisäisin sen, että nyt enemmän tätä minun opettajakokemustani, kun minä olen tosiaan 20 vuotta kerennyt olemaan opettajana. Myös vanhemmuus on jollakin tavalla muuttunut tällä välin ja toki, kun olen ollut myös maalaispaikkakunnalla opettamassa ja kaupungissa opettamassa, niin voi jotakin tällaisia muutoksia ehkä sanoa ihan omakohtaisista havainnoistakin. Olen huomannut, että enemmän on tullut niitä vanhempia, joilla saattaa olla oma elämänhallintansa hukassa ja se heijastuu myös lasten hyvinvointiin. Tällä voi olla myös sosioekonomisen taustan kanssa tekemistä, mutta ei välttämättä, että tiedän myös sellaisia, jotka ovat ihan hyvin työelämässä mukana, mutta lapset jäävät huomiotta tai heille ei uskalleta laittaa rakkautta ja rajoja ja tämä aiheuttaa ongelmia myös nuorille.

Marke Hietonen-Peltola [00:06:12]: Minä olen itse asiassa samaa mieltä, että vanhemmuus on paljon muuttunut ja olen tuosta hyvin yhtä mieltä, mitä sanoit, mutta jäin miettimään sitä, kun joskus olen miettinyt, että vanhemmuus on muuttunut toisella laillakin. Se on muuttunut sellaiseksi paljon lämpimämmäksi, kun ajattelen, että olen sitä koululääkärin työtä ja lääkärin työtä tehnyt useamman vuosikymmenen, niin kun mietin esimerkiksi kouluterveydenhuollon lääkärintarkastuksia, niin onhan se aivan erilaista, miten vanhemmat ovat lapsen elämässä tai miten he tulevat siihen. Tietävät lapsen elämästä, tuntee, mitä lapsi tekee, ketä kavereita ja ovat kiinnostuneet, minkälaista koulussa on. Minusta siinä on tapahtunut positiivista muutostakin todella paljon. Mutta toki tuo, kun vanhemmilla on omassa elämässään murheita ja raskasta, niin tietenkin se heijastuu lapseen todella paljon ja heidän hyvinvointiinsa.

Hanna-Leena Mattila [00:07:09]: Eivätkö tutkittu tieto ja tilastot todista sitä, että me puhutaan monta kertaa heistä, joilla on huonosti asiat, niin puhutaan isolla äänellä ja totta kai on aihetta huomiota kiinnittääkin heihin, mutta suurin osahan meidän nuoristamme voi hyvin. Ja se on positiivinen asia ja myös opettajakokemukseni tukee sitä, että suurin osa lapsista ja nuorista voi kuitenkin hyvin. Heillä on vanhemmat, jotka välittävät heistä. Ja myös itsekin tunnistan, että vaikka minullakin oli hyvät ja lämpimät välit omien vanhempieni kanssa, tietty sukupolvien välinen kuilu välissämme kuitenkin oli, mutta, jos ajattelen vaikka omaa neljää lastani, niin meillä on todella lämpimät välit. Ja ainakin itse kuvittelen, että olen henkilö, jolle pystyy kertomaan ihan mistä vain. Mutta aikanaan itse koin, että en välttämättä pysty kaikista asioista puhumaan.

Katja Asikainen [00:08:01]: Tässä viitattiinkin jo tutkimuksiin ja suomalaisten nuorten hyvinvointiahan seurataan hyvinkin tarkasti. Esimerkiksi THL ja Nuorisotutkimusseura ovat olleet tekemässä vuosina 1987 ja 1997 syntyneille ikäluokille tällaista syntymäkohorttia. Kohortti on siis tutkimus, jossa tiettynä ajanjaksona syntyneet ovat tutkimuksen kohteena. Tämän -87 vuonna syntyneiden kohortin mukaan nuorilla aikuisilla psykiatrinen diagnoosi oli kirjattu 16,8 prosentille ja kun mennään 10 vuotta nuorempiin, niin se ei valitettavasti näytä paremmalta, vaan tästä ikäluokasta psykiatrisen diagnoosin on saanut noin viidesosa, yli 20 prosenttia. Me tiedämme, että mielenterveys- ja päihdehäiriöt aiheuttavat pääosan nuorten terveyshaitoista ja ne ovat myös merkittävä tekijä syrjäytymisen ja pitkäaikaisen työttömyyden takana. Tyypillisesti mielenterveyden häiriöt alkavat juuri nuoruusiässä. Tilastot ja kohortit kertovat aina menneestä, mutta jos te yritätte hahmottaa tulevaisuutta, niin näettekö jotain sellaisia ilmiöitä trendejä nuorten mielenterveyteen liittyen, jotka kasvattavat merkitystään tulevaisuudessa ja joihin meidän olisi syytä varautua nyt tässä ajassa?

Marke Hietonen-Peltola [00:09:31]: Joo, paljon keskustellaan tästä ilmastoahdistuksesta, että varmasti se on sellainen asia, joka täytyy huomioida. Tuosta ajattelen, että osallisuus on nykyään enemmän pinnalla ja siihen satsataan ja se toki tukee mielenterveyttä. Mutta sitten taas digitalisaatio, somekulttuuri ja mitä itse eniten ajattelen tai näen jonkinlaiseksi uhaksi, joka osallisuutta vähentää, on koulutuksen siirtyminen etätoiminnaksi, mitä on paljon uutisoitu lähiaikoina. Näen, että siinä on paljon uhkia. Tuosta kohortista haluan sen verran sanoa, että vaikka siinä tilanne näyttää, että se on huonompaan päin menossa, niin ajattelen, että pitää myös ottaa huomioon, että hoitojärjestelmäkin on muuttunut 10 vuodessa. Esimerkiksi se, että asetetaanko diagnoosi, niin siinä on suuria eroja 10 vuoden välillä tapahtunut, että saatetaan helpommin laittaa diagnoosi tai useita diagnooseja. Tällaisetkin tuovat harhaa, mutta toki ajattelen, että tilanne on vakava ja pitää miettiä keinoja.

Hanna-Leena Mattila [00:11:07]: Todella hyviä asioita, itse olin laittanut ylös tämän ilmastoahdistuksen, joka on oikeasti sellainen, jota ei saa missään tapauksessa vähätellä. Toisaalta meidän päättäjien, mutta arkipäivässä myös aikuisten kannattaisi ottaa tämä sillä tavalla haltuun, pyrkiä aktiivisten ratkaisujen hakemisten kautta helpottamaan sitä ahdistusta. Minusta tuntuu, että meidän nuoremme ja lapsemme helposti jätetään, saatetaan mitätöidä, että eihän tämä ole totta. Meidän aikuisten keskuudessa ja päättäjien keskuudessa on tällaista ajattelutapaa. Mutta kaikkeen tällaiseen, joka ahdistaa ja askarruttaa, niin monta kertaa se tekeminen ja ratkaisujen aktiivinen etsiminen auttaa. Me aikuiset voisimme ottaa enemmän tätä palloa haltuun, että tälle asialle on jotakin tehtävissä ja oli se maaseudulla puiden istuttamista tai että sitä tietoutta levitetään. Tämä asia pitää kohdata yhdessä sen lapsen ja nuoren kanssa ja keskustella asiasta. Ja sitä on tämä osallisuuskin, että nuoret ja lapset otetaan mukaan, niin on sellainen tunne, että pystyy vaikuttamaan siihen omaan elämäänsä.

Katja Asikainen [00:12:27]: Puhutaan hetki nuorten palveluista. Allianssi on asettanut tavoitteeksi, että jokainen apua hakeva nuori saa aina apua ja mieluusti vielä niin, että nuorten tarvitsemia tukipalveluita tarjotaan yhden luukun periaatteella. Hanna-Leena Mattila, kansa on odottanut sote-uudistusta ainakin vuosikymmenen. Miten näet, voiko sote toteutuessaan ratkaista nuorten palvelujärjestelmän aukkoja vai jääkö uudistus vaan hallinnon tasolle?

Hanna-Leena Mattila [00:13:00]: En usko, että se mitenkään sormia napsauttamalla muuttaa nyt ihan kaiken. Meillähän on monia hyviä asioita nyt jo menossa ja käynnissä, jotka tulevat olemaan myös toteutuvassa järjestelmässä mukana. Ja esimerkiksi tällainen perhekeskusmalli, mitä monissa kunnissa jo on tämän LAPE-muutoshankkeen myötä käynnistynyt, niin sehän tähtää varhaisen puuttumiseen ja ennalta ehkäisyyn ennen kuin ongelmat pääsevät muuttumaan vakavaksi. Sitä hahmottaisin enemmänkin tähän vastaukseksi, että monia hyviä asioita on jo kehkeytymässä. Ja esimerkiksi näkisin tähän nuorten mielenterveysasiaan myös yhtenä tärkeänä apuna sen, että todella saataisiin apua varhaisella tasolla. Ja esimerkiksi tiedän, että koulussa tällaiset hyvinvoinninohjaajat ja koulupsyykkarit antavat jo tällaista matalan kynnyksen mielenterveysapua tai siihen kelpaa kuka tahansa tolkku aikuinen. Tosi asiahan on se, että meillä on pulaa koulupsykologeista ja ylipäätänsä mielen ammattilaisista. Heitä tarvitaan joka tasolle enemmän, mutta tällaista mielekästä tekemistä ja muuta apua varhain, niin se varmasti auttaa moneen asiaan.

Katja Asikainen [00:14:25]: Marke Hietanen-Peltola, miten me voimme rakentaa nuorille sujuvat ja toimivat palveluketjut? Mistä pitäisi lähteä liikkeelle?

Marke Hietonen-Peltola [00:14:35]: Pitää lähteä liikkeelle sieltä, missä lapset ja nuoret ovat. Ajattelen, että kouluista ja oppilaitoksista. Ja meillähän on olemassa hyvä järjestelmä, tämä opiskeluhuolto, jossa on sitä yhteisöllistä toimintaa ja palveluja koululla, koulun ja opiskelun terveydenhuoltoa ja kuraattori- ja psykologitoimintaa. Ajattelen, että tämä on nyt ehkä tällainen meidän kansallinen innovaatiomme, mikä ei ole päässyt ihan kukkaan, eikä olla pystytty käyttämään niitä mahdollisuuksia, mitä sillä on. Toki sitä on kehitetty koko ajan, mutta kuten äsken tuli esille, niin on vähän sellaista resurssiongelmaa. On ehkä vaikeaa saada kaikkia työntekijöitä ja ehkä heitä on liian vähän suhteessa oppilas- ja opiskelijamäärään. Kyllä ajattelen, että sitä pitäisi kehittää eteenpäin. Nythän on olemassakin jo, tässä nykyisessä sote-keskus -kehittämisohjelmassa, niin ollaan viemässä, näille opiskelijahuollon palvelujen työntekijöille, tämmöistä menetelmäosaamista, että miten he osaavat tällaista hoidollista tehdä lasten ja nuorten kanssa, että ne eivät olisi pelkästään sellaisia tukikeskusteluja, vaan että opitaan menetelmiä, miten viedään eteenpäin ja saadaan paremmaksi sitä nuoren vointia. Se on mielestäni ehdottomasti se suunta, koska palvelun ihmisillä on suora kontakti opettajiin, koska siihen tarvitaan opettajatkin mukaan tukemaan sitä nuorta. Tarkoitus on tietenkin, että se on sellainen matalan kynnyksen palvelu, minne on helppo tulla ja niin se monissa paikoin onkin. Esimerkiksi kouluterveydenhoitaja on usein luottohenkilö niille koululaisille. Tätä kehittämällä ajattelen, että me voimme saada sen yhden luukun.

Katja Asikainen [00:16:28]: Sosiaali- ja terveyspalvelut, koulutus, kouluterveydenhuolto, monet nuorten arkipäivään liittyvät asiat ovat käytännössä kuntien vastuulla, ja kuntavaalit 2021 ovat aivan nurkan takana. Mitä teidän mielestänne yksittäisen kunnan pitäisi ainakin tehdä, että nuoret kuntalaiset voisivat hyvin?

Hanna-Leena Mattila [00:16:53]: Mielellään, itsekin, kun olen kuntapäättäjä, niin näkisin liikuntapaikkoihin satsaamiset, vaikka rahat ovat todella tiukalla ja ne eivät ole lakisääteistä toimintaa, niin niistä kannattaa kyllä pitää kiinni. Nuorilla olisi aidosti mukavia harrastusmahdollisuuksia. Nythän tämän hallituksen myötä, niin esimerkiksi nuorten kouluaikaiseen harrastukseen on annettu resursseja ja tasoittaa eri taustoista tulevien kuilua, joka saattaa olla, että toisilla perheillä on mahdollisuus antaa lasten harrastaa ja toisilla sitten taas ei ole samanlaisia mahdollisuuksia. Sanotaan, että kaukalot ovat käytössä ja sisähallit ovat käytössä ja kohtuullisilla harrastuskustannuksilla pystyisi osallistumaan, koska tämä on juuri se, että siinä tulee sitä ryhmäytymistä ja sosiaalisia kontakteja ja tervettä itsetunnon kasvua, kun pystyy harrastusten kautta saamaan sellaista tunnetta, että minä osaan ja minä pärjään. Ja se heijastuu ihan varmasti koulumenestykseenkin. Sanoisin näin, että kuntien kannattaa kyllä tähän satsata, vaikka olisikin tiukkaa. Lapsissa ja nuorissa on aidosti meidän tulevaisuutemme, ja todella kalliiksi tulee, kun alkaa näitä mielenongelmia tulemaan, niin siinä vaiheessa todella tulee rasitteita kunnalle taloudellisesti.

