Alli.fi

Nuorten osallisuus

Nuorten laaja-alainen osallisuus on Allianssille tärkeä teema. Allianssin toiminnot pyrkivät sekä kasvattamaan nuorten osallistumistietoutta että lisäämään nuorten konkreettisia vaikuttamismahdollisuuksia paikallisella ja alueellisella tasolla.

Valtikka.fi-sivusto on esimerkki osallistumistietoisuuden kasvattamisesta ja Kunnallisten peruspalveluiden arvioinnin kehittämishanke konkreettisten vaikuttamismahdollisuuksien kehittämisestä. Lisäksi Allianssi pyrkii vaikuttamaan aikuisten asenteisiin - nuorten osallisuus vaatii aikuisten toimintatapojen muutosta.

Osallisuus on nuoren perusoikeus. Sillä tarkoitetaan mahdollisuutta vaikuttaa omaan lähiympäristöön, itseä koskevien päätösten tekoon ja itseä koskeviin asioihin. Nuorten on päästävä vaikuttamaan myös kaikille yhteisiin asioihin.

Edustuksellisten vaikuttamisväylien - esimerkiksi nuorisovaltuustojen ja oppilaskuntien - lisäksi on tarjottava kaikille nuorille mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua. Osallisuus rakentaa yhteisöä, jossa nuoret haluavat olla mukana ja vaikuttaa. Osallisuus tarjoaa nuorille kansalaisvaikuttamisen oppimisen areenan.

Osallisuus antaa nuorille kokemuksen omista vaikuttamismahdollisuuksista ja kasvattaa uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin myös tulevaisuudessa. Osallisuuteen kasvetaan ja kasvatetaan. Kun nuori saa mahdollisuuden oppia, ideoida ja toteuttaa itselle ja lähiyhteisölleen mielekkäitä asioita, hän oppii samalla vaikuttamaan laajemmissakin yhteisöissä. Nuorena opittu osallisuus seuraa nuorta aikuisuuteen ja sitoo häntä osaksi yhteiskuntaa.

 Kaisa_Leka400