Alli.fi

Mikä on kansainvälinen vapaaehtoistyöleiri?

Kansainvälisellä työleirillä ulkomaisten vapaaehtoisten ryhmä työskentelee parin viikon ajan esimerkiksi kunnallisen nuorisotoimen, paikallisen kylän, järjestön, projektin tai muun yleishyödyllisen tahon hyväksi. Teetettävä työ voi olla melkein mitä vain, vaikkapa nuorisotalon maalausta, tapahtuman järjestämistä, rakennuksen kunnostamista, ympäristön siivousta tai luontopolun rakentamista. Työstä ei makseta palkkaa eikä päivärahaa. Työleiriläiset tutustuvat toisiinsa ja leirikohteeseen tekemällä töitä yhdessä noin 30-40 tuntia viikossa. Samalla he oppivat ymmärtämään eri kulttuureista tulevia ihmisiä. Vapaaehtoiset tulevat useasta eri maasta, suurin osa Euroopasta. Yleensä leirikieli on englanti.

Vapaaehtoistyöleirit järjestetään pääsääntöisesti kesä-syyskuussa. Eniten tulijoita olisi heinä-elokuussa, jolloin etelä- ja keski-Euroopan opiskelijoilla on loma. Leirin järjestäminen on toki mahdollista myös muulloin kuin kesällä mutta sitten kannattaa varautua siihen että vapaaehtoisten määrä olisi alle kymmenen. Kesäaikaan järjestettävillä leireillä on yleensä 5-20 vapaaehtoista leiri-isännän toiveista riippuen.

Mitä leiri-isännältä odotetaan?

Leiri-isäntä vastaa työleirin majoituksen ja ruokailujen järjestämisestä ja kustannuksista. Majoituspaikkana voi olla esimerkiksi koulu, leirikeskus, mökki tai nuorisotalo. Majoituspaikka voi olla yksinkertainenkin, kunhan siellä on peseytymismahdollisuudet. Ruokailu voidaan järjestää kohteeseen sopivimmalla tavalla, leiriläiset voivat itsekin hoitaa ruoanlaiton leiri-isännän hankkimista aineksista. Kustannuksia tulee leiri-isännälle lähinnä leiriläisten ruokailusta ja vakuutuksesta, mahdollisesti majoituksesta. Vapaaehtoiset ovat reippaita tarttumaan kaikenlaiseen työhön, ammattitaitoa heiltä ei kuitenkaan vaadita. Tämä tulee ottaa huomioon työnsuunnittelussa ja -ohjauksessa, joka on leiri-isännän vastuulla.

Mitä leiri-isännälle tarjotaan?

Työleiri tarjoaa leirin järjestävälle taholle sekä toiminnassa mukana oleville ja muille paikallisille nuorille mahdollisuuden tutustua eri maista tuleviin vapaaehtoisiin. Työleirin järjestäminen on varmasti avartava kokemus leirin järjestäjälle ja piristävä tapahtuma koko leiripaikkakunnalle. Työleiri on mainio tapa käytännön kansainvälistymiseen. Leiriläiset tekevät työtä 6-8 tuntia viitenä päivänä viikossa. Vapaa-aikana leiriläiset tutustuvat mielellään suomalaiseen elämäntapaan, paikkakunnan asukkaisiin ja tarjolla oleviin vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin. Allianssi pyrkii järjestämään kaikille leireille vapaaehtoisen leiriohjaajan, jonka tehtävänä on toimia yhteyshenkilönä leiriläisten ja leiri-isännän välillä.
Vapaaehtoiset ovat yleensä 18-25 -vuotiaita, mutta ikärajoja on mahdollista säätää leiri-isännän toiveita vastaaviksi.  Järjestämme vuosittain esimerkiksi leirejä 16-17-vuotiaille vapaaehtoisille.
Mikäli kansainvälisen työleirin järjestäminen kiinnostaa niin ota yhteyttä Allianssin nuorisovaihtoon.

Aiempina vuosina kansainvälisiä työleirejä on järjestetty mm. Yli-Iissä, Eurassa, Sysmässä, Kauhajoella, Eurajoella, Nurmeksessa, Jämijärvellä, Parkanossa, Helsingissä, Inarissa, Kannonkoskella, Sonkajärvellä, Porissa, Ylikiimingissä, Raumalla, Oulaisissa, Lapinlahdella, Bengtsårissa, Virroilla, Iisalmessa, Lapualla, Jalasjärvellä sekä Rautavaaralla..