Marke Hietonen-Peltola [00:18:24]: Tuo on todella hyvä ajatus ja kannatan tätä vapaa-ajan toiminnan kehittämistä, koska yksinäisyys on aika suuri uhka monella lailla terveydelle, sekä fyysiselle että psyykkiselle. Tietenkin, jos ajattelee kuntaa, jolla on tällä hetkellä vielä velvollisuus järjestää sote-palveluita, niin kyllähän nekin ovat tärkeitä, että on palveluja saatavilla. On esimerkiksi opiskeluhuollon palveluita koululla riittävästi ja resursseja. Ja ajattelen kyllä, mitä aikaisemminkin puhuttiin, että perheen tilanne ja vanhempien terveys ja hyvinvointi on hyvin ratkaisevaa sille, miten nuori voi ja lapsi voi. Se ei riitä, että me mietimme vain niitä lapsia, kun mietimme heidän hyvinvointiaan. Meidän pitäisi miettiä vanhempia myös. Ja esimerkiksi Perhekeskukseen on paljon suunniteltu vanhemmuutta tukevia palveluita ja ihan yksityiskohtaisesti tällainen eroauttaminen, että kun paljon itsekin tapaan koululääkärin työssä nuoria, jotka kipuilevat vanhempien hyvin hankalaa erotilannetta tai vuosia kestäviä huoltajuuskiistoja tai muuta, niin aika laajasti varmaan pitää ajatella. Kunnilla on paljon mahdollisuuksia. Ja ymmärrettäisiin se, että tehdään varhain ja ehkäisevästi, että ei tarvitsisi maksaa erityispalveluiden kalliita kustannuksia tai lastensuojelun sijoituksia.

Hanna-Leena Mattila [00:19:51]: Allekirjoitan ihan täysin tuon, koska silloin, kun itse toimin opettajana ja luokanvalvojan ominaisuudessa oli vanhempainvartteja, niin aika usein opettajakin oli vähän niin kuin olkapää, kun lapsen asioista puhuttiin ja halusinkin olla sellainen opettaja, että kerrotaan perheen tilanne, koska se auttaa paljon ymmärtämään, mitä lapsi ja nuori käy omassa elämässään läpi. Se on totta, että vanhemmuutta kannattaa tukea ja erilaisia palveluita siihen, koska vanhempien hyvinvointi heijastuu lapsen hyvinvointiin.

Katja Asikainen [00:20:25]: Kiitos molemmille keskustelusta. Loppukysymyksenä kysyisin teiltä, että jos te saisitte yhden sellaisen toiveen, joka voisi toteutua, niin mikä yksi askel meidän pitäisi Suomessa yhdessä ottaa, jotta meidän nuoremme voisivat paremmin ja mielenterveyden häiriöt saataisiin vähenemään?

Marke Hietonen-Peltola [00:20:50]: Somen käyttö hallintaan ja perustelen tätä sillä, että tiedämme, että se on kaksiteräinen maailma, että sieltä kavereita ja kivoja kontakteja ja mukavia asioita löytyy, mutta todella paljon myös tähän henkiseen pahoinvointiinkin liittyviä asioita. Kun oppisi suhteuttamaan sen, että elämä on muutakin kuin selfiet ja kuinka monta tykkäämistä se saa osakseen, että ei olisi somekiusaamista tai muuta, niin uskon, että sekin edistäisi nuorten hyvinvointia.

Marke Hietonen-Peltola [00:21:25]: Minä palveluiden kehittäjänä mietin ihan konkreettisesti, mitä meidän pitäisi tehdä. Tuo on hyvä ajatus ja olen samaa mieltä, että some paisuttaa varmaan joitakin nuorten ongelmia. Mietin, kun tällä hetkellä lasten ja nuorten perustason mielenterveyspalvelut ovat kauhean epäselvät ja sekavat, myös palvelujärjestelmässä toimivien kannalta ja jotenkin lainsäädännönkin kannalta. Toivoisin, että me pystyisimme ratkaisemaan sen selkeästi, että se olisi yhdenmukaisesti koko maassa ja kaikki tietäisivät selvästi, miten ketjut menevät, vaikka toki siinä ollaan jo siinä, että tarvitaan tukea, mutta saisi sen varhaisesti ja nopeasti. Se varmaan helpottaisi paljon.

Katja Asikainen [00:22:18]: Kiitoksia keskustelusta Hanna-Leena Mattila ja Marke Hietanen-Peltola. Tässä saimme lyhyen katsauksen nuorten hyvinvoinnista ja mielenterveyden kysymyksistä, ja keskustelu varmasti jatkuu näistä teemoista.

Katja Asikainen [00:22:35]: Kuuntelet Allianssin Mitä kuuluu nuorille -podcastia. Muista tilata podcast omasta podcast-sovelluksestasi.

Janika Takatalo [00:22:42]: Seuraavaksi puhutaan terveydestä ja etenkin mielenterveydestä EU-tasolla. Minä olen Allianssin kansallisen vaikuttamisen asiantuntija Janika Takatalo ja vieraanani studiossa on tuore meppi Alviina Alametsä. Alviina on samalla myös Suomen nuorin meppi ja työskennellyt aikaisemmin mielenterveysasioiden parissa Mielenterveyspoolin projektipäällikkönä. Tervetuloa Alviina ja onnea vielä mepiksi pääsystä.

Alviina Alametsä [00:23:05]: Kiitos Janika. Kiva olla täällä.

Janika Takatalo [00:23:07]: Euroopan unionin terveyspolitiikka on vähän paradoksaalista ja siksi monelle ehkä vaikeasti lähestyttävää. Terveyspolitiikka ei ollut suoraan käsitelty perussopimuksissa ennen vuotta -92, mikä jätti aika paljon tilaa jäsenvaltioiden omille politiikkatoimille. Toisaalta sitä on sivuttu monissa sopimuksissa jo 50-luvulta lähtien, jos mietitään vaikka työturvallisuusnormeja. Nykyään meidän terveyteemme vaikuttavia konkreettisia sopimuksia ovat esimerkiksi tuoteturvallisuuteen liittyvät asiat. Tietyt väri- ja lisäaineet esimerkiksi ovat pannassa sisämarkkinoilla myytävässä ruuassa. Tulevaisuudessa voidaan ajatella, että yhä suuremmassa roolissa ovat erilaiset tiedonkeruuseen ja data-analytiikkaan pohjautuvat toimet, joilla EU voi parantaa kansalaistensa terveyttä. Mitä Alviina sinulle tulee ensin mieleen eurooppalaisesta terveyspolitiikasta? Tuleeko mieleen jokin esimerkki, miten tavallinen nuori hyötyy EU:n terveyteen liittyvistä toimista?

Alviina Alametsä [00:24:04]: Yksi ihan selkeä esimerkki on tämä eurooppalainen sairaanhoitokortti, millä jokainen meistä saa missä tahansa EU-maassa hyvää terveyden- ja sairaanhoitoa silloin, kun sitä tarvitsee, kun on EU-maan kansalainen. Se on aika näppärä esimerkki siitä, miten tämä kansainvälinen yhteistyö voi hyödyttää, kun on vaikka matkalla tai vaihdossa tai mitä tahansa. Mutta toinen asia, mihin EU:n tulisi kiinnittää paljon enemmän huomiota, on tämä mielenterveyspolitiikka. Suomessakin meillä on esimerkiksi nuorten työkyvyttömyyseläkkeet mielenterveyssyistä kaksinkertaistunut 2000-luvun alusta ja se on todella vakava ongelma. Ja EU-tasollakin noin neljä prosenttia bruttokansantuotteesta joka vuosi menee hoitamattomiin mielenterveydenhäiriöihin eli kun ihmisille tulee työpoissaoloja, mutta myöskin kaikenlaista terveydenhuollon käyttöä, mikä on muuta siihen liittyvää. Meillä ei oikeastaan ole siinä niin kattavaa politiikkaa, että jos mietitään vaikka työelämää, niin jos me menisimme Janika sinun kanssasi rakennustyömaalle töihin, niin kyllähän meillä olisi EU:n ja Suomen kansallisesta sääntelystä johtuen, meille taattaisiin kypärät päähän. Meidän pitää saada varusteet, kun me olemme sellaisessa duunissa. Mutta sitten, kun me puhumme mielenterveysasioista ja kun me kaksi teemme vähän niin kuin asiantuntijatyötä, niin kukaan ei suojele, että kuormittuvatko ne asiantuntijat ja kuinka paljon. Ei meillä ole siihen kypärää tai lainsäädäntöä, mikä jollain tavalla varmistaisi sen, että me pysymme työkykyisinä, eikä tule stressiä, burnoutia, masennusta ja muita mielenterveyden ongelmia. Ja ajattelen, että tämä on nimenomaan asia, mihin EU:lla tulisi olla painoarvoa ja käytännön ratkaisuja. Niin moni ihminen uupuu työssään ja koulussa. Se on sellainen, jota ei ole varaa mielestäni jättää huomiotta enää.

Janika Takatalo [00:25:59]: Hyviä esimerkkejä. Miten, kun terveyspolitiikan saralla, ihan niin kuin monen muunkin politiikkasektorin saralla on käyty kädenvääntöä siitä, mitkä asiat pitäisi olla EU-tasolla päätettyä ja mitkä taas jättää kokonaan jäsenvaltioiden päätettäviksi. Onko sinulla mielipidettä aiheesta, missä terveyspolitiikan osa-alueissa tarvitaan nykyistä enemmän yhteistyötä jäsenvaltioiden välillä ja mitkä osa-alueet tulisi päättää kokonaan kansallisella tasolla?

Alviina Alametsä [00:26:26]: Hyvä kysymys. Tällä hetkellä on haluttu jättää moni asia kansalliselle tasolle, mutta yksi asia, mihin esimerkiksi pitäisi panostaa paljon enemmän, on tutkimuspuoli. Tällä hetkelläkin itse asiassa EU on tekemässä kattavampaa tutkimusta syövän hoidosta ja millaisia ratkaisuja siihen löydetään. Ajattelen, että mielenterveys voisi olla yksi sellainen seuraava tutkimushankkeenkin paikka, että millaisia tapoja on edistää mielenterveyttä EU-tasolta, millaisia hoitomenetelmiä, keinoja. Ja ajattelen, että tutkimuspuolessa ja selvityksissä ja hankkeissa on paljon sellaista, mitä EU voi tehdä. Kaiken ei tarvitse tulla suorana lainsäädäntönä tai direktiivinä, mutta myös niitä direktiivejä tarvitaan. Esimerkiksi tämä työelämään liittyvä, psyykkisten riskien vähentämisen direktiivi olisi todella tärkeä. Samalla tavalla, kun sinne rakennusmaalle tulisi kypärät, niin meillekin tulisi ne suojavarusteet sellaisen tieto- ja aivotyöhön. Ajattelen, että se voisi hyvin olla EU:n vastuulla. On paljon sellaista, mitä EU:n tulisi huomioida, koska eihän nämä asiat ole kuitenkaan sellaisia, mitkä olisivat yksittäisissä jäsenvaltioissa vain, vaan monet ongelmat liikkuvat ja toistuvat yli rajojen ja niitä on kaikkialla. Nuorisotyöttömyys on kovaa osassa Eurooppaa ja oikeastaan kaikkialla tietynlainen haaste ja ongelma. Meidän pitäisi luoda sellainen EU, joka tarjoaa nuorille nimenomaan ratkaisuja ja tulevaisuuden visiota, että kaikki hoituu ja EU kantaa vastuunsa meidän tulevaisuudestamme.

Janika Takatalo [00:28:07]: Entä, jos mietitään tällaisia megatrendejä, jotka vaikuttavat terveyspolitiikkaan? Etenkin ikääntyminen on yksi sellainen, että lapsia syntyy vähemmän ja ihmiset elää yhä pidempään ja tämä taas luo paineita etenkin niiden terveyspalveluiden rahoittamiseen, koska maksajia on yhä vähemmän. Yksi tärkeä keino asian ratkaisemiseen onkin pitää parempaa huolta kansalaisten terveydestä, jotta he jaksaisivat työelämässä pidempään ja sairastaisivat vähemmän. EU:lla on oma terveysstrategiansa, jonka tarkoituksena on täydentää jokaisen jäsenmaan viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen tekemää työtä. Mitä toimia Alviina mielestäsi EU:n terveysstrategiassa olisi hyvä painottaa seuraavalla kaudella? Tämä nykyinen ohjelmahan päättyy tämän kauden loppuun.

