|
Ikäraja: 18+
Oleskeluaika: 2 - 6 kuukautta, pelkkä kielikurssi vähintään 2 viikkoa
Hakuaika: noin 2 kuukautta ennen toivottua aloitusaikaa
Maksut: Allianssin ohjelmamaksu 220 euroa + kielikurssi- ja majoitusmaksu
Aloituspäivä: mikä tahansa maanantai
Prácticas Ecuador –ohjelma yhdistää espanjan opiskelun aidossa ympäristössä sekä työharjoittelun itse valitulla alalla. Ohjelma alkaa kielikurssilla Quitossa, minkä jälkeen ollaan palkattomassa työharjoittelussa vähintään kuuden viikon ajan. Ohjelmasta voi valita myös pelkän kielikurssin. Ohjelman voi aloittaa minä tahansa maanantaina, maksimikesto 6 kk.
Kielikoulussa opiskellaan oman tason mukaisissa 1-5 oppilaan pienryhmissä. Osallistuja voi valita joko peruskielikurssin (20h/vko) tai intensiivikurssin (30h/vko). Kielikoulu sijaitsee Ecuadorin kauniin pääkaupungin Quiton keskustassa. Opetuksen taso on korkealaatuista, sillä kaikilla opettajilla on yliopistotutkinto sekä vuosien kokemus espanjan kielen opettamisesta. Kurssin hintaan sisältyvät opetusmateriaalit sekä muita aktiviteetteja kuten salsatunteja, ruokakursseja, luentoja ja juhlia vähintään kerran viikossa. Lisäksi koulu järjestää säännöllisesti retkiä, joista veloitetaan pieni lisämaksu.
Kielikurssin jälkeen espanjaa pääsee harjoittelemaan tositilanteissa, sillä silloin aloitetaan työharjoittelu, jonka kesto on 6-20 viikkoa. Työharjoittelupaikkoja on tarjolla esimerkiksi matkailu-, sosiaali-, ympäristö- tai IT-alalla. Hakijan toiveet huomioidaan paikkaa etsittäessä. Työtehtäviin vaikuttavat hakijan espanjan kielen taito sekä harjoittelun kesto. Eniten on tarjolla vähintään kolmen kuukauden paikkoja. Palkaton työharjoittelu on tarkoitettu kehittämään kielitaitoa käytännössä ja on ensisijaisesti kulttuurivaihtoa/työelämään tutustumista. Yli 90 päivän vaihtoihin pitää olla viisumi, viisumin hakeminen on lähtijän omalla vastuulla.
Majoitusvaihtoehtoja on useita, mutta suosituinta on ollut asua lähellä kielikoulua huolella valituissa perheissä. Tämä mahdollistaa espanjan kielen tehokkaan harjoittamisen myös käytännössä. Perhe tulee jo lentokentälle vastaan ja on muutenkin apuna maahan ja kulttuuriin tutustumisessa. Majoitus on yhden hengen huoneessa ja siihen kuuluu puolihoito. Hakija voi itse päättää haluaako olla perhemajoituksessa vain kielikurssin ajan vai koko oleskelun ajan. On myös mahdollista valita majoitus soluasunnossa yhden hengen huoneessa ilman aterioita. Majoitus 2 hengen huoneessa soluasunnossa on ohjelman edullisin vaihtoehto. Osallistuja voi myös halutessaan järjestää majoituksen itse.
Quito on yksi Etelä-Amerikan vanhimpia kaupunkeja. Ecuadorilaiset ihmiset ovat ystävällisiä ja maassa puhuttu espanja selkeää ja helposti ymmärrettävää, joten Ecuador on ihanteellinen paikka espanjan opiskeluun. Ecuadorin kulttuurihistoria tempaa mukaansa ja nähtävää riittää sademetsistä Andeihin ja Galapagossaariin!
MITÄ MAKSAA?
Allianssin ohjelmamaksu on 220 euroa, ja se maksetaan ohjelmaan hakemisen yhteydessä. Ohjelmamaksuun sisältyy:
-
ohjelmaan sijoittaminen
- henkilökohtainen palvelu koko hakuprosessin ja ohjelmaan osallistumisen ajan
- eurooppalainen nuorisokortti (www.europeanyouthcard.fi)
- oikeus Kilroy Travelsin VIP-asiakkuuteen sekä muita etuja ja alennuksia
- ohjelmakohtainen opas
- lähtijävalmennus (touko- tai elokuussa)
- kattava ohjelma- ja maakohtainen infopaketti
- oikeus käyttää nuorisovaihdon osallistujasivuja
- osallistumistodistus
Mikäli hakija peruu itse lähtönsä, ohjelmamaksua ei palauteta. Mikäli taas me emme pysty sijoittamaan hakijaa, hänelle palautetaan ohjelmamaksu vähennettynä 20 euron toimistokuluilla.
