Kannanotot

24.08.2011: Allianssi erittäin huolissaan nuoriin kohdistuvista budjettileikkauksista

Kannanotto 24.8.2011


Allianssi erittäin huolissaan nuoriin kohdistuvista budjettileikkauksista

Valtion vuoden 2012 budjetissa nuorisotyön rahoitusta uhkaa merkittävä leikkaaminen. Nuorisotyön budjettiosuutta ollaan leikkaamassa yli 8 miljoonalla eurolla kuluvan vuoden tasoon nähden, mikä on neljätoista prosenttia toimialan ensi vuodelle esitetyistä määrärahoista. Millekään muulle toimialalle ei olla kohdistamassa prosentuaalisesti yhtä suurta säästöä. Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry pitää tilannetta äärimmäisen huolestuttavana ja toteaa, ettei nuorisotyön ja nuorisojärjestöjen tilanne näytä hyvältä.

Nuoret tarvitsevat kasvunsa tueksi aikuisen läsnäoloa ja tukea. Nuorisotilat ja ammattitaitoiset nuorisotyöntekijät luovat pysyvyyttä ja turvaa nuorelle. Ehkäisevällä nuorisotyöllä on suuri merkitys. Laadukkaalla ja ammatillisella nuorisotyöllä on suuri merkitys nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä ja silloin, kun ongelmat ovat vielä ratkaistavissa. Yhden syrjäytyneen nuoren kustannukseksi on arvioitu 1,2 miljoonaa euroa. Inhimillisten kustannusten lisäksi leikkauksilla on myös suuret taloudelliset kustannukset.

Nuorisotyölle on tullut jatkuvasti uusia velvoitteita, joiden lisääntymisen myötä resurssit eivät ole kasvaneet. Hallitusohjelmaan on kirjattu etsivän nuorisotyön laajentaminen koko maahan ja nuorten työpajatoiminnan kehittäminen. Etsivän työparitoiminnan kautta saavutettiin viime vuonna lähes 11.000 syrjäytynyttä nuorta. Nyt nämä resurssit ollaan puolittamassa. Allianssi muistuttaa, että kunnille kohdistettava nuorisotyön rahoitus ei ole kasvanut tehtävien myötä. Viime vuosina monet kunnat ovat jo nykyisellään tehneet suuria leikkauksia nuorisotyön rahoitukseen ja ehkäisevää työtä on karsittu muiden tehtävien lisääntyessä. Leikkausvaraa ei enää ole.

Valtaosa nuorisotyön rahoituksesta on veikkausvoittovaroja. Arpajaisveron korotus leikkaa veikkausvoittovaroja 20 miljoonaa euroa. Nuorisotyön osalta tämä tarkoittaa kahden miljoonan euron leikkausta. Tätä ei kuitenkaan ole huomioitu budjettiraameissa ja siihen kirjatuissa nuorisotyön määrärahojen leikkauksissa. Veikkausvoittovaroihin kohdistuu myös muita paineita, jotka osaltaan vievät nuorisoalalta toimintamahdollisuuksia. Allianssi on kuitenkin tyytyväinen siihen, että budjettiesityksessä noudatetaan jakosuhdelakia.

Vaalipuheissa ja hallitusohjelmaneuvottelujen aikana nuorisotyöttömyys ja nuorten tukitoimet olivat näkyvästi esillä. Budjettiraameissa ne eivät näy yhtä suuresti. On hienoa, että hallitusohjelmaan kirjattu 60 miljoonan euron suuruinen nuorten työllistämispaketti on mukana budjetissa. On tärkeää määrittää, miten työllistämispaketti kohdennetaan. Nuorisotyöttömyyden hoidon tulee olla vahvasti esillä budjetissa, jotta puheista tulee totta.

Nuorisotyö ja nuorisojärjestöt rakentavat yhteisöllisyyttä tuomalla yhteen eritaustaisia nuoria. Nuorisotyö tukee nuorten yhdenvertaisuutta ja edistää merkittävästi maahanmuuttajanuorten kotoutumista ja kiinnittymistä kuntaan. Nuorisotyöllä voidaan ehkäistä viimeaikaisessa keskustelussa esillä ollutta vihapuhetta ja sen syitä: Aikuiset nuorisotyöntekijät puuttuvat nuorten väliseen rasismiin ja syrjintään ja tukevat nuoria löytämään kestäviä perusteluja rasismin- ja syrjinnänvastaisille arvoille ja elämänvalinnoille.

Allianssi seuraa huolestuneena, millaista eurooppalaista kehitystä nyt ollaan rakentamassa. Iso-Britanniassa tehdyt valtavat nuorisotyön säästöt ovat osaltaan vaikuttaneet nuorten tilanteen kärjistymiseen. Ollaanko meillä tekemässä samankaltaisia lyhytnäköisinä päätöksiä? Päättäjiltä vaaditaan nyt rohkeutta tehdä arvovalintoja nuorten puolesta. Tämän päivän päätöksillä on kauaskantoisia seurauksia. Valtion budjettineuvotteluissa konkretisoidaan, jätetäänkö nuoret yksin ja varaudutaan korjaamaan seurauksia tulevaisuudessa vai pidetäänkö nuorista huolta nyt. Allianssi vaatii päättäjiä valitsemaan nuoret.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen p. 040 7177 494
pääsihteeri Jukka Tahvanainen p. 040 900 4875.

Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö. Se on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvoja, jonka jäseninä on 117 valtakunnallista nuoriso- tai kasvatusalan järjestöä. www.alli.fi



Takaisin