Alviina Alametsä [00:28:53]: Ehdottomasti siinä olisi hyvä painottaa ennaltaehkäisyä, sitä, että terveyden haasteet eivät ehdi mennä liian suuriksi, vaan kaikki saavat avun niihin nopeasti ja juuri silloin, kun sen tarvitsee. Toki tämä pätee myös mielenterveyteen, missä viimeksi juuri tänään olin eduskunnassa terapiatakuun kuulemistilaisuudessa esittelemässä, miten terapiatakuu toisi lyhytterapeuttiset hoidot kaikkien saataville jo terveyskeskukseen. Sen hahmottelua EU:ssa, että miten me voimme taata ihmisille mahdollisimman nopea ja näppärä hoito, ja myös silloin, kun he eivät asu omassa kotimaassaan, vaan jossakin muussa EU-maassa. Tai miten vaihto-opiskelijoiden hyvinvointi taataan. Yksi, mitä juuri mielenterveyden saralta olen miettinyt paljon, on se, että jos ihminen menee esimerkiksi vaihtoon, niin hänelle voi olla pelottavaa, jos hänellä on ollut, vaikka masennuksen hoidossa jokin kontakti täällä Suomessa, niin sehän voi katketa siinä. Millä tavoin EU tukee sitä, että liikkuvuutta ei estä myöskään erilaiset terveyden ongelmat. Mutta ennaltaehkäisy on se, mistä kaikki lähtee. Myös ikääntyneiden osalta eli siinä voidaan säästää isoja summia, kun panostetaan myös siihen, että ihmiset saavat tukea hyviin elämäntapoihin, esimerkiksi siihen, että ongelmat tunnistetaan ja hoidetaan ajoissa. Ja kyllä EU:n terveysstrategia myöskin vaatii oman mielenterveysstrategiaosuutensa.

Janika Takatalo [00:30:20]: Kun katsotaan nuorten terveysongelmia, niin aikaisemmin ne ovat nähty usein yksittäisten ongelmien, kuten päihteiden käytön ratkaisemisen kautta. Nekin ovat tietenkin tärkeitä, mutta ehkä parempi suunta on kuitenkin kokonaisvaltainen terveys. Ja kuten sinäkin sanoit, niin mielenterveysongelmat ovat nuorten yleisimpiä terveysongelmia ja niiden ennaltaehkäisy on todella kokonaisvaltaista. Mitä ajatuksia sinulla on siihen, että mitä EU voi tehdä mielenterveyden eteen? Voiko esimerkiksi tuota terapiatakuuta laajentaa kaikkiin jäsenmaihin suositukseksi?

Alviina Alametsä [00:30:56]: Ehdottomasti, jos terapiatakuu lähtee Suomessa toimimaan, niin kuin uskomme, että se lähtee ja on joissain kokeiluissa jo toiminut erittäin hyvin. Se on sellainen, mitä olisi mielestäni hyvä laajentaa myös muuallekin ja se ehkä parantaisi ihmisten yhdenvertaisuutta ja arkea EU:ssa koko maanosassa ja toisi tähän tarkemmat standardit ja parempaa saatavuutta myös mielenterveyden palveluille, jotka monessa maassa ovat edelleen aika tabuja. Myös meillä Suomessa ihmisillä kestää kauan hakeutua ja päästä hoitoon. Myös ihan turhaa häpeääkin liittyy mielenterveyden ongelmiin, mutta sen toivon jäävän historiaan, että nykyään on eri aika ja ihmiset uskaltaisivat puhua ja hakea apua. Mutta ehkä laajemmin myös se, että EU:n pitäisi päätöksissään arvioida mielenterveyden vaikutuksia ja vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin. Mihin tahansa päätökset liittyvät, se voi olla koulutus, työelämäteemoja, mutta se voi olla myös ympäristö- ja ilmastoasioita. Meillä Suomessahan tällä hetkellä yli 90 prosenttia nuorista kertoo, että he kokevat vakavaakin ilmastoahdistusta. Ja luulen, että EU voi myös mielenterveyspalveluiden ja tutkimuksen ja politiikan edistämisen ohella parantaa ihmisten mielenterveyttä antamalla selkeän ajatuksen siitä, että EU toimii näissä asioissa ja EU myös yrittää eliminoida niitä asioita, mitkä aiheuttavat sitä ahdistusta. Esimerkiksi tehdä riittävästi ilmastokriisin ratkaisemiseksi ja kantaa vastuunsa siinä asiassa. Karsittaisiin sitä epävarmuutta, mikä nuorillakin monesti tulevaisuuteen liittyy. Panostetaan toimeentuloon, yhdenvertaisuuteen, ympäristöön, muuhun tulevaisuuteen, niin se itsessään jo ehkäisee myös mielenterveyden ongelmia.

Janika Takatalo [00:32:42]: Kiitos asiantuntevista kommenteista. Tuleeko sinulla mieleen vielä tähän jakson aiheeseen liittyen jotain, mitä haluat lisätä tai onko sinulla terveisiä suomalaisille nuorille ja nuorisoalalle?

Alviina Alametsä [00:32:52]: Ehkä se, että luulen, että nuoria kohtaan on nykyään aika paljon paineita ja paitsi, että kaikkien pitäisi menestyä loistavasti koulussa ja harrastuksissa, niin pitäisi olla myös vaikuttajia ja maailman pelastajia. Haluaisin vain sanoa sen, että toivon, että nuorilla pysyy mahdollisuus oikeasti elää elämää ja arkea ja olla stressaamatta liikaa asioista. Se on myös aikuisten vastuulla, että ei ladata koulupäivää niin täyteen, että ihmiset eivät ehdi levätä ja kasvaa ja oppia ja nukkua. Ja toivon, että me emme lataisi myöskään toisillemme liikaa paineita. Mutta samalla meidän pitää painostaa esimerkiksi poliitikkoja siihen, että he hoitavat asiat kuntoon, mistä me olemme huolissamme, vaikka juuri ilmasto- ja ihmisoikeusnäkökulmasta. Ja totta kai laittaa siihen sen verran paukkuja, kun pystyy. Mutta toivon, että me voisimme antaa itsellemme ja toisillemme armollisuutta mennä jaksamisen mukaan ja nuoret saisivat elää normaalia nuorten elämää.

Janika Takatalo [00:33:52]: Tuosta on kyllä helppoa olla samaa mieltä ja kiitos vielä paljon ja kiitos myös kuulijoille ja muistakaa kuunnella nämä muut Mitä kuuluu nuorille -podcastin jaksot. Kiitos.

Alviina Alametsä [00:34:00]: Kiitos.

[00:34:01-00:34:05 musiikkia]

Janika Takatalo [00:34:05]: Kiitos, kun kuuntelit ja ensi jaksossa ollaan uuden teeman äärellä. Muista tilata tämä podcast omasta podcast-sovelluksestasi. Palautetta ja kommentteja jaksoista voit laittaa meille osoitteeseen etunimi.sukunimi@alli.fi. Nettisivuillamme alli.fi voit myös vastata aihetta käsittelevään kyselyyn, jonka tuloksia käytetään nuorisoalan tavoiteohjelmaa päivitettäessä.

[00:34:29-00:34:34 musiikkia]

Nauhoite päättyy.

[äänite päättyy]


 

Mitä kuuluu nuorille? – Jakso 6: Osallisuus (tekstiversio)

[äänite alkaa]

[musiikkia 00:00:00]

Janika Takatalo [00:00:07]: Tämä on Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin Mitä kuuluu nuorille -podcast. Tässä Allianssin asiantuntijat käsittelevät ajankohtaisia nuorisoalaa puhuttavia teemoja mielenkiintoisten vieraiden kanssa. Tarkoituksena on tarjota tilannekuva sekä tulevaisuudennäkymiä nuorten hyvinvoinnista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tervetuloa mukaan.

Virva Viljanen [00:00:31]: Osallisuus, kaikki sitä tuntuvat kannattavan. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Tänään me puhumme nuorten yhteiskunnallisesta osallisuudesta eli siitä, että miten nuoret saavat tietoa, voivat ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa kaikilla päätöksenteon tasoilla. Minulla on tänään kanssani keskustelemassa kolme demokratian puolustajaa, ihan loistavaa asiantuntijaa. Meillä on täällä Lari Hokkanen Demos Helsingistä, Päivi Kurikka Kuntaliitosta ja Riina Pulkkinen Sitrasta. Tervetuloa.

Riina Pulkkinen [00:01:01]: Kiitos.

Lari Hokkanen [00:01:01]: Kiitos.

Päivi Kurikka [00:01:02]: Kiitos.

Virva Viljanen [00:01:03]: Lari on ajatuspaja Demos Helsingin konsultti ja hänen ydinosaamistaan ovat yhteiskunnalliset kokeilut ja tieteen yhdistäminen politiikkatoimien suunnitteluun. Päivi taas työskentelee Kuntaliitossa erityisasiantuntijana ja Päivin vastuulla on oikeastaan koko kuntademokratia Suomessa ja kuntalaisten osallistumisen edistäminen. Riina on johtava asiantuntija Sitra Labissa ja uuden kehittämisen taitaja. Sitra Labin tulevaisuuslaboratoriossa on myös etsitty ratkaisuja lasten ja nuorten eriarvoisuuteen, mikä on iso puheenaihe varmasti tänäänkin. Minä olen Virva Viljanen ja työskentelen nuorisoalan kattojärjestö Allianssissa osallisuusasiantuntijana. Minun mielestä voisimme ensin aloittaa tämä keskustelu hyvillä uutisilla koskien nuorten yhteiskunnallista osallisuutta. Nuorisobarometrin mukaan nuorten kiinnostus politiikkaan on ennätystasolla ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Mitä positiivista on tapahtunut nuorten osallisuuden osalta viimeisen 20 vuoden osalta? Päivi, haluatko aloittaa?

Päivi Kurikka [00:02:05]: Voin aloittaa. Ylipäätään tietysti se, että nyt huomataan positiivisesti se, että nuoret eivät ole ei-kiinnostuneita politiikasta, vaan että heitä koskettavat tällaiset, sanotaanko isot ilmiöt todellakin paljon, huoli tulevaisuudesta ja näin eteenpäin. Että miten sitä sitten saataisiin enemmän näkyviin siellä kuntatasollakin, niin sitä meidän on syytä pohtia. Mutta sitten ihan pidemmän kehityksen kaaressa, niin tietysti tämä uusi kuntalaki, uusi ja uusi, mutta kuitenkin nykyinen kuntalaki, kun sinne tuli kirjaus tästä vaikuttamistoimielimistä ja siellä erikseen mainitaan nuorten vaikuttajaryhmät ja erityisesti nuorisovaltuustot, että ne ovat nyt lakisääteisiä. Eli jokaisessa kunnassa tulee olla nuorisovaltuusto tai muu nuorten vaikuttajaryhmä toiminnassa. Nythän se enää oikeastaan puuttuukin vain muutamasta kunnasta. Ja ylipäätään se, että myös Kuntaliitto on saanut olla mukana kehittämässä Nuvien toimintaa. Olemme pyrkineet erilaisilla materiaaleilla vahvistamaan sitä nuorten paikallista osallisuutta ja tällä tapaa. Mutta ylipäätään se tietoisuus siitä, että nuoret ovat tosiaan kiinnostuneita asioista ja me yritämme sitten hallinnon puolelta mahdollistaa sitä mahdollisimman hyvin.

Virva Viljanen [00:03:43]: Mahtavaa. Tässä tulikin mainittua nämä nuorisovaltuutetut, jotka ovat lain edellyttämiä. On huomattu, että kun jotain laitetaan lakiin kuntien tehtäväksi, niin sitten alkaa tapahtua. Eli melkein jokaisessa kunnassa on nykyään nuorisovaltuusto. Entä Lari, mitä sinun mielestäsi on jotain positiivista, mitä on tapahtunut nuorten osallisuudessa?

Lari Hokkanen [00:04:02]: Minä olen henkilökohtaisesti todella iloinen siitä, että käsitys nuorten poliittisesta osallisuudesta on ehkä laajentunut, syventynyt ja monipuolistunut. Nuorten osallistuminen, osallisuus ei ole pelkästään sitä, että osallistetaan nuoria erilaisiin projekteihin, hankkeisiin mukaan. Eli kyse ei ole siitä kolmesta tonnista, mitä kunnanvaltuutetut voivat antaa sen skedeparkin korjaamiseen, vaan ne voivat olla myös muulla tavoin aktiivisia kansalaisia ja ottaa tavallaan sen oikeuden omiin käsiin. Ilmastolakot ovat minun mielestä ihan hyvä esimerkki siitä, että tavallaan nuoret ovat löytäneet uusia väyliä eivätkä suostu ehkä olemaan siinä omassa roolissaan, mitä nuorilta odotetaan. Eli se tavallaan käsitys siitä, mitä nuorten osallisuus on, niin se on laajentunut. Nuoret ovat ehkä itsekin ymmärtäneet, että voi olla muillakin tavoin osallinen ja toimia aktiivisesti yhteiskunnassa. Tällaiset jutut, jotka ovat ehkä lähteneet laajentumaan nyt suomalaisessakin yhteiskunnassa, niin se on aika hieno juttu minun mielestä. Sitä pitäisi myös tukea lisää.

Virva Viljanen [00:05:01]: Aivan, samaa mieltä. Riina, tuleeko sinulle mieleen jotain positiivisia?

