Äänestysikärajaksi 16 v
Allianssi vaatii, että äänestysikäraja on laskettava Suomessa 16 ikävuoteen kaikissa vaaleissa. Allianssin tavoite on, että äänestysikärajan laskeminen toteutuu jo vaaleissa vuonna 2012. Mikäli asiassa toteutetaan kokeilu, se tulee järjestää valtakunnallisesti sekä presidentin- että kuntavaalien 2012 yhteydessä. Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n mielestä oikeusministeri Braxin myönteinen kanta äänestysikärajan laskemiseen on odotettu ja hieno avaus.
- Suomalainen yhteiskunta tarvitsee nuorten ääntä nyt ja tulevaisuudessa. Nuorena saadut vaikuttamiskokemukset ovat tulevan äänestämiskäyttäytymisen kannalta ratkaisevan tärkeitä, kertoo Allianssin puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen.
Valtakunnallisesti äänestysikärajan laskeminen vaatii perustuslain muutoksen, joka pitää käsitellä kaksilla valtiopäivillä.
Paineita äänestysikärajan laskuun syntyy myös Euroopan unionin puitteissa. Itävallassa 16-vuotiaat voivat äänestää kaikissa vaaleissa, myös Euroopan parlamentin vaaleissa. EU on tutkimassa asiaa yleiseurooppalaisen tasa-arvon näkökulmasta.
16 syytä alentaa äänestysikäraja!
Allianssi on koonnut 16 syytä, miksi äänestysikärajaa pitäisi laskea. Lisäksi Allianssin on tehnyt kyselyn nuorille IRC-Galleriassa, jonka tuloksien koonnin voit lukea täällä.
Allianssin strategia 2021





