Uutiset ja blogi

Tänään 10.10. on maailman mielenterveyspäivä ja samaan aikaan vietetään myös nuorisotyön viikkoa, jonka teemana on tänä vuonna nuorten mielenterveys.
Viime vuoden alussa Ohjaamoissa aloitettiin Onni-hanke, jonka tarkoituksena on etsiä ja kehittää psykososiaalisen tuen malleja Ohjaamoiden matalan kynnyksen asiakastyön tueksi.
Saan viestin Instagramin yksityisviestilaatikkooni. Siinä lukee: ”Mä en kestä tätä, tää on hirveintä ikinä. Voinko tulla tänään juttelemaan?” Kysymättä sen enempää vastaan nuoren viestiin ja sovimme tapaavamme nuoren koulupäivän päätteeksi meidän nuorisotilalla, seuriksella.
Halu tulla hyväksytyksi on yksi ihmisyyden perimmäisistä tarpeista, ikään, asemaan tai taustaan katsomatta.  Se kumpuaa jostain syvältä.
Minulla, Kuopion kouluhyökkääjällä ja 25 prosentilla 8.-9.
Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi pitää tarpeellisina hallituksen esityksessä esitettyjä muutoksia kansalaisaloitelakiin.
”Me kaikki kuollaan” on lause, jota toistin kahdeksannella luokalla usein. Nyt kun ajattelen noita aikoja ja sanoja huomaan, että tuo lause kumpusi merkityksettömyydestä ja toivottomuudesta.
Tällä viikolla 7.-13. lokakuuta vietetään Nuorisotyön viikkoa.  Nuorisotyön viikko järjestetään vuosittain viikolla 41 tarkoituksena nostaa esille nuorisotyön merkitystä ja moninaisuutta.
Viime viikolla Emmi Nuorgam laittoi itsestään kuvan Instagramiin häshtägillä mielenterveyspotilas.
Nuorisoalan osaamiskeskus Vahvistamo teetti viime vuodenvaihteessa kyselyn nuorisotyön osallistujille tarkoituksenaan kartoittaa, miten mielenterveys- ja päihdeteemat ovat olleet esillä nuorisotyön eri toiminnoissa.
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta pitää Politiikkaviikolla 8.11. kokouksen, jonka asialistan määrittelevät nuoret. Kokoukseen valitaan 80 nuorta osallistujaa, jotka ratkovat tulevaisuuden suuria kysymyksiä kansanedustajien kanssa.
Uusimman kouluterveyskyselyn tulokset julkistettiin 17.9.2019.
Allianssi ja YK-liitto hakevat aktiivista nuorisotoimijaa Suomen YK-nuorisodelegaatiksi vuodelle 2020.
Nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ja Erätauko-säätiö järjestävät Politiikkaviikolla kaksi julkista demokratiadialogia, joissa päättä
Lasten, nuorten ja opiskelijoiden järjestöt tukevat nuorten ilmastolakkoa sekä nuorten vaatimuksia ilmastopolitiikan tiukentamisesta. Aikuisten täytyy ottaa nuorten huoli tosissaan, kantaa vastuunsa sekä rakentaa lapsille ja nuorille kestävää tulevaisuutta. 
Miten nuoret pääsevät vaikuttamaan enemmän ja paremmin niin lähiympäristön ongelmiin kuin ylikansallisiin kriiseihinkin? Tätä pohtivat sekä nuoret että nuorisoalan asiantuntijat syksyn aikana.
Anton Tuuva aloittaa tapahtumatuottajana nuorisoalan kattojärjestö Allianssissa. Tuuva on koulutukseltaan Kulttuurituottaja (AMK), joka on opiskellut tapahtumatuotantoa myös Saksassa.
Olemme kuulleet nuorten huolen ilmastosta. Tämän huolen ja nuorten näyttämän esimerkin innoittamina olemme päättäneet järjestää NUORI2020-tapahtuman ilmastovastuullisesti.
Aurinko lähettää viimeisiä lämmönsäteitä kesän päättymisen äärellä elokuun lopulla 2018, kun 23-vuotias nainen istuu olohuoneen lattialla kotonaan koko omaisuutensa ympäröimänä.
Salla Merikukka on valittu vastaamaan nuorisoalan kattojärjestö Allianssin viestinnän kokonaisuudesta ja sen kehittämisestä. Hän siirtyy tehtävään Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden pääsihteerin paikalta.
Tänään nuoret nousivat eduskuntatalon portaille vaatimaan kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa. He ovat olleet Atte Ahokkaan kannustamana eduskuntatalolla joka perjantai jo vuoden ajan ja järjestivät sen kunniaksi mielenilmauksen ohessa tänään nyyttärit.
Allianssi kiittää ulkoministeriötä mahdollisuudesta osallistua Suomen seitsemännen kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen  määräaikaisraportointiin ja lausuu seuraavaa:
On huolestuttavaa kuinka moni nuori, vuosi vuodelta entistä nuorempi, kokee ahdistusta, masennusta, ja huonoa oloa päivittäin. Paineita ja inhottavaa fiilistä aiheuttaa moni asia, ja kuten maailmassa ylipäätään, tahti tuntuu kiihtyneen myös tällä saralla.
Mistä TSS-raportissa on kyse? YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (1966; SopS 6/1976) tuli Suomen osalta voimaan 3.1.1976.
Antti Rinteen hallituksen ensimmäinen budjettiehdotus on julkaistu! Mitä budjettiesitys tarkoittaa nuorille ja nuorisoalalle? Allianssi kokosi keskeisimmät ilonaiheet ja epäilykset. 
Kaksi menestynyttä konseptia yhdistävät voimansa, kun uusi Erätauko-säätiö ja nuorisoalan kattojärjestö Allianssi järjestävät ensi kertaa maan laajuisen demokratiadialogin nuorille Politiikkaviikolla. 
Lokakuusta 2019 alkaen Nuorisotiedon kirjasto järjestää torstai-iltapäivisin klo 13.30-15.30 kaikille nuorisoalan toimijoille tarkoitetun teemailtapäivän, joka tuo esiin alan uusinta ja ajankohtaista tietoa alan toimijoiden tuottamana.
Kestävän kehityksen korkean tason poliittisessa foorumissa (HLPF) käsitellään vuosittain edistymistä kestävän kehityksen tavoitteiden, eli Agenda 2030:n saralla. HLPF järjestettiin heinäkuussa New Yorkissa YK:n päämajassa.
Antti Rinteen hallituksen neuvottelut vuoden 2020 valtion talousarviosta käydään 17-18.9. Hallituksen ensimmäisen budjetin määrärahoista on puhuttu siitä lähtien, kun valtiovarainministeriö julkaisi oman esityksensä budjetista elokussa.