Lausunnot

01.04.2016: Lausunto sivistysvaliokunnalle opettajankoulutuksen kehittämisestä

Eduskunta
Sivistysvaliokunta 29.3.2016

Asia: O 20/2016 vp Opettajankoulutuksen kehittäminen


Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry (Allianssi) kiittää lausuntopyynnöstä ja haluaa tuoda esiin seuraavat näkökulmat opettajankoulutuksen kehittämisestä. Ellei toisin mainita, Allianssi keskittyy lausunnossaan pääasiassa kaikkia opintotasoja koskeviin kehittämiskehotuksiin opettajankoulutuksessa.


Lausunnon keskeinen sisältö:


• Maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen sekä kansallisiin vähemmistöihin liittyvä osaaminen tulee sisällyttää opettajien perus- ja täydennyskoulutukseen.
• Opettajien tulee saada riittävää koulutusta ihmisoikeuksista, yhdenvertaisuuden edistämisestä ja syrjintään puuttumisesta.
• Etenkin ammattioppilaitosten opettajat tarvitsevat lisätyökaluja opiskelijajoukon moninaisuuden kohtaamiseen ja yhteisöllisyyden tukemiseen.
• Suomalaisten koululaisten arvio kyvyistään osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan on huono. Toiminnallinen demokratiakasvatus tulee valtavirtaistaa opetukseen ja kouluympäristöön jo opettajankoulutuksessa.
• Opettajilla tulee olla valmius käsitellä opetuksessa ideologioiden, arvomaailmojen ja poliittisten liikkeiden eroja.
• Opettajankoulutukselta tarvitaan linjauksia poliittisten järjestöjen kanssa tehtävään yhteistyöhön, sillä opettajat suhtautuvat tähän varauksellisesti.
• YK:n vammaisten henkilöiden sopimus ratifioitaneen tämän kevään aikana. Opettajankoulutuksessa tulee huomioida sen velvoittama inkluusioperiaate.

Yleistä

Yhdenvertaisuuteen, ihmisoikeuksiin ja aktiiviseen maailmankansalaisuuteen liittyvien asiasisältöjen on kuuluttava jokaisen opettajan peruskoulutukseen. Esimerkiksi opetustapojen tulee olla ihmisoikeuksia kunnioittavia ja demokratiataitoja tukevia.
Opettajia tulee perehdyttää myös aktiivisen ja suunnitelmallisen yhdenvertaisuuden edistämiseen. Tietoa tarvitaan esimerkiksi lain vaatimasta yhdenvertaisuussuunnittelusta. Koulu- ja oppilaitoskohtaiset tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat ovat konkreettinen toimenpide lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja syrjintään, häirintään ja koulukiusaamiseen puuttumiseksi.
Yhteistyö kolmannen sektorin kanssa tulee sitoa jo opettajankoulutukseen. Tällä hetkellä yhteistyötä tekevät ne opettajat, jotka ovat aktiivisia.
Kaikille opettajaksi opiskeleville tulee myös tarjota mahdollisuus kansainväliseen vaihtoon tai harjoitteluun. Myös non-formaalin oppimisen tunnistamista sekä formaalin ja non-formaalin oppimisen eri malleja on hyvä käsitellä opettajankoulutuksessa.

Maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyvät kysymykset tulee sisällyttää opettajien perus- ja täydennyskoulutukseen, pakollisina tuleville opettajille ja lisäkoulutuksena opettajana jo pidempään toimineille. Tähän kohtaan nivoutuu myös osaaminen ihmisoikeuksista ja rasisminvastaisuudesta.

Huomio yhteisöllisyyteen ja moniammatilliseen yhteistyöhön

Opettajankoulutusta ja sitä kautta koko koulumaailman toimintatapoja tulee muuttaa kohti osallistavaa yhteisöllisyyttä.

Opettajan on pyrittämä luomaan kaikkia oppilaita koskeva ja arjen käytäntöihin kytkeytyvä toimintakulttuuri, joka kannustaa oppilaita ilmaisemaan mielipiteitään, tunnistamaan omia oikeuksiaan ja ottamaan vastuuta sekä omista opinnoistaan että koulun yhteisistä asioista.

