 |
|
 |
| Ammattikoulutus jää nuorilta maahanmuuttajilta helposti kesken |
|
| Mitä vähemmän aikaa maahanmuuttajaopiskelija on asunut Suomessa, sitä vaikeampi hänen on suoriutua ammatillisista opinnoista. |
Keskeyttämisriski liittyy keskeneräiseen kotoutumisprosessiin ja on erityisen suuri sellaisilla ensimmäisen polven opiskelijoilla, jotka ovat asuneet ja käyneet koulua Suomessa vain muutaman vuoden, ovat kotoisin Euroopan ulkopuolisista maista ja joilla on vähäinen koulutausta omasta kotimaastaan.
Turun ammatti-instituutin kehitysyksikkö on selvittänyt Opetushallituksen toimeksiannosta maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden ammatillisen opetussuunnitelmaperusteisen peruskoulutuksen keskeyttämisen syitä ja siihen vaikuttavia tekijöitä.
Maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden keskeyttämiseen vaikuttavat useat eri syyt. Kielivaikeudet, vaikea perhetilanne ja taloudelliset vaikeudet lisäävät poissaoloja ja jälkeen jäämistä opinnoista. Myös kulttuurierot, motivaatio-ongelmat ja oppimisvaikeudet vaikuttavat päätökseen keskeyttää opinnot.
Suurimman osan maahanmuuttajataustaisista opiskelijoista katsottiin olevan opiskelijoita, joiden keskeyttämisten syiden ei nähty eroavan kantaväestön opiskelijoiden keskeyttämisten syistä. Keskeyttämisten uskottiin olevan maahanmuuttajataustaisilla opiskelijoilla usein negatiivisia: opiskelijat jäävät keskeyttämisen jälkeen kantaväestön opiskelijoita useammin vaille opiskelu- tai työpaikkaa.
Keskeyttämisten määrissä on suuria valtakunnallisia eroja. Osaa ammatillisista oppilaitoksista maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden keskeyttämisproblematiikka ei vielä kosketa. Tulevaisuudessa tilanteen uskotaan muuttuvan.
Selvitystyöhön osallistuneiden tahojen mielestä keskeyttämisiä voitaisiin ehkäistä varmistamalla riittävät resurssit joustaviin ja opiskelijan yksilölliset tarpeet huomioiviin ohjaus- ja tukitoimiin. Tukea tarvittaisiin suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetukseen ja sellaisiin hyviin käytäntöihin, jotka vahvistavat opiskelijan kielellisiä ja muita opiskeluvalmiuksia sekä ennen ammatillisten perusopintojen alkua että niiden aikana.
|
| Julkaisu (pdf): http://www.oph.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/oph/embeds/119385_Maahanmuuttajien_ammatillisen_peruskoulutuksen_keskeyttamisselvitys.pdf |
KAIKKI UUTISET »
|
| |
|
 |