Riina Pulkkinen [00:05:05]: Minulla tuli itse asiassa aika montakin ja kyllä minä jatkan Larin linjoilla siitä, että minusta jotenkin näkymä siihen, miten monilla eri tavoilla nuoret voivat osallistua, on minusta ehdottomasti kasvanut. Myös tietyllä tavalla ehkä niiden ihmisten, jotka sitä mahdollistavat, niin siellä on syntynyt erilaisia valmiuksia. Kun sitä katsoo sosiaalisten innovaatioprosessien fasilitaattorin näkökulmasta, elikkä siitä näkökulmasta, että miten me autamme ihmisiä tulemaan mukaan uuden kehittämiseen ja uuden tekemiseen, niin myös esimerkiksi kunnissa on aivan mielettömästi osaamista siihen, että miten me voimme yhdessä ratkaista erikokoisia haasteita. Nuoret myös vastaavat tähän huutoon aika hyvin ja vastaavat siihen myös eri tasoilla. Samaan aikaan, tietysti kaikki tietää case Greta Thunbergin siitä, että meillä on myös olemassa tällaisia ikonisia nuorisovaikuttajia, joka on mahtavaa nähdä tässä ajassa.

Virva Viljanen [00:06:09]: Tästä tuli mahtavia. Toisaalta myös ne aiheet, mihin nuoret voivat vaikuttaa, niin ne ovat laajentuneet. On tullut uusia vaikuttamisen kanavia ja sitten ehkä tällaisia nuorille samaistuttavia henkilöitä, jotka tekevät politiikkaa aktiivisesti, jotka ovat itsekin nuoria. Lähdetään puhumaan ensin siitä, että missä olemme nyt nuorten osallisuuden osalta. Lari, sinä osallistuit pääministeri Sipilän asettamaan ja professori Juho Saaren vetämään eriarvoisuustyöryhmän työhön, oliko se ihan viime vuonna. Tämän työryhmän keskeinen johtopäätös oli, että osallisuus on eriarvoistunutta ja nuorten osallisuus on eriarvoistunutta. Miksi sinun mielestä nuorten osallisuuden eriarvoistuminen on riski?

Lari Hokkanen [00:06:55]: Monet yhteiskunnalliset kiinnostavat prosessit ovat niin sanotusti vähän polkuriippuvaisia. Eli se, mitä tapahtuu aikaisemmin, vaikuttaa aika paljon siihen, mitä myöhemminkin tapahtuu. Eli jos meillä alkaa poliittinen osallisuus, osallistuminen eriytymään todella aikaisessa vaiheessa, niin sitä on todella vaikea myöhemmässä vaiheessa lähteä korjaaman. Se sosiaalinen eriytyminen, mikä tapahtuu aikaisessa vaiheessa, on todella huono juttu myöhempien lopputulosten kannalta. Ylipäätään jos mietitään sitä, että kaikkien ääntä pitäisi kuulla samalla tavalla, niin jos lopputulos on se, että näitä ääniä kuullaan epätasaisesti suhteessa siihen, että minkälainen sosioekonominen asema on, niin sehän on demokratian kannalta todella huono juttu ja voi myös näkyä lopulta niissä päätöksissä. Jos hyväosaiset äänestävät enemmän, niin se myös näkyy sitten niissä politiikkatoimissa, joita tehdään. Siitä voi tulla sellainen hyvin epämiellyttävä kierre. Siinä mielessä pitäisi pystyä vaikuttamaan siihen eriarvoisuuteen poliittisessa osallistumisessa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta se ei kertaannu myöhemmin isommin.

Virva Viljanen [00:08:04]: Minä olen itsekin omassa työssä osallisuusasiantuntijana huomannut sen, että uudestaan ja uudestaan pitäisi puhua enemmän siitä, että miten osallisuuteen kasvetaan jo varhaisemmassa vaiheessa. Hyvin sellaisella matalalla kynnyksellä tarkastella sitä, että miten kaikki nuoret pääsevät mukaan siihen yhteisöön. Riina, teillä Sitra Labissa oli tällainen tulevaisuuslaboratorio lasten ja nuorten eriarvoisuudesta ja toisaalta osallisuudesta. Teillä oli minun mielestä semmoinen kiinnostava lause siellä loppuraportissa, missä luki, että yhteiskunnan moninaistuessa keskiarvo kertoo yhä vähemmän kaikista nuorista. Miten tämä konkreettisesti näkyi teidän työssä?

Riina Pulkkinen [00:08:48]: Yksi meidän osallistujista, Jaana Taskinen, joka on teatteriohjaaja Q-teatterissa ja tekee myös tällaista tarinateatteria, niin Jaana sanoi aina, että [?? 00:09:03], että katso ihmistä ja sitä, että niihin tarinoihin ja tavallaan siihen jokaisen nuoren taakse tulee täysin omanlaisensa tarina. Siellä on hirveän erilaisia keissejä. Pelkästään se, että mistä perheestä sinä tulet, ei välttämättä kerro sitä, että minkälaisia valmiuksia sinulla on osallistua. Ja jotenkin se, että kyllä meidän pitää katsoa tilastoja ja meidän pitää olla tietoisia siitä, että esimerkiksi äänestyskäyttäytymisessä me näemme nyt jo aika huolestuttavia lukuja. Mutta samaan aikaan myös katsoa sitä, että nuoret kun noudattavat niin hirveän huonosti semmoisia sääntöjä, että myöskin koittaa nähdä sinne numeroiden ja ikään kuin sen, mitä me nopeasti katsomme, niin sen taakse.

Lari Hokkanen [00:09:55]: Tuossa tuli kanssa todella hyvä pointti siitä, että kun me puhumme nuorista, niin me emme puhu mistään kovin yhdestä asiasta, vaan nuoret on sisäisesti myös aika heterogeeninen ryhmä. Nuorten osallisuudesta puhuminen on ensimmäinen askel ehkä sieltä, yrittäisi ymmärtää, kuinka monimuotoista myös nuorten porukka on ja se, että voi olla erilaisia tarpeita eivätkä ne toimi välttämättä samoin tavoin. Eli ei ole yhtä nuorisoa olemassa, josta voisi puhua kätevästi.

Päivi Kurikka [00:10:22]: Todella hyviä huomioita teiltä molemmilta. Itse tietysti, kun edustan työni kautta Kuntaliittoa ja kaikkia Suomen kuntia, niin erityisesti minä olen kovasti huolissani siitä, että miten eriarvoisessa asemassa nuoret ovat eri puolilla Suomea. Ihan tällaiset konkreettiset asiat, joiden kautta nuoret voisivat esimerkiksi päästä niihin osallistumisen paikkoihin. Joukkoliikenne saattaa täysin puuttua. Koulumatkat ovat ihan hirvittävän pitkiä. Varmasti tulevaisuudessa tämä väestörakenteen muutos aiheuttaa sen, että palveluja keskitetään entistä enemmän ja välimatkat sitä kautta tulevat kasvamaan. Se on iso huolenaihe kyllä, että miten kunnatkin tämmöisenä osallistumisen mahdollistajana pystyisivät mahdollistamaan osallistumisen ja osallisuuden eri puolilla Suomenmaata, pitkää maata.

Riina Pulkkinen [00:11:32]: Tuo on kiinnostava tuo tavallaan maantieteellinen etäisyys. Minusta se avaa keskustelun myös niille kaikille muille kynnyksille, mitä meillä on. Ja jotenkin sille, että juuri se, että jos esimerkiksi tulee hyvin vähävaraisesta perheestä, niin se ei välttämättä ole pelkästään sitä, että me mahdollistamme ilmaisen harrastuksen ja sen kautta vaikka vaikuttaminen omaan lähiympäristöön, jos me emme huomioi sitä, että bussilippu maksaa ja sen kaltaisia asioita. Myöskin se, että me näemme aidosti myös niitä todella... Meidän näkökulmasta ehkä, mitkä helposti unohtuvat, mutta saattavat olla ihan aitoja kynnyksiä myös siihen osallistumiseen.

Lari Hokkanen [00:12:17]: Tuosta tulee sellainen hyvä yleinen pointti siitäkin, että miten saadaan lisättyä erilaisten asioiden tekemistä ja käyttöä tekemällä niistä mahdollisimman helppoa. Eli niitä pieniä arjen haasteita, kynnyksiä, joita ihmisellä on, niin poistaa pikkuhiljaa. Me emme välttämättä tajuakaan, kuinka paljon niitä voi olla. Mutta se on nimenomaan tärkeää osallisuudessakin tehdä kaikesta mahdollisimman helppoa ja matalakynnyksistä, koska pienetkin kynnykset voivat olla nuorillekin liian isoja.

Päivi Kurikka [00:12:44]: Sen vielä nostaisin tässä esille, että erityisesti kunnissa kannattaa todella tarkasti miettiä sitä, että miten erilaiset nuoret ja erilaiset nuorisoryhmät niin sanotusti, että heidän äänensä saataisiin myös kuuluviin. Kehittää juuri sellaisia toimintatapoja ja malleja, joissa etsitään niitä nuoria. Otetaan mahdollisimman henkilökohtaisia kontakteja ja pyydetään heitä erilaisiin asioihin mukaan, joissa herkällä korvalla pystymme kuuntelemaan sitä nuoren tilannetta, koska kuntien perusasia on kuitenkin tuottaa niitä palveluita. Niin minkä ihmeen takia me emme käytä tällaisia asioita hyödyksemme, jotta me tavallaan osaamme kartoittaa sitä, mitä syrjemmässä olevat nuoret, esimerkiksi minkälaisia palveluita he tarvitsevat. He eivät välttämättä kaipaa kauheasti uudenlaisia palveluja, uusia palveluja, vaan nimenomaan sitä, että se palvelutarjonta kuitenkin vastaisi heidän erityisempiäkin tarpeitaan. Viimeaikaiset keskustelut siitä mielenterveyspalveluihin pääsystä ynnä muusta kannattaa ottaa todella vakavasti.

Virva Viljanen [00:14:05]: Tässä oli loistavaa keskustelua. Pureudutaan nyt vähän niihin kuntiin. Kun puhutaan osallistumisesta ihan päätöksentekoon, niin on huomioitava, että monet niistä nuorten elämään eniten vaikuttavista päätöksistä tehdään juuri kunnissa. Silti, kun katsotaan vaikka kuntavaaleja 2017, niin siellä 18- viiva 24-vuotiaiden äänestysprosentti oli vain 35 prosenttia. Eli suurin osa nuorista ei käynyt äänestämässä itse ja sehän näkyy. Esimerkiksi kunnanvaltuutettujen keski-ikä on jokin 51 vuotta. Päivi, mistä sinun mielestä nuorten tämä matala äänestysaktiivisuus juuri kuntavaaleissa johtuu?

Päivi Kurikka [00:14:44]: Sehän on ylipäätään koko kuntalaisten keskuudessa, kuntavaaleissa äänestäminen on alhaisempaa verrattuna eduskuntavaaleihin. Mutta erityisesti nuorten keskuudessa se on hyvin alhaista. Siitä totta kai pitää olla huolissaan. Mutta kyllä kai se on niin, että tavallaan se kuntapolitikointi, se kuntapolitiikan tekeminen ja asioiden seuraaminen ei vain yksinkertaisesti kiinnosta nuoria. Se näyttäytyy hyvin suljettuna, kaukaisena ja tavallaan nuoret eivät pääse tarpeeksi varhaisessa vaiheessa niihin asioiden valmisteluun mukaan. Sitten kaikki päätökset, mitä sieltä valtuusto syytää, niin niiden vaikutuksia ei päästä etukäteen miettimään, että minkälainen vaikutus tällä ja tällä päätöksellä on esimerkiksi nuoren arjen sujumiseen. Kyllä se vinouttaa päätöksentekoa ilman muuta, että keski-ikä on noin korkea. Epäilenpä, että tässä on nyt kyllä poliittisilla puolueilla ehdottomasti peiliin katsomisen paikka myös sen suhteen, että miten nuoria saadaan ehdokkaiksi tai otetaan puolueiden listalle ehdokkaiksi. Viime kuntavaateissa 2017 18-vuotiaita oli ehdokkaana 0,7 prosenttia kaikista kuntavaaliehdokkaista. Alle kolmekymppisiä oli vain tuollainen, mitä nyt olikaan se luku, alle 10 prosenttia. Sitten valituksi tulleiden osuus on jo vuosikausia pysynyt todella alhaisena. Se on ollut tuollaista noin kuutta prosenttia. Kyllähän tavallaan vääristää tämä hassu ikärakenne kuntapolitiikan tekemistä ja sitä, että minkälaisia päätöksiä siellä tehdään. Puolueidenkin pitäisi jotenkin pyrkiä madaltamaan entisestään sitä kynnystä, että nuoria otetaan sinne listoille. Mutta tässä on se, kun joskus aikoinaan vähän tutkiskelin sitä, että minkälaisia ehdokkaita nuoret sitten kuntavaaleissa äänestävät, niin eivät he välttämättä niitä nuorimpia ehdokkaita äänestä.

Virva Viljanen [00:17:28]: Niinpä, eihän se ole mikään automaatio, että nuori äänestää välttämättä nuorta.

Päivi Kurikka [00:17:29]: Joo, ei.

