Alli.fi

Klubin toimintamuodoista

Nuoperi Senioriklubin aloitteesta perustettu valtakunnallinen nuorisotyön perinteen tallentamisprojekti Nuoperi kerää ja tallentaa nuorisoalan toimijoiden aineistoja, kokemuksia ja tarinoita tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden käyttöön. Senioriklubilla on edustus Nuoperin ohjausryhmässä, ja yhteistyö on muutenkin tiivistä.

Seminaarit Senioriklubi järjestää eri puolilla Suomea valtakunnallisia, nuorisotyön teemoja käsitteleviä seminaareja klubin jäsenille ja muille nuorisoalan toimijoille. Seminaareja järjestetään yhdessä paikallisten ja alueellisten yhteistyötahojen sekä Nuoperin kanssa.

Tapaamiset Jo perinteeksi muodostuneet senioritapaamiset toteutetaan Allianssi ry:n järjestämien risteilyseminaarien ja Nuorisotyöpäivien yhteydessä. Myös alueellisia tapaamisia järjestetään.

Lisäksi klubi järjestää jäsenilleen matkoja sekä muuta virkistystoimintaa.