Nuorisotyö-lehden pääkirjoitus
Herra Hyvinvointi
Herra Hyvinvointi herätti minut aamulla ja sanoi, että tänään sinulle voi tulla paha olo. Aamukahvi sai hereille, vaikka maistui sekin jo kitkerälle. Lähdimme tapamme mukaan yhdessä lenkille, mutta Hyvinvointi ohjasi minut uudelle reitille. Läpi pusikoiden ja ränsistyneiden rakennusten päädyimme vanhan talon pihalle. Hyvinvointi kurkisti ikkunasta sisään ja nyökkäsi. Talo oli edelleen tyhjä ja huokui odotuksen kaltaista painostavaa hiljaisuutta. Hyvinvointi otti minua kädestä ja vakuutti ettei tarvitse pelätä. Hän oli käynyt täällä ennenkin. Aikoinaan talo oli ollut nuorten valtaama ja täynnä vilskettä. Astuimme autioon eteiseen ja jostain etäältä kuului, kuin joku olisi laskenut helmitaululla.
Hyvinvointi avasi minulle oven ensimmäiseen huoneeseen, jossa seisoi rivissä numeroina ”…50 000 syrjäytynyttä 15-29 vuotiasta…”. Toisen huoneen ovi oli hiukan jumissa, mutta avautuessaan siellä pötkötti kaatuneina numerot ”…110 000 alle 30-vuotiasta, joilla vain peruskoulu…”. Kolmannen huoneen ovi piti potkaista auki, eikä ihme sillä siellä oli levoton ilmapiiri ja numerot vaihtoivat paikkaa yhtenään”… täsmärahoitus 60miljoonaa, 27miljoonaa, 52 miljoonaa…”
Ylimmän kerroksen huoneen ovessa luki Rouva Toivo, mutta ovi oli lukossa. Herra Hyvinvointi sanoi, että se avataan vasta kuntavaaleissa. Sitä odotellessa.
Paluumatkalla kaksi nuorta juoksi meidän ohi kevyesti, hyvinvoivina ja jäntevinä, toisiinsa ja vauhtiin keskittyneinä. Ystävinä. Äkkiä ei tuntunut enää yhtään niin pahalta.
20.04.2012 13:04
Kirjoittaja:
|
|
Anita Malkamäki Kirjoittaja on Nuorisotyö-lehden päätoimittaja. |
Kommentit
Ei kommentteja
Lisää kommentti
Muut blogikirjoitukset
27.03.2012 - Iltapäivän musta aukko
27.02.2012 - Äänten avaus!
21.12.2011 - Toivo voittaa kyynisyyden 6 - 0
29.11.2011 - "Pahoittelemme häiriötä. Yritämme järjestää maailmaa."
28.09.2011 - Säästäminen on toisinaan kallista
10.08.2011 - Olla satavuotias ja heittää kiekkoa
15.04.2011 - Etiikka on ihanan hidasta
29.03.2011 - Demokratia on keskustelua
22.02.2011 - Keppi ei toimi
16.11.2010 - Nuoruus edellyttää tervettä mustaa huumoria
Allianssin strategia 2021