Virva Viljanen [00:17:32]: Mutta olisi silti tärkeää, että puolueella olisi moninaiset listat. Yksihän semmoinen, mistä Allianssi on esimerkiksi puhunut, niin ovat nämä puolueen ehdokasmaksut nuorille. Puolueiden pitäisi ehkä rohkeammin laittaa myös itselleen ihan numeerisia tavoitteita siitä, että kuinka monta nuorta ehdokasta he sitoutuvat ottamaan sinne listoille, elikkä nähdä vaivaa. Se ei ole aina se helpoin juttu, mutta sitten vaivannäkö kannattaisi varmasti pidemmän päälle.

Päivi Kurikka [00:17:58]: Myös sitten puolueiden kannattaa miettiä sitä, että miten he erityisesti oman puolueensa nuorten ehdokkaiden vaalikampanjoissa voisivat tukea nuoria. Vähän sellaista buustia myös sieltä puolueiden kautta.

Lari Hokkanen [00:18:15]: Minulla tuli tuosta mieleen se esikuvien tärkeys. Mietitään, että miten ideat leviävät, miten toimintatavat leviävät tehokkaimmin. Se on yleensä samankaltaisten esikuvien kautta. Nimenomaan siinä mielessä se representaation vähäisyys vaikka noiden ehdokkaiden joukossa voi olla yllättävän iso juttu tai paljon isompi juttu vielä, mitä me kuvittelemme. Jos ei ole niitä minun näköisiä ihmisiä siellä tekemässä sitä samaa asiaa, niin se voi olla yksi sellainen kynnys tavallaan tarttua entisestään ja vähentää siten nuorten poliittista osallistumista.

Riina Pulkkinen [00:18:46]: Tuo representaatio on todella kiinnostava myös siitä näkökulmasta. Minä mietin tuossa aamulla, että kuinka monta nuorta vaikuttajaa, juuri ehkä tuommoista profiilityyppiä ja minulla tuli mieleen vain naisia nuorista. Jotenkin se on minusta todella huolestuttavaa. Käytin siihen noin 10 minuuttia. Mutta jos ei minulle tule mitään ja sitten samaan aikaan meillä on tietysti tämä setämieskritiikki olemassa koko ajan, tulemmeko me hetkeen, jossa meillä on myös jossain kohdassa sellainen tätinaiskritiikki sieltä tulossa siinä vaiheessa, kun aikaa kuluu? Minä en tiedä. Mutta myös se, että me tarvitsisimme myös niitä nuoria miehiä selkeästi mukaan ja niin, että he näkyisivät myös.

Virva Viljanen [00:19:35]: Toinen ryhmä, joka nousee esimerkiksi näissä vaalitilastoissa ja äänestysaktiivisuudessa, on maahanmuuttajataustaiset nuoret ja kielivähemmistöihin kuuluvat nuoret. Siinähän on useita eri mittaustapoja näissä tilastoissa ja ne eivät kerro koko totuutta. Mutta selvästi tässäkin on kyse siitä, että onko meillä tarpeeksi moninaisia ehdokkaita, tavoitammeko me sellaisia nuoria, joiden vanhemmat ovat esimerkiksi muuttaneet muualta Suomeen. Puhutaan sitten vielä vähän korkeamman tason vaikuttamisesta. Tässä viitattiinkin jo nuorten ilmastomuutoksen torjuntaan vaikuttamiseen. Mutta sitten on paljon muitakin sellaisia ylisukupolvisia yhteiskunnallisia ilmiöitä ja päätöksiä käynnissä, esimerkiksi työn murros, sosiaaliturvan uudistukset, eläkkeet ja kestävä talous. Miten nuoret voivat nyt osallistua valtakunnalliseen päätöksentekoon? Kuka haluaa aloittaa? Lari, ole hyvä.

Lari Hokkanen [00:20:32]: Minusta tuntuu, että jos katsoo, mikä on ollut onnistuneinta, niin se on ehkä tullut virallisten väylien ulkopuolelta. Eli ollaan otettu juuri vaikka nämä ilmastolakot käyttöön. Ei olla menty ehkä niitä virallisia kuulemispolkuja pitkin tai muita tämmöisiä väyliä pitkin, jotka ovat virallisesti nuorille luotu, vaan on menty kaduille ja eduskuntatalon eteen näyttämään mallia, että tämä on tärkeä asia ja tähän pitäisi keskittyä. Ehkä sitä kautta on kaikista parhaiten viime aikoina pystytty tuomaan asioita esiin. Minusta tuntuu, että nuoret ovat myös itse sen tajunneet aika hyvin, että näin voi vaikuttaa asioihin ja heitä kuunnellaan loppujen lopuksi. Politiikkojenkin on pakko ottaa kantaa lopulta sitten näihin asioihin, että he eivät voi ummistaa silmiään vaikka näiltä ilmastolakoilta. Sitten tällaisten väylien ulkopuolelta tuntuu ehkä vähän vaikeammalta. Tai tuntuu, että on kiinnostusta politiikkaa kohtaan. Se, että se näkyisi, niin se tuntuu olevan vaikeampaa muita reittejä pitkin.

Virva Viljanen [00:21:38]: Riina, näkyykö tämä teidän kohtaamisissa?

Riina Pulkkinen [00:21:40]: Kyllä se näkyy ja kyllä se näkyi myöskin siinä, että kyllähän meidän myös... Taisi meidän loppuraportissakin olla yhden meidän osallistujan kommentti vain siitä, että eihän meillä nykyisissä rakenteissa varsinaisesti liikaa tilaa tälle ole. Itse asiassa kyllä vaikuttamisen paikat siinä muodollisessa rakenteessa aika rajatut ovat. Tietysti ehkä minusta se näkyi myös niissä kohtaamisissa sillä tavalla, että me esimerkiksi kuulimme kommentteja nuorisovaltuustolaisilta, jotka sanoivat, että minulla ei ole aikaisemmin tullut sellainen olo, että joku olisi oikeasti kiinnostunut siitä, mitä minä sanon, näin paljon, siinä vaiheessa, kun meidän Sitra Labin nuorten kanssa tekevät ammattilaiset keskustelivat heidän kanssaan. Tässä ei ollut kyse mistään maailman ihmeellisimmästä kohtaamisesta sinänsä, vaan he keskustelivat nuorten osallisuudesta muutaman tunnin ja kävivät niitä asioita läpi. Kyllä minä kanssa jotenkin näen, että jos me puhumme valtakunnallisesta päätöksenteosta, niin sellaisten liikkeiden ja myös ehkä tarinoiden kautta on minusta se vahva reitti tällä hetkellä. Meidän Megatrendi-julkaisussa puhuttiin paljon tunteiden roolista nykyisessä hyvin hämmentävässä tilassa. Minusta nämä asiat myös jotenkin kytkeytyvät toisiinsa.

Päivi Kurikka [00:23:13]: Kyllähän tämä ihmisten ja nyt nuorten erityisesti omaehtoisen toiminnan nouseminen, niin sehän on varmasti nyt vielä uudehko ilmiö, mutta varmasti siitä tulee pidemmän päälle pysyvä ilmiö. Tietysti täytyy nyt vahvasti miettiä, että miten hallinto pystyy vastaamaan tähän. Tietysti itse kun on pohtinut tätä kuntatasolla, niin aika heikosti vielä kunnissa kyetään reagoimaan tällaiseen asukkaiden omaehtoiseen toiminaan. Useimmiten kysytään, että miten me voisimme tukea sitä. Mutta toisaalta minä aina haluaisin nostaa myös siihen, että miten hallinto kunnissakin pystyisi hyödyntämään sitä paljon paremmin. Siitä on kysymys. Ei ne ihmiset siellä turhaan asioita tee, vaan he haluavat tehdä sitä omalla tavallaan. Mutta miten siitä sitten tämä meidän hallintomme, usein liian jäykkä ja byrokraattinen, pystyisi ottamaan hyödyn irti niin sanotusti. Se on mielenkiintoinen kysymys.

Riina Pulkkinen [00:24:33]: Tuo on minusta juuri noin, että ei kyse ole ihan pelkästään nuorista, vaan ehkä laajemminkin siitä, että miten kunnat pystyvät viemään ehkä käytännöntasolle sen, mitä he sanovat, kun he sanovat olevansa alusta kaupunkilaisille tai kuntalaisille, sille elämälle ja elämäntavalle. Mitä se on ja kuinka paljon siellä on vapausasteita. Minusta se on, jotenkin minä aina kelaan tämmöistä täysin epätieteellistä asteikkoa osallisuudesta. Jos se menee jollain intensiteettitasolla, kuuleminen, kertominen ja näyttäminen, niin minusta se, mistä Lari puhui, on juuri nimenomaan sitä näyttämistä. Ei enää vain olla passiivisia kuulijoita tai edes kerrota, että mitä me haluaisimme, vaan näytetään ja tuodaan siihen. Minusta kunnissa tälle olisi aika paljon tilaa teoriassa.

Lari Hokkanen [00:25:34]: Silloin se osallisuus pitäisi nimenomaan ymmärtää laajemmin kuin sillä tavalla vain, että meillä on poliittinen prosessi ja osallistetaan ihmisiä, että me olemme nyt ottaneet heidät huomioon ja kuunneltu heidän juttuja. Mikä voi tuntua vähän kansalaisista aika tylsältä, että on olemassa jokin juttu ja sitten poliitikot voivat sanoa, että nyt on osallistettu ja kuunneltu näitä ihmisiä. Eli sen pitäisi nimenomaan mennä vähän syvemmälle, mahdollistaa ihmisten omaehtoinen poliittinen toiminta ja luoda kaikki rakenteet, jotta ihmiset voivat olla niitä aktiivisia kansalaisia, eikä vain sellaisia passiivisia alamaisia, jotka käyvät kertomassa jostain politiikkatoimesta tai jostain prosessista mielipiteensä poliittisen osallisuuden nimissä. Eli miettiä vähän laajemmin ja syvemmin sitä, mitä se osallisuus vaikka kunnassa tai hallinnossa ylipäätään voisi tarkoittaa.Päivi Kurikka [00:26:25]: Niin ja mitä kunta haluaa sillä asukkaidensa osallisuudella, eli mitä sillä loppujen lopuksi tavoitellaan. Nähdäänkö se voimavarana, resurssina vai nähdäänkö se välttämättömänä pahana. Vieläkin tämä demokratia, osallistumisen tämmöinen uusi ja vanha paradigma taistelee keskenään kunnissa. Liian usein ajatellaan, että siellä valtuusto käyttää ylintä päätäntävaltaa ja kuntalaiset ovat valinneet edustajansa sinne. Näinhän se ei todellakaan ole, että sen jälkeen kuntalaisilla ei olisi mitään muuta mahdollisuutta kuin kerran neljässä vuodessa käydä tiputtamassa se äänestyslippu sinne uurnaan. Ja mikä on tässä jo todettu, niin nuoret sitä tekevät erityisen heikosti. Kyllä tässä täytyy alkaa pohtia vähän edustuksellisenkin demokratian tulevaisuuden skenaariopolkuja, että mikä se tulevaisuus on ja miten tämä suora osallistuminen, suora demokratia, minkälaiseksi kumppaniksi se halutaan kunnissa. Että onko se sitä, että lyödään näpeille koko ajan vai halutaanko asioita tehdä yhdessä ja hakea erilaisia tavallaan yhteistyötapoja.

Virva Viljanen [00:27:52]: Miten nuorisotyössä ja nuorisoalalla voitaisiin tukea nuorten osallisuutta? Päivi, onko sinulla esimerkiksi tähän ajatuksia?

Päivi Kurikka [00:28:01]: Sellainen ajatus tietysti päällimmäisenä on, että kun me kasvatamme ja nämä tulevat nuorisotyöntekijät opiskelevat, niin kyllähän se siellä koulutuksessa täytyy iskostua selkärankaan niin sanotusti. Elikkä mahdollisimman laaja ymmärrys siitä, mitä osallisuus, mitä se nuorelle voi tarkoittaa. Sitten sellaisten menetelmien hallinta, millä myös ne syrjimmässä olevat nuoret saadaan mukaan. Usein nämä asiat lyödään niukkojen resurssien kanssa painiville nuorisotyöntekijöille siellä kunnassa, että kyllä ne hoituvat, kun sinä olet siinä hoitamassa. Mutta todellakaan nämä ongel-... Tai asiat alkavat olla sen mittaluokan juttuja, että ne eivät todellakaan, niitä ei voi enää yhden hallinnonalan pienelle työntekijäjoukolle siirtää, vaan se täytyy lähteä ihan kunnan johdosta jo, että kaikkien kuntalaisten osallisuus käsitetään yhdeksi kivijalkatekijäksi. Ajatellaan nyt tätä sosiaalisen kestävyyden näkökulmaakin. Miten me kykenemme jatkossa tekemään sellaisia päätöksiä kunnissa, jotka ovat sosiaalisesti kestäviä tulevienkin sukupolvien näkökulmasta. Se on erittäin tärkeä asia. Elikkä panostaisin tässä ajattelussa siihen, että tämä ei ole todellakaan pelkästään nuorisotoimialan kysymys, vaan se läpileikkaa kaikki kunnan toimialat, oli kyse ihan mistä tahansa. Nuorten kuuntelu ja mukaan ottaminen herkällä korvalla on se ydinkysymys. Mutta eritoten tietysti nuorisoalan koulutuksessa tämä tulee huomioida.

