Kannanotot

20.05.2009: Allianssi haluaa 16-vuotiaille äänioikeuden

Kannanotto 20.5.2009

ALLIANSSI HALUAA 16-VUOTIAILLE ÄÄNIOIKEUDEN

Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry vaatii äänioikeutta 16-17-vuotiaille. Allianssi uskoo, että äänioikeus parantaisi nuorten yhteiskunnallista asemaa, vahvistaisi demokratiaa ja samalla lisäisi kiinnostusta yhteisten asioiden hoitamista kohtaan.

- Nuorten osallisuus ja poliittinen aktivoiminen ovat laajasti hyväksyttyjä tavoitteita. Paras tapa taata nuorten äänen kuuluminen on antaa heille äänioikeus. Tällä hetkellä monilta nuorilta puuttuvat aidot vaikuttamismahdollisuudet, koska monissa kunnissa ei vieläkään ole toimivaa osallisuusrakennetta, kuten nuorisovaltuustoa tai -parlamenttia, sanoo Allianssin pääsihteeri Markus Söderlund.

Allianssi uskoo, että nuorilla ehdokkailla olisi paremmat mahdollisuudet tulla valituiksi vaaleissa mikäli nuoria äänestäjiä olisi enemmän.

- Ikääntyminen ja suurten ikäluokkien korkea äänestysaktiivisuus voivat aiheuttavat sen, että nuorten ääni yhteiskunnassa kuuluu yhä vähemmän. Jotta eri sukupolvien tarpeet tulisivat huomioiduksi, tarvitaan radikaaleja toimenpiteitä, Söderlund sanoo.

16-vuotiaiden äänioikeutta vastaan on argumentoitu muun muassa sillä, että lapsuuden pelätään päättyvän äänestyskoppiin ja että nuoret nostaisivat populistiehdokkaita valtaan. Ei ole kuitenkaan osoitettu, että nuoret olisivat nostaneet valtaan yhtäkään politiikan "helppoheikkiä". Allianssi muistuttaa myös, ettei äänioikeus- ja vaalikelpoisuusikärajojen tarvitse välttämättä olla samoja. Nuorilla on monia velvollisuuksia jo ennen 18 vuoden ikää, mutta äänestämismahdollisuus tulee ensimmäistä kertaa vasta 18-vuotiaana, käytännössä usein vasta sen jälkeen. Eduskunta on jo hyväksynyt 16-vuotiaiden äänioikeuden seurakuntavaaleissa. Ensimmäisen kerran 16-vuotiaat äänestivät Uudessakaupungissa ja Salossa keväällä 2009. Ensi vuonna 16-vuotiaat voivat äänestää kaikissa seurakunnissa.

Nuoret haluavat myös itse vaikuttamaan. IRC-Gallerian, Nuorten ääni -toimituksen ja Allianssin toteuttamassa IRC-Gallerian EU-vaalikoneessa alle 18-vuotiaista konetta käyttäneistä 60 % haluaa äänestysikärajaa laskettavaksi.

Euroopan komissio on laatinut EU:lle tulevaa vuosikymmentä varten nuorisopoliittisen strategian, jonka mottona on "Satsataan nuorten vaikutusmahdollisuuksiin". Strategiassa todetaan, että nuorten täysi osallistuminen yhteiskunnalliseen ja poliittiseen elämään on kasvava haaste, kun sitä tarkastellaan nuorten ja instituutioiden välisen kuilun näkökulmasta. Strategian mukaan nuorten osallistumisessa edustukselliseen demokratiaan tai "osallistumisen oppimisessa" on yhä parantamisen varaa. Euroopassa 16-vuotiaat voivat äänestää jo Itävallassa sekä monissa Saksan osavaltioissa.

Allianssi vaatii, että eurooppalaiset tavoitteet otetaan myös Suomessa tosissaan ja että 16-vuotiaiden äänioikeudesta valtiollisissa vaaleissa tehdään selvitys mahdollisimman pian. Myös lasten ja nuorten parlamenttien määrää tulisi järjestön mielestä lisätä.



Takaisin