Kielikurssipaikan varmistuttua hakijan maksettavaksi tulee yhteystoimiston kielikurssi- ja majoitusmaksu. Seuraavassa hintaesimerkkejä:
- 4 viikon peruskurssi + 4 viikon asuntolamajoitus 2 hengen huoneessa = 724 €
- 4 viikon peruskurssi + 4 viikon perhemajoituksella puolihoidolla = 864 €
- 2 viikon peruskurssi + 2 viikon asuntolamajoitus 2 hengen huoneessa + työharjoittelu/vapaaehtoistyö = 569 €
- 2 viikon peruskurssi + 2 viikon perhemajoitus puolihoidolla + työharjoittelu/vapaaehtoistyö = 639 €
- 2 viikon intensiivikurssi + 2 viikon perhemajoitus puolihoidolla + työharjoittelu/vapaaehtoistyö = 714 €
- 4 viikon peruskurssi + 4 viikon asuntolamajoitus 2 hengen huoneessa+ työharjoittelu/vapaaehtoistyö =919 €
- 4 viikon peruskurssi + 4 viikon perhemajoitus puolihoidolla + työharjoittelu/vapaaehtoistyö = 1 059 €
- 4 viikon intensiivikurssi + 4 viikon perhemajoitus puolihoidolla + työharjoittelu/vapaaehtoistyö = 1 214 €
Hintoihin sisältyy:
- hakupalvelu Quiton lentokentältä
- tutustumiskierros Quitossa ja käytännön ohjeita
- valittu kielikurssi ja kurssimateriaalit
- koulun oheisohjelmaa vähintään kerran viikossa
- yhteystoimiston tuki koko ohjelman ajan
HUOM! Yllä mainitut hinnat ovat esimerkkejä ja erilaisia yhdistelmiä voidaan koota hakijan toiveiden mukaan. Hintaan vaikuttavat majoituksen ja kielikurssin valinta. Edullisin majoitusvaihtoehto on perhemajoitus puolihoidolla. Myös hostellimajoitus on mahdollinen. Hakija voi myös ottaa perhemajoituksen vain kielikurssin ajaksi ja etsiä sen jälkeen itse toisen majoittumisvaihtoehdon. Majoituksen voi myös järjestää koko oleskelun ajaksi itse. Voit laskea itsellesi sopivan paketin hinnan HINNASTON avulla tai kysyä hintatarjouksen Allianssin nuorisovaihdosta: vaihto(at)alli.fi.
Lennot eivät kuulu ohjelmapakettiin, vaan jokainen järjestää lentonsa itse. Osallistujilla on Kilroy Travelsissa oma yhteyshenkilö, joka neuvoo reittivalinnoissa ja etsii parhaat lentovaihtoehdot.
KUKA VOI HAKEA?
Ohjelmaan voivat hakea 18 vuotta täyttäneet EU-kansalaiset. Työharjoittelupaikan määräytymiseen vaikuttavat mm. hakijan espanjan kielen taito, koulutus ja työkokemus sekä toivottu harjoittelun kesto. Hakijoiden tulisi osata espanjaa vähintään auttavasti. Mikäli espanjan taito on hyvin vähäinen, tulee hakijan käydä kielikurssia vähintään 4 viikon ajan, jotta hän pärjää työharjoittelupaikassa. Hakijoiden edellytetään olevan motivoituneita, joustavia sekä sopeutumiskykyisiä.
MITEN HAETAAN?
Ohjelmaan haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Kun olet täyttänyt sähköisen hakulomakkeen ja maksanut ohjelmamaksun sinulle lähetetään sähköpostitse ohjeet koskien ohjelmakohtaisia liitteitä ja niiden toimittamista Allianssiin. HUOM! Jos maksat ohjelmamaksun tilisiirtona lähetä meille kopio maksukuitista, jonka jälkeen lähetämme lisäohjeet sähköpostiisi. Laitathan hakulomakkeeseen sähköpostiosoitteen, jota luet säännöllisesti.
MIKSI ALLIANSSI?
Valitsemalla Allianssin valitset kokeneen ja luotettavan nuorisovaihto-ohjelmien järjestäjän. Allianssi on lähettänyt vuosina noin viisitoista tuhatta suomalaisnuorta ulkomaille töihin. Allianssin kautta lähteminen on turvallista, sillä kohdemaassa tukenasi on huolella valittu yhteystoimisto, joka palvelee sinua koko oleskelusi ajan. Saat myös erilaisia alennuksia ja etuja kuten opaskirjoja ja muuta perehdytysmateriaalia lähtöön valmistautumista varten.
Lisätietoja: vaihto(at)alli.fi, puh. 020 755 2605.
|