Elmo, Prometheus-leirin ohjaaja

Prometheus-leirin ohjaaja Elmo

“Kaipasin 15-vuotiaana jotain riparin tilalle. Äitini löysi Protun jostain, ja päätin lähteä kokemuksen takia vaellusleirille Lappiin. Sain toiminnan kautta kavereita, joiden takia jäin lopulta toimintaan mukaan: lähdin seuraavana kesänä leirille apuohjaajaksi, toimin aiemmin Protu-lehden toimituksessa ja olen ollut mukana järjestämässä yksittäisiä tapahtumia. Nyt olen leirillä vapaaehtoisena ohjaajana jo viidettä kertaa. Suunnittelimme tiimin kanssa leirin alusta asti Protulta saamien löyhien raamien puitteissa: käsittelemme teemoja aika laajalla skaalalla aina yhteiskunnasta ja ympäristöstä maailmankatsomuksiin ja seksuaalisuuteen asti. Tiimimme koottiin jo keväällä koulutusvaiheessa, sillä ryhmädynamiikkaa testataan jo etukäteen leirin onnistumiseksi. Halusin lähteä ohjaajaksi, sillä leirillä saa yhteyden nuoriin ihmisiin. Nuoret ovat mielestäni aliarvostettu ihmisryhmä, mutta heistä saa kauheasti irti. Yllätyn joka kesä positiivisesti heidän fiksuudesta, ja parasta Protulla onkin läheinen ilmapiiri, joka leirin aikana syntyy - loppuviikosta jaetaan rohkeasti omia mielipiteitä suvaitsevassa ilmapiirissä ja keskustellaan todella henkilökohtaisistakin asioista.”

- Elmo, Prometheus-leirin vapaaehtoinen ohjaaja

Prometheus-leirit eli Protut ovat uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomia aikuistumisleirejä, jotka ovat tarkoitettu 8.-9. luokan käyneille nuorille. Protulle voi lähteä kuka vain uskontokuntaan katsomatta, ja ne järjestetään vapaaehtoisohjaajien voimin. Leirin aikana käsitellään ajankohtaisia, ajattomia ja nuorten elämän askarruttavia teemoja yleensä monipuolisten ryhmäkeskustelujen kautta. Suuren kysynnän vuoksi kesällä 2018 leirejä järjestettiin aiempia vuosia enemmän ja yhä suuremmilla osallistujamäärillä.

Aiheesta muualla