politiikkaviikko

Haluatko olla mukana kehittämässä syksyn kiinnostavinta politiikkakiertuetta nuorille?
Politiikkaviikko on nuorten yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemaviikko. Vuoden 2020 viikolla nuoret tutustuvat vaikuttamiseen lähiympäristössä - nimittäin kunnissa ja kaupungeissa.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson saapui nuorisoalan kattojärjestö Allianssin syyskokoukseen vastaanottamaan Uuden politiikan julistuksen. Julistukseen on kerätty nuorten ja nuorisoalan asiantuntijoiden parannusehdotuksia nuorten osallisuuteen.
Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi välittää tulevaisuusvaliokunnalle nuorten esille tuomat tulevaisuuteen liittyvät huolet ja haasteet, joihin nuoret toivovat vastauksia kuluvan vaalikauden aikana.
Tällä viikolla 4.-10.11. vietetään Politiikkaviikkoa, joka on valtakunnallinen yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemaviikko nuorille. Toista kertaa järjestettävän Politiikkaviikon teemana on tänä vuonna politiikan uudistaminen.
Lari Hokkanen on nuori, jota kiinnostaa yhteiskunnalliset kysymykset, mutta ei niinkään perinteiset tavat vaikuttaa niihin.
En ole työssäni tavannut yhtään ihmistä, joka vastustaisi nuorten osallisuutta. Osallisuus on nykypäivän trendisana, jonka jokainen mieltää tarkoittavan jotain positiivista. Se on vastakohta syrjäytymiselle ja ulkopuolisuudelle.
Tai. Mitä jos nuorilla ja päättäjillä olisi mahdollisuus kohdata niin, että jokainen ehtisi kertoa arjestaan ja elämästään?
Haastoimme kansanedustajat mukaan nuorten Politiikkaviikolle ja 34 edustajaa on jo tarttunut haasteeseen. Marraskuussa 4.-10.11.
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta pitää Politiikkaviikolla 8.11. kokouksen, jonka asialistan määrittelevät nuoret. Kokoukseen valitaan 80 nuorta osallistujaa, jotka ratkovat tulevaisuuden suuria kysymyksiä kansanedustajien kanssa.
Tilaa aihepiirin politiikkaviikko RSS-syöte