Etenkin ammattioppilaitosten opettajat tarvitsevat lisätyökaluja opiskelijajoukon moninaisuuden kohtaamiseen ja yhteisöllisyyden tukemiseen. Opettajat eivät koe vahvaa osaamista nuorten kohtaamiseen ja kasvatukselliseen rooliin, koska heidän koulutuksessa ei anneta riittävästi valmiuksia nuorten kohtaamiseen ja ryhmän ohjaamiseen. Ammatillinen opettajankoulutus valmistaa tulevia opettajia pikemminkin yksilötyöskentelyyn. (Esim. Ehyt ry, 2016.)

Erilaisia ryhmäytymisen vahvistamiseen liittyviä toimintoja on tärkeää käyttää monipuolisesti. Nuorisotyöntekijöillä on vahva ammattitaito yhteisöllisyydestä ja ongelmien ehkäisystä. He voivat osaltaan täydentää sitä osaamista, joka koulun muulta henkilökunnalta saattaa vielä puuttua.

Opettajankoulutuksen tulee tarjota eväitä moniammatilliseen yhteistyöhön sekä työyhteisöön, jossa eri alojen ammattilaiset tekevät yhdessä töitä yhteisten tavoitteiden eteen.


Oppilas- ja opiskelijakuntatoiminta vaatii ohjausta

Oppilas- ja opiskelijakuntakuntatoiminta ja oppilaiden osallistuminen kouluyhteisön päätöksentekoon on tehokas keino kasvattaa oppilaat käytännön toiminnan kautta osallistuviksi kansalaisiksi.

Allianssi näkee tärkeänä, että kouluissa edelleen parannetaan kaikkien oppilaiden osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia yhdenvertaisesti. Oleellinen osa osallistumiseen ja vaikuttamiseen liittyvää koulutustehtävää on se, että koulujen toiminnassa ja arjessa kaikkia oppilaita kannustetaan osallistumaan ja vaikuttamaan oman opiskeluympäristönsä asioihin.

Opettajankoulutuksen tulee tarjota valmiuksia oppilas- ja opiskelijakuntatoiminnan ohjaamiseen sekä oppilaiden laajempaan osallistamiseen ja kannustamiseen yhteisiin asioihin vaikuttamiseen. Oppilaskuntatoimintaan ja sen ohjaamiseen on panostettava ja opiskelijoita osallistettava myös laajemmin koulun päätöksentekoon jo suunnitteluvaiheessa (esimerkiksi oppilaitoksen budjetointi ja muu päätöksenteko).

Demokratiakasvatus osaksi oppilaitosten arkea

Suomalaisten koululaisten yhteiskunnallinen tietämys on korkea, mutta arvio omista kyvyistä osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan on huono (esim. ICCS-tutkimus). Pahimmillaan nuoret etäännyttävät itsensä aktiivisesta kansalaisuudesta ja näkevät sen jonain, mitä muut ovat, en minä itse tai muut nuoret.

Paras kansalaisoppiminen tapahtuu toiminnalla. Juuri toiminnalla ja kokemuksellisuudella voidaan kuroa umpeen erilaisten tiedollisten ja taidollisten lähtökohtien tuottamaa eroa. Ilman toimintaa voidaan tulla vahvistaneeksi mielikuvaa siitä, että aktiivisesti toimivat ovat oma erillinen porukkansa, johon kaikilla ei ole yhdenvertaista pääsyä.

Aktiivisen kansalaisuuden tematiikka edellyttää opettajan koulutukselta aiheen laaja-alaista tarkastelua, sekä keskittymistä jo opettajan opinnoissa pohtimaan sen toiminnallista toteuttamista, ei vain tietopohjan kartuttamista.

Etenkin ammattioppilaitoksissa toimivien opettajien koulutuksessa tulee huomioida demokratiakasvatus entistä laajemmin.

Opettajilla tulee olla valmius käsitellä opetuksessa ideologioiden, arvomaailmojen ja poliittisten liikkeiden eroja

Demokratiakasvatuksen tavoitteena tulisi olla, että oppilaat kykenevät osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon ja vaikuttamaan yhteiskuntaan arvojensa mukaisesti. Tämä edellyttää myös ymmärrystä olemassa olevien poliittisten suuntausten ja puolueiden välisistä eroista.

Suomalainen demokraattinen järjestelmä rakentuu jonkinasteisen poliittisen sidonnaisuuden varaan, ja tämän sidonnaisuuden lähtökohtana on puoluemuodostus. Tässä mielessä opettajien on todella välttämätöntä myös eritellä puoluepoliittista keskustelua.

