Kannanotot

24.03.2006: Aikooko EU pettää nuoret?

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on huolestunut EU:n jäsenvaltioiden päätöksestä leikata unionin budjettikehyksiä vuosille 2007-13.

Leikkaukset tulisivat vaikuttamaan koko kansalaisjärjestökentän toimintaan ja erityisesti nuorille tarkoitettuihin vaihto-ohjelmiin. Komissio oli aiemmin ehdottanut EU:n uudelle nuoriso-ohjelmalle 915 miljoonaa euroa tulevalle 7-vuotiskaudelle, mutta jäsenvaltioiden neuvotteleman budjettisovun seurauksena tämän nuorten aktiivisen kansalaisuuden ja kansainvälisen kanssakäymisen edistämiseen tarkoitetun ohjelman rahoitus leikattaisiin 604 miljoonaan. Euroopan parlametti on syksyllä 2005 ehdottanut kyseisen ohjelman budjetiksi 1128 miljoonaa ja nuorisojärjestöt 1200 miljoonaa.

Nykyisen nuoriso-ohjelman aikana EU:n tuki yhdelle nuorisovaihtoon tai muuhun ala-ohjelmaan osallistuvalle nuorelle on ollut keskimäärin 602 euroa. Näin on helppo laskea, että kaavailtu leikkaus johtaisi siihen, että 517.000 tai vuositasolla lähes 74.000 nuorta vähemmän voisi osallistua eurooppalaisiin nuorisovaihtoihin. Ehdotettu 604 miljoonaa euroa, jolla unioni siis tukisi nuorisoaan seuraavat 7 vuotta, on kaksi kertaa vähemmän, kuin mitä EU käyttää tupakanviljelyn tukemiseen vuodessa.

Rahoituksen leikkaaminen ei johtaisi ainoastaan nuoriso-ohjelman osallistujamäärien putoamiseen, vaan se vaikuttaisi myös hankkeiden laadulliseen heikkenemiseen. Myös kaavailtujen uusien toimintamuotojen (mm. nuorten ja päättäjien välinen dialogi) toteuttaminen on vaarassa. Uuden ohjelman on myös esitetty sisältävän aiemmin muissa EU:n budjettialakohdissa olevia toimintoja (mm. kansainvälisten nuorisojärjestöjen tukeminen), jotka nyt ovat siis leikkausuhan alla. Nuoriso-ohjelman rahoituspäätöksistä keskusteluja käydään tämän kevään aikana, ja lopulliset päätökset ohjelmasta on tarkoitus tehdä Suomen EU-puheenjohtajuuskauden aikana.

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry muistuttaa, että EU:n jäsenvaltiot ja Europpan komissio ovat useissa ministerineuvoston päätelauselmissa sitoutuneet toimiin mm. nuorten osallistumisen ja liikkuvuuden, nuorisotiedotuksen ja -tutkimuksen sekä vapaaehtoistoiminnan lisäämiseksi. Myös Lissabonin strategiaan liittyvässä Eurooppalaisessa nuorisosopimuksessa korostetaan nuorten merkitystä Euroopan tulevaisuudelle. Nuorten muuta väestöä alhaisempi äänestysprosentti ja perustuslaillisesta sopimuksesta käyty keskustelu nostavat nuorten merkityksen esille juhlapuheissa, mutta käytännön toiminnassa asia helposti unohdetaan.

Allianssi vaatii Suomen hallitusta ja muita EU:n budjetista osaltaan vastaavia poliittisia päättäjiä turvaamaan EU:n nuoriso-ohjelman rahoituksen ja muutenkin edistämään nuorten aktiivista kansalaisuutta ja kansainvälistä kanssakäymistä tukevia tavoitteita Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella.



Takaisin