|
Työskentely hotellissa on suosittu tapa viettää kesää tai välivuotta ulkomailla. Kauttamme lähtee vuosittain satoja nuoria työskentelemään hotelliin, hankkimaan kansainvälistä työkokemusta ja parantamaan käytännön kielitaitoaan. Palvelualan työkokemuksesta ja sujuvasta kielitaidosta on monesti korvaamatonta hyötyä kotimaassa työpaikkaa etsittäessä. Hotellityöhön on mahdollista lähteä Iso-Britanniaan ja Itävaltaan.
Hotellityö on usein fyysisesti aika raskasta, mutta toisaalta myös parhaimmillaan uskomattoman hauskaa ja palkitsevaa, koska oman työnsä tuloksen näkee heti asiakkaan tyytyväisissä kasvoissa. Hotellityö sopii niin välivuoden viettäjälle kuin kesätyötä etsivälle, sillä ohjelmiin voi yleensä hakea ympäri vuoden, ja työsuhteen keston voi päättää itse. Minimikesto on useimmissa maissa kolme kuukautta. Eniten paikkoja on tarjolla maalis - lokakuussa, kun taas tammi- ja helmikuussa rekrytoidaan vähemmän. Osaan ohjelmista sisältyy pakollisena kielikurssi.
Hotelleissa on tarjolla erilaisia tehtäviä. Työ voi olla esimerkiksi ravintolassa, baarissa, kahvilassa, keittiössä, huonesiivouksessa, portieerina tai vastaanotossa työskentelemistä. Työtehtävät vaihtelevat hotelleittain ja riippuvat osallistujien kielitaidosta, työkokemuksesta, soveltuvuudesta eri tehtäviin sekä siitä, kuinka pitkään työsuhteeseen he ovat valmiita sitoutumaan. Työnkuvan suhteen voi esittää toivomuksia, mutta kannattaa kuitenkin olla realistinen. Työaika on noin 40 tuntia viikossa. Työ on usein vuorotyötä ja työajat epäsäännölliset. Työaikojen suhteen edellytetään joustavuutta, mutta ylityöt korvataan joko vapaa-aikana tai rahana.
Yleensä työntekijät majoitetaan hotellien henkilökuntaa varten varattuihin 2 - 3 hengen huoneisiin, mutta joissakin ohjelmissa saatetaan myös majoittua hostelliin, isäntäperheeseen tai erilliseen asuntoon. Majoitus ei ole samantasoinen kuin hotellin asiakkailla, vaan voi olla hyvinkin vaatimaton. Useimmiten työntekijät saavat päivittäiset ateriat hotellista.
Useimpiin ohjelmiin on mahdollista hakea kaverin kanssa yhdessä. Tällöin työpaikan sijainnin ja työtehtävien suhteen edellytetään erityistä joustavuutta, koska yhdessä hakevien sijoittaminen on muita vaikeampaa. Yhdessä hakevien tulisi mainita sähköisen hakemuksen lisätietoja kohdassa, kenen kanssa hakija hakee ohjelmaan.
Isossa-Britanniassa osallistujat ovat tavallisen työntekijän asemassa ja heille maksetaan työstä vähintään lainmukaista minimipalkkaa. Muissa maissa lähtijät ovat työharjoittelijoita, joille maksetaan harjoittelukorvausta. Palkasta / harjoittelukorvauksesta jää käteen mahdollisten verojen, majoitusvähennysten ja muiden kulujen jälkeen ohjelmasta riippuen noin 200 - 600 euroa taskurahaa kuukaudessa.
MITEN HAETAAN?
Ohjelmiin haetaan Allianssin sähköisellä hakulomakkeella. Tutustu lomakkeeseen ja ohjelmamaksuun liittyviin ehtoihin huolellisesti. Mikäli tarvitset apua lomakkeen täyttämisessä, älä epäröi ottaa yhteyttä Allianssiin.
Hakeminen etenee seuraavasti:
1. Ohjelmaan haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Täytä hakulomake huolellisesti hyvissä ajoin. Kun olet täyttänyt sähköisen hakulomakkeen ja maksanut ohjelmamaksun joko verkkopankin kautta tai tilisiirtona, sinulle lähetetään sähköpostitse ohjeet koskien ohjelmakohtaisia liitteitä ja niiden toimittamista Allianssiin. HUOM! Jos maksat ohjelmamaksun tilisiirtona lähetä meille kopio maksukuitista, jonka jälkeen lähetämme lisäohjeet sähköpostiisi. Hakemukseen tarvitaan liitteeksi hymyilevä passikuva, työtodistus, luonnesuositus (tai työtodistus jossa arviointi), cv, kopio passista tai henkilöllisyystodistuksesta, lääkärintodistus sekä muita mahdollisia ohjelmakohtaisia liitteitä. Laitathan hakulomakkeeseen sähköpostiosoitteen, jota luet säännöllisesti.
2. Hakemus tarkistetaan Allianssissa. Sinuun otetaan yhteyttä, mikäli hakemuksesta puuttuu jotakin tai sitä pitää vielä täydentää. Kun kaikki liitteet ovat koossa, toimitetaan hakemus kohdemaahan.
3. Sinulle lähetetään materiaalipaketti, joka sisältää muun muassa lähtijäoppaan, maakohtaista tietoa, eurooppalaisen nuorisokortin ja matkavakuutustarjouksen.
4. Saatuamme vastauksen/vahvistuksen sijoittumisestasi ilmoitamme sinulle siitä joko sähköpostitse tai puhelimitse. Sinun tulee itse maksaa ja järjestää matkasi kohdemaahan.
5. Toimitettuasi Allianssiin kopion sijoitus/kielikurssimaksun suorittamisesta sinulle lähetetään sijoituspaikkasi yhteystiedot.
6. Sinun tulee täyttää sähköinen vahvistuslomake osallistujasivuillamme viimeistään viikkoa ennen lähtöäsi.
|