Opettajilla tulee olla valmiudet eritellä eri suuntausten eroja puolueettomasti, esimerkiksi yhteiskuntatieteiden käsitteitä soveltaen. Opettajien tulee kyetä kannustamaan oppilaita eri suuntausten itsenäiseen ja kriittiseen arviointiin ja antamaan välineitä yhteiskunnallisten kysymysten tarkasteluun eri näkökulmista.

Opettajankoulutukselta tarvitaan linjauksia ja rohkeutta poliittisten järjestöjen kanssa tehtävään työhön

Allianssi näkee tärkeänä, että politiikkaa ja puolueita tulee käsitellä kaikissa oppilaitoksissa ja oppilaitosten on avattava ovet järjestöille ja muun muassa poliittisille puolueille. Tätä aihetta on hyvä käsitellä jo opettajan koulutuksessa, sillä Allianssin kokemuksen mukaan opettajilla on arkuutta tehdä yhteistyötä poliittisten toimijoiden kanssa.

Allianssi koordinoi poliittisten nuorisojärjestöjen ja koulujen yhteistyötä ja on mahdollistanut puolueiden pääsyn kouluihin esimerkiksi Politiikan torit -konseptilla.

Allianssin kokemuksen mukaan kouluun pääseminen vaaleihin liittyvissä aiheissa tuntuu vaikealta ja mukaan lähtevät vain ne koulut, joissa tietty opettaja tai rehtori on aktiivinen. Tämä ei ole kestävää opiskelijoiden yhdenvertaisuuden kannalta. Opettajan koulutukseen voitaisiin sisällyttää järjestöjen ja puolueiden kanssa tehtävä yhteistyö poliittis-yhteiskunnallisten sisältöjen saamiseksi kouluun.

Huomio ihmisoikeuskasvatuksen käytännön toteuttamiseen

Suomi ei ole toistaiseksi laatinut kansallista toimintaohjelmaa demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen edistämiseksi YK:n suositusten mukaisesti. Opettajien tulisi saada riittävää koulutusta ihmisoikeuksista. Lisäksi opettajan koulutuksessa tulee huomioida, että ihmisoikeuskasvatus sisällytetään koulujen arkeen. Ihmisoikeuskasvatuksella voidaan kehittää kouluyhteisön toimivuutta ja ehkäistä ristiriitoja. Tietoisuuden lisääntyminen ihmisoikeuksista tehostaa niiden toteutumista sekä opettajien että oppilaiden keskuudessa. Lasten ja nuorten tietoisuutta omista oikeuksistaan tulee kasvattaa koulussa entisestään.

Ihmisoikeuskasvatus ja -koulutus Suomessa (2013) -selvitys on ensimmäinen kokonaisvaltainen kansallinen ihmisoikeuskoulutuksen määrästä, laajuudesta ja laadusta tehty selvitys. Vaikka perusopetuksessa ihmisoikeuksien edistäminen näkyy esimerkiksi tavoitteissa ja opetussuunnitelman perusteiden arvopohjassa, ei se ole riittänyt varmistamaan ihmisoikeuskasvatuksen ja -koulutuksen toimeenpanoa ja käytännön toteutumista. Erityisesti ihmisoikeusnormien ja -mekanismien opetus on usein puutteellista eikä niiden velvoittavuuteen kiinnitetä riittävästi huomiota. Opettajat tarvitsevat tietoa ihmisoikeuksista jo opintojensa osana.

Etenkin peruskoulujen opettajat tarvitsevat tietoa eri vähemmistöistä

Opettajat tarvitsevat tietoa Suomen kansallisista vähemmistöistä, romani- ja saamelaiskulttuurista. Romaninuorten erityistuen tarpeen tunnistamisen, esimerkiksi kirjallisen ilmaisun tukeminen, on myös tärkeää.