Virva Viljanen [00:30:04]: Oikeusministeriö julkaisi nyt tammikuussa tällaisen arvion lasten osallistumisen oikeuksien toteutumisesta Suomessa peilaten Suomen tilannetta Euroopan neuvoston laatimaan mittaristoon. Yksi osa-alue, missä me, Suomi, pärjäsimme heikosti, oli tämä, että miten lasten kanssa toimivat aikuiset koulutetaan tukemaan lasten osallistumista päätöksentekoon. Tällaisia aikuisiahan on nuorisotyöntekijöiden lisäksi esimerkiksi opettajat, sosiaalityöntekijät, poliisi ja maahanmuuttoviranomaiset. Lari, mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä, muuta kuin että johdon täytyy sitoutua ja kouluttaa lisää näitä nuorten kanssa työskenteleviä?

Lari Hokkanen [00:30:41]: Sen verran täytyy kompata tätä äskeistä pointtia siitä, että täytyy olla varovainen sen suhteen, että annetaan viranomaisille ja virkahenkilöille lisää tehtäviä. Tavallaan annetaan siinä vain, että tehkää tuota ja tuota. Ehkä minä toisin kanssa koulutuksiin vielä enemmän sellaista näkemystä siitä demokratiakasvatuksesta, että se on kaikkeen, mitä teemme. Ei ole vain erikseen sitä, että tuodaan jotain poliittisten puolueiden edustajia kouluun puhumaan, vaan kaikki on poliittista toimintaa. Siten voidaan tukea eri viranomaisten ja virkahenkilöiden toimimista, kun he ovat nuorten kanssa tekemisissä. Eli tuoda vahvemmin tällainen demokratiakasvatus kaikkiin koulutusohjelmiin niille ihmisille, jotka nuorten kanssa tekevät töitä. Sitten ehkä myös semmoinen pointti, minkä olen oppinut kokeilukulttuurin kanssa toimimisesta, että hyvät aikomukset eivät oikein ikinä riitä. Kaikki haluavat edistää kokeilukulttuuria. Mutta jos ei ole rakenteita, jos ei ole kannustimia, jos ei ole ylipäätään sellaista johdon myönteisyyttä näitä asioita kohtaan, niin ne eivät etene. Eli ei voida puhua vain kivoista jutuista, vaan pitää saada ennen kaikkea kannustimet kohdilleen, jos halutaan edistää myös näitä demokratia-asioita eri viranomaisten toimesta.

Virva Viljanen [00:32:07]: Riina, mitä ajatuksia sinulla nousee? Mitä pitäisi tehdä?

Riina Pulkkinen [00:32:10]: Minä en ota kantaa siihen koulutukseen. Päivi ja Lari siitä jo hyvin kommentoivat. Minä ehkä pohdin aika paljon nyt niitä kaikkia kunnan muita viranhaltijoita. Se on myös johdon kysymys ja se on myös kannustekysymys. Mutta minä ehkä jotenkin... Tämä on todella henkilökohtainen kokemus oikeastaan siitä näkökulmasta, kun me teimme Sitra Labia. Alusta pitäen oli ilmeistä se, että emme voi tehdä sitä ilman nuoria. Sehän on ihan pöhelöä, jos meillä on pelkästään niitä ammattilaisia. Sen jälkeen tavallaan yhdistelmä siitä, että okei, Sitra. Meillä ei ole mitään ihan hirveän pitkää track recordia erilaisten nuorten kanssa toimimisesta ympäri Suomea, että miten me sitä teemme. Sitten taas aika nopeasti tulimme siihen, meillä on onneksi aika hyvä verkosto näitä erilaisia nuorten kanssa työtä tekeviä ihmisiä, nuorisotyöntekijöitä myös. Sitä kautta me saimme siitä jonkinnäköisen toimivan paletin. Olimme myös, samalla harjoittelimme sitä tietyssä mielessä Sitrana. Ehkä näin voisi sanoa. Minusta se, mikä siinä sitten, että se täytyy tulla myös sieltä siilon toiselta puolelta eli niiltä ihmisiltä. Jos me puhumme vaikka kaupunkisuunnittelusta, niin se, että se kaavoittaja nimenomaan kysyisi siltä nuorisotyöntekijältä, että hei, voitko auttaa minua tässä. Tämä on sellainen vaikka lähiö, jossa on paljon nuoria. Ilmeisesti heitä varmasti kiinnostaa se, että minkälainen alue heillä on siinä käsillä. Tai puhutaan vaikka sellaisen lähiökeskuksen suunnittelusta, missä nuoret paljon hengaavat. Sittenhän ihan satavarmasti se nuorisotyöntekijä tietää, mistä he löytyvät ja miten heidät saadaan juttelemaan siitä asiasta. Eikä se ole sen ihmeellisempää. Mutta myös ehkä ihan vain tehdä siitä tavallisempaa.

Virva Viljanen [00:33:59]: Loistava pointti. Monissa kunnissa ollaan varmaan hiki otsalla siitä, kun katsotaan näitä huoltosuhdelukuja ja väestöennusteita. Erityisesti lapsia ja nuoria menetetään valtaosassa kunnista. Tämmöinen nuorten osallistaminen voisi olla tietyllä tavalla vetovoimatekijäkin, että nuoret saisivat osallistua siihen, että mihin suuntaan sitä kuntaa kehitetään, minkälaisia palveluita siellä on, hyvin laajalla skaalalla. Esimerkiksi tuossa tuli hyvin tämä kaupunkisuunnittelu yhtenä esimerkkinä. Mutta muutos on aina vaikeaa. Mitä mieltä, miten me saamme nämä päätöksiä valmistelevat viranhaltijat kunnissa ottamaan nuoret huomioon? Pitääkö velvoittaa lailla vai onko jotain muita keinoja tähän?

Päivi Kurikka [00:34:43]: Kyllähän se täytyy lähteä nimenomaan tästä ajattelun ja asenteiden muutoksesta. Itse en nyt kauheasti näitä tietysti kunnille halua lisättävän. Elikkä siellä nyt painitaan muutenkin kaikenlaisten asioiden kanssa ja kaiken maailman suunnitelmien ja strategioiden kimpussa. Eli tuntuu, että tällaiseen aikaa sitten menee ihan sietokyvyn rajoissa jo varsinkin pienemmissä kunnissa. Mutta kyllä varmaan täytyy olla ihan tällaista todella vakaalla pohjalla olevaa kansallista keskustelua siitä, että mihin olemme tässä asiassa menossa, minkälaisen tulevaisuuden me haluamme meidän nuorillemme ja miten me otamme heidät tässä vaiheessa jo mukaan. Toki on kehitetty meilläkin Kuntaliitossa erilaisia työkaluja siihen, että miten näitä päätöksiä voitaisiin pohtia yhdessä kuntalaisten kanssa. Meillä on tällainen päätösten vaikutusten ennakkoarviointityökalu olemassa, jota soisi, että kunnissa käytettäisiin todella laajasti, että koko ajan sen käyttö leviää. Mutta siinä nimenomaan yhdessä sekä eri kuntalaisryhmät, nuoret, luottamushenkilöt ja sitten myös asioita valmistelevat viranhaltijat, he yhdessä katsoisivat, että minkälaisia erilaisilla päätösvaihtoehdoilla, että minkälaisia vaikutuksia sillä tulee olemaan. Eli kyllä siihen työkaluja ja menetelmiä löytyisi. Nyt se, että mikä on viranhaltijoidenkin kyky käyttää niitä, osaaminen käyttää niitä, niin siitä voidaan tietysti keskustella vielä toisenkin podcastin ajan.

Virva Viljanen [00:36:43]: Se olisi ihanaa. Mutta valitettavasti meillä on nyt vain tämä yksi.

Lari Hokkanen [00:36:47]: Minä kanssa lähtisin sille tielle, että myös kunnille ja hallinnolle kannattaisi näyttää tai pitäisikin näyttää sitä, mitä hyötyä myös eri ryhmien mukaan ottamisesta on. Se nimenomaan, se on aika helppoa loppujen lopuksi. Ei ole niin monimutkaista. Jos miettii vaikka nuorten matalan kynnyksen palveluiden kehittämistä, niin ne ovat olleet aika yksinkertaisia prosesseja. Ollaan vain otettu nuoret mukaan aidosti pohtimaan sitä, että mitä he tarvitsevat. Eivät ole tarvinneet mitään hienoja yhteiskehittämisprosesseja. Siitä on tullut todella hienoja ideoita tavallaan yksinkertaisilla prosesseilla. Eli varmaan, jos haluttaisiin edistää näitä asioita muuten kuin velvoitteiden kautta, niin pitäisi pystyä konkreettisesti näyttämään päätöksentekijöille, että jos te teette näin, niin siitä on myös hyötyä palveluiden laadun, kansalaisten hyvinvoinnin kannalta. Muuten eivät nämä asiat leviä pelkästään sillä hyvällä tahdolla, että jee, nyt on nuoria otettu mukaan enemmän. Vaan näyttää, että se myös vaikuttaa lopputulosten kannalta.

Riina Pulkkinen [00:37:48]: Minä jatkaisin tuosta myös – minua pikkuisen hirvittää se ajatus siitä, että sitä pitäisi jotenkin lailla vielä enemmän säätää. Viitaten siihen, että esimerkiksi kuntalaissa kuitenkin jo aika paljon puhutaan kuntalaisten osallisuudesta ja sitten myös tämä nuorisovaltuustoasia siellä, että siellä on minusta riittävästi elementtejä. Minusta se riski on siinä se, että jotain säädetään lailla ja sitten sitä aletaan tekemään, koska on pakko. Kaikki meistä tietää, että varsinkin, kun me ajattelemme nuoria ja heidän reagointiherkkyyttä tavallaan sellaisiin asioihin, mitä tehdään vain siksi, koska on pakko, niin ei välttämättä... Minusta se on vähän jännä skenaario. Jotenkin se, mitä minä näkisin tai haluaisin nähdä laajemmin, on pikemminkin lupa, tila, aika ottaa nuoria mukaan ja jotenkin kannustaa siihen. Ei ole mitään sellaista, että nuoren puhuminen on jotenkin niin vaikeaa. Välillä tulee sellainen, että kaikki nuorten kanssa töitä tekevät pelkäävät, että he menevät rikki ja kaikkia muita alkaa jännittää jotenkin nuorisolaisen puhuminen. Sitten siinä tulee sellainen ihan kummallinen jotenkin, että mikä tässä juuri on niin vaikeaa, kun ei se kuitenkaan ole mitään muuta kuin ihan inhimillistä kohtaamista.

Virva Viljanen [00:39:07]: Päivi?

Päivi Kurikka [00:39:09]: Kyllä meillä lainsäädäntö varmasti on, ajatellen näitä asioita, niin erittäinkin hyvällä tolalla. En todellakaan lähtisi miettimään sitä, että lisää säädöksiä pitää saada aikaiseksi, vaan varmaankin keskittyisin pohtimaan sitä, että näistä, mistä Lari tuossa äsken mainitsi, elikkä juuri tällainen vuorovaikutteisuus, yhdessä tekeminen, keskusteleminen. Se auttaa myös nuoria ymmärtämään, että mitkä resurssit siellä kunnassa on toteuttaa erilaisia asioita. Nuoret ovat fiksuja ja järkeviä ihmisiä. Kyllä he varmasti ymmärtävät sen kuntien taloudellisen tilanteen ja missä rajoissa siinäkin mennään. Mutta nimenomaan löydetään ne kohdat, joita nuoret ihan oikeasti todella tarvitsevat. Se on tärkeä. Toinen juttu tietysti on myös tämä paikallisten Nuvien rooli. Siihen kyllä kaivattaisiin varmasti todella paljon skarppaamista kunnissa. Nuvalaisilta itseltään tulee usein sellaista palautetta, että ei heitä tavallaan kunnassa osata käyttää hyödyksikään läheskään tarpeeksi. Elikkä ei siellä haluta mitään kahvikerhoja pyörittää ihan turhan takia. Totta kai hienoa on, että nuvalaisille on siis laajasti myönnetty läsnäolo- ja puheoikeuksia lautakunnissa, joissa asioita valmistellaan, kunnan hallituksiin ja tällä tapaa. Mutta ylipäätään nuvalaisetkin edustavat tiettyä joukkoa siitä kunnan nuorista. Enemmän pitäisi panostaa nimenomaan niihin prosesseihin, joilla me saamme Nuvan ulkopuolellakin toimivia nuoria sitten mukaan.

Lari Hokkanen [00:41:11]: Tämä on minun mielestä hirveän tärkeä pointti. Palatakseni siihen sosiopoliittiseen näkökulmaan, poliittiseen osallistumiseen, että meillä on paljon näitä poliittisesti todella aktiivisia nuoria. Heistä ei tarvitse sinänsä huolehtia. He kyllä pysyvät vallassa eläkeikään asti ihan varmasti teinistä lähtien. Mutta sitten se, että meillä on se isompi joukko, joiden ääntä ei kuulla. Tavallaan se, että mietitään uusia poliittisia vaikuttamisen, osallistumisen keinoja myös nuorten ulkopuolelta. Niissä ehkä keskittyy heille, joilla on sitä sosiaalista pääomaa muutenkin aika paljon. Sitten he keskittyvät yhteen tekemään näitä uusia kivoja kevyen vaikuttamisen muotoja. Eli saada myös laajemmin nuoret mukaan kuvaan siitä valikoituneesta porukasta, jotka osaavat kyllä sanoa mielipiteensä paikassa kuin paikassa.

