Alli.fi

Nuorisotyön seniori – blogi

Senioriklubin kunniapuheenjohtajan tervehdys

Jäin varhaiseläkkeelle opetusministeriön nuorisotoimiston toimistopäällikön virasta lähes 20 vuotta sitten. Eläkeaika on siis jatkunut jo verraten pitkään. Lähtiessäni jo aavisteltiin, että edessä on "laihoja vuosia", jolloin kenties jouduttaisiin jäädyttämään alan kehittämissuunnitelmia ja leikkaamaan käytettävissä olevia määrärahoja. Tämä tilanne tuntui uhkaavalta, koska olin saanut olla mukana noin 30 vuoden ajan kehittämässä maamme nuorisotyön järjestelmää, yhteiskunnan tukitoimia ja tarpeellisten institutioiden perustamista sekä kansainvälisen vuorovaikutuksen aloittamista. Pienen toimialan peruslainsäädäntökin oli saatu pääosin laadituksi. Kun alkoi yhä selvemmin näyttää siltä, että äsken innostuksen vallitessa tehdyt uudistukset joutuvat saneerauksen kohteiksi ja käytettävissä olevat voimavarat vähenevät, ei ollut ihme että nuorisotyöntekijäin keskuudessa syntyi epätietoisuutta tulevaisuudesta.Omalta osaltani tuntui epämielekkäältä ryhtyä purkamaan sitä mitä vaivalla ja vuosien työllä oli saatu luoduksi. Oli tehtävä tilaa uusille ideoille ja vereksille voimille.

Kuten nyt tiedämme, lama todella tuli ja se merkitsi notkahdusta myös nuorisotyön saralla. Onneksi kehittämistoimien pysähtyminen jäi lyhytaikaiseksi, koska toimialan rahoitusta koskevat uudistukset sekä lainsäädännön muutokset merkitsivät uutta kehitysaaltoa. Sehän on toimialalle luonteenomaista, että uudet nuorisoikäluokat sekä heidän edustajansa tuovat mukanaan omat ideansa ja uudistuksensa. Kaikki tapahtui nopeasti ja uusi kehityskausi saatiin alkuun.Tulokset näyttävät pääosin rohkaisevilta.Valppautta kuitenkin vaaditaan, koska jälleen on edessä vaikeat ajat. Hallinnossa harkitaan jälleen rakenteellisia uudistuksia. Ikäluokkien jatkuva pieneneminen ja toisaalta muuttoliikkeen kasvaminen tuovat omat haasteensa.Työtä siis riittää sekä perinteen mukaisesti että uudistaen. Ammatilliseen kiinnostukseen perustuen olen eläkevuosinani pyrkinyt seuraamaan nuorisotoimen kehitystä maassamme. Olen osallistunut muutamiin valtakunnallisiin tilaisuuksiin, lukemalla uusinta tutkimustietoa ja osallistumalla Senioriklubin toimintaan. Tietoisesti olen välttänyt osallistumasta päivänkohtaiseen kehityskeskusteluun. En kuitenkaan ikävuosistani johtuen, vaan lähinnä tietojeni rajallisuudesta johtuen.Toivon nimittäin, että en kuulu niihin ihmisiin, joiden sanotaan kuolevan jo 40-vuotiaina, mutta haudataan vasta 80-vuotiaina!

Edellä sanotusta poiketen otan esille ajankohtaisen asian. Nuorisotyö-lehti kertoi Allianssin uudesta työryhmästä, joka laatii ehdotusta ohjeistukseksi eettistä työn sisältöä varten.Työn tulisi valmistua ensi keväänä. Kun en tiedä millaiseen taustatyöhön ryhmän työ perustuu ja kun en tiedä jatkokäsittelyä, korostan asian merkittävyyttä. Muistan edellisen kerran asiasta käydyn keskustelun 1960-luvun lopulla alan lainsäädännön perusteita käsiteltäessa. Se keskustelu jäi niukahkoksi. Ei oikein eväitä lain perusteluihin. Toivon nyt parempaa menestystä Allianssin toimesta toivottavasti alkavalle keskustelulle.

Olen mukana eläkeläisjärjestöjen toiminnassa. Siellä tehdään voimakasta työtä eläkeläisten hyvinvoinnin ja viihtyvyyden hyväksi. Tälla hetkellä hallituksessa valmisteltavan vanhuspalvelulain odotetaan tulevan voimaan vuoden 2013 alussa. Se merkitsee huomattavaa edistystä eläkepolitiikan parantamiseksi ja parempaa hoivaa ja hoitoa eläkeläisille, joita kaikki nuorisotyöntekijätkin kerran ovat.

Toivotan kaikille hyvää ja rauhallista joulua!

Taisto Kärkkäinen
Nuorisoasiainneuvos


15.12.2011 14:12
Kirjoittaja:
Taisto Kärkkäinen Taisto Kärkkäinen
Kirjoittaja on nuorisoasiainneuvos ja Klubitoimikunnan kunniapuheenjohtaja.



Kommentit

Eettisiä ohjeita työstetään

Oli hienoa lukea Taiston aikaa seuraavia ja viisaita mietteitä, kun olen elänyt samaa aikalaisuutta itsekin yli 30 vuotta alalla oltuani. Todellakin eettisiä ohjeita on työstetty 2011 ja työ jatkuu edelleen uutena vuotena, jonka aaton aattona tätä kirjoitan. Työskentelyyn on jo tähän mennessä osallistunut yli 200 henkeä erilaisissa tilaisuuksissa eri puolilla Suomea. Työryhmä kokoontuu seuraavan kerran 9.1.2012. Tuossa kokouksessa tavoitteemme on saada versio 1.0 kommentoitavaksi eri tahoille. Käymme keskustelemassa OKM:n nuorisoyksikön kanssa helmikuussa ja tosiaan Allianssi -risteilyllä 17.-18.4.2012 työn pitäisi olla tällä erää valmis. Olemme työskennelleet prosessoiden ja tarkoitus on, että jatkossakin eettisiä ohjeita päivitettäisiin noin kahden vuoden välein. Maailma muuttuu ja nuorisotyön on kuljettava etulinjassa. Näillä mietteillä toivotan Taistolle ja senioriklubilaisille oikein hyvää uutta vuotta 2012.
Suvi Kuikka, eettistä ohjeistusta työstävän työryhmän vetäjä, Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry


Lisää kommentti