Uutisarkisto

Mistä ajankohtaisesta nuorisoalan aiheesta teillä on paras osaaminen? Kehitetäänkö teillä uutta, josta myös muiden tulisi tietää? Oletteko kenties keksineet ilmiömäisen ratkaisun johonkin yhteiskunnalliseen epäkohtaan? Tervetuloa kertomaan siitä myös muille!
Tule tekemään nuorisoalasta entistä enemmän tietoon perustuvaa - hae meille tietoasiantuntijaksi! Me Allianssissa haluamme, että nuorten hyvinvointiin liittyvät päätökset ja nuorten parissa tehtävä työ pohjautuvat jatkossa yhä enemmän tietoon.
Jada Ronimus-Aho, on valittu Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n palvelukoordinaattorin sijaiseksi vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen elokuun alusta alkaen.
On tärkeää, että me, jotka osaamme, pystymme ja voimme, pidämme meteliä yhdenvertaisuudesta - karnevaalein, sateenkaarilipuin tai ilman niitä, kirjoittaa viestinnän asiantuntija Teemu Hanhineva. Myös niiden puolesta, jotka eivät (vielä) osaa, pysty tai voi.
Suomen suurin ongelma ei ole sote, vaan nuorten syrjäytyminen. Jollei siihen löydetä ratkaisua, emme tule pärjäämään tulevaisuudessa.
Lasten ja nuorten kaltoinkohtelun estäminen on nuorisotyön kovinta ydintä, ei muusta toiminnasta irrallinen hippien projekti, kirjoittaa toiminnanjohtaja Anna Munsterhjelm. Siksi sen pitäisi kiinnostaa erityisesti nuorisoalan johtajia.
Ehdota vuoden 2018 Demokratiapalkinnon saajaa – teemana demokratia- ja ihmisoikeuskasvatus
Vilma Hakala, 31, on valittu Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n digitaalisesta viestinnästä vastaavaksi asiantuntijaksi. Hakala siirtyy tehtävään Helsingin kaupungilta kaupunkiympäristön toimialan viestintäsuunnittelijan paikalta.
Kansalaisyhteiskunta on vaarassa jäädä hallituksen uudistamisvimman jalkoihin, kirjoittaa Allianssin vaikuttamisen asiantuntija Silja Silvasti blogikirjoituksessaan.
Suomen kahdeksanneksi nuorten ilmastodelegaatiksi on valittu Milja Suihko, 24-vuotias rauhan- ja konfliktintutkimuksen maisteriopiskelija, joka on alun perin kotoisin Po
Allianssi järjestää yhteistyössä Sosten ja Veikkauksen kanssa paneelikeskustelun otsikolla “Suuri sukupolvikeskustelu – Mahtuvatko juniorit ja seniorit samaan Suomeen?”. Keskustelussa mukana muun muassa ministerit Sampo Terho ja Anna-Mari Virolainen.
Mari Henttinen (23) on valittu korkeakouluharjoittelijaksi Allianssin vaikuttamisen tiimiin. Mari on yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja hyvässä vauhdissa valtio-opin maisteriopinnoissaan Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa.
Allianssi yhdessä muiden järjestöjen kanssa vaatii hallitusta perumaan alle 30-vuotiaisiin kohdistettavan työsopimuslain heikennyksen.
Nuorten Agenda 2030 -ryhmässä toimii 17 jäsentä ja puheenjohtaja. Ryhmän ensimmäinen kokoonpano valittiin keväällä 2017, ja sen toimikausi kesti huhtikuuhun 2018. Toinen kokoonpano aloitti toukokuussa 2018.
Etsimme sujuvan toimistoarjen asiantuntijaa palvelukoordinaattorin perhevapaan sijaiseksi.
Nuorisoalan kattojärjestö Allianssi järjestää lokakuussa ensimmäisen Politiikkaviikon, joka vie politiikan, puolueet ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen yläkouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin.
Heta Hölttä, 27, on valittu Allianssin yhdenvertaisuusasiantuntijaksi perhevapaan sijaisuuteen. Hän aloittaa työt Allianssi-talolla 16.8.
Allianssi ja TPY yhdistävät voimansa nuorten osallisuuden ja demokratiataitojen vahvistamiseksi nuorten työpajoilla. Allianssi tarjoaa syksyllä 2018 demokratiakasvatuksen koulutusta ja toiminnallisia materiaaleja nuorten työpajoille ympäri Suomen.
Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ja joukko nuoriso-, opiskelija- ja lapsijärjestöjä luovuttavat tänään eduskunnan puhemiehistölle kansalaisaloitteen maksuttomasta toisesta asteesta.
  Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi teetti eduskuntapuolueille kyselyn maakuntavaaleihin valmistautumisesta. Yhdeksästä eduskuntapuolueesta seitsemän vastasi kyselyyn.  
Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi teetti eduskuntapuolueille kyselyn maakuntavaaleihin valmistautumisesta. Yhdeksästä eduskuntapuolueesta seitsemän vastasi kyselyyn.
Joel Linnainmäki, 27, on valittu Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n kansainvälisestä toiminnasta ja vaikuttamisesta vastaavaksi asiantuntijaksi.
More robust legal mechanisms must be put into place to ensure that the rights of young people are realized – Allianssi urges Finland to advocate for the creation of a convention on youth rights
Allianssi-talo sulkeutuu pe 27.4. klo 13.00. Olemme suljettuna vappuaaton ma 30.4. Avaamme jälleen ke 2.5. klo 9. Hauskaa vappua!
Sipilän hallitus kokoontuu tänään ja huomenna kautensa viimeiseen kehysriiheen päättämään vuoden 2019 budjetin suuntaviivoista.
Nuorten hyvinvointi, turvalliset vapaa-ajan yhteisöt, nuorisotyö, järjestötoiminta, ihmisoikeudet, esteettömyys, normitietoisuus, vihapuheen ja rasismin torjuminen sekä yhdenvertaisuus ja tasa-arvo.
NUORI2019 on kaikille nuorisoalan toimijoille suunnattu valtakunnallinen tapahtuma, jonka tavoitteena on tarjota osallistujille ajankohtaisinta tietoa sekä inspiraatiota omassa työssä tai toimessa kehittymisen tueksi.
Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry hakee uutta nuorten ilmastodelegaattia vahvistamaan nuorten osallistumista ilmastopoliittisessa päätöksenteossa, edistämään nuorten äänen kuulumista niin kansainvälisillä kuin kansallisillakin areenoilla sekä lisäämään nuorten tietoutta ilmastokysymy
Virva Viljanen, 27, on aloittanut Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n nuorten osallisuuden asiantuntija