YK:n selvityksessä saamelaisnuoret Suomesta, Ruotsista ja Norjasta ilmaisevat huolensa saamelaisiin kohdistuvasta rasismista. Se on kaikkien kolmen maan saamelaisnuorten mukaan lisääntynyt viime vuosina. Nuoret kokevat raskaaksi sen, että he joutuvat toistuvasti puolustamaan saamelaisten oikeuksia ja selittämään, mistä saamelaisuudessa on kyse. Osittain tulehtuneet suhteet sekä saamelaisten ja valtaväestön välillä että saamelaisyhteisöjen sisällä ovat johtaneet siihen, että nuoret eivät halua tai uskalla osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun tai politiikkaan. (UN, E/C.19/2013/8

Lapsiasiavaltuutetun saamelais- ja romanilapsille tekemissä kyselyissä on tullut esille, että kouluopetuksessa ei juuri kerrota kansallisten vähemmistöjen historiasta ja niiden kulttuurista. Lapset kokevat koulun ohittavan heidän kulttuurinsa "äänettömästi". Saamelais- ja romanilapset kokevat, että muilla koululaisilla on hyvin vähän tietoa heidän kulttuureistaan, mikä on omiaan edistämään myös ennakkoluuloja ja syrjintää. (Huotari et al. 2011, 40-41.)

Syrjintään puuttuminen vaatii syrjinnän ilmiön ymmärtämistä

Nuorten kokemaa syrjintää on tutkittu viime aikoina erilaisin selvityksin ja tutkimuksin sekä eri vähemmistöryhmien kohdalta erikseen että yleisesti nuorten kokemaa syrjintää. Syrjintä kohdistuu sekä eri syrjintäperustein vähemmistöihin kuuluviin nuoriin että ikäperusteisesti nuoriin siksi, että he ovat nuoria. Myös koulu mainitaan tutkimuksissa syrjinnän kokemusten paikkana.

Somaleihin, romaneihin, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret kohtaavat vakavaa ja laaja-alaista syrjintää. Vammaiset nuoret kärsivät erityisestä rakenteellisesta syrjinnästä, mutta myös kiusaamisesta. Lisäksi tutkimuksissa on saatu viitteitä, että nuoren ja hänen perheensä matala sosioekonominen tilanne altistaa kiusaamiselle.

Nuoret tunnistavat arjessaan kohtaamansa syrjinnän ja toisinaan myös kokevat, että syrjintään puututaan. Huolestuttavaa Allianssin mielestä on erityisesti se, että esimerkiksi Nuorisobarometrin mukaan nuoret eivät pidä syrjintää ehkäiseviä toimenpiteitä tehokkaina. Tähän suunnitelmalliseen syrjinnän ehkäisyyn opettajankoulutuksen on vastattava omalta osaltaan. (Kts. mm. Toteutuvatko nuorten oikeudet -selvitys, 2015.)

Normitietoinen ajattelutapa osaksi opettajankoulutusta

Opettajankoulutuksessa tulee hyödyntää normitietoista ajattelutapaa, joka ennaltaehkäisee kiusaamista ja edistää nuorten yhdenvertaista kohtelua. Normitietoisessa lähestymistavassa nuorten moninaisuus otetaan lähtökohdaksi (Kts. esim. Normit nurin).

Kouluissa ja oppilaitoksissa ei riittävästi esimerkiksi tunnisteta kiusaamista, joka johtuu sukupuolen ilmaisusta. Koulun opetusta leimaa edelleen heteronormatiivisuus ja sukupuolinormatiivisuus. Normatiivisuus tekee myös näkymättömäksi. Se tarkoittaa, että normeista poikkeavia ei huomioida puheessa, oppimateriaalissa tai koulujen käytännöissä.

Lisäksi opettajankoulutuksesta puuttuu näkemys lhbti-ihmisyydestä sosiaalisena identiteettinä. Sateenkaarinuoret kokevat, ettei heidän kokemuksilleen ole tilaa koulussa. Huolestuttavaa erityisesti on se, että enemmistö niistä, jotka ovat kertoneet koulukiusaamisesta opettajalle, on kokenut, että mitään ei ole tapahtunut tai että tilanteesta on syytetty heitä itseään. Seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus ei näy opetuksessa riittävästi. Myös monien koulujen oppilasilmapiiri on hetero- ja sukupuolinormatiivinen, ja homottelu on tavallista. Ne nuoret, jotka eivät koe heille merkittyä sukupuolta omakseen, kärsivät kaavamaisesti sukupuolitetuissa tiloissa ja käytännöissä. (Taavetti, 2015.)

Näissä teemoissa järjestöillä, kuten Setalla, on paljon osaamista, jota myös opettajankoulutuslaitokset voisivat hyödyntää.

Yhdenvertaiseen ohjaukseen tarvitaan koulutusta

Opiskelijoilla on paljon valinnanvapautta, mikä lisää myös opettajien antaman ohjauksen tarvetta. Tähän opettajat tarvitsevat koulutusta. Ohjauksessa yksilön oma kiinnostus tulisi olla merkittävin seikka, eikä nuorta saa ohjata oletusten mukaisesti.