Virva Viljanen [00:42:00]: Erinomaisia pointteja. Tosiaan, niin kuin on puhuttu, niin minä en ehkä ihan vielä luovu näistä minun lakiajatuksista. Mutta todella moni asiahan on jo laissa. Esimerkiksi osallistuva budjetointi kunnissa on mahdollista. Oppilaskunnat ja opiskelijakunnat ovat pakollisia. Elikkä tällainen vaikuttamiselin pitää olla ja samoin nuorisovaltuusto. Sitten on esimerkiksi ehkä vähän liiankin vähän käytetty kuntalaisaloite, minkä saa tehdä myös alaikäinen. Yksi sellainen asia, mikä vielä puuttuu laista ja mikä on ollut Allianssin pitkäaikaisena tavoitteena, on tämä äänestysikärajan ja vaalikelpoisuuden ikärajan laskeminen kaikissa vaaleissa 16:een, ehkä jopa 15:een. Nyt minä ottaisin tällaisen pikagallupin, että onko vihdoin aika laskea äänestysikärajaa. Lari, kyllä, ei?

Lari Hokkanen [00:42:47]: Kyllä ainakin kannattaa kokeilla kuntavaaleissa.

Virva Viljanen [00:42:50]: Riina?

Riina Pulkkinen [00:42:50]: Kyllä, koska me tarvitsemme lisää ääniä päätöksentekoon.

Virva Viljanen [00:42:54]: Päivi?

Päivi Kurikka [00:42:55]: Varauksella kyllä.

Virva Viljanen [00:42:57]: Tämän hyväksymme. Kiitos. Vedetään vähän vielä loppuun näitä, että mitä nyt pitäisi tehdä. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelman otsikossakin on tämä sana osallisuus. Oli osaava ja osallistuva Suomi vai kummin päin se nyt meni. Siellä ohjelmassahan luetaan kaikenlaista todella positiivista nuorten osallisuudella. Elikkä ihan siitä lähtien, että nuorten osallisuus kasvaa, nuorten kuulemisvelvoitetta vahvistetaan, nuorisovaltuutettujen roolia päätöksenteossa vahvistetaan, demokratiakasvatusta kehitetään ja näitä suoran demokratian keinoja edistetään. Mitä terveisiä lähettäisitte pääministeri Marinin hallitukselle näiden tavoitteiden saavuttamiseksi? Riina, haluatko aloittaa?

Riina Pulkkinen [00:43:40]: Apua. En halua.

Virva Viljanen [00:43:43]: Joku muu voi myös ottaa tästä kopin.

Lari Hokkanen [00:43:45]: Minä voin aluksi sanoa näin, yhteiskunnallisten kokeilujen puolesta puhujana voi puhua aina samaa asiaa podcastista ja puheesta toiseen. Ehkä minun terveiset Marinin hallitukselle olisi se, että vähemmän työryhmiä näihin asioihin liittyen ja enemmän kokeiluja ja tekemistä. Ne asiat eivät ole niin vaikeita. Nuorten osallisuuteen liittyvät jutut eivät ole niin monimutkaisia. Eli enemmän demokraattisia kokeiluja. Meillä on demokraattisista innovaatioista paljon esimerkkejä ulkomailta. Niitä kannattaisi laajasti alkaa tekemään Suomessa ja sitten myös evaluoida ja arvioida, miten ne sujuvat, onko niillä sellaisia vaikutuksia kuin me olemme kuvitelleet. Terveiset olisi, että tehdään enemmän ja puhutaan vähemmän, näihin asioihin liittyen.

Päivi Kurikka [00:44:33]: Lari, olen samaa mieltä kanssasi. Elikkä vähemmän työryhmissä istumista ja suunnittelua. Enemmän yhteistyötä, vuorovaikutusta, konkreettista tekemistä, kokeilemista. Se on varmasti se. Tietysti näin täytyy todeta, että kun tuossa puhuttiin jo kuntien taloudesta ja resursseista, niin kyllä lisärahoitusta kunnat myös tähän osallisuustyöhön tarvitsevat. Myös kunnissa olisi mahdollisuus siihen. Halua kyllä löytyy poikkihallinnollisen osallisuustoiminnan lisäämiseen. Sen me olemme kyllä huomanneet meidän erilaisissa verkostoissa, kun me olemme toimineet.

Riina Pulkkinen [00:45:21]: Minä voin nyt tästä kollegoista inspiroituneena tässä, niin minulla on ehkä kaksi pointtia, joista toinen on... Jatkan tuohon, mitä Päivi äsken sanoi sitä, että empatiavaje on aika usein myös resurssien puutetta. Sitä, että on kiire, puhumme me sitten sosiaalityöstä tai sitten siitä, että miten otetaan ihmiset mukaan. Nämä kaikki kuitenkin kytkeytyvät jossain kohdassa sinne osallisuuteen. On vaikea olla kiinnostunut oman kunnan kaava-asioista, jos on koko ajan hirveä nälkä. Myös sellainen näiden asioiden yhteen nivoutuminen, joka on varmaan kaikille ihan ilmeistä. Sitten se toinen on se, että kun nyt meidän hallitus on kuitenkin myös kansainvälisesti kiinnostava ja katsotaan aika tarkkaan sellaisena erilaisena esimerkkinä, niin sitten olisi kiinnostava nähdä sellainen walk to talk, eli miten myös meidän hallitus voisi jotenkin itse kuulla nuoria tai tehdä yhdessä heidän kanssaan. Se olisi kiinnostava nähdä.

Virva Viljanen [00:46:26]: Todella. Ihan lopuksi vielä otetaan sellainen kierros, että mitä te olette tänään oivaltaneet tämän keskustelun aikana nuorten osallisuudesta. Päivi, haluatko aloittaa?

Päivi Kurikka [00:46:40]: Joo. Tämä keskustelu kyllä vahvisti sitä näkemystä, että nuorten osaaminen ja nuorten näkemykset ovat täysin vielä liian tällainen alikäytetty voimavara, eli sitä enemmän peliin.

Virva Viljanen [00:47:01]: Erinomainen pointti. Riina, haluatko jatkaa?

Riina Pulkkinen [00:47:04]: Voin jatkaa. Minulle se on ehkä myös sellainen tietty oman tuntuman vahvistaminen siitä, että me tarvitsemme lisää nuorille paikkoja näyttää, miten he näkevät tulevaisuuden, millainen se tulevaisuus heidän silmissään on.

Virva Viljanen [00:47:22]: Lari?

Lari Hokkanen [00:47:23]: Tuntuu juuri siltä, että kaikki työvälineet, kaikki ideat on tässä aika lähellä ja nyt vain tarvitsisi semmoisen pienen kynnyksen yli menemisen meidän kaikkien osalta. Ei nuorten osalta, vaan myös meidän muiden osalta sen eteen, että nuorten osallisuus kasvaisi. Eli olemme lähellä, mutta silti aika kaukana. Mutta kaikki on tehtävissä.

Virva Viljanen [00:47:44]: Koska minä olen vetänyt tätä keskustelua, niin minä saan tietysti rikkoa sääntöjä ja sanoa kolme asiaa. Ehkä vähän summaten yhteen tämän päivän keskustelua, niin on juuri tämä nuorten omaehtoisen toiminnan tukeminen. Sitten sen osallisuuden monikanavaisuus, eli yksi reitti harvoin riittää, vaan tarvitaan monta eri. Sitten tähän tarvitaan ikään kuin tällaista painetta ja resursseja näiden asioiden toteuttamiseen. Hei, ihanaa, että tulitte tänään keskustelemaan näinkin tärkeästä aiheesta kuin demokratian tulevaisuudesta ja nuorten osallisuudesta tässä ja nyt.

[musiikkia 00:48:16]

Janika Takatalo [00:48:18]: Kuuntelet Allianssin Mitä kuuluu nuorille -podcastia. Muista tilata podcast omasta podcast-sovelluksestasi. Moikka. Minä olen Allianssin kansainvälisen vaikuttamisen asiantuntija Janika Takatalo. Jakson loppuosassa keskitytään nuorten osallisuuteen kansainvälisellä tasolla. Kommentit aiheesta kuullaan Eurooppanuorten puheenjohtaja Iiris Asunmaalta. Katsotaan ensin vähän nuorten osallisuuden nykytilaa kansainvälisillä kentillä. Yksi toimivaksi havaittu ja jo pitkään olemassa ollut vaikuttamisen muoto ovat nuorisodelegaatit. Allianssi on jo vuodesta 97 lähtien nimennyt YK:n nuorisodelegaatin sekä 2000-luvulta lähtien myös nuorten ilmastodelegaatin. Nämä nuoret edustavat kaikkia suomalaisia nuoria esimerkiksi YK:n eri kokouksissa ja ilmastohuippukokouksessa. Myös pohjoismaisella tasolla meillä vaikuttaa NORDBOK-delegaatti sekä joka toinen vuosi Unescon yleiskokoukseen osallistuva nuorisodelegaatti. Allianssin tehtävä onkin tukea näitä delegaatteja tehtävässään. Eurooppalaisella tasolla samanlaista nuorisodelegaattijärjestelmää ei vielä ole kehitetty. EU kuulee nuoria kuitenkin nuorisodialogin kautta, mikä tarkoittaa nuorten ja päättäjien välistä vuoropuhelua. Allianssi vastaa Suomessa nuorisodialogin toteuttamisesta. Viimeksi juuri edeltävänä syksynä järjestettiin laaja kyselytutkimus suomalaisille nuorille. Siitä tullaan julkaisemaan raportti lähiaikoina. Sitten jokaisen näiden jäsenmaan nuorisodialogin raporteista kootaan yhtenäinen eurooppalainen tavoiteohjelma, jota sitten viedään eteenpäin eri päätöksentekoelimiin. Sitten tietysti äänestysikäiset nuoret voivat vaikuttaa Eurovaaleissa äänestämällä ja tekemällä EU:n kansalaisaloitteita. Myös nuorisojärjestöjen kautta voi vaikuttaa, sillä aika monella niistä on eurooppalainen kattojärjestö. Tavalliselle nuorelle EU-päätöksenteko voi kuitenkin vaikuttaa kaukaiselta ja monimutkaiselta eikä suoravaikuttamisen keinoja juuri ole. Minä kysyin Eurooppanuorten puheenjohtaja Iiris Asunmaalta kommenttia siitä, miltä nuorten vaikutusmahdollisuudet EU:ssa tällä hetkellä hänestä vaikuttavat. Kuullaan, mitä Iiris vastasi.

Iiris Asunmaa [00:50:27]: Me Eurooppanuorissa mietimme todella paljon sitä, että millaisia vaikutusmahdollisuuksia nuorilla on Euroopan politiikkaan. Minä olen sitä mieltä, että edelleen paras tapa nuorille vaikuttaa on Eurovaaleissa äänestäminen, koska äänestämällä nuoria me pystymme vaikuttamaan siihen, että niitä nuoria myös on siellä mukana päättämässä. Viime Eurovaaleissa vuosi sitten keväällä valittiin sellainen parlamentti, jonka keski-ikä on 50 vuotta. Se on pikkaisen matalampi kuin edellisen parlamentin. Mutta silti se on aika korkea. Nuorin meppi on 21. Vanhin on 82. Meillä kuitenkin Euroopassa, vaikka väestö ikääntyy, noin 30 prosenttia eurooppalaisista on alle 30-vuotiaita. Se ei vielä näy tuolla parlamentissa. Niitä alle 30-vuotiaita meppejä on siellä aika vähän. Mutta ehkä toiseksi paras tapa vaikuttaa on osallistua järjestötoimintaan. Meillä Suomessa on paljon erilaisia nuorisojärjestöjä, joissa todella monella on Euroopan tason kattojärjestö. Sitten ehkä vielä se Euroopan tason kattojärjestö on mukana sen alan tai aiheen ympärillä olevassa niin sanotussa aikuisten järjestössä. Sitä kautta pääsemme myös EU-pöytiin. Sitten monet poliittiset nuorisojärjestöt ja Eurooppanuoret tarjoavat mahdollisuuksia tavata suomalaisia päättäjiä, jotka vaikuttavat EU-pöydissä tai eurooppalaisia päättäjiä, esimerkiksi meidän meppejä ja sitä kautta viedä sitä nuorten viestiä eteenpäin. EU:lla on myös olemassa kansalaisaloite, joka tosiaan, täysi-ikäiset voivat siihen osallistua. Mutta se on aika raskas ja kankea tapa vaikuttaa tällä hetkellä EU:ssa. 

