Piirroskuva Henna Nätyngistä.Henna Nätynki (1997)

Kuka olet?
Olen rovaniemeläinen johtamisen psykologian opiskelija Lapin yliopistosta. Opiskelujen ohessa touhuan vapaaehtoisprojekteissa, joihin hurahdan jatkuvasti mahtavien opiskelukavereiden ansiosta.  

Miten muutat maailmaa?
Sain kuulua viimeisen noin kolmen kuukauden ajan (2020) upeaan tiimiin, jonka missio oli pelastaa suomalaiset palvelut. Koronakriisi laittoi yrittäjät kovan paikan eteen. Porukka nuoria yrittäjähenkisiä opiskelijoita ei voinut vain katsoa yrittäjien ahdinkoa vierestä toimettomina. Syntyi koko kansaa yhdistävä Pelastetaan Palvelut -liike, jonne yrittäjät ilmoittivat palvelunsa kertoen, miten heitä voisi kriisin keskellä auttaa. Kansalaiset taas pystyivät alustamme kautta etsimään esimerkiksi oman kotikaupunkinsa yrittäjän sivultamme ja auttamaan tätä yrittäjän toivomalla tavalla. Tiimimme piti yllä nettisivua sekä somekanavia julkaisemalla yrittäjätarinoita. 

Teimme liikkeen, koska halusimme luoda toivoa yhteiskuntaan ja ennen kaikkea auttaa. Jokaisen panos oli tärkeä. Sivustolla olikin lopulta liki 200 yrittäjätarinaa. Saimme kuulla rehellisiä ja koskettavia kertomuksia yrittäjiltä, mikä muistutti Pelastetaan Palvelut -liikkeen tärkeydestä. Toivomme mitä hartaammin, että olemme auttaneet näitä tarmokkaita yrittäjiä. Uskon, että saimme herätettyä myös uudella tavalla kuluttajille ajatuksen siitä, kuinka juuri meidän kulutustottumuksillamme on vaikutusta. Jos me emme vaikuta palveluiden tulevaisuuteen, niin kuka sitten? 

Pelastetaan Palvelut vaati tiimiltään paljon henkilökohtaisia resursseja ja vapaa-aikaa, minkä vuoksi toiminta päätettiin lopettaa toukokuussa (2020). Toivomme, että saimme sytytettyä auttamisen halun muihinkin vahvan viestimme kautta, eikä palveluiden pelastaminen pääty. 

Miten kannustat muita?
Meidän jokaisen pienetkin teot ovat juuri niitä, joilla saadaan suurempia asioita aikaiseksi. Hyvän tekeminen luo merkityksellisyyttä ja on paras tunne, mitä voi kokea. Vaikka Pelastetaan Palvelut -alustan toiminta lopetettiin, auttamisen ei kuulu loppua, vaan sitä voi jatkaa edelleen: osta paikalliselta yrittäjältä ja suosi suomalaisia palveluita. Se voi tarkoittaa, että ostat ystäville lahjat apua kaipaavilta yrittäjiltä tai vaikka tilaat leivoksia läheisestä leipomostasi päiväkahville. Auttamisen ei tarvitse olla tylsää, ja joskus se voi tuntua raskaalta, koska se vaatii ehkä totutusta poikkeamista. Kriiseistä selvitään vain tukemalla toisia, ja aina voi miettiä, miten toivoisin minuakin joskus autettavan. 

Ketä henkilöä arvostat?
Greta Thunbergia.