Esimerkiksi vammaisia nuoria ohjaavien aikuisten tulee nähdä nuorten mahdollisuudet ja kiinnostuksen kohteet laajasti ilman ennakko-oletuksia. Tulee huomioida paremmin jokaisen vammaisen nuoren omat uratoiveet ja vahvuudet. Epäselvää on, toteutuuko vammaisen nuoren ammatinvalinnassa hänen oma toiveensa ja omien vahvuuksien mukainen suuntautuminen. Kohdentaako ammatinvalintaa tietylle alalle pelkästään vamma tai tietty diagnoosi? Rajoittuneita ja asenteellisia koulutusvalintoja voi tehdä nuori itse tai häntä ohjaavat aikuiset kuten vanhemmat ja opettajat.

On myös viitteitä siitä, että maahanmuuttajanuoria ohjataan hoiva-alalle omista toiveista riippumatta. Maahanmuuttajien valmistavassa koulutuksessa hoiva-alalle ohjataan kaikkia iästä, sukupuolesta, koulutustaustasta, työkokemuksesta ja kiinnostuksista huolimatta. Maahanmuuttajien ohjaaminen hoiva-alalle saattaa liittyä osaltaan julkiseen keskusteluun tulevaisuuden hoivavajeesta. Se ei tarkoittane kuitenkaan sitä, että kaikkien maahanmuuttajien tulee ryhtyä lähihoitajiksi, vaan nuoren omiin kiinnostuksen kohteisiin ja vahvuuksiin tulee kiinnittää huomiota. (Niemi & Kurki, 2013.)

Inkluusion edistäminen huomioitava opettajankoulutuksessa

Suomi on ratifioimassa YK:n vammaisia henkilöitä koskevan yleissopimuksen tämän kevään aikana. Sopimuksen koulutusartiklan 24 lähtökohtana on inkluusio eli vammaisten henkilöiden sijoittaminen yleiseen koulujärjestelmään kaikilla koulutuksen tasoilla. Vammaisten lasten ja nuorten kannalta on olennaisen tärkeää, että he voivat käydä lähikoulua tutun kaveriporukan kanssa. Tämä edellyttää, että vammaisia lapsia varten tehdään heidän yksilöllisten tarpeidensa mukaiset kohtuulliset mukautukset.

Suomessa inkluusioperiaate on vasta aluillaan ja sen edistämiseksi on vielä paljon tekemistä. Myös YK:n lapsen oikeuksin komitea on huomauttanut asiasta Suomelle antamissaan loppupäätelmissä. Inklusiivisen opetuksen tiellä on muun muassa opettajien puutteelliset valmiudet erilaisten opiskelijoiden opettamiseksi. (CRC/C/FIN/CO/4. 2011) Opettajankoulutuksessa tulee huomioida erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden ja opiskelijoiden opetus ja ohjaus.



Eero Rämö, puheenjohtaja
Olli Joensuu, pääsihteeri

Lähteet:

EHYT KATSAUKSIA 1/2016. Antti Maunu. Yhteisöjen aika Ryhmäilmiö-malli ja sosiaalipedagogiikka ammatillisissa oppilaitoksissa.

Huotari, Kari; Törmä, Sinikka; Tuokkola, Kati (2011). Syrjintä koulutuksessa ja vapaa-ajalla: Erityistarkastelussa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten syrjintäkokemukset toisen asteen oppilaitoksissa. Sisäasiainministeriön julkaisu 11/2011.

Niemi, A-M. & Kurki, T. (2013). Amislaiseksi valmistettu, valmennettu, kuntoutettu ja ohjattu? Teoksessa: Brunila, K., Hakala, K., Lahelma, L. & Teittinen, A. (toim.): Ammatillinen koulutus ja yhteiskunnalliset eronteot.

Study on the right to participation of indigenous youth in the Nordic countries in decision making processes (UN) E/C.19/2013/8. http://daccess-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/N13/230/93/PDF/N1323093.pdf?OpenElement

Taavetti, R. (2015). Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimus. Nuorisotutkimusverkosto

YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomelle antamat suositukset (2011)
http://www.unicef.fi/files/unicef/tutkimukset/Tiedote_loskomitean_suosituksiin_220611.pdf

 



Takaisin