Janika Takatalo [00:52:15]: EU:n nuorisopolitiikan ja strategian periaatteita ovat osallisuuden ja osallistumisen edistäminen. Tämä on hyvä lähtökohta, mutta osallisuuden mallit kaipaavat vielä paljon lisää kehittämistä ja konkretiaa. Suomi on aika usein nostettu hyvänä esimerkkinä nuorten osallisuudesta. Yhä enemmän pitäisikin levittää toimiviksi koettuja käytäntöjä jäsenmaiden välillä ja jäsenmaista EU-instituutioihin. Jo mainittu YK:n nuorisodelegaattiohjelma voisi olla sellainen, mikä olisi hyvä ottaa käyttöön myös EU:ssa. Lisäksi hyviä malleja nuorten kuulemisesta ovat vaikkapa nuorisovaltuustot ja erilaiset ministeriöiden pyöreät pöydät, joissa nuoret ovat mukana. Voisikohan näitä viedä EU-tasolle? Lisää suoravaikuttamisen kanaviakin tarvitaan. Esimerkiksi vuosittainen nuorten EU-huippukokous voisi olla mielenkiintoinen kokeilu. Kysyin Eurooppanuorten Iirikseltä hänen ajatuksiaan siitä, mihin nuorten osallisuudessa tulisi olla EU-tasolla menossa. Millä keinoin lisäisit nuorten vaikutusmahdollisuuksia EU:ssa, jos saisit vapaasti päättää, Iiris?

Iiris Asunmaa [00:53:19]: Tämä on todella mielenkiintoinen kysymys nuorten osallisuudesta ja vaikutusmahdollisuuksista EU-päätöksenteossa. Paljonhan jo tapahtuu. Meillä on European Youth Forum, nuorisoalan kattojärjestö Euroopan tasolla, joka pitää meteliä nuorten puolesta. Parlamentti järjestää European Youth Eventin, joka taas kokoaa tuhansia nuoria ympäri Eurooppaa keskustelemaan Euroopan tulevaisuudesta. Mutta jotenkin itse ainakin kaipaisin vielä sitä, että nuoret eivät vain keskustele keskenään, vaan ollaan oikeasti viemässä sitä asiaa eteenpäin ja nuoria ei vain kuulla, vaan nuoria oikeasti myös kuunneltaisiin. Yksi konkreettinen asia olisi esimerkiksi komissaari, joka vastaisi pelkästään nuorisoasioista. Tällä hetkellä Mariya Gabriel vastaa sekä nuor-... Hänellä taitaa olla tällainen Innovation and Youth eli Innovaatiot ja nuoret -niminen salkku, johon siis kuuluu innovaatiopolitiikkaa, urheilua ja sitten ne nuoret siellä mukana, että toivotaan, ja kulttuuriasiat, että joskus voitaisiin meidänkin yhteiskunnassa ja Euroopassa nähdä nuoret niin tärkeinä asioina, että se oikeasti ansaitsisi oman politiikkaosion. Kyllä minä näen myös sen, että koko Euroopan tasolla, jotta meidän nuoret ovat tietoisia vaikutusmahdollisuuksista ja pystyvät olemaan aktiivisia ja vaikuttavia kansalaisia, niin pitäisi todella paljon kehittää demokratiakasvatusta sekä täällä meillä Suomessa että koko Euroopan tasolla. Se, mitä me opetamme EU:sta, että nuoret kokevat, että heillä on niin paljon kompetenssia ja tietoa niistä EU-asioista, että he uskaltavat mennä puhumaan ja etsimään niitä vaikutusmahdollisuuksia, niin se on todella tärkeää. Siihen vaikuttavat myös meidän EU-uutisointi siitä, miten me tiedotamme Eurooppa-asioista ja Euroopan Unionin toiminnasta ja kuinka paljon meillä on resursseja tehdä sitä Suomessa. Eurooppanuorten tärkeimpänä tehtävänä on tiedottaa nuoria Eurooppa-asioista. Yritetään saada niitä aktiivisia nuoria, jotka ovat kiinnostuneita eurooppalaisuudesta ja Euroopan ajankohtaisista asioista, niin myös löytämään sitä tietoa, jotta voi olla aktiivinen. Myös yksi sellainen erityisryhmä EU:ssakin vaikuttamismahdollisuuksien puitteissa ovat ne nuoret, jotka eivät ole vielä äänestysiässä. Alle 18-vuotiaat nuoret kun eivät saa Eurovaaleissa äänestää, niin olisi tärkeää miettiä sitä, että miten nämä nuoret saadaan mukaan vaikuttamaan Eurooppa-asioihin. Mainitsitkin YK:n nuorisodelegaattiohjelman. Sen vieminen EU-tasolle olisi hyvin suotavaa. Kunhan me pystymme takaamaan demokraattisen ja läpinäkyvän prosessin siihen EU:n nuorisodelegaattien valintaan kaikissa jäsenmaissa, niin se olisi kanssa hyvä lisä. Todella tärkeä on juuri se, että nuoret ovat aidosti mukana ja tasavertaisina keskustelijoina, eikä vain sillä lailla, että on nyt kuultu, mitä asiaa teillä oli, eli voidaan mennä eteenpäin muissa jutuissa. Oikeasti oltaisiin mukana keskustelemassa niistä meille tärkeistä politiikkateemoista.

Janika Takatalo [00:56:49]: Tämän päivän poliittiset päätökset tehdään niistä ongelmista, jotka vaikuttavat nuoriin huomenna. Nuorten sukupolvi globaalilla tasolla on suurempi kuin koskaan. Siksi on aivan keskeinen kysymys, miten nuoret saadaan mukaan kansainväliseen päätöksentekoon. Nuorten halukkuudesta tai taidoista se ei ainakaan jää kiinni. Aktiivisen kansalaisuuden toteuttaminen esimerkiksi ilmastolakkojen ja sosiaalisen median välityksellä osoittaa, että eurooppalaiset nuoret haluavat kyllä vaikuttaa. Tämän puolesta puhuu myös viime Eurovaaleissa kohonnut nuorten äänestysprosentti. Tarvitaan vain välineitä ja aitoa kuulemista. Me Allianssissa näemme, että nuorisojärjestöt ovat hyvä tapa kuulla nuoria. Siksi myös nuorisojärjestöjen resurssit, ei vain kanallisella, vaan myös kansainvälisellä tasolla tulee turvata. Valitettavasti suunta on joissain maissa päinvastainen. Ylipäänsä kansalaisyhteiskunnan kapeneva tila on asia, josta kansainvälisillä kentillä puhutaan paljon. Se tarkoittaa sitä, että erilaisten järjestöjen ja kansalaisaktiivien toimintaa rajoitetaan eri tavoin. Kansalaisyhteiskunnan ahtaammalle laittaminen sotii myös demokratian periaatteita vastaan. Nuorisojärjestöt on helppo hiljentää viemällä niiltä rahat ja vaikutuskanavat. Onko ilmiö tuttu sinulle, Iiris? Mitä me voisimme tehdä tukeaksemme nuorisojärjestöjä ja niiden toimijoita vaikkapa Puolan kaltaisissa maissa?

Iiris Asunmaa [00:58:11]: Tämä on valitettavan tuttu ilmiö Euroopassa. Yleisesti järjestökentällä ja yleisesti nuorisojärjestökentällä useissa Euroopan maissa on se tila kaventunut, mitä voi sanoa ja myös ihan taloudelliset resurssit siitä, että miten voidaan toimia. Minun mielestä on todella huolestuttavaa, että nuoret, jotka ovat muutenkin nuorisotyöttömyyden ja yleisen taloudellisen epävarmuuden takia heikossa asemassa, niin heidän mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen edelleen kavennetaan. Se on sellainen asia, jonka puolesta European Youth Forum on ottanut kantaa. Minun mielestä meillä pitäisi Euroopan tasolla olla tiukempi kontrolli siitä, että mitä meidän omalla mantereella tapahtuu. Emme me voi puhua, että me puolustamme ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta, jos meidän jäsenmaat saavat leikata ja estää nuorisojärjestöjen toimintaa. Kyllä minä näen, että meillä pitäisi olla tai EU:n pitäisi ottaa vahvemmin kantaa oikeusvaltiorikkomuksiin, sitoa sitä rahoitukseen. Tämä on vaikea kysymys, koska se vaatii aika suurta yksimielisyyttä jäsenmaiden välillä. Mutta minä jotenkin näen sen, että meillä pitää oikeasti olla vahvempia keinoja puuttua tällaisiin oikeusvaltioperiaatteen loukkauksiin, kuin esimerkiksi kansalaisyhteiskuntatoiminnan estämiseen. Yksi, mitä voisi pohtia, voisiko meillä olla Euroopan tasolla matalalla kynnyksellä nuorten haettavissa olevaa rahoitusta. Meillä on kaikenlaisia eri nuoriso-ohjelmia Erasmuksen alla. Mutta vielä todella sellaista, mikä on helppo hakea ja mikä on helposti myös saatavilla. Nuorisojärjestöt voivat oman valtiollisen portaan ohittaa siinä rahoituksen hakemisessa, millä pystyttäisiin takaamaan sitä moniäänistä toimintaa ja erityisesti vielä nuorten sisällä heikommassa asemassa olevien toimintaa. Se olisi ehdottomasti tervetullutta. Minusta myös se, että me Suomessa pidämme ääntä siitä, että kaikki ei nyt mene hyvin. On maita, joissa nuoret kokevat, on syrjäytetty yhteiskunnallisesta toiminnasta tai ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa. Se, että me tuomme meidän poliitikoille tietoisuutta, varmasti myös vie Euroopan tasolla sitä viestiä eteenpäin. Meidän Eurooppanuorilla on Euroopan tasolla aktiivista toimintaa muun muassa Makedoniassa tai Pohjois-Makedoniassa, joka ei ole edes vielä EU-maa. Myös se, kun me neuvottelemme uusista jäsenmaista Euroopassa, niin me huomioisimme siellä vahvasti kansalaisyhteiskunnan ja nuorisojärjestöjen roolin ja senkin, että avoimuus myös yhtenä kriteerinä. Tavallaan myös meidän uudet jäsenmaat olisivat valmiita sitten noudattamaan yhteisiä sääntöjä. Toisaalta me emme voi vaatia sitä uusilta jäsenmailta, jos meidän vanhatkaan jäsenmaat eivät toimi niin. Kyllä tässä on selvästi sellainen petraamisen paikka. Toivon tästä EU:lta paljon vahvempaa kantaa nuorten asioiden eteenpäin viemiseksi ja nuorten osallisuuden vahvistamiseksi.

Janika Takatalo [01:01:32]: Suomalaiset nuorisojärjestöt ottivat 2019 lopulla yhdessä kantaa siihen, että nuoret on saatava EU:n päättäviin pöytiin. Uusi Euroopan parlamentti on aloittanut kautensa. Luotamme uuteen nuorisoasioista vastaavaan komissaariin ja komission työohjelmaan siinä, että EU:ta halutaan tuoda lähemmäksi kansalaisia ja demokraattisia osallistumismahdollisuuksia lisätä. YK:n nuoret, rauha ja turvallisuus -päätöslauselma korostaa nuorten osallistumista, syrjäytymisen ja radikalisoitumisen ennaltaehkäisyä ja kumppanuuksia. Suomi tekee parhaillaan ensimmäisenä maana toimintaohjelmaa päätöksen toimeenpanemiseksi. Samaa nuorisojärjestöt odottavat myös EU:lta. Tässä työssä myös nuoret haluavat olla vahvasti mukana ja antaa panoksensa. Allianssi on lisäksi järjestämässä syksyllä 2020 nuorten EU-huippukokouksen, jonka tuloksena syntyviä politiikkatavoitteita tullaan sen jälkeen esittelemään Suomen ja EU:n ykköspäättäjille. Me kutsummekin kaikki nuoret mukaan vaikuttamaan ja osallistumaan. Kiitos, Iiris, kommenteistasi jakson aiheeseen. Varmasti sinäkin kutsut kaikki aiheesta kiinnostuneet nuoret myös oppimaan ja vaikuttamaan Eurooppanuorten kautta?

Iiris Asunmaa [01:02:42]: Kyllä. Ehdottomasti Eurooppanuorten toimintaan ovat tervetulleita kaikki Euroopasta kiinnostuneet nuoret. Me olemme puoluepoliittisesti sitoutumaton järjestö, mutta haluamme kovasti vaikuttaa siihen, millaisessa Euroopassa me tulevaisuudessa elämme. Meidän kautta pääsee harjoittelemaan Eurooppa-asioita, muta myös kaikenlaisia taitoja ja vaikuttamisosaamista, jotka ovat todella tärkeitä työelämässä. Tervetuloa vain mukaan toimintaan. Kiitos Allianssille kutsusta. Mahtavaa osallistua ja olla mukana teidän podcastissa.

[musiikkia 01:03:14]

Janika Takatalo [01:03:15]: Kiitos myös kuulijoille, kun olitte kiinnostuneita nuorten osallisuudesta. Muista kuunnella myös muut Mitä kuuluu nuorille -podcastin jaksot. Kiitos, kun kuuntelit. Muista tilata tämä podcast omasta podcast-sovelluksestasi. Palautetta ja kommentteja jaksoista voit laittaa meille osoitteeseen etunimi piste sukunimi at alli piste fi. Nettisivuillamme alli piste fi voit myös vastata jaksojen aihetta käsittelevään kyselyyn, jonka tuloksia käytetään nuorisoalan tavoiteohjelmaa päivittäessä.

[äänite päättyy]