Nuorisotyönviikko

Asumisohjaajana kohtaan nuoria aikuisia kun he muuttavat nuorisoasuntoihimme, jotkut aloitellen itsenäistä elämää, toiset jo kokeneempina vuokra-asujina. Osa heistä tarvitsee apuani asumiseensa heti vuokrasuhteen alussa.
Koen, että turvattomuutta tunnetilana usein aliarvioidaan tai sitä ei osata käsitellä. Se on kuitenkin kokemus, joka on vaikuttanut elämääni miltei voimakkaammin kuin moni muu tunnetila.
Nuorisotyön viikon päätapahtuma Ratkaistaan Suomen suurin ongelma kokosi perjantaina 11.10. Allianssi-talon täyteen nuorisoalan toimijoita nuorten mielenterveydestä ja sen vaikutuksesta nuorten syrjäytymiseen.
Siltä sateenkaarinuoren elämä voi kesällä näyttää, kun prideja juhlitaan kimalluksen ja sateenkaarevan huuman keskellä. Paluu syksyyn, ehkä jo kotipaikkakunnan rautatieasemalla lyö märän pyyhkeen vasten kasvoja.
Kahdeksanvuotiaana olin onneni kukkuloilla - viimeinkin pääsin partioon! Nyt yhdeksän vuotta myöhemmin olen taas into piukeana aloittamassa uutta kautta ja toivottamassa uudet kokemukset ja kaverit tervetulleiksi.
Viime vuoden alussa Ohjaamoissa aloitettiin Onni-hanke, jonka tarkoituksena on etsiä ja kehittää psykososiaalisen tuen malleja Ohjaamoiden matalan kynnyksen asiakastyön tueksi.
Saan viestin Instagramin yksityisviestilaatikkooni. Siinä lukee: ”Mä en kestä tätä, tää on hirveintä ikinä. Voinko tulla tänään juttelemaan?” Kysymättä sen enempää vastaan nuoren viestiin ja sovimme tapaavamme nuoren koulupäivän päätteeksi meidän nuorisotilalla, seuriksella.
Halu tulla hyväksytyksi on yksi ihmisyyden perimmäisistä tarpeista, ikään, asemaan tai taustaan katsomatta.  Se kumpuaa jostain syvältä.
Minulla, Kuopion kouluhyökkääjällä ja 25 prosentilla 8.-9.
”Me kaikki kuollaan” on lause, jota toistin kahdeksannella luokalla usein. Nyt kun ajattelen noita aikoja ja sanoja huomaan, että tuo lause kumpusi merkityksettömyydestä ja toivottomuudesta.
Tilaa aihepiirin Nuorisotyönviikko RSS-syöte