harrastaminen

Tulevan kesän elämme koronakriisin ja sen aiheuttamien rajoitusten kanssa. Moni nuori jää tänä kesänä ilman kesätyökokemusta. Kesätyön merkitys nuorelle on valtava.
“Ne nuoret, jotka ovat olleet vaarassa syrjäytyä ja jäädä kotiin, ovat nyt vielä suuremmassa vaarassa. Sosiaalisten kontaktien vähentyessä, nuorten yksinäisyys lisääntyy. Epätietoisuus tulevasta ja kuinka kauan tilanne jatkuu, aiheuttaa huolta ja ahdistusta.
Suomen johtavat nuorisotutkijat kritisoivat 4.3. julkaistussa puheenvuorossa Islannin mallin vaikutuksia nuorten hyvinvoinnin lisäämisessä.
Kaikilla on aiheesta mielipide, joka on oikea. Sinäkin aloit lukemaan tätä blogia, koska olet vakuuttunut siitä, että mantelimassa on ainoa oikea täyte. Olet tietysti mielestäni väärässä, koska ainoa oikea täyte on hillo. 
Viime viikkoina esillä olleet uutiset vakavista valta-aseman väärinkäytöksistä lasten ja nuorten harrastustoiminnassa ovat järkyttäneet monia. Ryhmästä ja sen jäsenistä vastuussa olevien aikuisten epäasiallinen, tai väkivaltainen, käytös ei ole koskaan hyväksyttävää.
Lasten ja nuorten harrastaminen on ollut kuluvalla hallituskaudella nuorisopolitiikan ykkösteemoja.
Tilaa aihepiirin harrastaminen RSS-syöte