Eeva, Eeva, Kale ja Olavi, isoset

Eeva, Eeva, Kale ja Olavi hymyilevät kameralle yhdessä ryppäässä.

Poikkeuksellinen kesä ei estä rippikoulun isosia, vetäjiä ja leiriläisiä nauttimasta leiristään täysillä. Käsidesipulloja on siroteltu sinne tänne ja sairastapauksia varten on perusteelliset karanteeni- ja testaussuunnitelmat, mutta leirille tullessa huolet unohtuvat. Maalauksellisen kauniissa Aholansaaressa rauhallinen ilmapiiri on helppo ymmärtää.

Saaressa riparinsa järjestävä Herättäjä-yhdistys on evankelis-luterilaisen kirkon sisäinen herätysliike, joka painottaa keskustelevaa ilmapiiriä ja rukouksenomaisten Siionin virsien veisausta. Molemmat elementit näkyvät leirillä: oppitunnilla istutaan patjoilla hajanaisessa ringissä pohtimassa elämän keskeisiä kysymyksiä ja oppituntien välissä melodikat kiertävät soittajalta toiselle. ⠀

Musiikkipainotteisella leirillä keskeistä on yhdessä tekemisen riemu. Leiriläisiltä ei kysellä taitotasoa tai taustaa, vaan jokaisen annetaan kokeilla sitä, mitä ikinä haluaakaan. Perinteisissä virsissä saattaa soida sekä pasuuna että sello, ja uudemman musiikin parissa villiintyvät sekä sovitukset että soittajat. Musiikki nähdään ajattelun ja tunteiden sanoittamisen työkaluna, ja päivittäisten musiikkituokioiden kautta leiriläiset pääsevät käsittelemään luontevalla tavalla rippikoulun teemoja.

 

Isosille, kirkollisen nuorisotyön vapaaehtoisille sankareille, arvokkainta on leirin yhteisöllisyys. Eri puolilta Suomea tulevat leiriläiset tuskin tuntevat toisiaan ensimmäisenä päivänä, mutta puolitoistaviikkoisen leirin lopulla jokaisen silmistä paistaa hyvässä porukassa olemisen riemu. Eräs isosista tiivistää tuntemuksensa:⠀

“Oma leiri oli mahtava! Vielä mahtavampaa on olla antamassa muille se sama kokemus.” ⠀

Toinen lähettää terveiset leiriläisille konfirmaation jälkeisestä elämästä:⠀

“Riparin jälkeen tuntuu siltä, että tää nyt oli tässä, mutta ei se ole. Tästä tää saarielämä vasta alkaa!”

Aiheesta muualla